Onko toisesta maailmansodasta esitetty puolueeton ja totuudenmukainen kuvaus? Tapahtuiko Holokausti juuri niin kuin meille on opetettu? Minkä verran juutalaisilla on ollut, ja on, vaikutusvaltaa länsimaiden mediassa ja politiikassa? Entä merkittävissä historian tapahtumissa? Minkä verran sionistijuutalaisilla on vaikutusvaltaa USA:n politiikassa? Mistä juutalaisuudessa on kyse? Mistä monikultturismissa pohjimmiltaan on kyse, ketkä sitä tukevat ja miksi? Miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa?

Auschwitzin uima-allas:

Auschwitzin uima-allas:
Ottamani kuva Auschwitzin keskitysleirin (sodan aikaisesta) uima-altaasta elokuussa 2007, Auschwitz-matkallani; kuvaa painamalla aukeaa tuo matka...

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Holokaustirevisionismi

Holokaustirevisionismi ja revisionistit, mistä on kyse?

(Tekstiä päivitetty viimeksi 6.4.2009.)

Holokausti (alkujaan kreik. ὁλόκαυστον, holokauston: ‘kokonaan polttaminen’, hepreaksiשואה‎, šoa , ‘katastrofi’) oli natsi-Saksan kansallissosialistien suorittama järjestelmällinen kansallisten, etnisten, uskonnollisten ja muiden ryhmien kansanmurha 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa.

Euroopan juutalaiset olivat kansanmurhan pääasiallinen kohde, ja heitä arvioidaan kuolleen 5–6 miljoonaa. Noin kolme miljoonaa juutalaista surmattiin varsinaisilla tuhoamisleireillä, liikkuvat tuhoamisyksiköt (Einsatzgruppen) surmasivat noin miljoonan ja loput surmattiin ghetoissa tai näännytettiin tarkoituksella nälkään ja kovaan työhön työleireillä.
[1][2][3]


Holokaustirevisionismi

Historiallinen revisionismi pyrkii tutkimaan koko ajan historiaa uudestaan ja tarkemmin, ja korjaamaan kokoajan historiankirjoitusta oikeammaksi. Periaatteessa kaikki historia on revisionistihistoriaa (tai ainakin pitäisi olla), koska kokoajan historiaa tutkitaan tarkemmin uudestaan ja uudestaan. Holokaustirevisionismi on historian revisionismiä.

Historia on tiede joka muuttuu kun uutta ja parempaa ja oikeampaa” tietoa tulee esiin. Historia on myös tiede joka ei ole ns. tarkka tiede, vaan se pyrkii mahdollisimman lähelle totuutta. Historiankirjoituksessa usein käytetään tarkkoja tieteitä apuna jotta voidaan tulla tarkempaan johtopäätökseen jostain asiasta, esim. arkeologiaa tai kemiaa käytetään usein historiantutkimuksissa apuna. Holokaustirevisionismi on tieteellistä historiankirjoitusta, holokaustihistoriaa korjaavaa tutkimusta, ja se pyrkii koko ajan korjaamaan holokaustia tarkemmaksi ja oikeammaksi. Holokaustirevisionistit ovat käyttäneet tutkimuksissaan aputieteinään muun muassa: kemiaa, insinööritiedettä, ilmakuvatutkimusta, väestötilastotutkimusta, psykologiaa ja myös arkeologiaa.

Todisteiden arvoasteikko:

Holokaustirevisionismi on tarkkaa empiiristä historiantutkimusta, jota tehdään käytännössä pääasiassa dokumentaarisen todistusaineiston ja tarkkojen tieteiden löytöjen perusteella. Holokaustirevisionismissa kunnioitetaan todisteiden arvoasteikkoa, jota käytetään oikeudenkäynneissä:
1) Materiaalitodisteet
2) Havainnot
3) Dokumentit
4) Silminnäkijälausunnot
5) Osallisten lausunnot

Osallisten lausunnot ovat kaikkein epäluotettavimpia lausuntoja, johtuen hyvin tunteellisista oloista ja syytettyjen tai syyttävien henkilöiden puolueellisuudesta, sekä ihmismuistin epäluotettavuudesta. Näillä lausunnoilla on kaikkein vähiten arvoa. Esimerkiksi epäillyt murhaajat keskitysleireillä, kuten SS-upseerit tai Sonderkommandot, jotka olivat suorittamassa väitettyjä murhia kuuluvat tähän 5) kategoriaan.

Silminnäkijälausunnot kategoriassa 4) ovat toiseksi epäluotettavimpia lausuntoja. On yleisesti tiedettyä, että ihmismuisti on hyvin epäluotettava ja helposti manipuloitavissa, sekä helposti vääristyvä kun aikaa tapahtumista on kulunut tarpeeksi. Jo viikkojen jälkeen tapahtumista alkaa ihmismuisti vääristyä ja useiden kuukausien tai vuosien jälkeen sen arvo oikeudessa todisteena on lähes nolla. Silminnäkijälausunnoilla voi kuitenkin kumota osallisten lausunnot, jotka olivat kaikkein epäluotettavimpia. Silminnäkijöitä olisivat, esimerkiksi keskitysleireillä sodan aikana olleet monet entiset leirivangit, jotka väittivät nähneensä massamurhia (kaasulla, ampumalla, polttamalla, sähköllä, höyryllä, jne.).

Seuraavassa, eli kolmannessa, kategoriassa ovat dokumentit joilla voidaan kumota sekä kategoriat 4 ja 5. Dokumentista tosin täytyy katsoa tarkkaan, että onko dokumentti aito vai ei (ettei vain ole väärennetty), onko dokumentin tekijä auktoriteettisessa asemassa eli tietääkö hän mistä puhuu, ja että ovatko dokumentin väitteet yleensä edes mahdollisia kyseisenä aikana (sama tietenkin pätee myös kategorioihin 4 ja 5, joissa silminnäkijälausuntojen täytyy tietenkin myös olla tieteellisesti mahdollisia kyseisenä aikana). Esimerkkejä sodan ajan dokumenteista olisivat vaikkapa Saksan armeijan lukuisat eri käskyt, raportit, ja kirjanpito esim. keskitysleireillä kuolleista ihmisistä tai dokumentit väitetyistä murha-aseista, kuten krematorioiden polttouuneista ja väitetyistä teloituskaasukammioista .

Kategoriassa 2 havainnot asiantuntijan tulkittavana ovat toiseksi pätevimpiä todisteita, joilla voidaan kumota kaikki edellä mainitut kategoriat, myös dokumentit. Esimerkkejä näistä käytännössä olisivat esim. oletetut murha-aseet joilla syytetyn väitetään tehneen rikoksensa, joita oikeudenkäynneissä asiantuntijat tulkitsevat oikeudelle, tai videokuva ja valokuvat epäillystä tietyssä paikkaa tiettynä aikana. Holokaustiin liittyen esimerkkejä olisivat mm. valokuvat ja murha-aseet (tai valokuvat murha-aseista, kuten väitetyistä kaasukammioista).

Kategoriassa 1 materiaalitodisteet ovat kaikkein arvokkaimpia ja pätevimpiä todisteita, joilla pystytään asiantuntijan tulkitessa kumoamaan kaikki edellä mainitut todisteet, eikä niitä koskaan voi kumota alempiarvoisilla todisteilla (eli kategorioilla 2-5). Asiaankuuluvat materiaalitodisteet voi ainoastaan pyrkiä kumoamaan toisen asiantuntijan tulkinnalla samoista todisteista (josta seuraisi asiantuntijoiden tulkintakilpailu), tai toisilla ja pätevimmillä materiaalitodisteilla (asiantuntijan tulkitessa nekin). Esimerkkejä holokaustiin liittyvistä materiaalitodisteista olisivat mm. väitetyt joukkohaudat asiantuntijoiden tutkimina, ruumiinavausraportit väitettyjen massamurhien uhreista (kuten kaasutuksista), ja materiaalitodisteet väitetyistä murha-aseista kuten keskitysleirien väitetyistä teloituskaasukammioista (joiden rauniot monin paikoin Eurooppaa ovat vieläkin alkuperäisessä kunnossaan, joten ainakin seinänäytteitä ottamalla seinistä pystyisi selvittämään käytettiinkö Zyklon B -kaasua väitetyissä huoneissa ihmisten tappamiseen, kuten Auschwitzissa, Dachaussa, Majdanekissa, Mauthausenissa ja Sachsenhausenissa).

Kuten jo tuli mainittua, holokaustirevisionismi kunnioittaa tätä todisteiden arvoasteikkoa (toisin kuin useimmat holokaustiasiantuntijat), sen takia koska:
a) lukuisten holokaustiväitteiden joukkoon mahtuu niin paljon myönnetysti vääriä leirivankien tekemiä massamurhaväitteitä väärillä keskitysleireillä;
[4]
b) epäsuoraan myönnetysti holokaustiväitteiden joukossa on paljon valheellisia, mahdottomia ja hulluja väitteitä sekä propagandaa;
[5][6][7] eräät väitteet jopa muistuttivat hieman ensimmäisen maailmansodan aikaisia (myönnettyjä) propagandavalheita;[8]
c) juutalaisten tekemät väitteet juutalaisjulkaisuissaan jo ensimmäisen maailmansodan aikana
6 miljoonan juutalaisen olevan vaarassa kuolla henkeä uhkaavassa holokaustissa Euroopassatekevät toisen maailmansodan aikaiset holokaustiväitteet ‘6 miljoonasta juutalaisesta kuolemassa jälleen Euroopassa’ erittäin epäuskottaviksi ja pistävät ne hieman myyttiseen valoon;[9]
d) toisen maailmansodan aikana väitteet juutalaisten massamurhista erityisesti kaasukammioissa lähtivät liikkeelle varsin propagandaluontoisista ja todistamattomista väitteistä, kuuden miljoonan juutalaisen kuolinluvun lähtiessä liikkeelle NL:n propagandajulkaisuista
[10] (alkujaan 6 miljoonan juutalaisen kuolinluku siis lähti hieman eri muodossa liikeelle jo ensimmäisen maailmansodan aikoina juutalaisjulkaisuissa, Rabbi Wisen mainiten sen ensimmäisen kerran v. 1900).

Mistään* edellä mainituista väitteistä (kohdissa a, b, d) ei ollut kunnon todisteita, vaan kaikki tuo perustui vain ja ainoastaan ‘silminnäkijöiden’ ja propagandistien lausunnoille sekä sodan voittajavaltioiden pitämille sotarikosoikeudenkäynneille (* lukuun ottamatta siis kohdan c väitteitä, joita ei tietenkään pyritty missään oikeudenkäynneissä todistelemaan vaan toisteltiin vain juutalaisjulkaisuissa). Suurena ongelmana holokaustiväitteissä, joita nykyään pidetään tosina, on se että nekin kaikki perustuvat silminnäkijöiden ja propagandistien väitteille sekä voittajavaltioiden sotarikosoikeudenkäynneille; nykyisille holokaustiväitteille ei ole sen parempia todisteita. Jos nykyisiin holokaustiväitteisiin uskottaisiin yhtä heppoisin perustein, kuten myönnetysti vääriin väitteisiin ja propagandaan, voitaisiin samantien uskoa myös myönnetysti vääriin holokaustiväitteisiin ja propagandaan.

Holokausti ei ole tavallinen historiallinen tapahtuma, jonka voi vain laittaa muiden historian tapahtumien joukkoon ja tutkia niiden tavoin. Holokausti on propagandistinen tapahtuma, joka on täynnä ristiriitaisuuksia; mahdottomia, vääriä, ristiriitaisia, valheellisia ja todistamattomia väitteitä; epäuskottavuuksia sekä järjettömyyksiä. Tämän takia siis holokaustirevisionismi noudattaa tarkasti todisteiden arvoasteikkoa.

Mitä Holokaustirevisionismi ei epäile (tai kiistä):[11]

  • ei epäile etteikö juutalaisia olisi sorrettu Kolmannen Valtakunnan aikana;

  • ei epäile ettei juutalaisilta olisi viety heidän perusoikeuksiaan;

  • ei epäile ettei juutalaisia olisi pakkosiirretty suurin joukoin;

  • ei epäile juutalaisgettojen olemassaoloa;

  • ei epäile keskitysleirien olemassaoloa;

  • ei epäile krematoriouunien olemassaoloa leireillä;

  • ei epäile etteikö juutalaisia olisi kuollut huomattavasti monista eri syistä;

  • ei epäile ettei muitakin vähemmistöjä kuten mustalaisia, Jehovan todistajia, homoja ja poliittisia toisinajattelijoita olisi sorrettu;

  • eikä se epäile etteikö kaikki edellä mainittu olisi ollut epäoikeudenmukaista.


Holokaustirevisionismi kyseenalaistaa:[12]

  • kyseenalaistaa sen oliko kansallissosialisteilla virallista politiikkaa, käskyä tai suunnitelmaa tappaa kaikki Euroopan juutalaiset (tästä ei ole dokumentteja);[13]

  • teloituskaasukammioiden olemassaoloa kyseenalaistetaan[14]

  • uhrien lukumäärää kyseenalaistetaan,[15] todellinen lukumäärä lienee huomattavasti vähemmän kuin 6 miljoonaa[16]

Juutalainen revisionisti David Cole selitti näin videollaan:

On epäilyksetön historiallinen tosiasia että saksalaisilla oli toisen maailmansodan aikana verkosto vanki- ja työleireistä, sekä Saksassa että alueilla joita se hallitsi. Näille leireille lähetettiin juutalaisia, mustalaisia, ja muita Kolmannen Valtakunnan vihollisia. Suurin näistä leireistä oli Auschwitz, joka sijaitsee Puolassa. Sinne lähetetyt tulivat ympäri Eurooppaa, miehet naiset ja lapset. Työhön kykenevät laitettiin pakkotyövoimaksi Saksan sotateollisuudelle. Auschwitzin vapautti NL:n armeija tammikuussa 1945.
Mutta tähän yksimielisyys loppuu.
Sodan jälkeen meille on toistuvasti kerrottu että monet näistä leireistä palvelivat pahempaa tarkoitusta: 6 miljoonan juutalaisen murhaa kaasukammioissa, juutalaisten kansanmurha, jota nykyään yleisesti kutsutaan ‘Holokaustiksi’. Suurin määrä uhreja sanotaan murhattaneen Auschwitzissä. Mutta on myös joitain ihmisiä, jotka pysyvät väitteessään siitä että näitä väitteitä massamurhista ei ole ikinä todistettu.
Nämä ihmiset viittaavat dokumentaation puutteeseen, muuhun kuin jo hyvin kyseenalaiseen ja osittain häpäistyihin Nürnbergin oikeudenkäynnin todisteisiin, jotka Neuvostoliitto toimitti ja hyvin epäluotettaviin silminnäkijäväitteisiin, joista monet niistäkin on jo nuhdeltu. (Esimerkiksi, monet entiset vangit, ja myös amerikkalaiset sotilaat, vieläkin puhuvat ‘kaasutuksista’ Dachaun keskitysleirillä Saksassa, vaikka enää ei yleisesti uskota että yhtään
[teloitus-] kaasukammiota käytettiin ikinä sillä leirillä.)”[17][18]


Historioitsijan Asiantuntijalausunto Holokaustirevisionismista

Valtavirran historioitsija tri Joachim Hoffmann analysoi kattavinta revisionistista kokoomateosta,
Dissecting the Holocaust (1994, toim. Germar Rudolf), ja totesi että:

Kirjan kaikenlaiset artikkelit on kirjoitettu asiantuntevasti, pääasiallisesti tutkivalla tyylillä. Kun detalji ja täydellisyys on kyseessä, tukevien ja dokumentoivien lähteiden runko ei jätä paljoa lisää kaivattavaa, ja se on erittäin auttava lukijalle joka etsii lisää tietoa, varsinkin koska lähteet aiheen kirjallisuuden vastapuolelta on myös siteerattu varauksetta. [...]
Yksittäiset artikkelit tässä kokoomateoksessa ov
at loogisesti johdonmukaisia ja objektiivisesti kuvailevia rakenteessaan, vaikkakin toisinaan poleeminen huomautus tulee ilmeiseksi – kuten on ehkä väistämätöntä tuollaisissa tunteellisesti latautuneissa aiheissa, ja kuten on myös melko yleistä poliittisissa ja historiallisissa väittelyissä. [...] Kaikenlaisissa artikkeleissa on paljon asiaa, joka iskee täysin vakuuttavana. Paljon muuta voidaan huomioida objektiivisella mielenkiinnolla. Muualla epäilyjä ja kritiikkiä tulee myös mieleen. [...]
Yleisvaikutelma, jo
nka tämä Gaussin [=Rudolfin] toimittama kokoomateos herättää on että sen sisältö täytyy omaksua – kriittisellä terveellä järjellä tietenkin – samassa määrin kuin muukin ‘virallinen’ kirjallisuus Holokaustista, joka aina hyväksytään vastaväitteittä ja rajattomasti. Periaatetta audiatur et altera pars [kuunnellaan myös toista osapuolta] täytyy soveltaa myös tässä tapauksessa! Tämän huolella dokumentoidun työn tukahduttaminen edustaisi tieteelliseen ja akateemiseen ymmärrykseen pyrkimisen voimallista estämistä. Tiedon taso ei ole koskaan muuttumaton. Kokemus on osoittanut, että liioittelut ja virheet jauhautuvat hienommiksi normaalissa akateemisessa väittelyssä. [...]
Sama pätee myös tähän kyseessä olevaan kokoomateokseen, joka on
kunnioitettavalla akateemisella tasolla ja joka epäilyksettä auttaa paljolti meidän ymmärrystämme sodan näkökannoista, huolimatta mahdollisista varauksista joita monilla saattaa olla.”[19]

Tässä asiantuntijalausunnossaan Hoffmann antoi mm. hyviksi esimerkeiksi kyseisen teoksen osuvimmista kriittisistä artikkeleista: arviot juutalaisten kokonaiskuolinmäärästä, Auschwitzin kuolinlukuarvion jatkuva muuttelu viime vuosikymmenten aikana, silminnäkijälausuntojen epäluotettavuus, Babi Yarin juutalaisten oletettu ampuminen sekä monien myönnettyjen propagandavalheiden käsitteleminen erittäin kriittisesti (kuten saippuamyytin).

Holokaustirevisionistit, keitä he ovat?

“Holokaustirevisionismin isä”

Paul Rassinier, holokaustirevisionismin perustaja-isä, oli natsien vastustaja, pasifisti, sosialisti ja juutalaisia puolustava historioitsija ja maantieteen opettaja. Hän oli Buchenwaldin keskitysleirin ja sen sivuleirin Doran asukki lokakuusta 1943 lähtien sodan loppuun. Keskitysleiriin hän joutui vastarintatoimintansa vuoksi; hän mm. avusti juutalaisia rajan yli Sveitsiin. Sodan jälkeen Rassinier pääsi Ranskan Kansalliskokoukseen, jossa hän heikon terveytensä vuoksi ehti toimia vain vuoden. Vastarintatoiminnasta hänelle myönnettiin Ranskan korkein kunniamerkki.[20]

Pian sodan jälkeen hän alkoi kuulla kuinka muutamat muut Buchenwaldin entiset vangit alkoivat tehdä perättömiä väitteitä “Buchenwaldin kaasukammioista joihin marssitettiin tuhansia ihmisiä”, mukamas. Näin väitti mm. tämän leirin entinen vanki, pappi Abbé Jean-Paul Renard, jonka Rassinier kohtasi tästä väitteestään. Rassinier huomautti, että Buchenwaldin ja Doran leireillä ei koskaan ollut kaasukammioita ihmisten tappamiseen, jonka Renard joutui myöntämään valheeksi puolustellen: “
Niin no, tämä on runollinen ilmaus... ja koska ne olivat olemassa jossain muualla, ei sillä ole niin väliä.[21] Toinen saman leirin entinen vanki oli Eugen Kogon, jonka kirjan Buchenwaldista Rassinier luki hämmästyneenä ja järkyttyneenä. Kogonin tekemistä liioitteluista, vääristyksistä ja suorista valheista johtuen (erityisesti Kogonin kommunistitoverien tekemistä hirmutöistä valehtelusta), Rassinier suuttuneena kirjoitti oman kirjansa, Le Mensonge d’Ulysse, paljastaen Kogonin valheet.[22]

Rassinier aluksi uskoi kaasutuksiin ja juutalaisten kansanmurhaan, mutta tutkittuaan useamman vuoden hän lopulta kirjassaan,
Le Drame des Juifs Européens, hän kirjoitti v. 1964:
Joka kerta kun minulle kerrottiin viimeisen 15 vuoden aikana että jossain Länsimaiden valvomassa Euroopassa oli todistaja, joka väitti kokeneensa kaasutuksen itse, minä heti matkustin hänen luokseen kuuntelemaan hänen todistuksensa. Mutta joka kerta se päättyi samalla tavalla: Muistio kädessäni, minä kysyin todistajalta sarjan tarkkoja kysymyksiä, joihin hän pystyi vain vastaamaan ilmiselvin valhein, joten hänen lopulta täytyi myöntää että hän ei itse ollut kokenut tätä, vaan vain eläytynyt ystävän tarinaan, joka oli kuollut hänen vankeutensa aikana ja jonka rehellisyyttä hän ei kyennyt epäilemään. Tällä tapaa minä matkustin useita tuhansia maileja Euroopassa.[23]

Myöhemmin Rassinier tuli vuosikymmenten tutkimustensa jälkeen siihen lopputulokseen, että ei ollut mitään suunnitelmaa tappaa kaikkia Euroopan juutalaisia, Saksalla ei sodan aikaan ollut kaasukammioita ihmisten murhaamiseen ja että juutalaisia kuoli paljon vähemmän kuin kuusi miljoonaa.

Eli siis:
ensimmäinen holokaustirevisionisti, joka alkoi epäillä holokaustia oli ranskalainen kommunisti, natsien vastustaja, ja keskitysleirivanki joka palkittiin Ranskan korkeimmalla kunniamerkillä, sodanajan saavutuksistaan. Hänen tutkimuksistaan holokaustirevisionismi lähti liikkeelle.

Revisionistit

Merkittävimmät revisionistit - jotka ovat eniten tutkimuksia, kirjoja ja artikkeleitä tehneet - ovat asiantuntijoita kaikilta tieteen aloilta, lukuisista eri kansallisuuksista. On tärkeää ymmärtää että, koska holokaustiin sisältyy niin monia tieteen aloja, jotka vaativat oman alansa asiantuntemusta, ei pelkkä historioitsijan koulutus riitä täydelliseen asiantuntemukseen holokaustista. Seuraava on listaus merkittävimmistä revisionisteista:

Tri Robert Faurisson, ranskalainen kirjallisuuden professori; Mark Weber, amerikkalainen historioitsija;
Joseph Burg (Ginsberg), juutalainen kirjailija; tri Arthur Butz, amerikkalainen elektroniikkainsinööri ja professori; tri Carl O. Nordling, ruotsalainen tilastotieteilijä; Francois Duprat, ranskalainen historioitsija (juutalaisradikaalien murhaama); Ivan Lagacé, kanadalainen krematorioasiantuntija (Kanadan Bow Valley Crematoriumin entinen päällikkö ja operaattori); David Cole, juutalainen elokuvantekijä ja kirjoittaja; Harry E. Barnes, amerikkalainen historioitsija ja sosiologi; Germar Rudolf, saksalainen kemisti; Russ Granata, amerikkalainen historian ja kirjallisuuden opettaja; Friedrich Paul Berg, amerikkalainen insinööri; Jürgen Graf, sveitsiläinen kielitieteilijä ja kääntäjä; tri Nicholas Kollerstrom, brittiläinen tiedehistorioitsija ja astronomian professori; Wilhelm Stäglich, saksalainen tuomari; tri Hans Jürgen Nowak, tohtori-insinööri; Ingrid Weckert, saksalainen historioitsija; Carlo Mattogno, italialainen tekstianalyysiekspertti ja revisionistihistorioitsija sekä krematorioasiantuntija; Wolfgang Fröhlich, itävaltalainen insinööri ja kaasutus-desinfiointiasiantuntija; John T. Bennett, australialainen asianajaja; David L. Hoggan, amerikkalainen historioitsija; John C. Ball, kanadalainen ilmakuva-asiantuntija; Walter Lüftl, itävaltalainen rakennusdiplomi-insinööri ja entinen Itävallan siviili-insinööriliiton johtaja; tri Fredrick Töben, australialainen filosofian tohtori; tri William B. Lindsey amerikkalainen Dupont yhtiön tutkija-kemisti; fil. tri Robert Countess, amerikkalainen filosofian professori; Frederick A. Leuchter, amerikkalainen teloituslaitteiston ja kaasukammioiden asiantuntija; Ernst Zündel, saksalais-kanadalainen julkaisija ja kirjoittaja; Douglas Christie, kanadalainen asianaja; Gerard Roubeix, ranskalainen kaasutus-desinfiointiasiantuntija; Werner Rademacher, diplomi-insinööri; Walter Sanning, saksalais-amerikkalainen liiketalouden ja rahoituksen maisteri; tohtori-insinööri Franco Deana, italialainen krematorioasiantuntija; David Irving, brittiläinen historioitsija; Walter Schreiber, itävaltalainen rakennusdiplomi-insinööri.[24][25][26]

He, ja monet muut, ovat kirjoittaneet useita satoja artikkeleita, useita kymmeniä kirjoja sekä satoja tutkimuspapereita. Lyhyesti holokaustirevisionistien argumentit on summattu kirjoituksessa Holokaustirevisionismin Argumentit (2008).[27]

Nämä kaikki on saatavilla ilmaiseksi internetissä, osoitteissa:
http://vho.org ,
http://ihr.org/ ,
http://codoh.com/

Holokaustirevisionisteja on myös vainottu monin tavoin johtuen heidän näkemyksistään. Revisionisteja on ahdisteltu, uhkailtu, ryöstetty, pahoinpidelty, heidän omaisuuttaan on poltettu, heitän pommitettu, heitä on yritetty tappaa ja heitä on jopa murhattu. Lyhyesti revisionistien viime vuosikymmeninä kokemat vainot on koottu yhteen kirjoituksessa Revisionistivainot (2008).[28]





Ei kommentteja:

Tietoja minusta

Oma valokuva
“Kukaan ei voi omistaa mitään arvokkaampaa asiaa kuin ylevän ihanteen, jota kohti hän lakkaamatta pyrkii ja jonka perusteella hän muodostaa ajattelunsa ja tunteensa ja yrittää parhaansa mukaan suunnata elämänsä. Jos pyrkijä siten ponnistelee – pikemminkin tullakseen enemmäksi kuin vain näyttääkseen enemmältä – hän ei voi epäonnistua, vaan lähestyy jatkuvasti päämääräänsä.” (H.P. Blavatsky)