Onko toisesta maailmansodasta esitetty puolueeton ja totuudenmukainen kuvaus? Tapahtuiko Holokausti juuri niin kuin meille on opetettu? Minkä verran juutalaisilla on ollut, ja on, vaikutusvaltaa länsimaiden mediassa ja politiikassa? Entä merkittävissä historian tapahtumissa? Minkä verran sionistijuutalaisilla on vaikutusvaltaa USA:n politiikassa? Mistä juutalaisuudessa on kyse? Mistä monikultturismissa pohjimmiltaan on kyse, ketkä sitä tukevat ja miksi? Miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa?

Auschwitzin uima-allas:

Auschwitzin uima-allas:
Ottamani kuva Auschwitzin keskitysleirin (sodan aikaisesta) uima-altaasta elokuussa 2007, Auschwitz-matkallani; kuvaa painamalla aukeaa tuo matka...

torstai 30. lokakuuta 2008

Revisionistivainot

Holokaustirevisionisteihin kohdistuneet vainot

Revisionistit tarkoittavat tässä yhteydessä lyhyemmin ilmaistuna holokaustirevisionisteja. Revisionistit kyseenalaistavat juutalaisten kertoman virallisen tarinan toisen maailmansodan aikaisesta Holokaustista (ei kuollut 6 miljoonaa, ei ollut teloituskaasukammioita ihmisten tappamiseen, eikä ollut virallista politiikkaa ja suunnitelmaa tappaa kaikki Euroopan juutalaiset).

Juutalaisjärjestöt ovat kampanjoineet maailmalla lakeja voimaan, joilla juutalaisten holokaustitarinoiden kyseenalaistaminen ja ‘minimointi’ tehdään laittomaksi. Monissa Euroopan maissa (kuten Saksa, Ranska, Itävalta ja Puola) on jo nyt laitonta epäillä Holokaustia enemmän kuin laki sallii; epäilyistä voi joutua 3-5 vuodeksi vankilaan. Sen sijaan Holokaustin liioitteleminen ei tietenkään ole laitonta! Eikä ole laitonta esim. keksiä päästään valheellisia holokaustikauhutarinoita joita esittää oikeina (joista kiinni jäädessään voi puolustautua vedoten käyttäneensä “runollista vapautta”). Alunperin oli laitonta ‘kiistää’ vain juutalaisten holokaustitarinoita, mutta myöhemmin – ilmeisesti johtuen epäilyttävyydestä, että vain yhtä historian kansanmurhaa ei saanut kyseenalaistaa – myös joidenkin muiden kansanmurhien ‘vähättely’ tai ‘kiistäminen’ on tehty laittomaksi (sen sijaan kommunistien suorittamia ~66 miljoonan venäläisen ja ~70 miljoonan kiinalaisen kansanmurhia kuitenkin saa ‘vähätellä’ ja ‘minimoida’ tai
‘kiistää’ mielin määrin). Etusijalla tietysti on ainoastaan juutalaisten Holokausti, jota opetetaan lukuisissa eurooppalaisissa kouluissa äärimmäisimpänä pahana ja moraalisena opetuksena “jotta se ei enää koskaan voisi toistua...”.

Juutalaisjärjest
öt ovat edellä mainitun lisäksi pahoinpidelleet, rahallisesti tuhonneet, mustamaalanneet ja jopa murhanneet(!) revisionisteja sekä tuhopolttaneet heidän omaisuuttaan.

Seuraavat listaukset eivät ole täydellisiä ja ne vaativat päivittämistä ja täydentämistä.

Väkivaltaiset vainot

Seuraavat tapaukset otettu suoraan Germar Rudolfin (2005) kirjasta Lectures on the Holocaust, (s. 495-500) sekä revisionists.com -sivustolta:

18.3.1978: Ranskalainen François Duprat – lahjakas ranskalainen historioitsija, opettaja ja toimittaja sekä Front Nationalen johtava poliitikko – oli julkaissut aiemmin Ranskassa revisionistiset kirjoitukset
Did Six Million Really Die? ja The mystery of the gas chambers ja tämän takia hänet murhattiin autopommilla. Hänen vaimonsa menetti räjähdyksessä jalkansa. Juutalaisjärjestöt ‘Jewish Resistance Commando’ ja ‘Jewish Revolutionary Group’ väittivät olleensa iskun takana; syyllisiä ei koskaan saatu kiinni.

20.11.1978: Opiskelijat hyökkäävät ranskalaisen prof. Robert Faurissonin kimppuun.

5.11.1980: Revisionistisen
Historical Review Pressin tuhopoltto Englannissa.

29.1.1981: Ranskalaisen revisionisti Michel Caignetin naamaan heitetään happoa, joka pilaa sen pysyvästi.

5.4.1981: Revisionistijärjestö
Institute for Historical Review:n (IHR) työntekijä hakataan toimistonsa ulkopuolella.

26.6.1981: Aamun alkutunteina suoritetaan tuhopoltto IHR:ää vastaan, joka ei aiheuta huomattavia vahinkoja.

25.4.1982: Tuhopoltto vahingoittaa IHR:n varaston kirjoja.

27.5.1982: Pommihyökkäys historian opettaja George Ashleytä vastaan.

5.11.1982: IHR:n toimistoa ammutaan.

Joulukuu 1982: Historian opettaja George Ashleyn talo ryöstetään.

6.2.1984: Juutalaisen Jewish Defense Leaguen jäsenet hyökkäävät fyysisesti saksalais-amerikkalaisen revisionistijulkaisija Ernst Zündelin kimppuun.

15.5.1985: George Ashleyn kodin edessä räjähtää pommi.

5.6.1985: Juutalainen Jewish Defense League käy pommilla saksalais-amerikkalaisen revisionisti Hans Schmidtin kimppuun.

12.7.1987: Prof. Robert Faurissonin kimppuun hyökätään kuntosalilla, Ranskassa.

12.12.1987: Juutalainen väkijoukko hyökkää prof. Faurissonin ja hänen seuralaistensa kimppuun Pariisissa, Sorbonnen yliopiston seminaarissa.

14.1.1988: Lukuisat ihmiset hyökkäävät ja vahingoittavat Lyon III yliopiston historian professori Jean-Paul Allardia.

10.2.1988: Saksalaisen valtavirran historioitsija prof. Ernst Nolten auto sytytetään tuleen; Nolte oli s
uhtautunut myötämielisesti revisionisteihin.

18.7.1988: Kanadalaisen revisionisti James Keegstran talo sytytetään tuleen.

7.6.1989: Amerikkalaisen revisionisti David McCaldenin kimppuun hyökkää Irv Rubin ja muita Jewish Defence Leaguen jäseniä, julkisessa tapaamisessa Los Angelesissa; McCalden hakataan verisesti.

6.2.1990: Ranskalainen revisionisti Oliver Mathieu hakataan.

21.3.1991: Prof. Robert Faurissonin oikeudenkäynnin aikana joukko oikeudenkäynnin tarkkailijoita hyökkää hänen kimppuunsa.

22.2.1992: Juutalainen revisionisti David Cole hakataan Los Angelesin yliopistossa.

17.3.1992: Vieraillessaan ruotsalais-marokkolaisen revisionisti Ahmed Ramin luona villi väkijoukko melkein lynkkaa prof. Faurissonin.

28.10.1992: Tulipommi tuhoaa belgialaisen revisionisti Jean-Marie Borbousen kirjakaupan.

22.4.1993: Washingtonin Holokaustimuseon avaamista vastustavan mielenosoituksen aikana revisionisti David Willcox hakataan pahasti.

4.4.1995: ‘Antifascist Militia’ -järjestö lähettää saksalais-kanadalaiselle revisionistijulkaisija Ernst Zündelille nimettömän pommiuhkauksen ja
partakoneenterän sekä hiiriansan.

7.5.1995: Tuhopoltto Ernst Zündelin taloon, Kanadassa, Torontossa.


20.5.1995: Ernst Zündel saa paketin, jossa on väärä lähettäjän osoite. Hän ottaa paketin poliisille läpivalaistavaksi, josta selviää että se sisältää voimakkaan pommin, joka tuhoaisi kaiken 90 metrin säteellä. Poliisi räjäyttää pommin
kivilouhimossa, jonka tv-ryhmä kuvaa ja jonka Zündel sitten katsoo iltauutisista.

16.7.1996: Revisionistinen kirjakauppa Librairie du Savoir, Pariisissa, ryöstetään.

6.9.1996: Toinen tuhopoltto Historical Review Pressiin.

7.9.1996: Ranskalainen kirjakauppias Pariisissa, Patrick Helen, hakataan koska hän myi revisionistisia kirjoja.

15.1.1998: Roger Garaudyn ja Pierre Guillaumen oikeudenkäynnin aikana molempien kimppuun hyökätään vahingoittaen heitä.

27.2.1998: Roger Garaudyn tuomion julistamisen aikana sekä hänen ja hänen kannattajiensa kimppuun hyökätään fyysisesti vahingoittaen heitä.

16.1.1999: Revisionistipainotteisen Libreria Europan tuhopoltto Espanjassa, Barcelonassa.

Saksalaisen asianajaja Jürgen Riegerin kimppuun hyökättiin ja hänet pahoinpideltiin tajuttomaksi kirkkaassa päivän valossa, hänen lähtiessään Hamburgin oikeustalosta. Rieger vietiin sairaalaan useiksi päiviksi toipumaan. Riegerin maine ja ura myös pilattiin (pvm. ei tieodossa).

Eräät sionistijuutalaiset hakkauttivat juutalaisen kirjailija Joseph Burgin (Ginsberg), tämän todistettua oikeudessa v. 1988 Ernst Zündelin hyväksi Kanadassa näkemyksensä siitä, että Holokausti oli paljolti huijausta (ainakin kaasutusten osalta [pvm. ei tiedossa]).

‘Lievemmät’ vainot

Seuraavat tapaukset ovat revisionists.com -sivustolta tai valtamedian uutisista. (Poikkeuksena Ernst Zündel otetaan heti alkuun, kun taas muut aakkosjärjestyksessä.)

Ernst Zündel, saksalais-kanadalainen revisionistijulkaisija, on julkaissut useita revisionistiartikkeleita sekä videoita. Hänet on haastettu oikeuteen useita kertoja ja vangittu, joista kuuluisimmat ovat hänen v. 1985 ja 1988 “suuret holokaustioikeudenkäynnit”. Näissä oikeudenkäynneissä Zündelia syytettiin “väärien uutisten levittämisestä” (muinainen lakipykälä Kanadan laissa, joka oli ilmeisesti unohdettu poistaa). Oikeudenkäynneissä Zündelilla oli kuitenkin oikeus todistaa väitteensä tosiksi, asettamalla holokaustitarinat oikeuteen (varsinkin toisessa v. 1988 oikeudenkäynnissä). Zündel kutsui tuekseen useita asiantuntijoita eri tieteen aloilta (mm. historia, kemia, ilmakuvat), jotka kaikki kutakuinkin todistuksissaan osoittivat holokaustiväitteiden olevan joko paljolti liioiteltuja tai mahdottomia (ehkä eräät Zündelin merkittävimmistä todistajista v. 1988 oikeudenkäynnissä olivat krematorioasiantuntija Ivan Lagacé ja kaasukammioasiantuntija Fred Leuchter sekä brittiläinen historioitsija David Irving). Oikeudenkäynti oli suunnaton menestys holokaustirevisionismille ja se johti Leuchter Reportin julkaisuun ja laajaan levittämiseen ympäri maailman, joka tuli vaikuttamaan lukemattomien ihmisten ajatteluun. Lisäksi Zündelin asiantuntijatodistajien lausunnoista kokosi Barbara Kulaszka vakuuttavan kirjan Did Six Million Really Die?’ Report of the Evidence in the Canadian ‘False News’ Trial of Ernst Zündel – 1988 (1992). Zündel kuitenkin tuomittiin aluksi vankeuteen, koska Holokausti julistettiin tuomioistuimessa yksinkertaisesti ‘faktaksi’ sivuuttaen kaikki asiantuntijoiden todistajalausunnot ja tutkimukset (‘se on totta koska se on totta’). Zündelin tuomio kuitenkin kumottiin kun Zündel valitti korkeimpaan oikeuteen. Zündelin voitosta raivostuneena juutalaisjärjestöt eivät ole jättäneet Zündelia hetkeksikään rauhaan, vaan ovat levotta ahdistelleet, uhkailleet, ja haastaneet Zündelia oikeuteen kaikesta mahdollisesta. Vihdoin v. 2003 Kanadan viranomaiset vangitsivat Zündelin tutkintavankeuteen, esittäen syykseen tähän että Zündel oli jättänyt väliin erään tapaamisen Kanadan maahanmuuttoviranomaisten luona. Zündelia pidettiin ‘turvallisuusriskinä’ ja häntä pidettiin Kanadassa eristysvankeudessa melkein kaksi vuotta. Vuonna 2005 Zündel karkotettiin Saksaan oikeudenkäyntiin. Saksassa Zündel joutui vielä kaksi kertaa oikeuteen v. 2006 ja 2007 tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen Holokaustin ‘kiistämisestä’ (näitä oikeudenkäyntejä ennen hän oli kokoajan vankeudessa odottaen oikeudenkäyntiä). Ilmeisesti todellinen syy tähän kaikkeen oli Leuchter Reportin sekä muun revisionistikirjallisuuden rahoittaminen, julkaisu sekä laaja levittäminen (ja ilmeisesti juutalaisjärjestöjen jatkuva painostus). Myöhemmin vuosien varrella on lähes kaikkia Zündelin asiantuntijatodistajia ahdisteltu, uhkailtu ja jopa haastettu oikeuteen ja vangittu.

Gaston-Armand Amaudruz oli aktiivinen Sveitsissä toisinajattelijana ja
kouluttajana. Hänet vietiin kaksi kertaa oikeuteen (10.4.2000 ja 13.1.2003). Aiemmalla kerralla, Amaudruzin ollessa 79-vuotias, hänet tuomittiin yhdeksi vuodeksi vankilaan saksalaisten keskitysleirien väitettyjen teloituskaasukammioiden ‘kiistämisestä’. Toisella kerralla, hänen ollessaan 82-vuotias ja huonossa kunnossa, hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi “tiukasti vartioituun” rangaistuslaitokseen ja sakkoihin, jälleen väitettyjen ‘kaasukammioiden’ “kieltämisestä”.

Ehkä eräs kuuluisimpia holokaustirevisionisteja (David Irvingin ohella) lienee nykyään (v. 2006-2008 aikana) Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad. Ahmadinejad on julkisesti tuonut useasti maailman lehdistössä esiin Holokaustia kyseenalaistavat näkemyksensä. Ahmadinejad järjesti jopa vuoden 2006 joulukuussa kansainvälisen holokaustikonferenssin, jossa sekä holokaustirevisionistit että holokaustiuskovaiset saivat esittää argumenttejaan (myös juutalaisia holokaustihistorioitsijoita ja muita asiantuntijoita oli kutsuttu, kuten tri Raul Hilberg ja prof. Norman Finkelstein jotka kumpikin kieltäytyivät). Konferenssi herätti raivokasta paheksuntaa länsimaissa, vääristeltyjä uutisraportteja mediassa, vihanlietsontaa Irania kohtaan ja Iranin maailmanlaajuinen uhkailu sotilaallisesti ja pakotteiden määrääminen on lisääntynyt kiihtyvällä vauhdilla.

Jerome Brentar, kroatialais-amerikkalainen sosiaalityöntekijä ja kristitty aktivisti, oli auttanut suuresti amerikkalaista John Demjanukia hänen oikeudenkäynneissään. Brentarin maine pilattiin ja hänen yritystään boikotoitiin ja hän menetti säästönsä auttaessaan Demjanjukia.

J. G. Burg (Joseph Ginsberg) oli romanianjuutalainen kirjailija ja juutalaisuuden tutkija. Hän oli kirjoittanut useita revisionistiartikkeleita ja todistanut saksalais-kanadalaisen Ernst Zündelin puolesta tämän oikeudenkäynnissä 1988 Kanadassa, hänen näkemyksensä siitä että Holokausti oli paljolti pötypuhetta. Burg oli mm. puhunut toisen maailmansodan jälkeen satojen Auschwitzin keskitysleirivankien kanssa, eikä kukaan heistä ollut nähnyt väitettyjä teloituskaasukammioita. Sionistijuutalaiset myöhemmin hakkasivat yli 80-vuotiaan Burgin, joka joutui olemaan kuukausia sairaalassa.

Arthur Butz, amerikkalainen elektroniikkainsinööri ja professori, on julkaissut ensimmäisen kattavan revisionistikirjan
The Hoax of the Twentieth Century (1976) sekä useita kymmeniä revisionistiartikkeleita. Butzin maine on pilattu ja hänet on ajettu erittäin ahtaalle yliopistossaan.

Douglas Christie, kanadalainen asianajaja joka puolusti mm. Ernst Zündelia hänen oikeudenkäynneissään 1985 ja 1988, sai osakseen mustamaalausta ja epämääräisiä syytteitä “epäammattimaisesta menettelystä”.

Thies Christophersen oli toisen maailmansodan aikana Auschwitzissa ollut upseeri, joka mm. oli julkaissut kirjasen
Auschwitz lie sekä todistanut Ernst Zündelin oikeudenkäynneissä 1985 ja 1988 kaasutusväitteiden olevan propagandaa. Christophersen haastettiin oikeuteen hänen kirjoituksistaan ja hänet ajettiin maanpakoon Saksasta. Hän pakeni useisiin eri Euroopan maihin. Elämänsä viimeisinä kuukausina saksalaisviranomaiset kohtelivat häntä kuin valtion vihollista ja viimeisen kerran hänet pidätettiin kolme viikkoa ennen kuolemaansa. Hänet julistettiin liian huonokuntoiseksi ja päästettiin vapaaksi poikansa huoltajuuteen.

Juutalainen revisionisti David Cole oli tehnyt videoita Auschwitzista ja muilta Sakssan sodan ajan keskitysleireiltä sekä kirjoitellut revisionistisia kirjoituksia. Tästä raivostuneena Jewish Defense League uhkasi hänen ja hänen perheensä henkeä sekä eräät juutalaiset hakkasivat hänet Los Angelesin yliopistolla v. 1992. Tämän takia Cole perui julkisesti puheitaan, mutta on yksityisesti myöntänyt pitävänsä revisionistiset näkemyksensä.

Doug Collins, kanadalainen toimittaja, todisti v. 1985 Zündelin hyväksi hänen oikeudenkäynnissään ja myöhemmin hän kirjoitti juutalaiskriittisiä artikkeleita, kuten ‘Swindler’s List’ jossa hän myös kritisoi juutalaisten suunnatonta yliedustusta Hollywoodissa. Collins haastettiin oikeuteen, jossa hän joutui vastaamaan British Columbia Human Rights Commissionille, joka lopulta julisti jutun hänen hyväkseen. Collins ja hänen lehtensä joutui käyttämään yli $200,000 joista 50,000 oli Collinsin omia rahoja. Heti tämän voittonsa jälkeen hänet haastettiin heti uudestaan oikeuteen samasta artikkelista kuten myös kolmesta muusta. Collins kuoli 29.9.2001.

Günther Deckert, saksalainen kouluttaja, poliitikko, kirjoittaja ja puhuja, oli kirjoittanut revisionistiartikkeleita, mm. amerikkalaisen kaasukammioasiantuntija Fred Leuchterin luennosta saksan kielelle. Hänet vangittiin kahdeksaksi vuodeksi Saksan vankilaan.

Professori Robert Faurisson, ranskalainen kirjallisuuden professori, on kirjoittanut useita kymmeniä revisionistiartikkeleita, todistanut Ernst Zündelin puolesta 1985 ja 1988 Kanadassa näkemyksensä siitä, että Holokausti oli propagandaa ja hän myös oli avustamassa
Leuchter Reportin tekemisessä. Hänet on haastettu lukuisia kertoja oikeuteen, häntä on sakotettu, häntä on uhkailtu, hänen kimppuunsa on hyökätty väkivaltaisesti useita kertoja (joutunut jopa sairaalaan pitkäksi aikaa tästä jothuen) ja Ranskan poliisi on tehnyt kotietsintöjä hänen kotiinsa.

Ditlieb Felderer, ruotsalainen kirjoittaja ja huomattava Jehovan todistaja, oli kirjoitellut useita revisionistiartikkeleita, mm. Anne Frankin fiktiivisestä päiväkirjasta ja todistanut Zündelin oikeudenkäynneissä Holokaustin olevan pötypuhetta. Felderer vietiin oikeuteen Ruotsissa ja vangittiin. Häntä mustamaalattiin lehdistössä ja hän joutui muuttamaan maanpakoon.

Wolfgang Fröhlich, itävaltalainen mekaniikan insinööri ja kaasutusdesinfiointiasiantuntija, oli suorittanut lukuisia (satoja) desinfiointeja Zyklon B:llä. Hän todisti oikeudessa Sveitsissä Jürgen Grafin hyväksi väitettyjen kaasutusväitteiden olevan mahdottomia. Tämän todistuksen seurauksena Fröhlichiä syytettiin samassa oikeudenkäynnissä “rodullisesta syrjinnästä” (heti sen jälkeen kun Fröhlich oli antanut todistuksensa). Fröhlich myöhemmin levitti Itävallan insinööreille tekemäänsä cd-levyä omista tutkimuksistaan liittyen kaasutusväitteisiin, joissa hän osoitti väitteiden olevan tieteellisesti mahdottomia. Vuosia myöhemmin Fröhlich vieraili v. 2006 Iranissa järjestetyssä kansainvälisessä holokaustikonferenssissa (joka herätti kauhean skandaalin länsimaiden mediassa), jossa myös holokaustirevisionistit saivat kyseenalaistaa Holokaustin virallisen version tieteellisesti. Myöhemmin 14.1.2008 Fröhlich tuomittiin 6½ vuodeksi vankeuteen Itävallassa.

Jürgen Graf, sveitsiläinen kielitieteilijä ja tulkki sekä opettaja, on kirjoittanut useita kymmeniä revisionistiartikkeleita ja muutamia revisionistikirjoja toisen maailmansodan holokaustiväitteistä (muutaman kirjan italialaisen revisionisti Carlo Mattognon kanssa, kuten
Treblinka [2002/2004], ja Majdanek [2003]). Vuonna 1998 Graf ja hänen julkaisijansa Gerhard Förster haastettiin oikeuteen, jossa mm. itävaltalainen mekaniikan insinööri ja kaasutusdesinfiointiasiantuntija Wolfgang Fröhlich todisti (turhaan) Grafin hyväksi väitettyjen kaasutusväitteiden olevan mahdottomia. Graf ja Förster tuomittiin 15 kuukaudeksi vankilaan ja sakkoihin väitettyjen ‘kaasukammioiden’ ja Holokaustin “kiistämisestä”. Graf ei kuitenkaan jäänyt istumaan tuomiotaan vaan pakeni Venäjälle.

Gerd Honsik, itävaltalainen kirjoittaja ja runoilija, oli kirjoittanut useita kirjoja, joissa eräässä hän paljasti Simon Wiesenthalin ja erään kirjan nimeltä
33 Witnesses against the Gas Chamber Lie. Hänet haastettiin oikeuteen Itävallassa ja Saksassa, pakotettiin maksamaan 50,000 saksan markan suuruiset korvaukset. Honsik pakeni Itävallasta Espanjaan (hänet tuomittiin 1992 Itävallassa 1,5 vuodeksi vankilaan holokaustin ja kaasukammioiden kieltämisestä). Kuitenkin itävaltalaisten pyynnöstä Espanja luovutti Honsikin Itävaltaan lokakuussa 2007 (Espanja otti hänet kiinni jo elokuussa 2007), ja hänet pantiin vankilaan kärsimään tuota 18 kuukauden tuomiotaan. Hän on kaiken kaikkiaan ollut Wienin Josefstadtin vankilassa 4.10.2007 alkaen.

David Irving, brittiläinen historioitsija ja kirjailija, oli julkaissut yli 30 kirjaa nimeensä ja luennoinut paljon ympäri maailmaa. Vuonna 1988 hän muutti näkemyksensä Holokaustista, perehdyttyään amerikkalaisen kaasukammioasiantuntija Fred Leuchterin tutkimuksiin Auschwitzista ja Majdanekista ja julkisesti ilmaisi epäuskonsa Holokaustin viralliseen versioon. Hän myös todisti muuttuneet näkemyksensä Holokaustista Ernst Zündelin oikeudenkäynnissä 1988 Kanadassa. Tämän seurauksena juutalaisjärjestöt ovat mustamaalanneet Irvingiä mediassa, painostaneet yliopistoja ympäri maaiman perumaan Irvingin puhetilaisuuksia, painostaneet kirjanjulkaisijoita olemaan julkaisematta Irvingin kirjoja, sekä painostaneet yliopistoja ottamaan Irvingin kirjoja pois kirjastoistaan. Tämän lisäksi Irving on haastettu lukuisia kertoja oikeuteen Euroopassa ja häntä on sakotettu useasti hänen näkemyksistään, ja 20.2.2006 hänet tuomittiin Itävallassa kolmeksi vuodeksi vankilaan, mutta hän joutui istumaan vain vuoden. Tämän kaiken seurauksena Irving on julkisesti sanonut muuttaneensa mielensä Holokaustista, väittäen uskovansa (ilman uusia todisteita) joihinkin kaasutuksiin Aktion Reinhard -leireillä ja ehkä 3 miljoonan juutalaisen kuolleen (vaikuttaa tosin vahvasti siltä että Irving on vain tehnyt julkisen kompromissin yrittäen epätoivoisesti mielistellä samaan aikaan juutalaisjärjestöjä ja revisionisteja).

Ivan Lagacé, kanadalainen krematoinnin asiantuntija ja entinen Bow Valley Crematoriumin johtaja, Calgaryssa, Albertassa, oli uransa aikana vastuussa yli 10,000 ruumiin tuhkaamisesta. Lagacé todisti Ernst Zündelin hyväksi asiantuntijana 1988 Kanadassa siitä, että väitetyt holokaustitarinat useiden tuhansien ihmisten tuhkaamisesta päivittäin Auschwitzin polttouuneilla olivat mahdottomia. Kanadan poliisi (Royal Canadian Mounted Police) teki ratsian Lagacén työpaikalle. Lagacé sai lukuisia uhkauksia nimettömiltä soittajilta jotka väittivät olevansa Jewish Defence Leaguen jäseniä, ja hän joutui eroamaan krematorion johtajan asemastaan.

Frederick A. Leuchter Jr. oli (ainut) amerikkalainen teloituslaitteiston ja yhdysvaltalaisten teloituskaasukammioiden asiantuntija (1980- ja 90-luvuilla ainakin). Leuchter valmisti teloituslaitteistoa yhdysvaltalaisten vankiloiden käyttöön kuolemaantuomittujen vankien teloittamiseksi. Leuchter todisti asiantuntijana Ernst Zündelin hyväksi väitetyistä teloituskaasukammioista Holokaustiin liittyen (hän myös otti näytteitä Auschwitzin väitettyjen teloituskaasukammioiden seinistä vieden ne laboratorioon analysoitavaksi), että väitetyt kaasutukset olivat mahdottomia. Juutalaisjärjestöt alkoivat mustamaalaamaan Leuchteria sekä uhkaamaan vankilanjohtajia olemaan asioimatta Leuchterin kanssa. Seurauksena juutalaisjärjestöt tuhosivat Leuchterin maineen ja hänen elantonsa, niin ettei hän pystynyt enää myymään teloituslaitteistojaan. Saksassa Leuchter pidätettiin 28.10.1993 (Saksan salaisen poliisin toimesta) ennen hänen suunniteltua esiintymistään saksalaisessa tv-ohjelmassa. Leuchter päästettiin pian kuitenkin vapaaksi.

Walter Lüftl, itävaltalainen rakennusinsinööri ja kokenut asiantuntijatodistaja oikeudessa, oli Itävallan 4000-jäsenisen insinööriliiton johtaja v. 1992. Hän oli tehnyt asiantuntijaraportin, jossa hän kyseenalaisti kaasutusväitteitä, jota hän levitti yksityisesti itävaltalaisille insinööreille. Lüftlia mustamaalattiin mediassa ja hänet vietiin oikeuteen, ja hän joutui lopulta eroamaan insinööriliiton johtajan paikalta.

Carlos Whitlock Porter, amerikkalainen kielitieteilijä ja tulkki, on julkaissut useita kirjoja, kuten
Not Guilty at Nuremberg ja Made in Russia: The Holocaust. Hänet haastettiin oikeuteen ja tuomittiin Saksassa. Hän asuu nykyään Belgiassa.

Ahmed Rami, entinen marokkolainen sotilasupseeri, elää maanpaossa Ruotsissa. Hän pyöritti Ruotsissa radio-ohjelmaa ‘Radio Islam’, joka jouduttiin lopettamaan juutalaisjärjestöjen painostuksen vuoksi. Hänet tuomittiin Ruotsissa 9 kuukaudeksi vankeuteen revisionistisista näkemyksistään.

Henri Roques, ranskalainen kirjailija ja tutkija, paljasti SS-upseeri Kurt Gersteinin ‘tunnustukset’ massakaasutuksista valheellisiksi ja että historioitsijat olivat tahallaan vääristelleet tärkeimpiä Gersteininin kidutuksella saatujen ‘tunnustusten’ osia. Roquesin tohtorinarvo poistettiin häneltä vasemmistolaisen juutalaismedian painostuksen takia.

Germar Rudolf, saksalainen Max Planck instituutin kemisti (suorittamassa 1992-1993 tohtorintutkimustaan) ja myöhemmin julkaisija (vho.org, revisionistikirjoja ja
The Revisionist -julkaisu), tutki v. 1991 perusteellisesti Auschwitzin väitettyjen kaasukammioiden dokumentit ja rauniot, antoi asiantuntijamielipiteensä perustuen tieteellisiin tosiasioihin ja otti raunioista kymmeniä näytteitä vieden ne laboratorioon analysoitaviksi (Auschwitzin museon v. 1990 teettämä samankaltainen laboratoriotutkimus varmisti nämä tulokset oikeiksi) ja laati raporttinsa (The Rudolf Report [1993/2003]). Myöhemmin Rudolf oli eräänä päätekijänä laatimassa ja julkaisemassa Saksassa laajinta revisionistista kokoomateosta Dissecting the Holocaust (1994/2003), joka myöhemmin USA:ssa käännettiin englanniksi ja julkaistiin. Saksan poliisi teki lukuisia kotietsintöjä Rudolfin kotiin, hänen työnsä ja tietokoneensa takavarikoitiin, Rudolf haastettiin oikeuteen Holokaustin ‘kieltämisestä’ ja hänet tuomittiin 14 kuukaudeksi vankeuteen. Rudolf ei jäänyt istumaan tuomiotaan Saksan vankilaan, vaan pakeni Yhdysvaltoihin ja jatkoi siellä useiden revisionistikirjojen julkaisua (Theses & Dissertations Press) sekä useiden kymmenien revisionistiartikkeleiden julkaisua. Vuoden 2005 joulukuussa Rudolf karkotettiin USA:sta Saksaan – huolimatta siitä että hän oli naimisissa amerikkalaisen naisen kanssa ja oli amerikkalaisen lapsen isä – jossa hänet tuomittiin 30 kuukaudeksi (2½ vuodeksi) vankilaan. Revisionistijulkaisut ovat jääneet tämän jälkeen vähiin...

Tijudar Rudolph, saksalainen tiedustelupalvelun jäsen, joka oli järjestämässä sodan aikana punaisen ristin tarkastajille käyntejä Saksan keskitysleireille (hänen mukaansa ilmeisesti myös Auschwitziin). Hän oli myös mukana avustamassa kaasukammioasiantuntija Fred Leuchterin tulkkina Leuchterin tutkimuksissa 1988 Puolassa, Auschwitzissa ja Majdanekissa, Ernst Zündelin oikeudenkäynnin yhteydessä. Rudolph vangittiin pitkäksi aikaa Saksassa Holokaustin ‘kiistämisestä’, vaikka hän oli 85-vuotias.

Hans Schmidt, saksalais-amerikkalainen kirjailija ja julkaisija, oli kirjoittanut juutalaiskriittisiä kirjoituksia. Hänet tuomittiin neljästä Holokaustia ‘kieltävästä’ sanasta 5 kuukaudeksi vankilaan Saksassa, vaikka hän oli USA:n kansalainen.

Sylvia Stolz, saksalainen asianajaja, puolusti Ernst Zündelia hänen toiseksi viimeisessä oikeudenkäynnissään Saksassa v. 2006 kutsuen Holokaustia historialliseksi valheeksi. Saksan tuomioistuin poisti Stolzin tapauksesta, koska hänen väitettiin
‘sabotoivan’ oikeudenkäyntiä. Myöhemmin Stolzia syytettiin, 20.3.2007, kiihottamisesta ja ‘Holokaustin kiistämisestä’ ja siitä että Stolz raivoissaan uskalsi kutsua juutalaisia viholliskansaksi. Myöhemmin Stolz tuomittiin 3,5 vuodeksi vankeuteen.

Tri Wilhelm Stäglich, saksalainen tuomari ja historioitsija, oli tärkeä revisionistinen kirjoittaja jonka huomattavin teos oli
Der Auschwitz Mythos (1979). Tri Stäglich oli sodan aikana (heinäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin 1944) ilmatorjuntaupseerina lähellä Auschwitzin keskitysleiriä. Kirjoituksissaan tri Stäglich kumosi valheellisen propagandan Auschwitzista. Saksan poliisi teki kotietsinnän tri Stäglichin kotiin ja takavarikoi hänen kirjoituksensa. Hänen tohtorinarvonsa otettiin häneltä pois ja hänen uransa tuhottiin. Tri Stäglich kuoli 5.4.2006.

Tri Fredrick Töben, australialainen filosofian tohtori ja adelaide-instituutin johtaja. Töben on julkaissut useita revisionistisia artikkeleita ja videoinut matkojansa keskitysleireille, kuten Auschwitziin. Töben lisäksi vieraili Iranin v. 2006 holokaustikonferenssissa pitäen puheen ja videoesitelmän, jossa hän kumosi kaasutusväitteet. Töben on vangittu useasti. Hänen viimeisin vangitsemisensa v. 2008 lokakuussa Englannissa oli revisionistien tulevaisuuden kannalta vaarallinen. Häntä uhkasi vankeustuomio ja pakkovienti Saksaan rangaistavaksi, Saksan vaatimuksista johtuen, vaikka Töben oli maassa jossa oli täysin laillista ‘kiistää’ Holokausti. Töben kuitenkin selvisi syytteistään ja voitti jutun eikä häntä viety Saksaan. Mikäli Töben olisi viety väkisin Saksaan rangaistavaksi, olisi tällä toimella saattanut olla muille EU-maille pakottavia seurauksia luovuttaa myös revisionisteja Saksaan rangaistavaksi (siitä huolimatta että näissä maissa olisi Holokaustin kyseenalaistaminen laillista).

Udo Walendy, saksalainen poliittinen tiedemies, kirjoittaja ja julkaisija, on kirjoitellut lukuisia revisionistiartikkeleita ja ollut kääntämässä saksaksi niitä. Walendy oli myös todistajana ja neuvonantajana Ernst Zündelin oikeudenkäynneissä. Walendya on haastettu useasti oikeuteen ja hänen kotiinsa sekä toimistoonsa on tehty useita ratsioita, joissa hänen kirjojaan ja tietokoneitaan on takavarikoitu. Hänet tuomittiin Saksassa 15 kuukaudeksi vankeuteen, vaikka hän oli jo yli 70-vuotias ja hänen terveytensä oli huono.

Ingrid Weckert, tunnettu saksalainen historian tutkija ja kirjoittaja, on julkaissut revisionistiartikkeleita. Vuonna 1998 hänet vietiin oikeuteen ja häntä sakotettiin 3500 saksan markalla revisionistiartikkelin kirjoittamisesta.

Mutta miksi?

Syy näihin kaikkiin vainoihin on ilmeinen. Revisionistien argumentit (Holokaustirevisionismin Argumentit) ovat yksinkertaisesti liian vakuuttavia, eivätkä juutalaisjärjestöt ole tarkoittaneet Holokaustia yleisesti tutkittavaksi tieteellisesti ja ajateltavaksi rationaalisesti. Holokausti on tarkoitettu äärimmäiseksi moraaliseksi opetukseksi valkoisten rasismin kauheuksista, jotta valkoiset eurooppalaiset eivät enää koskaan uskaltaisi alkaa ‘syrjimään’ muita rotuja ja kansoja sekä haluamaan omaa parastaan. Holokausti on myös tehty – laskelmoidulla ja suunnitellulla tavalla – eräänlaiseksi pyhäksi maalliseksi uskonnoksi; jossa valkoisten eurooppalaisten täytyy katua syntejään ja pyydellä olemassaoloaan anteeksi loputtomiin sekä pyhittää poloiset juutalaisparat. Holokausti on lisäksi tarkoitettu juutalaisten moraaliseksi oikeutukseksi ja puolustukseksi kaikkeen sekä suojaksi juutalaisiin ja Israeliin kohdistuvalta kritiikiltä, erityisesti juutalaisten vaikutusvaltaan kohdistuvalta kritiikiltä.

Tämän takia juutalaisjärjestöt (kuten Jewish Defence League, Jewish Resistance Commando ja Jewish Revolutionary Group, ym.) ovat ahdistelleet, uhkailleet, ryöstäneet, pahoinpidelleet, polttaneet (omaistuutta) ja yrittäneet tappaa ja jopa murhanneet revisionisteja. On myös todettava, että juutalaisjärjestöihin kuulumattomat ryhmissä liikkuvat tai yksittäiset juutalaiset ovat myös omin aloittein toimineet näin uhkaavasti ilman minkään järjestöjen yllytystä. Tämä kuvastaa sitä kuinka tehokas vaikutus holokaustitarinalla on ihmismieliin, erityisesti juutalaisiin, kiitos juutalaisten omistaman Hollywoodin ja juutalaisten kontrolloiman länsimaisen median (erityisesti Yhdysvalloissa).

Kuten sen israelilainen toimittaja Boas Evronkin totesi:
“Holokaustitietoisuus [... on] virallista propagandistista
indoktrinaatiota, iskulauseiden ja väärän maailmankuvan tehtailua, jonka todellinen päämäärä ei ole lainkaan menneisyyden ymmärtäminen, vaan nykyajan manipulointi. (Boas Evron [kunnioitettu israelilainen toimittaja]; Finkelstein 2000, The Holocaust Industry, s. 41)

Revisionistivainoihin liittyen ks. myös videot:
The Great Holocaust Trial (1985); The Persecution of Revisionists: The Holocaust Unveiled (2006).








keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Korrektit Salaliitot

Poliittisesti korrektit salaliitot ja salaliittoteoreetikkojen itsesensuurikilpailu

Päivitetty viimeksi 6.4.2009.

Internetissä on paljon suosittuja salaliittoteorioita. Näistä eri teorioista löytyy lukematon määrä videoita ja kirjoja sekä kirjoituksia. Teorioita löytyy laidasta laitaan mm. salamurhista (esim. JFK:n salamurha ja prinsessa Dianan kuolema), terrori-iskuista (esim. WTC-terrori-iskut 11.9.2001 ja Lontoon pommi-iskut 7.7.2005), vallankumouksista, sodista, biologisista aseista, median ja pankkialan kontrollista, ‘uudesta maailmanjärjestyksestä’ (merkitys vaihtelee riippuen salaliittoteoreetikosta), salaseuroista, tulevasta maailmanhallituksesta sekä ns. yhdistetyistä suurteorioita (unified field theory) joissa jokin salaliitto on aikojen alusta asti ollut maailmanherruuden ja maailman merkittävimpien tapahtumien takana. Kuten tulemme huomaamaan, näissä melkein kaikissa teorioissa (ainakin suursalaliittoteorioissa) ja niistä puhuvilla teoreetikoilla on ainakin yksi yhdistävä tekijä.

Katson aiheelliseksi kirjoittaa tästä aiheesta, koska nämä teoriat ovat suosittu ja melkein muodikas ilmiö internetissä, ja koska se tieto jonka näitä teorioita uskovat ihmiset saavat on epätarkkaa, harhaanjohtavaa ja jopa valheellista. Ja kuten tulemme lopuksi huomaamaan, näitä kaikkia teorioita yhdistää jälleen se yksi tekijä josta jaksan jatkuvasti kirjoittaa blogillani ja johon olen enimmäkseen keskittynyt kirjoituksillani tavalla tai toisella.

En ala käymään läpi tarkasti joka ikistä internetistä löytyvää teoriaa, enkä ala perin pohjin kyseenalaistamaan niitä muutamia joita käyn läpi. Käyn vain niitä teorioita läpi, joissa selvästi tulee esiin itsesensuuria joka toisinaan menee jopa järjettömyyksiin asti, harhaan johtamista ja suoraa valehtelua tai vääristelyä. Ensiksi tuon esiin omat kriteerini suursalaliittoteorioille.

Mielestäni jotta suursalaliittoteoria (esim. maailmanherruuteen) voisi olla uskottava, täytyy sen ainakin päästä jotenkuten läpi seuraavista testeistä ja kriteereistä:

A) Salaliiton täytyy olla tieteellisesti mahdollinen ja uskottava sekä todistettavissa.

B) Salaliiton takana olevien henkilöiden täytyy hallita ainakin mediaa, koska muuten salaliitto olisi paljastettu mediassa jo kauan sitten useita kertoja.

C) Salaliiton tueksi täytyy olla jokin uskottava ja todistettava motiivi.

D) Salaliitosta täytyy olla jotain oikeita todisteita.

E) Salaliitosta pitää löytyä jotain historiallista näyttöä (jos esim. väitetään salaliittoilijoiden olleen joidenkin historian tapahtumien takana, kuten vallankumousten).

F) Teoriassa käytettävien sanojen ja termien täytyy tarkoittaa sitä mitä niiden oikeasti kuuluukin tarkoittaa. Ei siis voida esim. tehdä rajattomasti omia tulkintoja tai esittää jotain perustelematonta koodikieltä, jota salaliittoilijat käyttäisivät, joka tarkoittaisi päinvastaista kuin mitä sen oikeasti kuuluisi tarkoittaa (kuten, esim. väittää että omia intressejään ajavat juutalaiset eivät todellisuudessa olekaan juutalaisia, vaan jotain muuta salaa).

Seuraavaksi käydään läpi näitä suosituimpia salaliittoteorioita, hieman kyseenalaistaen niitä näillä kriteereillä ja erityisesti tarkastelemalla sitä mitä ne jättävät säännöllisesti mainitsematta.

1. WTC-iskut 11.9.2001: “9-11

Nykyajan ehkä suosituimmat salaliittoteoriat (ainakin vielä v. 2005-2006) pyörivät WTC-iskujen ympärillä. Näiden teorioiden mukaan USA suoritti itse iskut “Bushin hallituksessa olleiden salaisten elementtien ja tiedustelupalveluiden elementtien avulla”. Iskujen tavoitteena ja motiivina olisi ollut saada tekosyy “terrorismin vastaiselle sodalle” USA:n määrittämiä vihollisia vastaan, erityisesti Lähi-idässä. Motiiveina olisivat mm. olleet öljy ja “USA:n imperiumi”. Näistä teorioista on kymmeniä dokumenttivideoita (joista kuuluisin Loose Change [2005/2007]), useita kymmeniä kirjoja ja satoja kirjoituksia eri internet-sivustoilla. Myös internet-foorumeilla tämä on suosittu puheenaihe.

Tieteellinen väittely, sen verran mitä sitä on, pyörii lähes vain ja ainoastaan ballistiikan ympärillä (tutkiva fysiikan haara) – siitä miten tornit sortuivat, millainen kone osui Pentagoniin, olivatko koneet kauko-ohjattuja, jne. – eikä itse syyllisiin keskitytä juuri ollenkaan, vaan tyydytään vain toteamaan epämääräisesti, että “Bushin hallinnon ja tiedustelupalveluiden [x-] elementit” olivat iskujen takana, tai että “sotilasteollinen kompleksi” (military industrial complex) taikka “eliitti ja globalistit” suorittivat iskut. Tämä kaikki ei tietenkään sano yhtään mitään, koska ketään ei keskitytä syyttämään ja epäilemään kunnolla, eli tämä ei johda mihinkään. Korkeintaan ehkä vaaditaan Bushia ja Cheneytä tai joitain tiedustelupalveluiden johtajia oikeuteen. Pääasiassa keskustelu menee kuitenkin kutakuinkin näin:

Se oli purkuräjäytys! Monet insinöörit ja arkkitehdit sanoo niin!! Ei osunut Pentagoniin väitetty matkustajakone!!! Bushin hallinnon ja tiedustelupalveluiden x-elementit oli kaiken takana!!!! Lol joku virallinen totuus!!!!!” ↔ “Eipäs ollut purkuräjäytys! Monet insinöörit ja arkkitehdit sanoo, että koneiden vauriot + tulipalot romahdutti tornit!! (Ei puhuta WTC-7 mysteeristä... se johtui ehkä tornien 1 ja 2 romusta ja tulipalosta...) Ja kylläpäs iski matkustajakone Pentagoniin!!! Se oli terroristit ja Al Qaida!!!! Lol jotku ‘foliosalaliittoteoriat’!!!!!” (esim. Tiede.fi -foorumin yli 800-sivuinen, ja kohta yli 1000-sivuinen, ‘9/11 keskustelu’ [2006-2009])

Eli ts. kellään ei ole oikeustieteellisiä materiaalitodisteita tai dokumentaarista todistusaineistoa, joten tämä ei johda mihinkään! Epäillyistä ei tietenkään puhuta juuri mitään.

Ja mitä selviääkään kun katsotaan niitä epäiltyjä? No kas kummaa, sieltähän löytyy jälleen erittäin paljon ***talaisia nimiä avainasemissa USA:n hallituksessa ja tiedustelupalveluissa! Heitä siis voisi pitää Israelin kaksoiskansalaisina joiden lojaaliuden voisi epäillä oleva etupäässä Israelin hyväksi.

Havaitaan myös, että israelilaiset agentit (ehkä Mossadin agentit) ajelivat pakettiautolla New Yorkissa 11.9.2001 pukeutuen arabeiksi ja joiden pakettiauto testasi positiiviseksi räjähteistä. Eräät israelilaiset agentit myös hyppivät ilosta ja tanssahtelivat sekä sytyttivät sytkäreitään iloiten juuri silloin kun WTC-tornit sortuivat (tämä saattaisi vihjata heidän olleen osallisia torneihin kohdistuneisiin terrori-iskuihin). Kun poliisit pysäyttivät heidät, he sanoivat olevansa israelilaisia ja olevansa USA:n puolella. Israelinjuutalainen Michael Chertoff, Homeland Securityn johtaja, päästi nämä ja muut israelilaiset sekä kymmenet muut israelilaiset vakoojat Pentagonissa vapaaksi Israeliin! Myöhemmin Israelissa eräässä talk-showssa nämä samat israelilaiset kommentoivat tapahtunutta kiistäen olevansa Mossadin agentteja ja sanoen, että “Me elämme valtiossa [Israelissa], joka kokee terrorismia usein... Meidän tarkoituksemme oli dokumentoida tuo tapahtuma [WTC-iskut].” Eli toisin sanoen: Israelilaiset tiesivät iskuista etukäteen! (osaten näin olla valmiina etukäteen oikeaan aikaan oikeassa paikassa dokumentoimassa tapahtuman). Tämän lisäksi israelilaiset saivat varoituksia olla menemättä 11.9.2001 töihin WTC-torneihin. Israelilaisen
Jerusalem post -lehden mukaan 4000 israelilaista olisi ollut kadoksissa WTC-torneista 11.9. jonka eräät epäilivät johtuneen siitä, että heitä olisi varoitettu iskuista etukäteen. Hieman myöhemmin New York Timesissa 22.9.2001 oli vahvistettu vain yhden israelilaisen kuolleen WTC-torneissa (huom. tässä puhutaan israelilaisista, ei juutalaista joita ilmeisesti 400-500 kuoli iskuissa). Lisäksi israelilaisilla oli vakoilurinki Pentagonissa ja israelilainen yhtiö valvoi koko USA:n puhelinliikennettä sekä israelilainen yhtiö oli vastuussa niiden lentokenttien turvallisuudesta, joilta terroristit nousivat lentokoneisiin. Fox Newsin haastattelema tiedustelupalveluiden asiantuntija totesi, että israelilaiset tiesivät varmasti etukäteen iskuista, todeten: “Miten he eivät muka olisi voineet tietää”. Fox Newsin toimittaja myös vihjasi, että Israelilaiset olisivat tienneet iskuista etukäteen ja olleet kertomatta niistä. Tämä toimittaja myös totesi, että tämän ehdottaminen lienee toimittajan uran loppu. Israelin entinen pääministeri Benjamin Netanyahu totesi 12.9.2001, että WTC-iskut ovat “erittäin hyväksi Israelille”, korjaten itseään samantien “tai no, ei erittäin hyväksi, mutta ne luovat välitöntä sympatiaa” (Israelille). Totesipa jopa Italian entinen presidentti Francesco Cossiga italialaislehti Corriere della Seralle (30.11.2007), että CIA ja Mossad olivat iskujen takana. Kiinnostavasti myös kuuluisan NORAD -dokumenttipaperin ‘Rebuilding America’s Defences’ – johon 9-11 salaliittoteoreetikot usein viittavat – tärkeänä osana oli todellisuudessa Israelin valtion v. 1996 laatima strateginen suunnitelma Lähi-idän tulevaksi politiikaksi nimeltä A Clean Break: A New Strategy for Securing the Realm’, jonka Richard Perle oli tehnyt Benjamin Netanyahulle. Tämä suunnitelma oli Israelin tulevaisuuden strategia Lähi-idässä tuleville vuosille. Tässä suunnitelmassa mm. puhuttiin Saddam Husseinin ottamisesta pois vallasta Irakissa USA:n sotilasmahdin avulla (tapahtui v. 2003!), iskuista Libanoniin (tapahtui v. 2006!) ja mahdollisesti myös sotilasiskuista Syyriaan ja Iraniin (etenkin Iraniin tätä on ennustettu jo usean vuoden ajan!). Tästä kaikesta voidaan päätellä, että Israelin Mossadin osuudesta iskuihin löytyy todisteita ja runsaasti viitteitä, toisin kuin USA:n tiedustelupalveluiden osuudesta. Lisäksi tämän perusteella voidaan päätellä, että motiivi iskuille olisi ollut Israelin valtion turvallisuuden ja vaikutusvallan vahvistaminen Lähi-idässä. (Duke, D. 2003, Jewish Supremacism, s. 255-263; Whatreallyhappened.com -sivusto, ‘Israel and 9/11 Index of What Really Happened’; 911missinglinks.com -sivusto 2008, 911 Missing Links)

Entä miten ‘9-11 tutkijat’ (“911 truthers”/“truth seekers” ja “911 truth movement”) suhtautuvat näihin tietoihin? Kuinka monta videota löytyy näistä edellä mainituista faktoista ja teorioista, keskittyen nimenomaan Israelin (ehkä ratkaisevaan) osuuteen? Tietääkseni tästä aiheesta löytyy vain tuo yksi mainitsemani video (
911 Missing Links), eikä asiaa käsitteleviä sivustoja ole paljoa. ‘911 tutkijat’ eivät aihetta käsittele juuri lainkaan, paitsi pakosta minimoiden Israelin roolia (ilman todisteita) ja painottaen USA:n keskeistä roolia (ilman todisteita).

Suomalainen 11syyskuu.org -sivustokin sivuaa aihetta tähän tyyliin. Tällä H
annu Yli-Karjanmaan pitämällä sivustolla sivutaan Israelin roolia, artikkelissa ‘Syyskuun 11. ja “terrorismin vastainen sota” kriittisen tutkimuksen havaintoja 911-iskuista’ (2002/2004). Tässä artikkelissa käydään vain muutamia esittämiäni faktoja läpi, joita olisi paljon enemmänkin tuohon artikkeliin voitu lisätä, jotta Israelin roolista olisi saatu vakuuttavampi argumentti. Yli-Karjanmaan artikkelissa tullaan johtopäätökseen, että: “Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta mitään todisteita Israelin ja Mossadin osallistumisesta 911-iskujen toteuttamiseen ei ole olemassa.” Tähän ei voi kuin todeta, että nimenomaan USA:n ja CIA:n tai FBI:n osallistumisesta, ei ole todisteita olemassa. Ei ole mitään todisteita CIA:n tai FBI:n agenttien juhlimisesta tornien romahdettua tai muita edellä esitetyn kaltaisia todisteita. Israelin ja Mossadin osallistumisesta iskuihin on nimenomaan enemmän todisteita! ‘911 tutkijoiden’ koko argumentti USA:n osuudelle vaikuttaisi olevan vain se että tornit sortuivat tietyllä tavalla tai että USA:n hallitus ei reagoinut ennaltaehkäisevästi tiedustelupalveluiden raportteihin tulevista iskuista...

Tämän lisäksi täytyy painottaa, että tältä Yli-Karjanmaan 11syyskuu.org -sivustolta löytyy lukemattomasti linkkejä muihinkin salaliittoteorioihin (kuten “New World Order”-, “eliitti”-, “globalistit” -teorioihin [näistä kohta lisää] sekä muihin terroriteorioihin kuten operaatio Gladioon; tämä on yleistä monilla ‘911 sivustoilla’) ja salaliittoteoreetikkojen sivustoille. Eli sivut eivät siis mitenkään keskity vain ja ainoastaan 911 teorioiden ballistiikkaan. Tämän valossa vaikuttaisi hyvin oleelliselta laittaa linkkejä myös Israelia käsitteleviin sivustoihin ja dokumenttivideoihin sekä Israelin ja juutalaisten vaikutusvaltaa USA:ssa käsitteleviin dokumenttivideoihin, sivustoihin ja akateemisiin kirjoihin (kuten esim. prof. Kevin MacDonaldin
The Culture of Critique [1998/2002] ja prof. James Petrasin The Power of Israel in the United States [2006] sekä prof. Stephen Waltin ja prof. John Mearsheimerin The Israel Lobby [2007]), jos siis kyseessä olisi todella “kriittisen tutkimuksen havaintoja 911-iskuista” käsittelevä sivusto, joka auttaisi ihmisiä ymmärtämään 911 iskuja eri salaliittoteorioiden avulla. Faktat Israelin ja sionistijuutalaisten vaikutusvallasta USA:n mediassa ja poliitikassa ovat ehdottomasti kaikkein tärkeimpiä WTC-iskujen ja USA:n Lähi-idän politiikan ymmärtämiseksi. Toistan: Kaikkein tärkeimpiä! Eivät mitkään huuhaateoriat “illuminateista” tai epämääräiset hyssyttelyteoriat “globalisteista” ja “eliitistä” (näihin liittyen ks. kohdat 3. ja 2. tässä kirjoituksessa). Olen koittanut ainakin kymmenen kertaa saada Yli-Karjanmaata lisäämään linkkejä myös asiallisiin Israelin roolia käsitteleviin sivustoihin ja dokumenttivideoihin (kuten edellä mainitsemani 911 Missing Links) sekä asiallisiin sivustoihin ja dokumenttivideoihin Israelin ja juutalaisten vaikutusvallasta (esim. Israel Lobby [2006], jossa haastatellaan professoreja, juutalaisia ja jopa sionisti Richard Perleä); sekä edellä mainitsemiini professorien tieteellisiin kirjoihin Israel Lobbysta ja juutalaisten vaikutusvallasta USA:ssa – turhaan.

Jos ei israelilaisiin viittaavia todisteita huomioida, ei ole yhtään mitään todisteita syyllisistä: Ei ole edes perusteltuja epäiltyjä! (muuta kuin että USA ei reagoinut ennaltaehkäisevästi iskuihin) Lisäksi, salaliittoteoriat “911 inside jobista” ovat mahdollisia vain jos salaliittoilijoilla olisi tiukka mediakontrolli: Tämä mediakontrolli Yhdysvalloissa löytyy vain ja ainoastaan juutalaisilta, kuten olen sen monta kertaa tuonut kirjoituksissani esiin (
Juutalainen mediakontrolli).

Silloin tällöin foorumeilla näkee Israelin osuudesta hieman puhetta, mutta valitettavasti hyvin niukasti, omien kokemusteni mukaan. Saattaa olla myös että näitä kirjoituksia sensuroidaan foorumeilla useammin kuin muita 911-kirjoituksia (esim. kenraalini Konev aloittama kirjoitus 911 Missing Links -dokumenttivideosta isohunt.org -sivuston foorumilla ‘The Newest 9/11 Documentary 'Missing Links'’ lukittiin samantien “rasistisena” ja kirjoituksestani poistettiin antamani linkit; isohunt-foorumilla on yli 500,000 jäsentä).

2. Alex Jonesien “globalistit”- ja “eliitti”-teoriat

(Lukuiset termit tässä 2. ja 3. osuudessa on lainausmerkeissä, koska kyseessä olevilla salaliittoteoreetikoilla on omat merkityksensä näille sanoille ja epäilen että anti-salaliittoteoreetikoilla olisi eri merkitykset kyseisistä sanoista.)

Yhdysvalloissa suosittuna ilmiönä on ns. “vaihtoehtoinen media” (“alternative media”), jossa raportoidaan päivän uutisjuttuja (radio-ohjelmissa ja omatekoisissa kaapeli-tv lähetyksissä) antamalla niihin samalla yleensä raportoijan oma salaliittomainen näkemys. Usein näissä “vaihtoehtoisissa medioissa” (nämä mediat yleensä toistavat valtamedian juttuja valittamalla usein tiettyjen asioiden sensuurista, usein sensuroimalla itse muita asioita) on vallitsevana näkemys “eliitin” tai “globalistien” salaliitosta joka hallitsee Yhdysvaltoja ja maailmaa sekä mediaa ja pankkitoimintaa. Suosituin näistä medioista on Alexander Emerick Jonesin hollywoodmainen populisoiva rahastusohjelma, “The Alex Jones -show”, johon keskityn enimmäkseen koska se lienee näistä medioista suosituin. Näissä “vaihtoehtoismedioissa” usein uutisten raportoimisen laatu ja luotettavuus kärsii pahasti, raportoijien salaliittomaisista näkemyksistä ja syytöksistä.

Alexander Jones, ja hänen kaltaisensa, puhuvat ohjelmissaan loputtomasti “eliitistä” ja “globalisteista”, jotka tapaavat Bilderberg Groupissa, Trilateral Commisionissa ja Council on Foreign Relationsissa ja suunnittelevat etukäteen maailman tulevan politiikan. Teennäisten tunnepitoisten esitystensä ja teeskenneltyjen raivonpurkaustensa ohessa Jonesit painottavat “eliitin” ja “globalistien” jäsenten saksalaisia nimiä ja varsinkin entisiä natseja tai SS-upseereita. Näissä ohjelmissa “globalistien” ja “eliitin” jäseniä ovat kaikki rahamiehet jotka
eivät ole yleistiedon mukaan juutalaisia (esim. Rockefellerit), ja jos joukosta sattuu löytymään jokin entinen ‘natsirahamies’, huudetaan sitä katoilta ihmisille. “Eliitti” ja “globalistit” tarkoittavat siis kaikkia muita paitsi juutalaisia. Ja jos on pakko mainita juutalaisia nimiä, on samantien teeskenneltävä, että “eihän sillä mitään väliä ole jos mukana on juutalaisia” (kun taas ‘natsinimillä’ tietysti on erittäin paljon väliä). “Globalistit” ja “eliitti” ovat rikkaita pahoja valkoisia eurooppalaisia ‘natseja’, jotka haluavat vain lisää rahaa ja valtaa (natsin määritys näille salaliittoteoreetikoille on usein hyvin vapaamuotoinen).

Fakta on tietysti, että “globalistien” ja “eliitin” joukossa on paljon myös rikkaita valkoisia eurooppalaisia. Fakta kuitenkin on myös, että siellä on myös erittäin paljon juutalaisia nimiä joukossa ja nimenomaan ne vaikutusvaltaisimmat nimet sattuvat olemaan juutalaisia (varsinkin lähes kaikki mediamogulit). Lisäksi erittäin tärkeää on huomioida, että USA:n Federal Reserve pankki, josta nämä salaliittoteoreetikot puhuvat loputtomiin, oli juutalaispankkiirien (Schiffien, Warburgien) perustama ja sen johdossa on pääasiassa ollut ainoastaan juutalaisia nimiä. Ja jälleen, jotta nämä ‘eliitti-, globalistiteoriat’ voisivat toimia, tarvitsisivat nekin aivan välttämättä tuekseen mediakontrollin tärkeänä osana teoriaa, koska muuten media paljastaisi “eliitin” ja “globalistien” pahat suunnitelmat (edellä jo osoitettiin juutalaisten omaavan mediakontrollin). Elleivät valkoiset ‘eurooppalaisnatsit’ jotka ovat “eliitin” ja “globalistien” jäseniä hallitse mediaa, hallitsee media heitä. Lisäksi nämä “eliitin” ja “globalistien” jäsenet tuppaavat kaikki seuraamaan juutalaisjohtajien määräämää juutalaismyönteistä ja monikulttuurista politiikkaa sekä Lähi-idän Israelia enemmän tai vähemmän tukevaa ulkopolitiikkaa.

Näiden salaliittoteoreetikkojen harrastuksiin kuuluu – ‘natsien’ metsästyksen lisäksi – huhujen, huuhaan ja humpuukin laajamittainen toitottaminen, hatusta tempaistujen ennusteiden levittäminen sekä mitä erilaisempien
humpuukkituotteiden myyminen pelonlietsontataktiikoilla. En nyt ala kaikkia lukuisia esimerkkejä näistä listaamaan, mutta ohimennen mainittakoon muutama tapaus. Esimekiksi: 1990-luvulla Alex Jones lietsoi jatkuvasti pelkoa siitä, että hänen “lähteiden mukaan Venäjä aikoo nukettaa USA:n”. Ennen vuotta 2000 Jones lietsoi pelkoa siitä kuinka “New World Order” laittaa poliisivaltion pystyyn v. 2000 ja julistaa sotatilalain. WTC-iskujen jälkeen 11.9.2001 Jones on toistuvasti lietsonut pelkoa siitä, että vastaavat terrori-iskut tulevat toistumaan uudestaan, jotta saadaan lisää tekosyitä ‘terrorismin vastaiseen sotaan’ (tämä sen lisäksi että hän on rahastanut “911-inside job”-teorioillaan jo ainakin kymmenen amatöörivideonsa ja muutaman kirjansa verran). Lisäksi WTC-iskujen jälkeen Jones on tauotta lietsonut pelkoa siitä, että “NWO” tulee asettamaan USA:aan poliisivaltion, julistamaan sotatilalain ja että toisinajattelijat tullaan sulkemaan FEMA:n keskitysleireille. Vuonna 2005, ‘dokumenttivideossaan’ (amatöörivideo) Martial Law 911 Jones paljasti, että “eliitti” ja “globalistit” kaavailivat seuraavaksi USA:n presidentiksi vuodeksi 2008 Arnold Schwarzeneggeriä, jonka isän Jones paljasti olevan entinen SS-upseeri ja Arnoldin olevan natsien ihailija (sekä entinen homopornotähti Jonesin mukaan, jolla häntä ilmeisesti “pidettiin kontrollissa”). Lisäksi Arnoldin esitettiin olevan yhteyksissä sionistijuutalaisiin Rothschild pankkiireihin, joiden sionistijuutalaisuus ei tietenkään ollut Jonesin mielestä tärkää (toisin kuin Arnoldin isän natsius ja Arnoldin homopornoharrastus). Irakin sodan jälkeen Jones on jatkuvasti (monien muiden kanssa) ennustanut USA:n valtaavan Iranin. Vuoden 2006 elokuussa Jones ennusti (“my second prediction”), että USA tulee valtaamaan Iranin 22.8.2006, josta sitten alkaisi 3. maailmansota. Ja kaiken tämän pelonlietsonnan ohessa Jonesien ja muiden kauppaamat suihkujen vesifiltterit, saippuat, luonnon yrtit (esim. nuhaan tai ulostamisen auttamiseen), videot, kirjat, säilöntämuonat ja muut ‘välttämättömyystarpeet’ armageddonin varalle ovat käyneet hyvin kaupaksi.

Jonesilla on myös ollut vieraina lukuisia salaliittoteoreetikoita laidasta laitaan, jotka ovat levitelleet mitä todistamattomimpia ja hulluimpia teorioitaan, ilman Jonesin kummempaa kritiikkiä. Näiden vieraiden joukkoon mahtuvat mm. Jordan Maxwell (“kristinusko on astrologiaa, oli 15 Jeesusta ennen Jeesusta, Englannin kuningatar hallitsee maailmaa...); Anthony J. Hilder (“Illuminazi-eliitti on ‘satanistinatsien’ salaseura joka hallitsee maailmaa ja haluaa New World Orderin...”); David Icke (“
juutalaiset avaruusliskohumanoidit hallitsevat maailmaa ja ovat New World Orderin takana...”); ja vieraina on ollut myös lukuisia 911-salaliittoteoreetikoita, anarkisteja sekä muita radikaaleja ja jopa ufouskovaisia. Jopa akateemikoita ja professoreja on ollut runsain määrin Jonesin vieraina. Hänen vierainaan on siis ollut asiantuntijoita laidasta laitaan lukuisista eri aiheista, paitsi... Hänellä ei ole koskaan ollut, ja tuskin pitkään aikaan tulee olemaankaan, asiallisia juutalaiskriittisiä akateemikoita tai muita asiantuntijoita jotka paljastaisivat juutalaisten erittäin suuren vaikutusvallan USA:n mediassa ja politiikassa (esim. prof. Kevin MacDonald, James Petras, Mearsheimer, Walt, ym.) ja länsimaissa. Jos Jones nyt yhtäkkiä ottaisi heitä vieraikseen, asettaisi se Jonesin hieman noloon asemaan kun vieraana olisikin professori joka paljastaisi hollywood- Alex Jonesin “elliittien” ja “globalistien” olevankin todellisuudessa pääasiassa juutalaisia jotka ajavat juutalaisten etuja.

Tähän väliin katsotaan mitä ADL:n edustajalla Gail Gansilla oli sanottavaa näistä “antisemiittisistä teorioista” koskien Bilderberg-ryhmää, “globalisteja” ja “eliittiä”. Tässä seuraavassa lainauksessa ADL:n edustaja kommentoi Bilderberg-ryhmästä kirjoittavia salaliittoteoreetikoita, joilla on lehti nimeltä The Spotlight, jossa he käsittelevät mm. Bilderberg-ryhmää ja sen jäseniä sekä muita salaliittoteorioita (myös Alex Jones vilahtaa tässä dokumenttivideossa, josta tämä lainaus on suoraan):

The Spotlight is the leading antisemitic propaganda organ in the United States. Its’ editorial policy is very antisemitic and racist. And of course with The Spotlight all of the conspiracy theories usually circle back in upon themselves to the Jews. [...] I think that if you read their materials, you’ll find that although they don’t say that the Bilderberg conspiracy is a Jewish conspiracy, they like to throw in enough Jewish names so it becomes clear to the average reader or respondent that that’s at the bottom of what they believe. […] Frequently they refer to the Jews as “international financiers” or they talk about “that strange group behind the media”, or they talk about “bankers” or they talk about people who are “culture manipulators”, “the middle men”. You know, the middle men in New York, the New Yorkers who are causing the prices to rise so that they can put it into their pockets but not in yours. […] Jim Tucker for example has to know that the Spotlight supprts the notion of Holocaust denial.” (The Secret Rulers of The World: The Bilderberg – 4 of 5)

Olen lähes samaa mieltä. Ja asian ydin on se, että Jones ja muut salaliittoteoreetikot saavat joka tapauksessa sen kauhean antisemiitin ja rasistin leiman joten asioista voitaisiin senkin takia samantien puhua niiden oikeilla nimillä.

Ja antisemiittisyytösten kaikuessa salaliittoteoreetikot kuten Alex Jonesit (ja Jim Tuckerit ym.) kiistävät peloissaan kaiken: “Ei ei! En puhu juutalaisista!! Tarkoitan kaikkia muita paitsi juutalaisia!!! En ole ‘antisemiitti’!!!!”. Kuinkas kummassa kukaan ei ole syyttämässä salaliittoteoreetikkoja ‘eurooppalaisvastaisuudesta’ tai ‘ei-juutalaisvastaisuudesta’, ja mitenkäs ihmeessä salaliittoteoreetikot eivät peloissaan joudu sitten kiistämään olevansa eurooppalaisvastaisia, jos siis ‘natsi-eliitillä’ olisi suurin vaikutusvalta mediaan ja politiikkaan... (Psst, koska näin ei ole, koska juutalaiset hallitsevat...)

Alex Jones on oikein julkisesti kiistänyt raivoissaan mahdollisuuden siitä, että Israel oli WTC-iskujen takana. “Folks I’ve done the research! Israel could not have carried out these attacks!” Tähän Jonesin Israelin poissulkevaan julistukseen hänellä ei ole ollut esittää todisteita. Myöhemmin Jones on kuitenkin sanonut olevansa samaa mieltä siitä että “poliittinen sionismi hallitsee täysin USA:n presidenttejä”. (Vieras: “The political Zionists absolutely, totally, control the presidency in Washington.” Jones: “We do now but you know... because it doesn’t even do any good...”; ‘Alex admits they avoid talking about Zionism’)

Tärkeää on huomauttaa, että monet 911 aiheiset sivustot viittaavat sivuillaan näitä teorioita kannattaviin sivustoihin (kuten myös edellä mainittu 11syyskuu.org), antamatta linkkejä myös juutalaisia käsitteleviin teorioihin. Lisäksi poikkeuksetta nämä sivustot ja teoreetikot jättävät selittämättä tämän juutalaisten vaikutusvallan. Nämä teoreetikot ja sivustot eivät edes halua mainita juutalaisjärjestö ADL:n olennaista mielipidettä tähän liittyen. Eli tällä toiminnallaan kaikki nämä sivustot vain johtavat ihmisiä harhaan poimimalla vain joitain faktoja, antamatta kaikkia faktoja. Tällöin ihmisille tulee täysin valheellinen kuva maailmasta.

Surkuhupaista on, että tämä sama Alex Jones on myös itsensä nimittämä “911 Truth Movementin” perustaja, “the father of the 911 truth movement”. Voi olla, että tällaisten pellejen kanssa jää ‘911 truthit’ pahasti hakuseen, varsinkin kun “father of the 911 truth movement” sulkee pois ainoat epäillyt joihin viitteitä löytyy.

3. Illuminati ja “uusi [natsi-]maailmanjärjestys” -teoriat

Edellisistä teorioista vielä pidemmälle menevät teoriat (usein samojen salaliittoteoreetikkojen esittämät) koskevat “Illuminatia” ja “uutta maailmanjärjestystä”. Näissä teorioissa syyllisiä useimmiten ovat valkoiset eurooppalaiset natsit, jotka yrittävät pystyttää “neljättä valtakuntaansa” tai pystyttää uudelleen kolmatta valtakuntaansa (“tuomalla kolmannen valtakunnan takaisin esiin”). Usein myös eräät salaliittoteoreetikot esittävät, hieman epäsuorasti, että näillä natseilla on ‘natsiverilinjat’ (oma termini) jotka menevät kauas historiaan. Tämä kolmas/neljäs valtakunta sitten tarkoittaa monien salaliittoteoreetikkojen mukaan “uutta maailmanjärjestystä”. Tässä “uudessa maailmajärjestyksessä” tulisi myös olemaan orjien asemassa oleva mikrosiruilla hallittava väestö. Usein nämä salaliittoteoreetikot myös puhuvat näiden “uuden maailmanjärjestyksen” natsien myös haluavan rodunjalostaa ihmisiä ja vähentävän maailman väestömäärää (joko biologisilla aseilla tai jotenkin muuten pelottavasti).

Näiden salaliittoteoreetikkojen mukaan germaaninen salaseura nimeltä Illuminati perustettiin v. 1776 tuhoamaan vallitseva maailmanjärjestys ja valtiot sekä uskonnot ja sitten valtaamaan koko maailma. Tämä salaseura tosiasiassa perustettiin juuri tuolloin juuri tuota tarkoitusta varten, mutta oleellista on painottaa että
se perustettiin juutalaisten ja ei-juutalaisten kabbalistien toimesta, mutta se lopetettiin viranomaisten toimesta jo 1785. Salaliittoteoreetikkojen mukaan nykyään tämä sama Illuminati hallitsee salaa maailmaa. Kuten jo mainittiin, “Illuminatin” jäsenet ovat salaliittoteoreetikkojen mukaan useimmiten ‘natseja’ (jotka sattumalta sattuvat olemaan juutalaisten pahimpia vihollisia, joita juutalaiset vihaavat yli kaiken [ohimennen mainittakoon että erään suositon salaliittoneropatin mukaan “Illuminatin” jäsenet ovatkin avaruusliskoja]).

Teoriat rodunjalostamisesta ja ns. “Illuminazista” joka haluaa ottaa maailman haltuunsa menevät jo niin naurettaviksi, että en jaksa niitä sen kummemmin käsitellä. Lyhyesti kuitenkin mainittakoon, että näiden vuosikymmenten jälkeen (2. maailmansodan jälkeen) joiden aikana
juutalaiseliitti ja sen tukena olevat kommunismi-, sosialismi- ja liberalismi-ideologiat ovat olleet vallassa, on ilmiselvää että nimenomaan monikultturismi ja valkoisten eurooppalaisten tekeminen vähemmistöiksi ja heidän kulttuurinsa hävittäminen monikultturismilla on ollut ilmiselvä tulevaisuuden tavoite, joka tapahtuu koko ajan ympärillämme. Ajatuskin siitä, että yhtäkkiä nämä “illuminazit” tekisivät vallankaappauksen ja heivaisivat mustat afrikkalaiset takaisin Afrikkaan ja aasialaiset Aasiaan ja alkaisivat yhdessä yössä sitten rodunjalostaa valkoisia eurooppalaisia ovat niin naurettavia ja todellisuuden vastaisia, että niistä tarvitsisi olla melkoinen todisteiden vuori (siis oikeita ja suoria todisteita) tukena ennen kuin niitä voisi edes vakavissaan ottaa.

Surkuhupaisimpiin mittoihin nämä “uuden maailmajärjestyksen” “illuminazi”-teoriat pääsevät ‘dokumentissa’ (amatöörivideossa) nimeltä
Illuminazi (2002), jota minun on vaikea katsoa nauramatta viiteen minuuttiin. Tässä vähän esimakua tästä mahtavan järkyttävästä idiotiasta:
“George Bush is picking up where Adolph Hitler left off... If you liked what Hitler did, you’re going to llooove what Junior Bush is doing... Evilarchy, the American Illuminati, the powers that be... Illuminati, Illuminazi... We have a geschschtapo... Homeland Security, Deutschland Security... We are witnessing the Nazi-ization of this Nation...” (
Illuminazi 9/11-- Part 1 of 13)

‘Todisteina’ tässä superjärkyttävässä ja jännittävässä Illuminazi-‘teoriassa’ (jossa edes teorian alkeet eivät ole kohdallaan) näyttäisi olevan operaatio Paperclip (natsien tiedemiehiä tuotiin tuhotusta Saksasta USA:aan sodan jälkeen), ja natsien mustavalkoinen videokuvamateriaali Hitlerin puheista sekä länsiliittoutuneiden sodan jälkeinen propaganda ruumiskasoista. Tässä siis ‘todisteet’ siitä, etä natsit ovat maailmaa hallitsevan ‘Illuminati-eliitin’ johdossa. Tässä teoriassa ei siis ole ainuttakaan oikeaa todistetta. Jopa ns. epäsuorat ‘todisteet’ eivät todista ajattelevan ihmisen aivoissa muuta kuin, että kuva/paperi voi tosiaan kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Toisin sanoen: Koko ‘teoria’ (joka oli alun alkujaankin pelkkää tunnepohjaista järjetöntä pelonlietsontaa epämääräisillä kauhukuvilla) on täyttä hevonp*skaa, jossa ei mikään pidä paikkaansa. Teoria kaatuu kuin heppoinen korttipyramidi pienestä tuulen puhalluksesta (tai jo ennen tätä korttien [eli todisteiden] puutteesta). Valitettavasti tällaista puppua uskovia ihmisiä on tosiaan oikeasti olemassa – jotka reagoivat vihaisesti kun joku havainnollistaa heille selvästi tämän “I want to believe”-idiotian.

4. Jesuiitat ovatkin kaiken takana!

Nämä teoriat eivät ole läheskään suosituimpia, ilmeisesti koska ne vaikuttavat liian typeriltä tai epäuskottavilta alunperinkin. Näitä teorioita edustaa kattavimmin kirjoittaja Eric Jon Phelpsin [huuhaa-]kirja Vatican Assassins (2004), joka on täpötäynnä virheitä, vääristelyjä, pois asiayhteyksistä ottamisia sekä loputonta jossittelua ja vihjailua ilman todisteita. Surkuhupaisimmat Phelpsin kirjan kappaleet ovat Erittäin Juutalaisesta Bolshevikkien Vallankumouksesta ja toisesta maailmansodasta, joiden takana Phelps väittää (ilman todisteita) jesuiittojen olleen! Kirjaa kokonaan lukematta sanoisin, että Phelpsin toisen maailmansodan kappale lienee hänen pohjanoteerauksensa. Tässä kappaleessa Phelps ehdottelee ja vihjailee, tiedon puutteellaan, että koska Saksan armeija ja Hitler ei toiminut toisessa maailmansodassa Phelpsin ehdottomalla tavalla, tarkoittaa se että Hitler teki salaa yhteistyötä jesuiittojen kanssa hävitäkseen tahallaan toisen maailmansodan (Phelpsillä ei ole todisteita tietenkään, ja tämä idiotia perustuu siihen että Phelps olettaa Saksan armeijan tienneen tuona aikana ihmeellisesti kaiken sen mitä historioitsijat tietävät nykyään). Jokainen joka toisesta maailmansodasta on lukenut syvällisemmin ei voi lukea tätä puppua nauramatta. Phelpsin loputtomia virheitä ja idiotiaa oli jonkin verran käsitelty Michael Collins Piperin ja Eric Jon Phelpsin ‘väittelyssä’ (‘Eric Jon Phelps and Michael Collins Piper - Jesuits or Zionists Debate Part 1’; ks. myös aiheesta syvällisemmin, Peter Schaenk, ShankTalk World Wide, 23.5.2006 [n. 74 min kohdalla Schaenk käsittelee aiheen]).

Fakta tietysti on, että Vatikaanilla ja paaveilla sekä jesuiitoilla
on ollut paljon vaikutusvaltaa historiassa. Fakta tietysti on myös, että enää näin ei ole ollut vuosisatoihin. Jesuitta-teoria menee kutakuinkin näin: Sanat eivät tosiasiassa tarkoita sitä mitä ne sanovat, kaikki ovat salaa jesuiittoja sekä jesuiittojen ja valtaeliitin politiikka ja teot eivät myöskään tosiasiassa tarkoita sitä mitä ne oikeasti tarkoittavat (varsinkaan Erittäin Juutalaisen Bolshevikkien Vallankumouksen kohdalla, jonka takana Phelpsin mukaan olivat jesuiitat) sekä lisäksi kaikki jesuiittateoriaa kritisoivat ovat ‘jesuiitta-agentteja’. Teoria kaatuu alkumetreille eikä siihen löydy oikeita todisteita lainkaan (esim. jesuiittojen vaikutusvallasta mediassa, politiikassa ja rahoituksessa). Vaikutusvallan lisäksi jesuiitoilta myös puuttuu motiivi uuteen maailmanjärjestykseen tai maailman herruuteen (mitään jesuiittojen kirjoituksia tähän liittyen ei ole olemassa).

5. Entäs ne pahalta kuulostavat juutalaisteoriat?

Kaiken edellä mainitun idiotian jälkeen havaitaan monia kiinnostavia asioita näistä viimeiseksi käsitellyistä ‘juutalaisteorioista’. Ensiksi, nämä teoriat ovat kaikkein epäsuosituimpia. Toiseksi, nämä teoriat kaikkien edellä mainittujen joukosta kuulostavat monille maallikoille kaikkein vastenmielisimmiltä ja epäuskottavimmilta: Eräät jopa ennemmin uskoisivat avaruusliskohumanoideihin (ilman kunnon todisteita) kuin juutalaisteorioihin. Kolmanneksi, ainoastaan näihin teorioihin löytyy jotenkuten oikeita todisteita tueksi. Neljänneksi, näiden teorioiden mustamaalaamisessa on kaikkein eniten [juutalais-]järjestöjä mukana ja näitä teorioita pyritään kaikkein eniten sensuroimaan, jopa rahallisilla uhkailuilla ja kiristyksillä (internetissä sensuroimalla sivustoja ja videoita). Viidenneksi, lähestulkoon kaikkia edellä mainittuja salaliittoteoreetikoita yhdistää yksi tekijä: Kuullessaan sanan juutalainen (esim. jonkun huomauttaessa tietyn salaliittoteoreetikon puhuvan juutalaisnimistä) menevät he lähestulkoon kaikki paniikkiin tai rupeavat vihaisesti ja ahdistuneina kiivaasti huutamaan, että “Eihän sillä mitään väliä ole! En tarkoita juutalaisia! Ei ole juutalainen salaliitto!”. Saipa Alex Jones kerran jopa raivokohtauksen kuullessaan erään kuuntelijan mainitsevan juutalaisen Benjamin Freedmanin v. 1961 puheen (‘Alex Jones vs ProThink’). Lähes kaikki suositut salaliittoteoreetikot välttävät sanaa juutalainen kuin rutto. (Kuten havaitaan esim. The Secret Rulers of The World: The Bilderberg - 4 of 5; David Icke - The Lizards & the Jews Part 3/6.)

Kuten olen usein tuonut jo esiin, ja tuon vielä kerran, ainoastaan juutalaisten suunnattomasta vaikutusvallasta löytyy todisteita länsimaiden mediassa, politiikassa ja pankkitoiminnassa. Lisäksi ainoastaan juutalaisuus-uskonnosta löytyy selviä todisteita tavoitteista maailman herruuteen ja epäsuorasti todisteita uuteen maailmanjärjestykseen, jossa muilla kansoilla tulisi olemaan orjuutetun karjan asema. Myös vallankumoukselliseen henkeen, vallitsevan maailmajärjestyksen kumoamiseksi, löytyy todisteita ainoastaan juutalaisuudesta, heidän sanoistaan ja teoistaan, jopa historiallista näyttöä löytyy (erityisesti bolshevikkien vallankumouksesta 1917). Ainoastaan juutalaisilta löytyy vaikutusvalta ja motiivi vallankumouksiin ja maailman herruuteen. (Joitain todisteita ja todisteluja tästä:
Erittäin Juutalainen Bolshevikkien Vallankumous; Juutalainen Mediakontrolli; Juutalaisuuden Opetuksia – Osa1; Avaruusliskojen Vai Juutalaisten Salaliitto? Juutalaisten vaikutusvaltaan liittyen myös: Tri MacDonald Median Juutalaiskontrollista - Osa 1, 2 ja 3; Juutalaisten Vaikutusvalta USA:ssa; MacDonald 1998/2002, The Culture of Critique; Goldberg 1996, Jewish Power: Inside The American Jewish Establishment; Ginsberg 1993, The Fatal Embrace: Jews and the State; Petras 2006, The Power of Israel In the United States; Mearsheimer & Walt 2007, The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy.)

Ei epämääräisiltä “globalisteilta” tai “eliitiltä”. Ei epämääräisiltä “rahamiehiltä” tai “kansainvälisiltä rahoittajilta”. Ei kaukaa haetulta “Illuminatilta” tai hullulta kuulostavalta “uudelta [natsi-]maailmanjärjestykseltä”. Ei avaruusliskohumanoideilta, eikä jesuiitoilta. Vaan juutalaisilta. Vain ja ainoastaan juutalaisilta! It’s the Jews stupid!

Jos salaliittoteorioiden joukosta jokin pitäisi valita, valitsisin ehdottomasti juutalaisteorian juutalaisten juonista ja salaliitoista (hehheh?). Ai miksikö?

No ennemmin minä katson olemassa olevia oikeita todisteita ja mietin mikä on mahdollista ja uskottavinta. Sitten lasken 2 + 2 = 4 ja tulen järkevään johtopäätökseen asiasta ja sitten päätän tehdä jotain asialle: Ennemmin teen kaiken tämän kuin arvuuttelen idioottimaisesti ja hyödyttömästi jotain ‘avaruusliskohumanoideja’, koska juutalaisteoriat “tuntuvat pahalta”. Tämä siis kuulostaa ‘pahalta’, koska juutalaisjärjestöt ovat kontrolloimassaan mediassa tarkoituksellisesti suunnitelleet sen niin, jonka takia eräät neropatit ovat päätyneet käyttämään idioottimaisia koodisanoja joista juuri kukaan ei ota mitään selvää. Itseäni ei liikuta tippaakaan jos tämä “tuntuu pahalta” tai “epäsuvaitsevaiselta” tai “natsilta” tai “rasistiselta” tai “epäsuositulta” taikka “kauhealta”. Tämä on ainut teoria joka läpäisee alussa mainitsemani kriteerit A-F. Ja tässä ainakin on järkeä! Se on ainut millä minulle on väliä. Tämä on sitä mitä tapahtuu maailmassa ympärillämme.

6. Yhteenveto ja johtopäätökset

Kuten on jälleen huomattu, se yhteinen tekijä kaikille salaliittoteoreetikoille, josta jo alussa vihjasin, on jälleen poliittinen korrektius ja sen pelottavan juutalaissanan välttäminen ja sensurointi keinolla millä hyvänsä, jopa keksimällä omia koodisanoja hämäämään ihmisiä. Se että juuri juutalaisteorioita sensuroidaan (itsesensuuri) kaikkien muiden lukuisten teorioiden joukosta, johtuu nimenomaan juutalaisten suunnattomasta, ja kaikkialle tunkevasta, vaikutusvallasta valtamediassa. Tällä vaikutusvallallaan juutalaiset pystyvät päättämään mikä on korrektia ja mikä taas ei, mikä on suvaitsevaista ja mikä rasistista tai antisemiittistä, eli mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Ja näitä arvoja seuraavat jopa internetissä melskaavat salaliittoteoreetikot.

Salaliittoteoreetikkojen itsesensuurikilpailun voittajaksi julistan ehdottomasti David Icken, koska tämän naurettavampaa koodisanoilla kikkailijaa (avaruusliskohumanoideilla) sensuurin sivuuttamiseksi en ole koskaan nähnyt ja tuskin koskaan tulenkaan näkemään (
Avaruusliskojen Vai Juutalaisten Salaliitto?). Salaliittoteorioista saa siis puhua juutalaisjärjestöjen puolesta mielin määrin, kunhan vain ei todisteiden kanssa nimeä juutalaisia juutalaisiksi. Tämä lienee juutalaisjärjestöjen (kuten Jewish Internet Defense Force) käsitys puhevapaudesta.

Toki monet salaliittoteoreetikot ja heidän seuraajansa saattaisivat puolustella, että “no kun se on niin naurettavaa yrittää puhua juutalaisista, kun menee kaikki uskottavuus”, tjsp. No varmaan se on myös sitä, mutta se on ehdottomasti myös monille kaikkein kiusallisinta, vastenmielisintä ja kivuliainta koittaa puhua juutalaisista. Ja oleellista on huomata, että tämä kaikki sekä uskottavuuden menetys tai naurunalaiseksi joutuminen, joka juutalaisista puhuttaessa helposti aiheutuu niistä kriittisesti puhuville, on selvästi suunniteltua ja pitkän ajan kuluessa rakennettua valtamediassa. Lehtijutuissa, tv-sarjoissa, elokuvissa tai dokumenttivideoissa usein näytetään hulluja tai tyhmiä lihavia valkoisia eurooppalaisia Hitlereitä huutamassa raivoissaan juutalaisten juonista ja vihaavansa juutalaisia; tästä kaikesta muodostuu se stereotyyppinen hullu antisemiitti, jota kaikki kavahtavat. Juuri tästä kaikesta johtuen (sekä juutalaisista esitetystä uhriroolista, “viattomat juutalaiset olivat aina syyttömiä kaikkeen
”) on juutalaisista puhuminen niin vaikeaa.

Toisaalta taas jos tähän itsesensuuriin lähdetään mukaan – uskottavuuden menetyksen pelossa, niinkuin lähestulkoon kaikki poliittisesti korrektit salaliittoteoreetikot tekevät – päädytään tässsä siihen tilanteeseen, että ei voida enää rehellisesti puhua koko totuutta ja välillä ei ollenkaan. Jos tähän lähdetään mukaan päädytään lopulta valehtelun tielle ja suojelemaan ‘syyllisiä’ tai ‘epäiltyjä’ (milloin mistäkin, riippuen aiheesta). Dilemma tässä on, että jos ei tunnisteta juutalaisia silloin kun se on ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä, silloin johdetaan väistämättä ihmisiä harhaan ja valehdellaan heille; ja jos taas kerrotaan koko totuus saatetaan sillä karkottaa sanoman luota ihmisiä, koska koko totuus kerralla saattaa kirpaista liikaa. Itse olen lähtenyt jälkimmäiselle tielle: Parempi sanoa koko totuus ja kutsua asioita niiden oikeilla nimillä ja näin saada edes joillekin ihmisille faktat perille, kuin johtaa harhaan ja valehdellen.

**********

Päivitys: Sain juuri kuulla (5.12.2008) bloginpitäjä Lars Ostermanilta, että Alex Jones on vihdoin julkisesti myöntänyt Israelin juutalaisten suunnattoman vaikutusvallan USA:n ulkopolitiikassa (mediasta hän ei maininnut mitään) sekä Israelin Mossadin sormenjälkien olevan kaikkialla WTC-terrori-iskuissa 11.9.2001 (‘TiU Radio 24th Nov – Finally Alex Jones Finally (mp3)’). Hän painotti nimenomaan amerikkalaisena vastustavansa kaikkia ulkomaalaisia tahoja, jotka vaikuttavat USA:n ulkopolitiikkaan. Hän teki tämän julkisen lausumansa ilmeisesti 24.11.2008 (ehkä), ainakin tällöin tämä tuli julki. Kehotin Larsia myös kuuntelemaan Peter Schaenkin kommentaarin (‘Schaenk: The War of Perception, Wed. 11/26’) tähän Alex Jonesin paljastukseen liittyen.

No kappas kummaa. Jonesilla kesti siis
vain 14 vuotta sanoa tämä ääneen! Hyvä Jones, kiitos tästä. No, jos Jones alkaa tästä useammin puhumaan ja syvällisemmin sille suurelle yleisölleen niin hyvä hyvä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tärkeää olisi myös, että tästä lähtisi käyntiin ketjureaktio, jotta monet muutkin Jonesin kaltaiset “vaihtoehtoismedian” puhujat alkaisivat puhumaan näistä asioista kovaan ääneen. Epäilen tätä tosin paljolti, mutta saa nähdä. Joka tapauksessa ei Jonesille, ja muille hänen kaltaisilleen, silti pidä antaa anteeksi valehtelua, harhaanjohtamista, ajan haaskausta sekä sensuuria.







Tietoja minusta

Oma valokuva
“Kukaan ei voi omistaa mitään arvokkaampaa asiaa kuin ylevän ihanteen, jota kohti hän lakkaamatta pyrkii ja jonka perusteella hän muodostaa ajattelunsa ja tunteensa ja yrittää parhaansa mukaan suunnata elämänsä. Jos pyrkijä siten ponnistelee – pikemminkin tullakseen enemmäksi kuin vain näyttääkseen enemmältä – hän ei voi epäonnistua, vaan lähestyy jatkuvasti päämääräänsä.” (H.P. Blavatsky)