Onko toisesta maailmansodasta esitetty puolueeton ja totuudenmukainen kuvaus? Tapahtuiko Holokausti juuri niin kuin meille on opetettu? Minkä verran juutalaisilla on ollut, ja on, vaikutusvaltaa länsimaiden mediassa ja politiikassa? Entä merkittävissä historian tapahtumissa? Minkä verran sionistijuutalaisilla on vaikutusvaltaa USA:n politiikassa? Mistä juutalaisuudessa on kyse? Mistä monikultturismissa pohjimmiltaan on kyse, ketkä sitä tukevat ja miksi? Miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa?

Auschwitzin uima-allas:

Auschwitzin uima-allas:
Ottamani kuva Auschwitzin keskitysleirin (sodan aikaisesta) uima-altaasta elokuussa 2007, Auschwitz-matkallani; kuvaa painamalla aukeaa tuo matka...

perjantai 25. tammikuuta 2008

Ensimmäisen Maailmansodan Aikaisia Propagandavalheita

Falsehood in Wartime
Propaganda Lies Of the First World War

(Tekstiä muokattu viimeksi 26.7.2008, lisätty mm. tekstiä väärennetyistä valokuvista ja Edward Bernaysista.)

Arthur Ponsonby, Britannian parlamentin jäsen, kirjoitti kirjan
Falsehood in Wartime (otsikko), jossa hän paljasti monia ensimmäisen maailmansodan aikaisia propagandavalheita. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran jo v. 1928, mutta Institute for Historical Review teki siitä uusintapainoksen v. 1980 ja toisen 1991. Historioitsija Mark Weber kirjoitti tähän v. 1991 versioon alkusanat. Lainaan vapaamuotoisesti tästä kirjasta Ponsonbyn paljastamia propagandavalheita, ja toisinaan tästä eteenpäin käytän kirjasta nimitystä Falsehood. Uutisjutut joita tulen lainaamaan ovat Ponsonbyn kirjassaan esittämiä lainauksia. Käytän myös muutamia muita lähteitä jotka ilmoitan selvästi erikseen.

Ruumistehdas

Eräs Yhdysvaltain konsuleista, lähtiessään Saksasta helmikuussa 1917, mainitsi Sveitsissä että Saksalaiset tislasivat glyseriiniä kuolleittensa ruumiista.
(The Times, 16.4.1917)

Saman päivän artikkelissa
The Times kertoi myös kuinka saksalaiset muka olivat myöntäneet lopullisesti heidän ruumiidensa käytön ja että heillä olisi ollut “suuri ruumiiden hyväksikäyttölaitos”, jossa “ruumiiden rasvasta tehtiin voitelemisöljyjä ja kaikkea muuta jota saatiin jauhettua luumyllyssä ruudiksi jota käytettiin sian ruuan sekoittamiseen sonnaksi - mitään ei sallittu menevän hukkaan”.
(The Times, 16.4.1917)

The Times myös kertoi kuinka eräs “
tehdas lähellä Goblenzia, missä junantäydet lastit riisuttuja saksalaissotilaiden ruumiita, sidottuna yhteen, saapuvat ja haudotetaan kattiloissa, tuotteena ollen steariini jalostettu öljy.
(The Times, 17.4.1917)

The Timesin 18.4.1917 artikkelissa vielä ehdotettiin että tämän käyttö propagandatarkoituksissa olisi hyödyllistä.

Tähän ruumistehtaaseen liittyen oli myös artikkeli jossa kerrottiin että “
eräs vanki oli kertonut että saksalaiset keittivät heidän kuolleensa sotatarviketarpeisiin ja sian ja siipikarjan ruuaksi”. Lisäksi “tämä kaveri kertoi minulle että Fritz kutsui hänen margariiniaan ‘ruumiiden rasvaksi’ koska hän epäili että niistä se tuli”.
(The Times, 20.4.1917)

Saksalaisten lausunto kuvaili näitä väitteitä “
halveksittaviksi ja naurettaviksi”.
(The Times, 23.4.1917)

Koko juttu oli täysin naurettava ja se myönnettiin propagandavalheeksi vasta v. 1925 joulukuussa Britannian ulkoministeri Austen Chamberlainin toimesta parlamentissa. Historioitsija Mark Weber huomauttaa alkusanoissaan, että kiinnostavasti tämä taru herätettiin henkiin myös toisen maailmansodan aikana sillä väitteellä että saksalaiset olisivat muka valmistaneet saippuaa juutalaisten ruumiista ‘ihmissaippuatehtaissa’ .
(Falshood, s. 7-8; IHR, The Journal of Historical Review, vol. 11, nro. 2, s. 217-227. ‘Jewish Soap’: http://www.vho.org/GB/Journals/JHR/11/2/Weber217-227.html)

Ristiinnaulittu kanadalainen

Ponsonby toteaa että tämä propagandavalhe kulki usealla eri muunnelmalla. Kerran ristiinnaulittu henkilö oli tyttö, eräällä kerralla amerikkalainen, mutta useimmiten kanadalainen.

Viime viikolla lukuisat kanadalaiset sotilaat [...] kertoivat kaikki tarinan kuinka saksalaiset olivat ristiinnaulinneet erään heidän upseereistaan.
(The Times, 10.5.1915, Pariisin kirjeenvaihtaja)

Tämä tarina sitten kulki ympäriinsä lehdistössä Britanniassa ja Kanadassa, ja parlamentin jäsenet käyttivät sitä hyväkseen puhujankorokkeella. Lopulta kenraali March kielsi tarinan aitouden Washingtonissa. Tämä sama ristiinnaulitsemistarina tuli uudestaan esiin v. 1919 kun
The Nation lehti julkaisi erään sotilaan kirjeen 12. huhtikuuta, jossa tämä sotilas väitti nähneensä ristiinnaulitun kanadalaisen. Jälleen tämäkin osoittautui perättömäksi, mm. jo sen takia että sotamiehen kuvaileman ristiinnaulitun kanadalaisen osasto oli Intiassa ja väitettyä ristiinnaulittua kanadalaista sotamiestä ei ollut edes olemassa. Amerikkalaisilla myös oli versionsa ristiinnaulitsemistarinasta. Amerikkalaisen sotamiehen lausunnon mukaan hän oli nähnyt alastoman tytön jonka saksalaiset olisivat ristiinnaulinneet ladon oveen. Kun sotamieheltä kysyttiin lisää tietoja, ei hän niitä pystynyt antamaan. Kenraali March kielsi myöhemmin väitteen, mutta siitä huolimatta tätä ristiinnaulitsemistarinaa käytettiin propagandassa hyödyksi.

Ponsonby osoittaa kaikki nämäkin väitteet perättömiksi.

Silvottu hoitaja

Hoitaja [Grace] Hume oli töissä leirin sairaalassa Vilvordessa, ja hän joutui kauhean raakuuden uhriksi saksalaisten sotilaiden käsissä. Hänen rintansa leikattiin pois ja hän kuoli suuressa tuskassa.
(The Star, 16.9.1914)

The Times luettelee lukuisia lehtiä jotka toistivat tätä kauhutarinaa: “Pall Mall ja Westiminster Gazette, The Globe, The Star ja Evening Standard ” ja toteaa kuitenkin että: “Mutta myöhään yöllä keskiviikkona se [tarina] osoittautuikin täysin epätodeksi, koska kyseinen hoitaja oli oikeasti Huddersfieldissa ja ei ollut ikinä ollut Belgiassa, hän tosin ilmoittautui vapaaehtoiseksi rintamalle.
(‘Times, Leader, 18.9.1914)

The Times menee ehdottamaan tutkimusta ja epäilee että saksalaiset agentit olisivat keksineet koko jutun voidakseen häpäistä kaikkia kauhutarinoita.

Grace Humen (väitetty silvottu hoitaja) oli väitetysti kirjoittanut kirjeen jossa hän viimeisillä hetkillään kuvaili väitettyjä saksalaisten tekemiä kauheuksia sairaalassa. Myöhemmin väitetyn hoitajan siskoa, Kate Humea, syytettiin oikeudessa tuon kirjeen väärentämisestä siskonsa nimeen:
Oikeusjuttu tuli korkean oikeuden eteen Dumfriessä, ja todistettiin että Kate Hume (sisko) oli väärentänyt koko tarinan ja väärentänyt sekä kirjeen siskoltaan ja sen ‘Hoitaja Mullardilta’ ja oli viestittänyt ne lehdistölle.
(
The Times, 29. ja 30.12.1914)

Belgialainen vauva ilman käsiä

Yksi mies jota en nähnyt kertoi katolisen yhteisön viranomaiselle että hän oli nähnyt omin silmin kuinka saksalaiset sotilaat hakkasivat vauvan kädet irti jotka olivat takertuneet äitinsä hameeseen.
(‘The Times Kirjeenvaihtaja Pariisissa, 27.8.1914)

Arthur Ponsonby toteaa ironisesti että tuo kädetön belgialainen vauva ei vain matkustanut kaupunkien ja kylien läpi Britanniassa vaan se meni myös Länsi-Euroopan ja Amerikan läpi, jopa kauko itään asti. Kukaan ei vain vaivautunut pohtimaan että kuinka kauan vauva, jolta olisi kädet leikattu pois, eläisi ellei asiantuntevaa kirurgista apua olisi lähellä joka olisi sitonut valtimot kiinni (vastaus, muutamia minuutteja). Ponsonbyn mukaan kaikki halusivat uskoa tähän tarinaan ja monet menivät jopa niinkin pitkälle että sanoivat nähneensä vauvan. Hänen mukaansa tämä valhe oli universaalisesti hyväksytty.

Syyskuun toisena päivänä 1914
The Timesin kirjeenvaihtaja siteerasi ranskalaisia pakolaisia jotka julistivat:
He katkoivat kaikilta pikkupojilta kädet pois jotta Ranskalta loppuisivat sotilaat.

Kädettömän vauvan kuvat olivat hyvin suosittuja manner-Euroopassa sekä Ranskassa että Italiassa.
Le Rive Rouge-lehdellä oli kuva tästä 18.9.1915, ja 26.7.1916 tämä lehti meni jopa niin naurettavaksi että se kuvasi saksalaissotilaat syömässä lapsen käsiä.

Kaikkein barbaarisin oli kuitenkin liittoutuneiden propagandatarkoituksiin laitettu juttu, joka julkaistiin
Critica-lehdessä Buenos Ayressa (myöhemmin uudelleentuotettuna Sphere-lehdessä 30.1.1925. Jutun otsikko oli “Raamattu KAIKKIEN edessä” (The Bible before ALL), ja sen alapuolella luki “Kärsikää pikkulapset jotka tulette luokseni”. Keisari (Kaiser Wilhelm) oli kuvattu seisomassa verinen kirves kädessä suuren käsikasan takana. Vauvoilta ei kuvauksien mukaan vain leikelty käsiä vaan heitä myös seivästettiin pistimillä ja eräässä tapauksessa naulattiin oveen. Mutta, Ponsonbyn mukaan, kaikki muistivat kädettömän belgialaisen vauvan josta puhuttiin kovaäänisesti busseissa ja muilla julkisilla paikoilla. Tätä pöyhkeiltiin, ei eristetyssä tapauksessa kauhuna, vaan tyypillisenä tottumuksena.

Ponsonby lainaa useita tahoja osoittamaan että kaikki nämä kädettömien vauvojen tarinat olivat vain myyttejä. Muunmuassa eversti Repington totesi tutkittuaan näitä tarinoita, että yhtään kädetöntä vauvatarinaa ei pystytty todistamaan. Myös Italian sodan ajan pääministeri Signor Nitti muistelmissaan totesi kuinka näitä kädettömien vauvojen tarinoita alettiin tutkia yksityiskohtaisesti ja jokainen vauvatarina osoittautui myytiksi. Nitti kutsui näitä vauvatarinoita myyteiksi, joita käytettiin muun propagandan ohessa nostamaan kansojen taistelumieltä.
(Falsehood, s. 80-82)

Väärennettyjä valokuvia

On yleisesti tiedettyä että kuvissa on paljon vetovoimaa, esimerkiksi lehtiä selaillessa kuvat ne jotka vetävät suurimman huomion lukijoiden selaillessa lehtiä ja kuvat saavat suurimman osan lukijoista vilkaisemaan niihin liittyviä lehtijuttuja. Lienee kuitenkin myös niin että vain harvat lukijoista epäilevät kuvien aitoutta. Ponsonby toteaa että sodan aikana väärennettyjen valokuvien tuottaminen lehtiin ja muihin julkaisuihin oli lähes teolisuuden ala, ja että tämä liikutti kaikkia maita sodan aikana joista ranskalaiset olivat eksperttejä tässä. Vasta kauan kuvien julkaisun jälkeen, jos edes koskaan, pystyttiin kuvien aitous tarkistamaan. Ponsonby antaa kirjassaan, s. 135-139, lukuisia esimerkkejä kuvien väärentämisistä sodan aikana:

1) Saksalaislehdessä
Das Echo oli 29.10.1914 kuva saksalaissotilaista marssimassa maalaistiellä Belgiassa, jonka Le Journal tuotti uudelleen 26.11.1914 otsikolla “Saksalaiset Pakosalla”.
2) Karl Deliuksen ottama kuva Berliinistä näytti postikassien kuljettamisen komentopaikalle Kaveravaan, jonka brittiläinen lehti
Daily Mirror tuotti uudelleen 3.12.1915 otsikolla “Pakotettiin Pesemään Hunnien Likaiset Liinavaatteet”, jossa väitettiin “blondipetojen” [saksalaisten] pakottavan serbialaiset pesemään likapyykkinsä.
3) Eräs valokuva pogromeista Venäjällä, joka oli otettu 1905 ja jota amerikanjuutalaiset kierrättivät, tuotettiin uudelleen lehteen
Le Miroir 14.11.1915 otsikolla “Saksalaisjoukkojen Rikokset Puolassa”.
4) Edellämainituista kuvista, Venäjän pogromeista, useita tuotettiin myös uutislehdissä, kuten
Criticassa Argentiinassa, jossa tällä tavoin “paljastettiin” saksalaisten kauhuteot.
5) Berliinissä keisarillisen palatsin edessä 13.7.1914 otettu kuva ihmisjoukosta (ennen sotaa), tuotettiin myöhemmin
Le Monde Illustré -lehteen 21.8.1915 otsikolla “Barbaarien Ilo ja Innokkuus”, jossa selitettiin kuinka saksalaiset juhlivat Lusitania-laivan upottamista.
6) Berliinin
Tag-julkaisussa ilmaantunut kuva 13.8.1914 esitti sotavankien jonottavan ruokaa jonossa, joka tuotettiin myöhemmin brittiläiseen Daily Newsiin 2.4.1915 otsikolla “Saksalaiset Työläiset Tuntevat Pulan” jossa selitettiin kuinka: “Yllä oleva joukko jonottamassa säännöstelyannoksia on tuttu näky Saksassa. Se ilmaisee erään piirteen laivastovoimastamme.
7) Kuva saksalaisesta sotilaasta tarkastamassa varustelaatikoita tuotettiin uudestaan
War Illustrated-lehteen 30.1.1915 jossa väitettiin että “Saksalaisupseerit ryöstämässä kirstuja ranskalaisessa châteaussa”.
8) Kuva saksalaissotilaasta kumartumassa toisen kaatuneen saksalaissotilaan päälle tuotettiin uudelleen
War Illustratediin 17.4.1915 otsikolla: “Ratkaiseva todiste siitä että hunnit rikkovat sodan sääntöjä. Saksalalainen haudanryöstäjä saatu kiinni venäläisen ryöstämisestä.
9) Valokuva saksalaislehdestä
Das Leben v. 1917 näytti kolme saksalaissotilasta nauramassa, joista kerrottiin että he olivat onnistuneet pakenemaan ranskalaisten vankeudesta. Tämä sama valokuva tuotettiin uudelleen tanskalaisessa perhelehdessä 2.5.1917, jossa kerrottiin että “kolme saksalaista sotilasta olivat näköjään hyvin onnellisia kun pääsivät ranskalaisten sotavankeuteen”.

On syytä muistuttaa että myös toisen maailmansodan aikana tämä oli melko yleistä.

Muita propagandavalheita

Ensimmäisen maailmansodan aikaisessa propagandassa oli myös tapana kuvata keisari Wilhelm II, Kaiser, saaliinhimoisena hulluna hirviönä ihmismuodossa. Financial Times kertoi lukijoilleen kesäkuussa 1915 että Kaiser oli itse henkilökohtaisesti määrännyt kolmivuotiaiden belgialaisvauvojen kidutuksen. Saksalaiset myös kuvattiin yleisesti hirveinä rikollisina ja hunneina.
Lusitanian upottaminen oli eräs tapahtuma jota Yhdysvallat käytti muodollisena syynään tulla sotaan mukaan liittoutuneiden puolelle. Virallinen tarina kuvasi Lusitanian aseettomaksi matkustajalaivaksi jolla oli vaaraton lasti, jonka saksalaisten provosoimaton hyökkäys upotti. Ponsonby käsittelee tätäkin aihetta lyhyesti kirjassaan skeptisesti, mutta hänellä ei aikanaan, 1920-luvulla, ollut vielä tarpeeksi tietoa kumotakseen Lusitanian virallisen tarinan. Mark Weber alkusanoissaan osoittaa että viime vuosikymmenten aikana on tullut esiin tietoa joka osoittaa että Lusitania oli oikeasti aseistettu 12 nopeasti tulittavalla 6 tuuman tykillä ja että se kantoi sotatarvikkeita. Brittien ja amerikkalaisten johtavat tahot tahallaan pitivät tärkeää tietoa piilossa. On myös todisteita siihen että johtavat brittitahot tahallaan vetivät Lustianialta laivastosuojauksen pois, kyynisesti rohkaistaakseen saksalaisten sukellusvenehyökkäystä. Weber viittaa tässä Colin Simpsonin kirjaan
Lusitania, 1973.

Ensimmäisen maailmansodan aikaisesta espanjantaudista myös syytettiin Saksaa.
Tieteen kuvalehden Historia-lehti kertoo tästä seuraavaa:
Kun tiede ei pystynyt avaamaan vastauksia, ihmiset alkoivat keksiä niitä itse. Sodan melskeissä monet uskoivat, että sairaus oli saksalaisten tekosia. Jo kesäkuussa 1918 New York Times kutsui uutta kulkutautia ‘saksalaistaudiksi’. Loppukesästä lähti liikkeelle huhu siitä, että saksalaiset olisivat salakuljettaneet influenssaviruksen Yhdysvaltoihin ja päästäneet sen valloilleen teattereissa ja muissa kokoontumispaikoissa.
(Tieteen Kuvalehti Historia, 3/2008, s. 21)

Liittoutuneiden propagandassa myös koko ajan laitettiin sodan syy täysin Saksan harteille. Nykyään tätä näkemystä ei enää juuri tueta.

Eräs propagandaväite, jota tuskin kukaan pitää enää totena, oli myös väite jonka mukaan bulgarialaiset ja itävaltalaiset olivat tappaneet 700,000 naista, lasta ja vanhusta kirkoissa pistimillä ja kaasulla. Tämä väite tehtiin
The Daily Telegraph -lehdessä 22.3.1916. Erittäin kiinnostavasti tämä sama lehti toisti 27 vuotta myöhemmin, toisen maailmansodan aikana v. 1943, lähestulkoon saman tarinan. Tällä kertaa toisen maailmansodan aikana The Daily Telegraph väitti että saksalaiset tappoivat 700,000 juutalaista matkustavilla kaasukammioilla Puolassa (The Daily Telegraph, kesäkuun 25, 1943, s. 5).
(Tästä tarkemmin: Paikkansapitämättömät Kaasutusväitteet.)

Uutisten’ tuottamista

Antwerpin kukistuminen, marraskuu 1914

Kun Antwerpenin kukistumisesta tiedettiin, kirkon kelloja soitettiin (tarkoittaen Saksassa).
(Könische Zeitung.)

Könische Zeitungin mukaan, kun Antwerpenin linnoitus vallattiin, papit joutuivat soittamaan kirkon kelloja.
(Le Matin.)

Perustuen siihen mitä Le Matin on kuullut Kölnistä, belgialaiset papit jotka kieltäytyivät soittamasta kirkon kelloja kun Antwerp vallattin, on ajettu pois heidän paikoiltaan.
(The Times)

Perustuen siihen mitä The Times on kuullut Kölnistä Pariisin välityksellä, huonompiosaiset belgialaiset papit jotka kieltäytyivät soittamasta kirkon kelloja kun Antwerp vallattin, on tuomittu kovaan työhön.
(Corriére della Sera.)

Perustuen Corriére della Seran tietoihin Kölnistä Lontoon kautta, on varmistettu että Antwerpin barbaariset valloittajat rankaisivat huonompiosaisia belgialaisia pappeja heidän sankarillisesta kieltäytymisestään soittaa kirkon kelloja hirttämällä heidät eläviksi kellonkieliksi kelloihin päät alaspäin.
(Le Matin.)

Ketkä olivat USA:ssa vastuussa propagandan tuottamisesta?

Näiden lukuisten edellä mainittujen lehtien lisäksi, USA:ssa propagandaa tuotettiin koordinoidusti tavoitteena saada USA:n väestön mielipide saksalaisvastaiseksi, jotta USA saataisiin mukaan sotaan. Historiallisen sivuston World War 2 info (valtavirran sivusto) mukaan:
Journalisti Walter Lippman ja psykologi Edward Bernays (Sigmund Freudin veljenpoika) olivat ensimmäiset henkilöt jotka kodifioivat ja sovelsivat propagandatekniikoita tieteellisellä tavalla 1900-luvun alussa. Ensimmäisen maailman sodan aikaan Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson palkkasi Lippmanin ja Bernaysin vakuuttamaan kansan mielipiteen sodan kannalle Britannian puolelle.
Lippmanin ja Bernaysin sotapropagandakampanja tuotti kuuden kuukauden sisällä niin syvällisen saksalaisvastaisen hysterian että se vakuutti pysyvästi amerikkalaisen liikemaailman (ja Adolf Hitlerin muiden muassa) suurimittaisen propagandan potentiaalista yleisön mielipiteen hallitsemiseksi. Bernays keksi termit ‘joukkomieli’ ja ‘hyväksynnän rakentaminen’, tärkeät käsitteet käytännön propagandatyössä.
Nykyinen pr-toiminta on suora kasvannainen Lippmanin ja Bernaysin työstä ja sitä käytetään vieläkin paljolti USA:n hallituksen toimesta. Ensimmäisen 1900-luvun puoliskon ajan Bernays ja Lippman pitivät yllä erittäin menestyvää pr-toimintafirmaa.

(World War 2 info, World War 2 Propaganda, ‘History of Propaganda’: http://www.world-war-2.info/propaganda/.
Myös seuraavilla sivustoilla mainittiin Edward Bernaysin osallisuudesta ensimmäisen maailmansodan aikaiseen propagandaan:
http://home.bway.net/drstu/chapter.html
http://www.propagandacritic.com/articles/ww1.demons.html
http://www.propagandacritic.com/articles/ww1.postwar.html
http://www.firstworldwar.com/features/propaganda.htm )


Sodan jälkeen Edward Bernays myönsi olleensa kollegojensa kanssa vastuussa suuresta osasta sodan ajan kauhupropagandaa, tavoitteenaan provosoida yleisön viha Saksaa vastaan. Bernays totesi lisäksi vuoden 1928 kirjassaan
Propaganda että:
Se oli, tietenkin, se propagandan hämmästyttävä menestys sodan aikana joka avasi muutamien älykkäiden silmät kaikissa laitoksissa yleisön mielen yhdensuuntaistamisen mahdollisuuksille. [...] Oli vain luonnollista, sodan loppumisen jälkeen, että älykkäät henkilöt alkoivat kysellä itseltään että olisiko myös mahdollista soveltaa samankaltaista tekniikkaa rauhan ajan ongelmiin.
(Edward Bernays, Propaganda, 1928, internetissä: http://www.historyisaweapon.com/defcon1/bernprop.html)

Yllämainitun kirjan alkusanoissa professori Noam Chomsky myös kuvailee Bernaysin olleen eräs johtavimmista hahmoista Creel komissiossa joka oli merkittävimpiä tekijöitä ensimmäisen maailmansodan aikaisen propagandan tuottamisessa. Tästä kaikesta myös myöhemmin kasvoi suuri PR-teollisuudenala.

Lienee itsestään selvää että samankaltaisia propagandatekniikoita käytettiin myös toisen maailmansodan aikana, puolin ja toisin. Ehkäpä Bernays, ja hänen laisensa, olivat mahdollisesti myös osaksi vastuussa toisen maailmansodan aikaisesta saksalaisvastaisesta propagandasta, ainakin jossain määrin?

Johtopäätös

On jo sanomattakin selvää että ensimmäinen maailmansota oli täynnä propagandavalheita, joita useimpia ei kukaan enää pidä tosina. On siis vain johdonmukaista olettaa että myös toinen maailmansota olisi täynnä propagandavalheita, jonka olen mm. minä kirjoituksissani osoittanut (ja monet muut tahot).

Erona tosin ensimmäiseen maailmansotaan on se että monia toisen maailmansodan aikaisia propagandavalheita pidetään vielä nykyäänkin tosina. Saksassa ja monissa muissakin Euroopan maissa, kuten Ranskassa, Puolassa ja Itävallassa, on laitonta epäillä tai kiistää tiettyjä propagandatarinoita, kuten kaasukammioväitteitä, huolimatta siitä kuinka tieteellisesti oikein olisivat perustelut. Ehkäpä syy tähän on että monet erittäin vaikutusvaltaiset juutalaisjärjestöt ja poliittiset vallanpitäjät ovat tienanneet ja tienaavat liikaa rahaa esittäessään “yhden ainoan totuuden” holokaustitarinoistaan. Ja olisihan se toisaalta melko kömpelöä, kiusallista, noloa ja hankalaa ruveta muuttamaan tai jopa kokonaan purkamaan niitä juutalaisten satoja holokaustimuseoita ympäri maailmaa (joita lienee n. 250). Historiankirjoituksen historiaan tällaisia tapahtumia, joita kunkin ajan vallanpitäjät ovat manipuloineet mieleiseensä muotoon omien etujensa mukaiseksi, mahtuu paljolti joten holokausti ei ole mikään täysin uusi ja poikkeuksellinen myytti. No ehkä nämä asiat tästä vielä muuttuvat, joskus...

Tämä kirjoitus on hyvä päättää lainaukseen World War 2 info sivustolta:
Toinen maailmansota näki propagandan jatkuvan käytön sodan aseena, sekä Hitlerin propagandistin Josef Göbbelsin ja brittiläisen poliittisen sodankäynnin johtohenkilön toimesta.
Eräät historialliset revisionistit väittävät että kaasukammioiden käyttö holokaustissa on näyte liittoutuneiden tehokkaasta propagandakampanjasta jota ei voitu hiljentää sodan jälkeen, hyvin samankaltainen muiden väitteiden kanssa, joihin ei enää uskota, joita tehtiin ensimmäisen Persian lahden sodan aikaan irakilaisista sotilaista jotka väitetysti repivät vastasyntyneitä vauvoja lämpökaapeista heitellen niitä maahan.

(World War 2 Propaganda, History of Propaganda: http://www.world-war-2.info/propaganda/)






Ei kommentteja:

Tietoja minusta

Oma valokuva
“Kukaan ei voi omistaa mitään arvokkaampaa asiaa kuin ylevän ihanteen, jota kohti hän lakkaamatta pyrkii ja jonka perusteella hän muodostaa ajattelunsa ja tunteensa ja yrittää parhaansa mukaan suunnata elämänsä. Jos pyrkijä siten ponnistelee – pikemminkin tullakseen enemmäksi kuin vain näyttääkseen enemmältä – hän ei voi epäonnistua, vaan lähestyy jatkuvasti päämääräänsä.” (H.P. Blavatsky)