Onko toisesta maailmansodasta esitetty puolueeton ja totuudenmukainen kuvaus? Tapahtuiko Holokausti juuri niin kuin meille on opetettu? Minkä verran juutalaisilla on ollut, ja on, vaikutusvaltaa länsimaiden mediassa ja politiikassa? Entä merkittävissä historian tapahtumissa? Minkä verran sionistijuutalaisilla on vaikutusvaltaa USA:n politiikassa? Mistä juutalaisuudessa on kyse? Mistä monikultturismissa pohjimmiltaan on kyse, ketkä sitä tukevat ja miksi? Miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa?

Auschwitzin uima-allas:

Auschwitzin uima-allas:
Ottamani kuva Auschwitzin keskitysleirin (sodan aikaisesta) uima-altaasta elokuussa 2007, Auschwitz-matkallani; kuvaa painamalla aukeaa tuo matka...

torstai 30. lokakuuta 2008

Revisionistivainot

Holokaustirevisionisteihin kohdistuneet vainot

Revisionistit tarkoittavat tässä yhteydessä lyhyemmin ilmaistuna holokaustirevisionisteja. Revisionistit kyseenalaistavat juutalaisten kertoman virallisen tarinan toisen maailmansodan aikaisesta Holokaustista (ei kuollut 6 miljoonaa, ei ollut teloituskaasukammioita ihmisten tappamiseen, eikä ollut virallista politiikkaa ja suunnitelmaa tappaa kaikki Euroopan juutalaiset).

Juutalaisjärjestöt ovat kampanjoineet maailmalla lakeja voimaan, joilla juutalaisten holokaustitarinoiden kyseenalaistaminen ja ‘minimointi’ tehdään laittomaksi. Monissa Euroopan maissa (kuten Saksa, Ranska, Itävalta ja Puola) on jo nyt laitonta epäillä Holokaustia enemmän kuin laki sallii; epäilyistä voi joutua 3-5 vuodeksi vankilaan. Sen sijaan Holokaustin liioitteleminen ei tietenkään ole laitonta! Eikä ole laitonta esim. keksiä päästään valheellisia holokaustikauhutarinoita joita esittää oikeina (joista kiinni jäädessään voi puolustautua vedoten käyttäneensä “runollista vapautta”). Alunperin oli laitonta ‘kiistää’ vain juutalaisten holokaustitarinoita, mutta myöhemmin – ilmeisesti johtuen epäilyttävyydestä, että vain yhtä historian kansanmurhaa ei saanut kyseenalaistaa – myös joidenkin muiden kansanmurhien ‘vähättely’ tai ‘kiistäminen’ on tehty laittomaksi (sen sijaan kommunistien suorittamia ~66 miljoonan venäläisen ja ~70 miljoonan kiinalaisen kansanmurhia kuitenkin saa ‘vähätellä’ ja ‘minimoida’ tai
‘kiistää’ mielin määrin). Etusijalla tietysti on ainoastaan juutalaisten Holokausti, jota opetetaan lukuisissa eurooppalaisissa kouluissa äärimmäisimpänä pahana ja moraalisena opetuksena “jotta se ei enää koskaan voisi toistua...”.

Juutalaisjärjest
öt ovat edellä mainitun lisäksi pahoinpidelleet, rahallisesti tuhonneet, mustamaalanneet ja jopa murhanneet(!) revisionisteja sekä tuhopolttaneet heidän omaisuuttaan.

Seuraavat listaukset eivät ole täydellisiä ja ne vaativat päivittämistä ja täydentämistä.

Väkivaltaiset vainot

Seuraavat tapaukset otettu suoraan Germar Rudolfin (2005) kirjasta Lectures on the Holocaust, (s. 495-500) sekä revisionists.com -sivustolta:

18.3.1978: Ranskalainen François Duprat – lahjakas ranskalainen historioitsija, opettaja ja toimittaja sekä Front Nationalen johtava poliitikko – oli julkaissut aiemmin Ranskassa revisionistiset kirjoitukset
Did Six Million Really Die? ja The mystery of the gas chambers ja tämän takia hänet murhattiin autopommilla. Hänen vaimonsa menetti räjähdyksessä jalkansa. Juutalaisjärjestöt ‘Jewish Resistance Commando’ ja ‘Jewish Revolutionary Group’ väittivät olleensa iskun takana; syyllisiä ei koskaan saatu kiinni.

20.11.1978: Opiskelijat hyökkäävät ranskalaisen prof. Robert Faurissonin kimppuun.

5.11.1980: Revisionistisen
Historical Review Pressin tuhopoltto Englannissa.

29.1.1981: Ranskalaisen revisionisti Michel Caignetin naamaan heitetään happoa, joka pilaa sen pysyvästi.

5.4.1981: Revisionistijärjestö
Institute for Historical Review:n (IHR) työntekijä hakataan toimistonsa ulkopuolella.

26.6.1981: Aamun alkutunteina suoritetaan tuhopoltto IHR:ää vastaan, joka ei aiheuta huomattavia vahinkoja.

25.4.1982: Tuhopoltto vahingoittaa IHR:n varaston kirjoja.

27.5.1982: Pommihyökkäys historian opettaja George Ashleytä vastaan.

5.11.1982: IHR:n toimistoa ammutaan.

Joulukuu 1982: Historian opettaja George Ashleyn talo ryöstetään.

6.2.1984: Juutalaisen Jewish Defense Leaguen jäsenet hyökkäävät fyysisesti saksalais-amerikkalaisen revisionistijulkaisija Ernst Zündelin kimppuun.

15.5.1985: George Ashleyn kodin edessä räjähtää pommi.

5.6.1985: Juutalainen Jewish Defense League käy pommilla saksalais-amerikkalaisen revisionisti Hans Schmidtin kimppuun.

12.7.1987: Prof. Robert Faurissonin kimppuun hyökätään kuntosalilla, Ranskassa.

12.12.1987: Juutalainen väkijoukko hyökkää prof. Faurissonin ja hänen seuralaistensa kimppuun Pariisissa, Sorbonnen yliopiston seminaarissa.

14.1.1988: Lukuisat ihmiset hyökkäävät ja vahingoittavat Lyon III yliopiston historian professori Jean-Paul Allardia.

10.2.1988: Saksalaisen valtavirran historioitsija prof. Ernst Nolten auto sytytetään tuleen; Nolte oli s
uhtautunut myötämielisesti revisionisteihin.

18.7.1988: Kanadalaisen revisionisti James Keegstran talo sytytetään tuleen.

7.6.1989: Amerikkalaisen revisionisti David McCaldenin kimppuun hyökkää Irv Rubin ja muita Jewish Defence Leaguen jäseniä, julkisessa tapaamisessa Los Angelesissa; McCalden hakataan verisesti.

6.2.1990: Ranskalainen revisionisti Oliver Mathieu hakataan.

21.3.1991: Prof. Robert Faurissonin oikeudenkäynnin aikana joukko oikeudenkäynnin tarkkailijoita hyökkää hänen kimppuunsa.

22.2.1992: Juutalainen revisionisti David Cole hakataan Los Angelesin yliopistossa.

17.3.1992: Vieraillessaan ruotsalais-marokkolaisen revisionisti Ahmed Ramin luona villi väkijoukko melkein lynkkaa prof. Faurissonin.

28.10.1992: Tulipommi tuhoaa belgialaisen revisionisti Jean-Marie Borbousen kirjakaupan.

22.4.1993: Washingtonin Holokaustimuseon avaamista vastustavan mielenosoituksen aikana revisionisti David Willcox hakataan pahasti.

4.4.1995: ‘Antifascist Militia’ -järjestö lähettää saksalais-kanadalaiselle revisionistijulkaisija Ernst Zündelille nimettömän pommiuhkauksen ja
partakoneenterän sekä hiiriansan.

7.5.1995: Tuhopoltto Ernst Zündelin taloon, Kanadassa, Torontossa.


20.5.1995: Ernst Zündel saa paketin, jossa on väärä lähettäjän osoite. Hän ottaa paketin poliisille läpivalaistavaksi, josta selviää että se sisältää voimakkaan pommin, joka tuhoaisi kaiken 90 metrin säteellä. Poliisi räjäyttää pommin
kivilouhimossa, jonka tv-ryhmä kuvaa ja jonka Zündel sitten katsoo iltauutisista.

16.7.1996: Revisionistinen kirjakauppa Librairie du Savoir, Pariisissa, ryöstetään.

6.9.1996: Toinen tuhopoltto Historical Review Pressiin.

7.9.1996: Ranskalainen kirjakauppias Pariisissa, Patrick Helen, hakataan koska hän myi revisionistisia kirjoja.

15.1.1998: Roger Garaudyn ja Pierre Guillaumen oikeudenkäynnin aikana molempien kimppuun hyökätään vahingoittaen heitä.

27.2.1998: Roger Garaudyn tuomion julistamisen aikana sekä hänen ja hänen kannattajiensa kimppuun hyökätään fyysisesti vahingoittaen heitä.

16.1.1999: Revisionistipainotteisen Libreria Europan tuhopoltto Espanjassa, Barcelonassa.

Saksalaisen asianajaja Jürgen Riegerin kimppuun hyökättiin ja hänet pahoinpideltiin tajuttomaksi kirkkaassa päivän valossa, hänen lähtiessään Hamburgin oikeustalosta. Rieger vietiin sairaalaan useiksi päiviksi toipumaan. Riegerin maine ja ura myös pilattiin (pvm. ei tieodossa).

Eräät sionistijuutalaiset hakkauttivat juutalaisen kirjailija Joseph Burgin (Ginsberg), tämän todistettua oikeudessa v. 1988 Ernst Zündelin hyväksi Kanadassa näkemyksensä siitä, että Holokausti oli paljolti huijausta (ainakin kaasutusten osalta [pvm. ei tiedossa]).

‘Lievemmät’ vainot

Seuraavat tapaukset ovat revisionists.com -sivustolta tai valtamedian uutisista. (Poikkeuksena Ernst Zündel otetaan heti alkuun, kun taas muut aakkosjärjestyksessä.)

Ernst Zündel, saksalais-kanadalainen revisionistijulkaisija, on julkaissut useita revisionistiartikkeleita sekä videoita. Hänet on haastettu oikeuteen useita kertoja ja vangittu, joista kuuluisimmat ovat hänen v. 1985 ja 1988 “suuret holokaustioikeudenkäynnit”. Näissä oikeudenkäynneissä Zündelia syytettiin “väärien uutisten levittämisestä” (muinainen lakipykälä Kanadan laissa, joka oli ilmeisesti unohdettu poistaa). Oikeudenkäynneissä Zündelilla oli kuitenkin oikeus todistaa väitteensä tosiksi, asettamalla holokaustitarinat oikeuteen (varsinkin toisessa v. 1988 oikeudenkäynnissä). Zündel kutsui tuekseen useita asiantuntijoita eri tieteen aloilta (mm. historia, kemia, ilmakuvat), jotka kaikki kutakuinkin todistuksissaan osoittivat holokaustiväitteiden olevan joko paljolti liioiteltuja tai mahdottomia (ehkä eräät Zündelin merkittävimmistä todistajista v. 1988 oikeudenkäynnissä olivat krematorioasiantuntija Ivan Lagacé ja kaasukammioasiantuntija Fred Leuchter sekä brittiläinen historioitsija David Irving). Oikeudenkäynti oli suunnaton menestys holokaustirevisionismille ja se johti Leuchter Reportin julkaisuun ja laajaan levittämiseen ympäri maailman, joka tuli vaikuttamaan lukemattomien ihmisten ajatteluun. Lisäksi Zündelin asiantuntijatodistajien lausunnoista kokosi Barbara Kulaszka vakuuttavan kirjan Did Six Million Really Die?’ Report of the Evidence in the Canadian ‘False News’ Trial of Ernst Zündel – 1988 (1992). Zündel kuitenkin tuomittiin aluksi vankeuteen, koska Holokausti julistettiin tuomioistuimessa yksinkertaisesti ‘faktaksi’ sivuuttaen kaikki asiantuntijoiden todistajalausunnot ja tutkimukset (‘se on totta koska se on totta’). Zündelin tuomio kuitenkin kumottiin kun Zündel valitti korkeimpaan oikeuteen. Zündelin voitosta raivostuneena juutalaisjärjestöt eivät ole jättäneet Zündelia hetkeksikään rauhaan, vaan ovat levotta ahdistelleet, uhkailleet, ja haastaneet Zündelia oikeuteen kaikesta mahdollisesta. Vihdoin v. 2003 Kanadan viranomaiset vangitsivat Zündelin tutkintavankeuteen, esittäen syykseen tähän että Zündel oli jättänyt väliin erään tapaamisen Kanadan maahanmuuttoviranomaisten luona. Zündelia pidettiin ‘turvallisuusriskinä’ ja häntä pidettiin Kanadassa eristysvankeudessa melkein kaksi vuotta. Vuonna 2005 Zündel karkotettiin Saksaan oikeudenkäyntiin. Saksassa Zündel joutui vielä kaksi kertaa oikeuteen v. 2006 ja 2007 tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen Holokaustin ‘kiistämisestä’ (näitä oikeudenkäyntejä ennen hän oli kokoajan vankeudessa odottaen oikeudenkäyntiä). Ilmeisesti todellinen syy tähän kaikkeen oli Leuchter Reportin sekä muun revisionistikirjallisuuden rahoittaminen, julkaisu sekä laaja levittäminen (ja ilmeisesti juutalaisjärjestöjen jatkuva painostus). Myöhemmin vuosien varrella on lähes kaikkia Zündelin asiantuntijatodistajia ahdisteltu, uhkailtu ja jopa haastettu oikeuteen ja vangittu.

Gaston-Armand Amaudruz oli aktiivinen Sveitsissä toisinajattelijana ja
kouluttajana. Hänet vietiin kaksi kertaa oikeuteen (10.4.2000 ja 13.1.2003). Aiemmalla kerralla, Amaudruzin ollessa 79-vuotias, hänet tuomittiin yhdeksi vuodeksi vankilaan saksalaisten keskitysleirien väitettyjen teloituskaasukammioiden ‘kiistämisestä’. Toisella kerralla, hänen ollessaan 82-vuotias ja huonossa kunnossa, hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi “tiukasti vartioituun” rangaistuslaitokseen ja sakkoihin, jälleen väitettyjen ‘kaasukammioiden’ “kieltämisestä”.

Ehkä eräs kuuluisimpia holokaustirevisionisteja (David Irvingin ohella) lienee nykyään (v. 2006-2008 aikana) Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad. Ahmadinejad on julkisesti tuonut useasti maailman lehdistössä esiin Holokaustia kyseenalaistavat näkemyksensä. Ahmadinejad järjesti jopa vuoden 2006 joulukuussa kansainvälisen holokaustikonferenssin, jossa sekä holokaustirevisionistit että holokaustiuskovaiset saivat esittää argumenttejaan (myös juutalaisia holokaustihistorioitsijoita ja muita asiantuntijoita oli kutsuttu, kuten tri Raul Hilberg ja prof. Norman Finkelstein jotka kumpikin kieltäytyivät). Konferenssi herätti raivokasta paheksuntaa länsimaissa, vääristeltyjä uutisraportteja mediassa, vihanlietsontaa Irania kohtaan ja Iranin maailmanlaajuinen uhkailu sotilaallisesti ja pakotteiden määrääminen on lisääntynyt kiihtyvällä vauhdilla.

Jerome Brentar, kroatialais-amerikkalainen sosiaalityöntekijä ja kristitty aktivisti, oli auttanut suuresti amerikkalaista John Demjanukia hänen oikeudenkäynneissään. Brentarin maine pilattiin ja hänen yritystään boikotoitiin ja hän menetti säästönsä auttaessaan Demjanjukia.

J. G. Burg (Joseph Ginsberg) oli romanianjuutalainen kirjailija ja juutalaisuuden tutkija. Hän oli kirjoittanut useita revisionistiartikkeleita ja todistanut saksalais-kanadalaisen Ernst Zündelin puolesta tämän oikeudenkäynnissä 1988 Kanadassa, hänen näkemyksensä siitä että Holokausti oli paljolti pötypuhetta. Burg oli mm. puhunut toisen maailmansodan jälkeen satojen Auschwitzin keskitysleirivankien kanssa, eikä kukaan heistä ollut nähnyt väitettyjä teloituskaasukammioita. Sionistijuutalaiset myöhemmin hakkasivat yli 80-vuotiaan Burgin, joka joutui olemaan kuukausia sairaalassa.

Arthur Butz, amerikkalainen elektroniikkainsinööri ja professori, on julkaissut ensimmäisen kattavan revisionistikirjan
The Hoax of the Twentieth Century (1976) sekä useita kymmeniä revisionistiartikkeleita. Butzin maine on pilattu ja hänet on ajettu erittäin ahtaalle yliopistossaan.

Douglas Christie, kanadalainen asianajaja joka puolusti mm. Ernst Zündelia hänen oikeudenkäynneissään 1985 ja 1988, sai osakseen mustamaalausta ja epämääräisiä syytteitä “epäammattimaisesta menettelystä”.

Thies Christophersen oli toisen maailmansodan aikana Auschwitzissa ollut upseeri, joka mm. oli julkaissut kirjasen
Auschwitz lie sekä todistanut Ernst Zündelin oikeudenkäynneissä 1985 ja 1988 kaasutusväitteiden olevan propagandaa. Christophersen haastettiin oikeuteen hänen kirjoituksistaan ja hänet ajettiin maanpakoon Saksasta. Hän pakeni useisiin eri Euroopan maihin. Elämänsä viimeisinä kuukausina saksalaisviranomaiset kohtelivat häntä kuin valtion vihollista ja viimeisen kerran hänet pidätettiin kolme viikkoa ennen kuolemaansa. Hänet julistettiin liian huonokuntoiseksi ja päästettiin vapaaksi poikansa huoltajuuteen.

Juutalainen revisionisti David Cole oli tehnyt videoita Auschwitzista ja muilta Sakssan sodan ajan keskitysleireiltä sekä kirjoitellut revisionistisia kirjoituksia. Tästä raivostuneena Jewish Defense League uhkasi hänen ja hänen perheensä henkeä sekä eräät juutalaiset hakkasivat hänet Los Angelesin yliopistolla v. 1992. Tämän takia Cole perui julkisesti puheitaan, mutta on yksityisesti myöntänyt pitävänsä revisionistiset näkemyksensä.

Doug Collins, kanadalainen toimittaja, todisti v. 1985 Zündelin hyväksi hänen oikeudenkäynnissään ja myöhemmin hän kirjoitti juutalaiskriittisiä artikkeleita, kuten ‘Swindler’s List’ jossa hän myös kritisoi juutalaisten suunnatonta yliedustusta Hollywoodissa. Collins haastettiin oikeuteen, jossa hän joutui vastaamaan British Columbia Human Rights Commissionille, joka lopulta julisti jutun hänen hyväkseen. Collins ja hänen lehtensä joutui käyttämään yli $200,000 joista 50,000 oli Collinsin omia rahoja. Heti tämän voittonsa jälkeen hänet haastettiin heti uudestaan oikeuteen samasta artikkelista kuten myös kolmesta muusta. Collins kuoli 29.9.2001.

Günther Deckert, saksalainen kouluttaja, poliitikko, kirjoittaja ja puhuja, oli kirjoittanut revisionistiartikkeleita, mm. amerikkalaisen kaasukammioasiantuntija Fred Leuchterin luennosta saksan kielelle. Hänet vangittiin kahdeksaksi vuodeksi Saksan vankilaan.

Professori Robert Faurisson, ranskalainen kirjallisuuden professori, on kirjoittanut useita kymmeniä revisionistiartikkeleita, todistanut Ernst Zündelin puolesta 1985 ja 1988 Kanadassa näkemyksensä siitä, että Holokausti oli propagandaa ja hän myös oli avustamassa
Leuchter Reportin tekemisessä. Hänet on haastettu lukuisia kertoja oikeuteen, häntä on sakotettu, häntä on uhkailtu, hänen kimppuunsa on hyökätty väkivaltaisesti useita kertoja (joutunut jopa sairaalaan pitkäksi aikaa tästä jothuen) ja Ranskan poliisi on tehnyt kotietsintöjä hänen kotiinsa.

Ditlieb Felderer, ruotsalainen kirjoittaja ja huomattava Jehovan todistaja, oli kirjoitellut useita revisionistiartikkeleita, mm. Anne Frankin fiktiivisestä päiväkirjasta ja todistanut Zündelin oikeudenkäynneissä Holokaustin olevan pötypuhetta. Felderer vietiin oikeuteen Ruotsissa ja vangittiin. Häntä mustamaalattiin lehdistössä ja hän joutui muuttamaan maanpakoon.

Wolfgang Fröhlich, itävaltalainen mekaniikan insinööri ja kaasutusdesinfiointiasiantuntija, oli suorittanut lukuisia (satoja) desinfiointeja Zyklon B:llä. Hän todisti oikeudessa Sveitsissä Jürgen Grafin hyväksi väitettyjen kaasutusväitteiden olevan mahdottomia. Tämän todistuksen seurauksena Fröhlichiä syytettiin samassa oikeudenkäynnissä “rodullisesta syrjinnästä” (heti sen jälkeen kun Fröhlich oli antanut todistuksensa). Fröhlich myöhemmin levitti Itävallan insinööreille tekemäänsä cd-levyä omista tutkimuksistaan liittyen kaasutusväitteisiin, joissa hän osoitti väitteiden olevan tieteellisesti mahdottomia. Vuosia myöhemmin Fröhlich vieraili v. 2006 Iranissa järjestetyssä kansainvälisessä holokaustikonferenssissa (joka herätti kauhean skandaalin länsimaiden mediassa), jossa myös holokaustirevisionistit saivat kyseenalaistaa Holokaustin virallisen version tieteellisesti. Myöhemmin 14.1.2008 Fröhlich tuomittiin 6½ vuodeksi vankeuteen Itävallassa.

Jürgen Graf, sveitsiläinen kielitieteilijä ja tulkki sekä opettaja, on kirjoittanut useita kymmeniä revisionistiartikkeleita ja muutamia revisionistikirjoja toisen maailmansodan holokaustiväitteistä (muutaman kirjan italialaisen revisionisti Carlo Mattognon kanssa, kuten
Treblinka [2002/2004], ja Majdanek [2003]). Vuonna 1998 Graf ja hänen julkaisijansa Gerhard Förster haastettiin oikeuteen, jossa mm. itävaltalainen mekaniikan insinööri ja kaasutusdesinfiointiasiantuntija Wolfgang Fröhlich todisti (turhaan) Grafin hyväksi väitettyjen kaasutusväitteiden olevan mahdottomia. Graf ja Förster tuomittiin 15 kuukaudeksi vankilaan ja sakkoihin väitettyjen ‘kaasukammioiden’ ja Holokaustin “kiistämisestä”. Graf ei kuitenkaan jäänyt istumaan tuomiotaan vaan pakeni Venäjälle.

Gerd Honsik, itävaltalainen kirjoittaja ja runoilija, oli kirjoittanut useita kirjoja, joissa eräässä hän paljasti Simon Wiesenthalin ja erään kirjan nimeltä
33 Witnesses against the Gas Chamber Lie. Hänet haastettiin oikeuteen Itävallassa ja Saksassa, pakotettiin maksamaan 50,000 saksan markan suuruiset korvaukset. Honsik pakeni Itävallasta Espanjaan (hänet tuomittiin 1992 Itävallassa 1,5 vuodeksi vankilaan holokaustin ja kaasukammioiden kieltämisestä). Kuitenkin itävaltalaisten pyynnöstä Espanja luovutti Honsikin Itävaltaan lokakuussa 2007 (Espanja otti hänet kiinni jo elokuussa 2007), ja hänet pantiin vankilaan kärsimään tuota 18 kuukauden tuomiotaan. Hän on kaiken kaikkiaan ollut Wienin Josefstadtin vankilassa 4.10.2007 alkaen.

David Irving, brittiläinen historioitsija ja kirjailija, oli julkaissut yli 30 kirjaa nimeensä ja luennoinut paljon ympäri maailmaa. Vuonna 1988 hän muutti näkemyksensä Holokaustista, perehdyttyään amerikkalaisen kaasukammioasiantuntija Fred Leuchterin tutkimuksiin Auschwitzista ja Majdanekista ja julkisesti ilmaisi epäuskonsa Holokaustin viralliseen versioon. Hän myös todisti muuttuneet näkemyksensä Holokaustista Ernst Zündelin oikeudenkäynnissä 1988 Kanadassa. Tämän seurauksena juutalaisjärjestöt ovat mustamaalanneet Irvingiä mediassa, painostaneet yliopistoja ympäri maaiman perumaan Irvingin puhetilaisuuksia, painostaneet kirjanjulkaisijoita olemaan julkaisematta Irvingin kirjoja, sekä painostaneet yliopistoja ottamaan Irvingin kirjoja pois kirjastoistaan. Tämän lisäksi Irving on haastettu lukuisia kertoja oikeuteen Euroopassa ja häntä on sakotettu useasti hänen näkemyksistään, ja 20.2.2006 hänet tuomittiin Itävallassa kolmeksi vuodeksi vankilaan, mutta hän joutui istumaan vain vuoden. Tämän kaiken seurauksena Irving on julkisesti sanonut muuttaneensa mielensä Holokaustista, väittäen uskovansa (ilman uusia todisteita) joihinkin kaasutuksiin Aktion Reinhard -leireillä ja ehkä 3 miljoonan juutalaisen kuolleen (vaikuttaa tosin vahvasti siltä että Irving on vain tehnyt julkisen kompromissin yrittäen epätoivoisesti mielistellä samaan aikaan juutalaisjärjestöjä ja revisionisteja).

Ivan Lagacé, kanadalainen krematoinnin asiantuntija ja entinen Bow Valley Crematoriumin johtaja, Calgaryssa, Albertassa, oli uransa aikana vastuussa yli 10,000 ruumiin tuhkaamisesta. Lagacé todisti Ernst Zündelin hyväksi asiantuntijana 1988 Kanadassa siitä, että väitetyt holokaustitarinat useiden tuhansien ihmisten tuhkaamisesta päivittäin Auschwitzin polttouuneilla olivat mahdottomia. Kanadan poliisi (Royal Canadian Mounted Police) teki ratsian Lagacén työpaikalle. Lagacé sai lukuisia uhkauksia nimettömiltä soittajilta jotka väittivät olevansa Jewish Defence Leaguen jäseniä, ja hän joutui eroamaan krematorion johtajan asemastaan.

Frederick A. Leuchter Jr. oli (ainut) amerikkalainen teloituslaitteiston ja yhdysvaltalaisten teloituskaasukammioiden asiantuntija (1980- ja 90-luvuilla ainakin). Leuchter valmisti teloituslaitteistoa yhdysvaltalaisten vankiloiden käyttöön kuolemaantuomittujen vankien teloittamiseksi. Leuchter todisti asiantuntijana Ernst Zündelin hyväksi väitetyistä teloituskaasukammioista Holokaustiin liittyen (hän myös otti näytteitä Auschwitzin väitettyjen teloituskaasukammioiden seinistä vieden ne laboratorioon analysoitavaksi), että väitetyt kaasutukset olivat mahdottomia. Juutalaisjärjestöt alkoivat mustamaalaamaan Leuchteria sekä uhkaamaan vankilanjohtajia olemaan asioimatta Leuchterin kanssa. Seurauksena juutalaisjärjestöt tuhosivat Leuchterin maineen ja hänen elantonsa, niin ettei hän pystynyt enää myymään teloituslaitteistojaan. Saksassa Leuchter pidätettiin 28.10.1993 (Saksan salaisen poliisin toimesta) ennen hänen suunniteltua esiintymistään saksalaisessa tv-ohjelmassa. Leuchter päästettiin pian kuitenkin vapaaksi.

Walter Lüftl, itävaltalainen rakennusinsinööri ja kokenut asiantuntijatodistaja oikeudessa, oli Itävallan 4000-jäsenisen insinööriliiton johtaja v. 1992. Hän oli tehnyt asiantuntijaraportin, jossa hän kyseenalaisti kaasutusväitteitä, jota hän levitti yksityisesti itävaltalaisille insinööreille. Lüftlia mustamaalattiin mediassa ja hänet vietiin oikeuteen, ja hän joutui lopulta eroamaan insinööriliiton johtajan paikalta.

Carlos Whitlock Porter, amerikkalainen kielitieteilijä ja tulkki, on julkaissut useita kirjoja, kuten
Not Guilty at Nuremberg ja Made in Russia: The Holocaust. Hänet haastettiin oikeuteen ja tuomittiin Saksassa. Hän asuu nykyään Belgiassa.

Ahmed Rami, entinen marokkolainen sotilasupseeri, elää maanpaossa Ruotsissa. Hän pyöritti Ruotsissa radio-ohjelmaa ‘Radio Islam’, joka jouduttiin lopettamaan juutalaisjärjestöjen painostuksen vuoksi. Hänet tuomittiin Ruotsissa 9 kuukaudeksi vankeuteen revisionistisista näkemyksistään.

Henri Roques, ranskalainen kirjailija ja tutkija, paljasti SS-upseeri Kurt Gersteinin ‘tunnustukset’ massakaasutuksista valheellisiksi ja että historioitsijat olivat tahallaan vääristelleet tärkeimpiä Gersteininin kidutuksella saatujen ‘tunnustusten’ osia. Roquesin tohtorinarvo poistettiin häneltä vasemmistolaisen juutalaismedian painostuksen takia.

Germar Rudolf, saksalainen Max Planck instituutin kemisti (suorittamassa 1992-1993 tohtorintutkimustaan) ja myöhemmin julkaisija (vho.org, revisionistikirjoja ja
The Revisionist -julkaisu), tutki v. 1991 perusteellisesti Auschwitzin väitettyjen kaasukammioiden dokumentit ja rauniot, antoi asiantuntijamielipiteensä perustuen tieteellisiin tosiasioihin ja otti raunioista kymmeniä näytteitä vieden ne laboratorioon analysoitaviksi (Auschwitzin museon v. 1990 teettämä samankaltainen laboratoriotutkimus varmisti nämä tulokset oikeiksi) ja laati raporttinsa (The Rudolf Report [1993/2003]). Myöhemmin Rudolf oli eräänä päätekijänä laatimassa ja julkaisemassa Saksassa laajinta revisionistista kokoomateosta Dissecting the Holocaust (1994/2003), joka myöhemmin USA:ssa käännettiin englanniksi ja julkaistiin. Saksan poliisi teki lukuisia kotietsintöjä Rudolfin kotiin, hänen työnsä ja tietokoneensa takavarikoitiin, Rudolf haastettiin oikeuteen Holokaustin ‘kieltämisestä’ ja hänet tuomittiin 14 kuukaudeksi vankeuteen. Rudolf ei jäänyt istumaan tuomiotaan Saksan vankilaan, vaan pakeni Yhdysvaltoihin ja jatkoi siellä useiden revisionistikirjojen julkaisua (Theses & Dissertations Press) sekä useiden kymmenien revisionistiartikkeleiden julkaisua. Vuoden 2005 joulukuussa Rudolf karkotettiin USA:sta Saksaan – huolimatta siitä että hän oli naimisissa amerikkalaisen naisen kanssa ja oli amerikkalaisen lapsen isä – jossa hänet tuomittiin 30 kuukaudeksi (2½ vuodeksi) vankilaan. Revisionistijulkaisut ovat jääneet tämän jälkeen vähiin...

Tijudar Rudolph, saksalainen tiedustelupalvelun jäsen, joka oli järjestämässä sodan aikana punaisen ristin tarkastajille käyntejä Saksan keskitysleireille (hänen mukaansa ilmeisesti myös Auschwitziin). Hän oli myös mukana avustamassa kaasukammioasiantuntija Fred Leuchterin tulkkina Leuchterin tutkimuksissa 1988 Puolassa, Auschwitzissa ja Majdanekissa, Ernst Zündelin oikeudenkäynnin yhteydessä. Rudolph vangittiin pitkäksi aikaa Saksassa Holokaustin ‘kiistämisestä’, vaikka hän oli 85-vuotias.

Hans Schmidt, saksalais-amerikkalainen kirjailija ja julkaisija, oli kirjoittanut juutalaiskriittisiä kirjoituksia. Hänet tuomittiin neljästä Holokaustia ‘kieltävästä’ sanasta 5 kuukaudeksi vankilaan Saksassa, vaikka hän oli USA:n kansalainen.

Sylvia Stolz, saksalainen asianajaja, puolusti Ernst Zündelia hänen toiseksi viimeisessä oikeudenkäynnissään Saksassa v. 2006 kutsuen Holokaustia historialliseksi valheeksi. Saksan tuomioistuin poisti Stolzin tapauksesta, koska hänen väitettiin
‘sabotoivan’ oikeudenkäyntiä. Myöhemmin Stolzia syytettiin, 20.3.2007, kiihottamisesta ja ‘Holokaustin kiistämisestä’ ja siitä että Stolz raivoissaan uskalsi kutsua juutalaisia viholliskansaksi. Myöhemmin Stolz tuomittiin 3,5 vuodeksi vankeuteen.

Tri Wilhelm Stäglich, saksalainen tuomari ja historioitsija, oli tärkeä revisionistinen kirjoittaja jonka huomattavin teos oli
Der Auschwitz Mythos (1979). Tri Stäglich oli sodan aikana (heinäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin 1944) ilmatorjuntaupseerina lähellä Auschwitzin keskitysleiriä. Kirjoituksissaan tri Stäglich kumosi valheellisen propagandan Auschwitzista. Saksan poliisi teki kotietsinnän tri Stäglichin kotiin ja takavarikoi hänen kirjoituksensa. Hänen tohtorinarvonsa otettiin häneltä pois ja hänen uransa tuhottiin. Tri Stäglich kuoli 5.4.2006.

Tri Fredrick Töben, australialainen filosofian tohtori ja adelaide-instituutin johtaja. Töben on julkaissut useita revisionistisia artikkeleita ja videoinut matkojansa keskitysleireille, kuten Auschwitziin. Töben lisäksi vieraili Iranin v. 2006 holokaustikonferenssissa pitäen puheen ja videoesitelmän, jossa hän kumosi kaasutusväitteet. Töben on vangittu useasti. Hänen viimeisin vangitsemisensa v. 2008 lokakuussa Englannissa oli revisionistien tulevaisuuden kannalta vaarallinen. Häntä uhkasi vankeustuomio ja pakkovienti Saksaan rangaistavaksi, Saksan vaatimuksista johtuen, vaikka Töben oli maassa jossa oli täysin laillista ‘kiistää’ Holokausti. Töben kuitenkin selvisi syytteistään ja voitti jutun eikä häntä viety Saksaan. Mikäli Töben olisi viety väkisin Saksaan rangaistavaksi, olisi tällä toimella saattanut olla muille EU-maille pakottavia seurauksia luovuttaa myös revisionisteja Saksaan rangaistavaksi (siitä huolimatta että näissä maissa olisi Holokaustin kyseenalaistaminen laillista).

Udo Walendy, saksalainen poliittinen tiedemies, kirjoittaja ja julkaisija, on kirjoitellut lukuisia revisionistiartikkeleita ja ollut kääntämässä saksaksi niitä. Walendy oli myös todistajana ja neuvonantajana Ernst Zündelin oikeudenkäynneissä. Walendya on haastettu useasti oikeuteen ja hänen kotiinsa sekä toimistoonsa on tehty useita ratsioita, joissa hänen kirjojaan ja tietokoneitaan on takavarikoitu. Hänet tuomittiin Saksassa 15 kuukaudeksi vankeuteen, vaikka hän oli jo yli 70-vuotias ja hänen terveytensä oli huono.

Ingrid Weckert, tunnettu saksalainen historian tutkija ja kirjoittaja, on julkaissut revisionistiartikkeleita. Vuonna 1998 hänet vietiin oikeuteen ja häntä sakotettiin 3500 saksan markalla revisionistiartikkelin kirjoittamisesta.

Mutta miksi?

Syy näihin kaikkiin vainoihin on ilmeinen. Revisionistien argumentit (Holokaustirevisionismin Argumentit) ovat yksinkertaisesti liian vakuuttavia, eivätkä juutalaisjärjestöt ole tarkoittaneet Holokaustia yleisesti tutkittavaksi tieteellisesti ja ajateltavaksi rationaalisesti. Holokausti on tarkoitettu äärimmäiseksi moraaliseksi opetukseksi valkoisten rasismin kauheuksista, jotta valkoiset eurooppalaiset eivät enää koskaan uskaltaisi alkaa ‘syrjimään’ muita rotuja ja kansoja sekä haluamaan omaa parastaan. Holokausti on myös tehty – laskelmoidulla ja suunnitellulla tavalla – eräänlaiseksi pyhäksi maalliseksi uskonnoksi; jossa valkoisten eurooppalaisten täytyy katua syntejään ja pyydellä olemassaoloaan anteeksi loputtomiin sekä pyhittää poloiset juutalaisparat. Holokausti on lisäksi tarkoitettu juutalaisten moraaliseksi oikeutukseksi ja puolustukseksi kaikkeen sekä suojaksi juutalaisiin ja Israeliin kohdistuvalta kritiikiltä, erityisesti juutalaisten vaikutusvaltaan kohdistuvalta kritiikiltä.

Tämän takia juutalaisjärjestöt (kuten Jewish Defence League, Jewish Resistance Commando ja Jewish Revolutionary Group, ym.) ovat ahdistelleet, uhkailleet, ryöstäneet, pahoinpidelleet, polttaneet (omaistuutta) ja yrittäneet tappaa ja jopa murhanneet revisionisteja. On myös todettava, että juutalaisjärjestöihin kuulumattomat ryhmissä liikkuvat tai yksittäiset juutalaiset ovat myös omin aloittein toimineet näin uhkaavasti ilman minkään järjestöjen yllytystä. Tämä kuvastaa sitä kuinka tehokas vaikutus holokaustitarinalla on ihmismieliin, erityisesti juutalaisiin, kiitos juutalaisten omistaman Hollywoodin ja juutalaisten kontrolloiman länsimaisen median (erityisesti Yhdysvalloissa).

Kuten sen israelilainen toimittaja Boas Evronkin totesi:
“Holokaustitietoisuus [... on] virallista propagandistista
indoktrinaatiota, iskulauseiden ja väärän maailmankuvan tehtailua, jonka todellinen päämäärä ei ole lainkaan menneisyyden ymmärtäminen, vaan nykyajan manipulointi. (Boas Evron [kunnioitettu israelilainen toimittaja]; Finkelstein 2000, The Holocaust Industry, s. 41)

Revisionistivainoihin liittyen ks. myös videot:
The Great Holocaust Trial (1985); The Persecution of Revisionists: The Holocaust Unveiled (2006).








Ei kommentteja:

Tietoja minusta

Oma valokuva
“Kukaan ei voi omistaa mitään arvokkaampaa asiaa kuin ylevän ihanteen, jota kohti hän lakkaamatta pyrkii ja jonka perusteella hän muodostaa ajattelunsa ja tunteensa ja yrittää parhaansa mukaan suunnata elämänsä. Jos pyrkijä siten ponnistelee – pikemminkin tullakseen enemmäksi kuin vain näyttääkseen enemmältä – hän ei voi epäonnistua, vaan lähestyy jatkuvasti päämääräänsä.” (H.P. Blavatsky)