Holocaustinfo Tarkastelussa - Osa 2

Holocaustinfon Tietojen Tarkastelua – Osa 2

Kuinka paljon kuoli? [Holocaustinfon mukaan:] “3. Kuinka paljon juutalaisia surmattiin holocaustin aikana? Kuinka se tiedetään? Ovatko murhattujen nimet tiedossa? Holocaustin aikana surmattujen juutalaisten tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa. Yleisesti puhutaan 6 miljoonasta ja viitataan korkea-arvoisen SS-upseerin, Adolf Eichmannin, esittämään arvioon. Suurin osa tutkimuksista vahvistaa uhrien luvun sijoittuvan viiden ja kuuden miljoonan välille. Varhaiset laskelmat vaihtelivat 5,1 miljoonasta (prof. Raul Hilberg) 5,95 miljoonaan (Jacob Leschinsky). Uudempi, professori Israel Gutmanin ja tri Robert Rozettin tekemä tutkimus arvioi juutalaisten uhrien lukumääräksi 5,59-5,86 miljoonaa, kun taas tri Wolfgang Benzin johtaman tutkimuksen esittämä arvio liikkuu 5,29 ja 6 miljoonan välillä. Näiden arvioiden perustana on vertailu sotaa edeltäneen ja sodan jälkeisen ajan väestötilastojen ja -arvioiden välillä. Myös natsien asiakirjoja, joihin on osittain dokumentoitu tietoja toimeenpannuista kuljetuksista ja murhista, on käytetty arvioiden apuna. Arvioiden mukaan Yad Vashemista on löydettävissä tällä hetkellä yli 4 miljoonan uhrin nimet. Tämä luku perustuu pääosin n. 2 miljoonaan ns. todistuskaavakkeeseen (Pages of Testimony), joihin on usein talletettu tietoa useammasta kuin yhdestä holocaustin aikana kadonneesta juutalaisesta. Kesäkuun alkuun 1999 mennessä yli 1,6 miljoonaa todistuskaavaketta on talletettu digitaaliseen muotoon. Tämän lisäksi on olemassa tuhansia muita dokumentteja, joissa esiintyy nimiä holocaustin ajalta. Monet näistä ovat holocaustin kuolonuhreja. Tämä dokumenttiaineisto odottaa vielä läpikotaista tutkimusta ja kokoamista tietokantaan. Projektin päämääränä on kyetä tarjoamaan jokaisesta yksittäisestä uhrista niin paljon tietoa kuin mahdollista.” [http://www.holocaustinfo.org/faq/1.html#3]

Morasen vastaus:

Ensinnäkin, jos ~6 miljoonaa (tai 5-6 miljoonaa) juutalaista sattuisikin puuttumaan se ei vielä millään varmuudella todistaisi 6 miljoonan (5-6 milj.) juutalaisen kuolleen, vaan ainoastaan että suunnilleen sen verran puuttuisi (suuren osan näistä puuttuneista juutalaisita voisi kuitenkin selittää mm. pakkosiirroilla, maastamuutoilla rekisteröimättömästi ja rekisteröidysti, kuolemilla nälänhädästä ja taudeista sekä sodan takia). Toiseksi, ei ole edes todistettu, että 6 miljoonaa (tai 5-6 miljoonaa) juutalaista edes puuttuisi. Kun otetaan huomioon lukuisia juutalaislähteitä ja muita auktoriteettisia lähteitä juutalaisten väestömuutoksista, voidaan tulla siihen johtopäätökseen että vain 1-1,5 miljoonaa (tai 1-2 miljoonaa) juutalaista kuoli kaiken kaikkiaan toisen maailmansodan aikana kaikista syistä.

Kyseessä oleva juutalaisten nimilista on lähes arvoton, koska siihen ei ole mitään vedenpitäviä todisteita tai edes melko varmoja todisteita vaadittu. Listaan on useasti ilmoitettu, yhden tai muutaman juutalaisten toimesta, kadonneiksi kokonaisia juutalaisnaapurustoja tai juutalaiskyliä, sillä perusteella että nämä eivät sodan jälkeen olleet enää samassa paikassa, tai katosivat sodan aikana teille tietämättömillä kun heidät pakkosiirrettiin (Rudolf 2005, Lectures on the Holocaust, s. 31-40). Eli millään varmuudella ei voida väittää 6 miljoonan (tai 5-6 milj.) juutalaisen kuolleen, eikä edes kadonneen.

Lisäksi, juutalaisten 6 miljoonan juutalaisen kuolinlukuun liittyen toisen maailmansodan aikaiseen Holokaustiin, on tuotava esiin myös tärkeitä ja vähemmän tiedettyjä tosiasioita, jotka pahasti horjuttavat 6 miljoonan luvun uskottavuutta. Historiallinen tosiasia on nimittäin, että juutalaistahot väittivät juutalaisjulkaisuissa jo ensimmäisen maailmansodan aikaan, että “6 miljoonaa juutalaista on kuolemassa Euroopassa […] tautien ja nälänhädän hävityksessä […] tässä henkeä uhkaavassa Holokaustissa”! Tämän lisäksi toisen maailmansodan aikana ensimmäinen henkilö joka julkisesti väitti, että saksalaiset olivat tappaneet 6 miljoonaa juutalaista oli venäjänjuutalainen kauhupropagandisti nimeltä Ilja Ehrenburg, 22.12.1944. Nämä väitteet Ehrenburg teki venäläisessä propagandajulkaisussa Soviet War News, jossa tehtiin myös perättömiä ja täysin valheellisia väitteitä suomalaisten ja romanialaisten suorittamista ‘massamurhista’ (Ensimmäinen Holokausti). Nämä tosiasiat asettavat väistämättä juutalaisten väitteet toisen maailmansodan aikaisesta Holokaustista erittäin kyseenalaisiksi ja epäuskottaviksi, ja myyttiseen valoon. Jostain kumman syystä Holocausinfo unohti mainita nämä tosiasiat.





Juutalaisten vastainen boikottikampanja 1933, Nürnbergin lait 1935 ja kristalliyö 1938

7. Miten natsit kohtelivat juutalaisia ensimmäisinä valtaannousunsa jälkeisinä vuosina? [Holocaustinfon mukaan:] “Sotaa edeltäneen ajan juutalaisvainot Saksassa tapahtuivat varsin toisenlaisissa olosuhteissa kuin tuhoamishanke sodan aikana. Natsipolitiikan päämäränä ensimmäisten vuosien aikana ei vielä ollut juutalaisten fyysinen tuhoaminen vaan lähinnä heidän sosiaalinen ja taloudellinen eristämisensä ja karkottamisensa Saksan maaperältä. Näiden päämäärien tavoittelussa hallintokoneisto oli vielä sellaisten sisäisten ja ulkoisten estojen alainen, jotka jarruttivat antisemiittisten toimien brutaaliutta. Suurin osa antisemiittisistä toimista toteutettiin täysin julkisesti maailman silmien edessä. Tyypillisiä muotoja olivat syrjivä lainsäädäntö, taloudellisten edellytysten riisto, julkiset häpäisyt, hallinnollinen haitanteko ja sosiaalinen eristäminen eivätkä vielä niinkään ruumiillinen kidutus tai murhat. Natsipolitiikan erityispiirre sotaa edeltäneinä vuosina oli painostuksen ja olosuhteiden normalisoinnin sekä antisemiittisen paineen kiristämisen ja helpottamisen hämmentävä vaihtelu. Kiihkeiden antisemitismin hyökyjen vastapainona oli pitkähköjäkin petollisen seesteisyyden aikoja. Yleisesti voidaan todeta sotaa edeltäneen ajan antisemiittisen toiminnan huipentuneen kolmessa kohden: 1. Boikottikampanja 1. päivänä huhtikuuta 1933 ja sitä seuranneet juutalaisiin julkisen sektorin työntekijöihin ja tiettyihin ammatinharjoittajiin kohdistuneet rotulait. 2. Nürnbergin lait 15. syyskuuta 1935, jotka löivät lopulisen pisteen juutalaiselle emansipaatiolle (tasa-arvopyrkimykselle) Saksassa ja määrittelivät juutalaisuuden rodullisin termein. 3. Valtionhallinnon organisoima marraskuun 9. ja 10. päivän välisen yön pogromi 1938, niinkutsuttu Kristallnacht eli Kristalliyö.” [http://www.holocaustinfo.org/faq/2.html#7]

Morasen vastaus:

Kommentoin enimmäkseen tuota kohtaa “1. Boikottikampanja”, sillä se on tyypillisen puutteellinen ja harhaanjohtava, koska Holocausinfo jättää mainitsematta eräitä olennaisia tosiasioita siitä.

Vuonna 1933 kun kansallissosialistit nousivat valtaan Saksassa, juutalaisilla oli suunnaton yliedustus tiedotusvälineissä ja pankkitoiminnassa. Lisäksi juutalaisilla oli myös huomattavaa poliittista vaikutusvaltaa. Esimerkiksi 1800-luvun lopussa Preussissa oli lähes jokainen pankkifirma juutalaisten omistama ja vuonna 1923 Berliinissä oli 150 pankkifirmaa, joista vain 11 ei ollut juutalaisten omistamia (Duke 2003, Jewish Supremacism, s. 172; Mosse, W. E. 1987, Jews in the German Economy: The German-Jewish Economic Elite 1820-1935; Gordon, S. 1984, Hitler, Germans, and the “Jewish Question”). Tämän lisäksi juutalaisten keskuudessa oli suuri kommunismin tuki, jota he valtamedian avulla onnistuivat tukemaan laajemmin. Tämä kaikki – bolshevikkien suorittamien joukkomurhien ja terrorin valossa – nähtiin kauheana vaarana Saksalle, joka haluttiin estää. Valtaan tultuaan, alkoivat kansallissosialistit Hitlerin johdolla heivata juutalaisia pois Saksan politiikasta ja pankkitoiminnasta sekä tiedotusvälineistä. Tästä raivostuneena järjestäytynyt juutalaisuus (“World Jewry”) julisti Hitlerin Saksalle maailmanlaajuisen boikotin 23.3.1933, ennen kuin saksalaiset julistivat oman vastaboikottinsa juutalaisille 1.4.1933, eli viikkoa myöhemmin (Daily Express, 23.3.1933, ‘Judea Declares War on Germany’).


Kohtaan 2 lyhyesti: Kyllä, myös juutalaiset kuten niin monet muutkin eri rodut määriteltiin rodullisin termein.

Kohdasta 3 sen verran, että juuri ennen kristalliyötä oli juutalainen henkilö ampunut saksalaisen diplomaatin, josta saksalaiset raivostuivat ja rupesivat hajottamaan juutalaisten kauppojen ja synagoogien ikkunat. Hitler itse reagoi yllättyneenä ja järkyttyneenä kristalliyön tapahtumiin, kuultuaan niistä klo 1 yöllä, määräten terrorin ja väkivaltaisuudet lopetettaviksi oitis.

12. Miksi saksalaiset surmasivat juutalaisia? [Holocausinfon mukaan:] Tähän kysymykseen on tarjottu monia vastauksia - teologisia, historiallisia, filosofisia, psykologisia ja marxismista nousevia - mutta mikään näistä yksinään ei ole tyydyttävä. Historiallinen vastaus saattaisi olla jotakuinkin seuraavanlainen: 1930-luvulla suuret kansanjoukot Saksassa elivät yhteiskunnassa, joka perustui vihan, etnisen utopiauskon ja väkivallan periaatteille. He lähtivät sotaan hakemaan hyvitystä jokaiseen edeltävien 200 vuoden aikana heitä kohtaan tehtyyn todelliseen tai kuviteltuun vääryyteen sekä luomaan todeksi omaa näkemystään paremmasta maailmasta. Keskeinen uskomus rakennelmassa, jonka varassa ja vallassa he elivät oli se, että juutalaiset (tai "Juutalainen") edusti kaikkea sitä mikä oli suunnattu heitä vastaan ja tästä syystä tuo tekijä oli poistettava. Tämä uskomus oli kiinteästi yhteydessä monien omaksumaan rotuopilliseen maailmankuvaan, joka määritteli saksalaiset ylemmän rodun, pohjoisten arjalaisten, edustajiksi ja juutalaiset vahingollisten fyysisten ominaisuusien saastuttamaksi vastaroduksi. Utopia, johon nämä saksalaiset pyrkivät, jäisi saavuttamattomaksi jos juutalaiset olisivat olemassa. Kun juutalaisten maantieteellinen poistaminen ja uudelleensijoittaminen osoittautui mahdottomaksi toteuttaa, he tarttuiuvat ratkaisuista radikaaleimpaan: Lopulliseen ratkaisuun.” [http://www.holocaustinfo.org/faq/2.html#12]

Morasen vastaus:

Taikka sitten juutalaisia vain käytettiin pakkotyövoimana ja pakkosiirrettiin keskitysleireiltä toisille ja rohkaistiin heidän maastamuuttoaan ulos Euroopasta (Laurio 2008, Lopullinen ratkaisu). Lisäksi juutalaisia ammuttiin itärintamalla, koska he olivat suurissa määrin mukana vastarintatoiminnassa ja kommunisteina, taikka muista syistä. Huoltoyhteydet olivat elintärkeät Saksan armeijalle, joten taistelu partisaaneja ja muita vastarintataistelijoita vastaan oli käytännössä armeijan näkökulmasta samaa kuin NL:n sotilaiden vastainen taistelu. Tosin 1-3 miljoonan (tai 0,9–1,3 miljoonan) luvut lienevät reilusti liioitellut (Laurio 24.2.2008, Babi Jar ja Einsatz-joukot; Rudolf 2003, Dissecting the Holocaust, Tiedemann, H. ‘Babi Yar: Critical Questions and Comments’, s. 501-528).

13. Missä vaiheessa natsit päättivät surmata juutalaiset? [Holocausinfon mukaan:] Tarkkaa ajankohtaa natsien päätökselle surmata kaikki juutalaiset ei aivan tarkasti tunneta. Mitään kirjallista päätöstä Hitleriltä tähän suuntaan ei ole löytynyt. Kuitenkin tosiasiat puhuvat puolestaan: Juutalaisten systemaattinen tuhoaminen alkoi kesäkuussa 1941 Neuvostoliiton alueella ja levisi Puolaan ja muuhun Eurooppaan myöhemmin samana vuonna sekä vuoden 1942 aikana. Suunnitelma juutalaisten surmaamiseksi Neuvostoliitossa oli oleellinen osa miehityssuunnitelmia. Ensimmäisiä kuolemanleirejä oli ryhdytty rakentamaan syksyyn 1941 mennessä ja Reinhard Heydrich, toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö SS:n sisällä, oli edennyt pitkälle osalleen tulleessa suunnitelmassa "Euroopan juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi". Merkittävimpien hallinnon ja SS:n johtohenkilöiden kokoontuessa koordinaatiokokoukseen Berliinin esikaupunkiin Wannseehen tammikuun 20. päivänä 1942, oli jo satoja tuhansia surmattu ja kaikkien juutalaisten surmaamiseen tähtäävää suunnitelmaa jo lähdetty toteuttamaan. Hitlerin antaman kirjallisen käskyn puuttuminen on johtanut historioitsijoiden kesken erimielisyyteen päätöksen ajankohdasta mutta yleisimin ollaan sitä mieltä, että sellainen annettiin suullisesti joskus vuoden 1941 aikana. Historioitsijoiden "intentionalistinen" koulukunta on sitä mieltä, että Hitler ja muut natsijohtajat olivat kaiken aikaa suunnitelleet juutalaisten tuhoamista ja odottivat vain sopivaa hetkeä aloittaa operaatio. "Funktionalistiset" historioitsijat katsovat, että natsien rasistinen antisemitismi johti moniin muihin toimintatapoihin ja ratkaisuihin ennenkuin Hitler lopulta käski surmata kaikki juutalaiset.” [http://www.holocaustinfo.org/faq/2.html#13]

Morasen vastaus:

Alleviivaamani kohta tässä on se olennaisin. Toisin sanoen, myös Holocausinfon mukaan käskyä Euroopan juutalaisten tappamiseen ei ole löytynyt (Vho.org, ‘The Missing Hitler Order’). Ehkäpä siksi koska sitä ei ollut koskaan olemassa? Koska tällainen käsky olisi ehdottomasti täytynyt olla olemassa, kuten oli esim. eutanasiasta (armomurhista), sotasuunnitelmista, ja muista tärkeistä käskyistä, rohkenen esittää mahdollisen selityksen sille miksi tätä käskyä ei ole löytynyt: Syy on se että mitään suunnitelmaa Euroopan juutalaisten tappamiseksi ei ollut koskaan olemassa. Ei ole myöskään mitään todisteita väitettyjen “tuhoamisleirien” rakentamisesta väitetyillä teloituskaasukammioilla varustettuina, vaan ainoastaan keskitysleirien rakentamisista poliittisille vangeille, sotavangeille ja pakkotyövoimalle. Kaikki muu on vain arvuuttelua.

14. Kuka teki päätöksen surmata juutalaiset? [Holocausinfon mukaan:] Saksan yhteiskunta 1930-luvulla oli antisemitismin, rasismin, Saksan johtamaan ihmiskuntaan tähtäävän utopistisen näyn sekä syvään juurtuneen ja perusteellisen ihmiselämään kohdistuvan tunteettomuuden läpitunkema. Kaikki nämä tekijät vaikuttivat siihen sodankäynnin muotoon, jota natsi-Saksa kävi ja ne vuorostaan vahvistuivat entisestään sodan myötä. Laajat ja hyvinkin erilaiset kansankerrokset hyväksyivät perusperiaatteen, että juutalaiset on poistettava näyttämöltä. Vaikkakaan tapa, jolla tämä tultaisiin toteuttamaan ei ollut selvä, humanitaariset pohdinnat olivat joka tapauksessa poissuljettuja. Tässä ilmapiirissä ajatus juutalaisten rohkaisemisesta maastamuuttoon kehittyi kuljetusten politiikaksi, sitten edettiin brutaalien kuljetusten käyttöönottoon ja lopulta kuljetuksiin, joiden määränpäänä oli kuolema. Ei ole selvää edesauttoiko Hitler tätä kehitystä vai salliko sen vain tapahtua useilla eri tasoilla toimivien alaisten tehdessä itsenäisiä aloitteita pyrkiessään tulkitsemaan ja toteuttamaan esimeistensä toiveita. Kun SS ja muut tahot, armeija mukaanluettuna, murhasivat tehokkaasti satoja tuhansia juutalaisia Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 tehdyn invaasion aikana, Hitler ymmärsi, että täydellisen hävittämisen vaihtoehto oli tullut mahdolliseksi. Seuraavan puolen vuoden aikana valmistettiin suunnitelmat tuhoamisleirien rakentamiseksi ja niiden toteuttaminen alkoi. Kaikkien juutalaisten surmaamisen ajatuksen alkuperä ei ole selvä vaikkakin Hitlerin kirjassa Taisteluni (Mein Kampf) on katkelmia, jotka viittaavat siihen, että sellainen nimenomainen käsky on saatettu antaa. Natsibyrokratian luonteen tuntien on selvää, että käskyn on täytynyt tulla Hitleriltä itseltään mutta sen toteuttaminen oli useiden kymmenien tuhansien kätten työtä miljoonien muiden myötävaikuttaessa hyväksyen.” [http://www.holocaustinfo.org/faq/2.html#14]

Morasen vastaus:

Tämä kohta liittyy paljolti edelliseen. Jälleen, alleviivaukseni ovat se asian ydin.

Ensimmäinen alleviivaus: Toinen tulkinta lopulliseen ratkaisuun on mielestäni paljon parempi; se ei missään vaiheessa muuttunut fyysiseen tappamiseen, vaan oli koko sodan ajan juutalaisten pakkosiirtoa paikasta toiseen sekä käyttöä pakkotyövoimana.

Toinen alleviivaus on myös erittäin oleellinen, josta olen paljolti samaa mieltä: “Natsibyrokratian luonteen tuntien on selvää, että käskyn on [olisi] täytynyt tulla Hitleriltä itseltään mutta sen toteuttaminen oli [olisi] useiden kymmenien tuhansien kätten työtä miljoonien muiden myötävaikuttaessa hyväksyen”. Aivan! Tämän takia tuo käsky olisi ehdottomasti oltava olemassa, sillä mikään monitulkintainen “koodikieli” tai “suullinen käsky” ei tuota “teollistettua kansanmurhaa” voi saada mitenkään aikaan. Ei mitenkään! Myöskään ei voi olla perusteltua olettaa, että kaikki käskyt muka ehdittiin polttaa ajoissa, koska liittoutuneet saivat niin monia muitakin käskyjä haltuunsa sodan aikana ja jälkeen. Lisäksi olisi järjetöntä väittää, että ‘koska käskyjä ei ole se tarkoittaa että ne ehdittiin kaikki polttaa’ ↔ ‘käskyt olivat olemassa koska ne ehdittiin polttaa’ → ‘ne käskyt olivat olemassa, meillä ei ole todisteita siitä että ne olivat olemassa, koska me oletamme että ne olivat olemassa’: Kuten sen Holocausinfokin huomauttaa, välikäsiä olisi ollut niin monia tuhansia, että niiden kaikkien hävittäminen ajoissa ei mitenkään voi olla mahdollista. Lisäksi jos käskyt oli tarkoitus hävittää kaikki, esim. Ohjeistaen polttamaan ne kaikki, pitäisi siitäkin ehdottomasti olla ainakin yksi tällainen käsky jäljellä jota ei ehditty hävittää. Sekä kaiken tämän lisäksi, pitää jälleen muistaa, että monet muutkin arkaluontoiset käskyt jäivät hävittämättä (armomurhat, sotilasoperaatiot, yms.).

18. Mitä olivat Einsatz-ryhmät (Einsatzgruppen) ja mikä osuus niillä oli juutalaisten tuhoamisessa? [Holocausinfon mukaan:] Einsatzgrupp tarkoittaa "tehtäväryhmää", "toimintapartiota" tai "iskujoukkoa". SS muodosti näitä yksikköjä ennen Itävaltaan, Tsekkoslovakiaan, Puolaan ja Neuvostoliittoon tunkeutumista. Einsatz-ryhmien tehtävänä Puolassa oli terrorisoida paikallisväestöä ja murhata kaikki SS:n näkökulmasta ei-toivotut. Pahamaineisimmat Einsatz-ryhmät muodostettiin ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Niiden ensisijaisena tehtävänä oli tuhota se, mitä pidettiin Neuvostoliiton ideologisena perusrakenteena. Poliittisten komissaarien, kommunistipuolueen jäsenten ja ennenkaikkea juutalaisten nähtiin näyttelevän siinä keskeistä roolia. Einsatz-ryhmät etenivät Neuvostoliittoon yhdessä Saksan armeijan kanssa. Pysähtymispaikoissaan ryhmät keräsivät ja ampuivat sumeilematta kaikki löytämänsä juutalaiset. Ryhmät kirjoittivat toiminnastaan yksityiskohtaisia päivittäisiä raportteja, joita on säilynyt meidän päiviimme saakka. Omien raporttiensa mukaan ryhmät surmasivat ainakin 900 000 juutalaista ja murhasivat lisäksi muiden yksiköiden avustuksella satoja tuhansia.” http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#18

Morasen vastaus: Taikka sitten ei kaikki tapahtunutkaan ihan niin kuin on väitetty? Ehkä ei ihan niin paljon kuollutkaan kuin on väitetty? (Laurio 24.2.2008, Babi Jar ja Einsatz-joukot; Rudolf 2003, Dissecting the Holocaust, Tiedemann, H. ‘Babi Yar: Critical Questions and Comments’, s. 501-528; Graf & Mattogno 2004, Treblinka, ‘Chapter VII: The Role of the Einsatzgruppen in the Occupied Eastern Territories’, s. 203-232.)

19. Mitkä saksalaiset yksiköt osallistuivat juutalaisten tuhoamiseen? [Holocausinfon mukaan:] Noin puolet holocaustin aikana murhatusta kuudesta miljoonasta juutalaisesta kuoli SS:n ylläpitämillä kuolemanleireillä. Noin neljänneksen uhreista ampuivat Einsatz-ryhmät tai näiden apuna toimineet joukot, jotka koostuivat SS-prikaateista, poliisiosastoista sekä Saksan asevoimien yksiköistä sekä toisinaan niinkin epätodennäköisistä ryhmistä kuin rakennusjoukoista ja muusikoista. Serbian koko juutalaisyhteisö tuhottiin Saksan varsinaisen armeijan ja SS:n yhteisoperaatiossa. Monet uhrit kuolivat SS:n ylläpitämillä keskitys- ja työleireillä tai ghetoissa. Ghettoja ylläpitivät tavallisesti saksalaiset siviiliviranomaiset, joihin kuului lakimiehiä, insinöörejä, lääkäreitä ja muita virkailijoita. Kymmeniä tuhansia juutalaisia pakeni ja saksalaiset osastot jahtasivat heitä tunnollisesti yksittäin. Saksalaiset tehtailijat käyttivät miljoonia ihmisiä orjatyössä ja erityisesti alempiin sosiaaliluokkiin lukeutuvien juutalaisten kuolleisuus oli poikkeuksellisen suuri. http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#19

Morasen vastaus:

Taikka sitten ei...

http://moranen.blogspot.com/;
http://vilaurio.blogspot.com/;
http://vho.org/GB/Books/HHS.html;
http://www.ihr.org/;
http://www.codoh.com/index.shtml;

20. Mitä olivat kaasuvaunut? Milloin ja missä niitä käytettiin [Holocausinfon mukaan:] Kaasuvaunut olivat kuorma-autoja, joita käytettiin juutalaisten ja muiden surmattavien tukehduttamiseen. Kuorma-autojen moottorien käyttämästä polttoaineesta syntynyt häkä johdettiin erillisiin suljettuihin kammioihin. Tätä menetelmää käytettiin aluksi osana eutanasia-ohjelmaa, jolla natsit tuhosivat fyysisesti ja henkisesti vammaisia saksalaisia. Myöhemmin, syyskussa 1941, neuvostoliittolaisia vankeja murhattiin Sachsenhausenissa johtamalla pakokaasu kuorma-auton omaan tiiviiksi sinetöityyn tavaratilaan. Kaksi kuukautta myöhemmin liikkuvat kaasukammioautot otettiin käyttöön Saksan miehittämillä Neuvostoliiton alueilla osana Einsatz-ryhmien johtamaa juutalaisten tuhoamiseen tähtäävää toimintaa. Kun Chelmnon kuolemanleiri perustettiin joulukuussa 1941, myös siellä käytettiin kaasuautoja. Tällä tavoin surmattiin noin 700 000 ihmistä eri puolilla natsien hallitsemaa Eurooppaa. [http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#20]

Morasen vastaus:

Tai sitten ei... Holocausinfon mainitsema 700,000 kuolinluku kaasuvaunuissa tapetuista ihmisistä “eri puolilla natsien hallitsemaa Eurooppaa” joutuu erittäin kyseenalaiseksi ja epäuskottavaksi jo pelkästään seuraavaksi mainituista tosiasioista: Ensimmäisen maailmansodan aikana, 22.3.1916, väitettiin liittoutuneiden propagandassa, että:
“Luotettavien tietojen mukaan, itävaltalaisten ja bulgarialaisten uhrien määrä ylitti 700,000. […] Naisia, lapsia ja vanhuksia suljettiin kirkkoon itävaltalaisten toimesta, ja heidät joko puukotettiin pistimillä tai tukehdutettiin kaasulla.” (The Daily Telegraph, 22.3.1916, s. 7.) Tässä samassa lehdessä väitettiin 27 vuotta myöhemmin, että:
“Saksalaiset ovat teurastaneet yli 700,000 puolanjuutalaista maailmanhistorian suurimmassa verilöylyssä. […] Joukkomurhaamisten kammottavimmat yksityiskohdat, jopa myrkkykaasun käyttämiseen asti, on paljastettu.” (The Daily Telegraph, 25.6.1943, s. 5; Paikkansapitämättömät Kaasutusväitteet.)

Väitetyistä kaasuvaunuista ei ole ollenkaan dokumentaarista todistusaineistoa eikä edes valokuvia:
“Niissä dokumenteissa, joita todisteeksi on esitetty, puhutaan “erikoisautoista” (Sonderwagen; Spezialwagen), “erikoisajoneuvoista” (Sonderfahrzeuge) tai “S-autoista” (S-Wagen). Sodan aikana Wehrmachtilla luonnollisesti oli satakunta erikoisajoneuvoa eri tarkoituksiin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. S-Wagen tarkoitti standardimallia, Schell-tyyppiä, jossa oli takapyöräveto, kun taas A-Wagen tarkoitti autoa, jossa kaikki pyörät olivat vetäviä (A tulee sanasta “all”, “kaikki”). […] Konkreettisia todisteita “kaasuvaunuista” ei siis ole olemassa. Todisteena on käytetty vain kahta dokumenttia, jotka Weckert osoittaa väärennöksiksi, sekä “silminnäkijätodistuksia”.” (Laurio 2008, 11.8.2008, Kaasuvaunut.)

Edellä mainitussa Weckertin tutkimuksessa myös osoitetaan, että alunperin propagandavalheet ‘kaasuvaunuista’ ihmisten tappamiseen lähtivät liikkeelle Neuvostoliiton v. 1943 propagandasta, joka aloitettiin reaktiona saksalaisten joukkojen löytämiin Katynin joukkohautoihin, joihin NL:n joukot olivat haudanneet n. 4000 teloittamaansa puolalaista upseeria. Näitä propagandaväitteitä sitten esitettiin v. 1943 aikana saksalaisilta takaisin vallatuilla alueilla pidettävissä näytösoikeudenkäynneissä. (Rudolf 2003, Dissecting the Holocaust, Weckert, I. ‘The Gas Vans: A Critical Assessment of the Evidence’, s. 215-241.)

21. Kuka rakensi kaasukammiot? Mitä kaasua niissä käytettiin juutalaisten tappamiseen ja kuka sitä tuotti? [Holocausinfon mukaan:] Niinkutsutun Operaatio Reinhardin myötä rakennetuissa kuolemanleireissä, Belzecissä, Sobiborissa ja Treblinkassa, käytettiin aluksi bensiinimoottoreilla tai puukaasuttimilla tuotettua häkää. Zyklon B:n, eräänlaisen syanidivedyn tai sinihapon, koekäyttö alkoi Auschwitzissa syyskussa 1941. Kaasurakeet toimitti I.G. Farben -yhtymän kontrolloima DEGESCH (saksalainen tuholaismyrkkyjä valmistanut osuuskunta). Myös Tesch ja Stabenow Co. Hampurista toimitti rakeita. Auschwitz-Birkenaun parannellut kaasukammio- ja krematoriolaitteet rakensi J. A. Topf und Söhne Erfurtista. [http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#21]

Morasen vastaus:

Oho oho, revisionistien (eli oikeiden holokaustitutkijoiden) argumentteja on selvästi luettu tässä kohtaa. Aktion Reinhard -leireillä – jos olisi häkäkaasulla halutta teloittaa miljoonia ihmisiä – olisi ehdottomasti (ainakin erittäin todennäköisesti) käytetty juuri “puukaasuttimilla tuotettua häkää” jonka Holocausinfokin ohimennen mainitsee, koska se olisi ollut halvin, turvallisin ja suhteessa tehokkain tapa kaasuttaa ihmisiä kuoliaaksi, paljon tehokkaampi tapa kuin esim. Bensamoottorit. Se ongelma mikä tässä Holocausinfon väitteessä on, on se että A) ei ole ensinnäkään yhtään mitään materiaalista tai dokumentaarista todistusaineistoa teloituskaasukammioista Aktion Reinhard -leireillä; B) todisteina on ainoastaan muutamien ‘silminnäkijöiden’ väitteitä ihmisten väitetyistä kaasutuksista; C) kukaan näistä ‘silminnäkijöistä’ ei väitä, että ihmisiä olisi kaasutettu puukaasuttimilla, ja D) väitetyt murhatavat olivat diesel- ja bensamoottorit, joista dieselmoottorit on useimpien holokaustitahojen toimesta määritetty virallisiksi murha-aseiksi (esim. Ushmm.org, ‘Gassing Operations’; Kuparinen, E. 1999, Aleksandriasta Auschwitziin antisemitismin pitkä historia (1999); Ivan Demjanjukin näytösoikeudenkäynnissä 1987-1988, Rudolf 2003, Dissecting the Holocaust, ‘The Treblinka Holocaust’, s. 471-500.)

Koskien Zyklon B -kaasua ja kaasukammioita: Holocausinfon tiedot koskien DEGESH:iä ja kaasukammioita pätevät todisteiden mukaan vain ja ainoastaan desinfiointikaasukammioihin ja Zyklon B:n käyttöön vaatteiden desinfioimiseen, keskitysleirien tautiepidemioita vastaan. Tästä on kaikkien tahojen mukaan todisteet. Todisteita ei ole DEGESH:n rakentamista teloituskaasukammioista. Lisäksi, koskien Topf und Söhneä ja krematorioita: Kaikkien tahojen mukaan tämä firma tosiaan rakensi lukuisille Saksan sodan ajan keskitysleirien krematorioihin lukemattomat määrät polttouuneja, myös niille keskitysleireille joissa kaikkien holokaustitahojen mukaan ei kaasutettu ihmisiä ja jotka siis eivät olleet mitään väitettyjä tuhoamisleirejä. (Tosin heti sodan jälkeen oli lukuisia leirivankeja jotka väittivät esim. Dachaun, Buchenwaldin ja Bergen-Belsenin olleen tuhoamisleirejä kaasukammioilla varustettuina, mutta nykyään kaikkien holokaustitahojen mukaan nämä väitteet eivät pidä paikkaansa, eli ts. leirivangit valehtelivat). Sen sijaan, ei ole mitään todisteita siitä, että Topf und Söhne, DEGESH tai mikään muukaan firma olisi rakentanut krematorioiden sisätiloihin, eli siis krematorioiden ruumishuoneista väitettyjä teloituskaasukammioita ihmisten tappamiseen. Tästä ei ole mitään todisteita.

22. Mikä oli ensimmäinen keskitysleiri? Milloin sen toiminta käynnistyi, mikä sen tarkoitus oli ja kuka oli sen komentaja? [Holocausinfon mukaan:] Ensimmäinen keskitysleiri perustettiin Dachaussa 23. maaliskuuta 1933 vain kaksi kuukautta Hitlerin valtakunnankansleriksi nousun jälkeen. Sen tarkoituksena oli levittää pelkoa väestön keskuudessa ja siitä tuli tehokas väline natsivastaisen opposition vaimentamisessa ja nujertamisessa. Dachausta tuli SS:n harjoittelukenttä. Sen ensimmäinen komentaja oli Theodor Eicke, jonka monet julmuudet toimivat esimerkkeinä kaikkialla laajentuvassa leirikoneistossa. [http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#22]

Morasen vastaus:

Tähän on tärkeätä lisätä, että alunperin eräät Dachaun leirivangit ja Yhdysvaltojen viranomaiset väittivät, erityisesti Nürnbergin oikeudenkäynnissä, että Dachaun leirillä kaasutettiin ihmisiä. Esimerkiksi brittiläinen tuomari Sir Hartley Shawcross totesi loppupuheessaan Nürnbergin tuomioistuimessa, että “yli kuuden miljoonan” juutalaisen “murhaaminen toteutettiin teollistetusti kaasukammioissa ja uuneissa Auschwitzissa, Dachaussa, Treblinkassa, Buchenwaldissa, Mauthausenissa, Majdanekissa ja Oranienburgissa”. Tätä ennen amerikkalaisten kongressin valtuuskunta oli vieraillut Dachaussa, Buchenwaldissa ja Nordhausenissa, joissa valtuuskunnan mukaan toteutettiin “laskelmoitu, pirullisen suunniteltu kidutuksen ja tuhoamisen ohjelma”. Vasta myöhemmin 1950-luvun lopussa ja 60-luvulla nämä kaasutusväitteet Dachaussa, Buchenwaldissa, Bergen-Belsenissä ja muilla Saksan v. 1937 rajojen sisällä olleilla leireillä alettiin myöntää vääriksi. Jotta muita kaasutusväitteitä (erityisesti Puolassa) ei kuitenkaan olisi horjutettu liikaa, pyrittiin silti väittämään että joillakin näillä leireistä olisi ollut kaasukammioita, joita ei kuitenkaan olisi käytetty (todellisuudessa nämä olivat vain suihkuja, joiden holokaustitahot väittävät olleen “suihkuiksi naamioituja kaasukammioita”). Kuten jo todettu, nykyään holokaustitahojen mukaan nämä väitteet ovat vääriä, eli epäsuoraan myönnetysti valheellisia. (Rudolf 2003, Dissecting the Holocaust, Weber, M. ‘Extermination’ Camp Propaganda Myths.)

26. Millä keinoin natsit pyrkivät hirmutöidensä peittelemiseen? [Holocausinfon mukaan:] Ensimmäinen ja yksinkertaisin tapa naamioida juutalaisten tuhoaminen oli tiettyjen säännönmukaisten peiteilmaisujen käyttö asiakirjoissa; esim. murhan sijasta "erityiskohtelu" ja karkotuksen sijasta "evakuointi". Käsite "lopullinen ratkaisu" tuli koko joukkotuho-operaation peitenimeksi. Murhaoperaatioon osallistuneita vannotettiin pitämään asia salassa. Juutalaisille kerrottiin erilaisia valheita käskettäessä heitä valmistautumaan karkotukseen. Yleensä heille kerrottiin, että heidät siirrettäisiin "parempaan paikkaan" missä heidän olisi tehtävä töitä mutta missä he kuitenkin saisivat elää turvassa. Kesäkuussa 1942 alkoi erityisoperaatio, "Aktion 1005", jonka tarkoituksena oli tuhota joukkotuhon fyysiset todisteet. Standartenführer Paul Blobelin alainen erityisyksikkö nimeltä Sonderkommando 1005 valvoi uhrien ruumiiden polttamista kuolemanleireissä. Kesäkuusta 1943 alkaen yksikkö pyrki hävittämään joukkohautojen merkit miehitetyiltä Neuvostoliiton alueilta polttamalla niiden jäännökset jättiläimäisissä rovioissa. Vaikka kaikkien murhan jälkien hävittämisessä ei onnistuttu, on natsien pyrkimys pimittää ja hävittää jälkensä suuresti vaikeuttanut tehtyjen rikosten yksityiskohtien ja mittakaavan tarkkaa selvittelyä. [http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#26]

Morasen vastaus:

Ja tässä se “koodikieli” ja koodisanoilla kikkailu vihdoin tulee. Mitä jos väittäisin, että kun Saksan armeijan käskettiin 22.6.1941 hyökätä Neuvostoliittoon, se olikin koodikieltä joka oikeasti tarkoitti että saksalaisten joukkojen käskettiin mennä kotiin nukkumaan? Siis esimerkiksi Stalinhan, huolimatta siitä että hänellä oli tuohon aikaan maailman paras vakoilijaverkosto, oli täysin vakuuttunut että hänen useita kymmeniä kertoja saamansa vakoilutiedot siitä, että Hitler aikoo hyökätä 22.6.1941 NL:oon olivat täysin “valheellisia” tai “disinformaatiota” ja hän jopa uhkasi teloittaa vakoilijoita ja muita tahoja, jotka tällaista “sodanlietsontaa” ja “provosointia” levittivät (esim. Montefiore, S. S. 2003/2008, Stalin punaisen tsaarin hovissa, s. 345-367). Ehkäpä Stalinkin siis luuli, että tämä hyökkäyssynnitelma oli siis “koodikieltä”; eli se siis todellisuudessa tarkoitti sitä että Saksan armeijan käskettiin mennä kotiin nukkumaan?! No tällainen väite olisi tietysti eräs naurettavimpia mitä keksiä voisi, koska todisteina päinvastaiseen olisi tässä tapauksessa oikeasti vakuuttavin mahdollinen, Mount Everestin kokoinen todistusaineiston jättiläisvuori, joka todistaisi kaiken ehdottomani “koodikielen” täysin huuhaaksi (historiankirjoituksen voisi samantien viskata roskakoriin jos se julistettaisiin vääräksi; Holokaustin kohdalla asia ei todellakaan ole ollenkaan näin, kuten sen toistamiseen osoittanut).

Asian ydin kuitenkin edellisessä esimerkissäni on se, että jos Saksan armeijalla olisi tosiaan ollut väitetty koodikieli Euroopan juutalaisten tappamiseen, pitäisi se ehdottomasti pystyä todistamaan dokumentein. Pitäisi siis olla ehdottomasti sodan ajan dokumentteja joissa käy selvästi ilmi se mikä tarkoittaa mitäkin, esim. “evakuointi = tappaminen ampumalla”, tjsp. Tällaista todistusaineistoa ei ole. Eli toisin sanoen sanat “evakuointi” ja “erityiskohtelu” voidaan tulkita monella tavoin. Esimerkiksi evakuoinnin voisi hyvin tulkita juutalaisten pakkosiirtämiseksi paikasta A paikkaan B.

Lisäksi, jos selviä dokumentteja koodikielestä ja sen todellisesta merkityksestä ei olisi ollutkaan, ei mitenkään voitaisi olettaa Saksan armeijan joukkojen osaavan tulkita koodisanoja oikeilla tavoilla automaattisesti. Tämä käy jo selväksi siitä, että Saksan armeijassa oli erittäin ankara kuri ja tottelemattomuudesta sai helposti kuolemantuomion. Joten kuvitellaanpa tämän valossa seuraavanlainen esimerkki: Dokumentti sanoo, että “Teidän komppania X:n tehtävänä on lisäksi evakuoida mukaanne vankileiriltänne Y kaikki lähitehtaidenne pakkotyövoimana olleet 1000 ihmistä paikkaan Z.” Tulkitsisiko joku tosiaan omin päin tämän tarkoittamaan sitä, että kyseiset ihmiset olisi todellisuudessa tarkoitus teloittaa, esim. lähikellareissa kaasuttamalla tai ampumalla heidät lähimetsässä? Kuolemantuomionkin uhan pelossa? Tuskin kukaan lähtisi omin päin tekemään tällaisia omia tulkintojaan. Eli toisin sanoen: Koodikielestä olisi aivan pakko olla selvä dokumentaarinen todistusaineisto, joka selittäisi selvästi milloin mikäkin sana tarkoittaisi mitäkin.

Koskien Einsatz-joukkoja ja operaatiota 1005: Carlo Mattogno sekä muut revisionistit toteavat, että virallinen versio ei todellakaan ole uskottava (dokumenttien vähäisyydestä/olemattomuudesta johtuen, joukkohautoja olisi ollut järjettömän paljon ja karttoja niiden löytämiseksi olisi pitänyt olla suunnilleen yhtä paljon, lisäksi ruumiiden ylös kaivaminen ja polttaminen olisi sekin vaatinut suunnattomasti aikaa) ja revisionistit esittävät tästä toisen mahdollisen tulkinnan. (Laurio 24.2.2008, Babi Jar ja Einsatz-joukot; Rudolf 2003, Dissecting the Holocaust, Tiedemann, H. ‘Babi Yar: Critical Questions and Comments’, s. 501-528).

27. Milloin muu maailma sai tietää holocaustin tapahtumista? Miten tieto kulkeutui vapaaseen maailmaan? [Holocausinfon mukaan:] On tehtävä erotus yksittäisistä joukkomurhatapauksista ja toisaalta varsinaisesta kansanmurhasta kertovien raporttien välillä. Tietoja juutalaisten joukkomurhista alkoi tulla vapaaseen maailmaan heti sen jälkeen kun nämä toimet alkoivat Neuvostoliitossa kesäkuun lopussa 1941 ja näiden raporttien määrä kasvoi ajan mittaan. Varhaisiin tietolähteisiin kuuluu brittiläisen tiedustelun sieppaamia saksalaisia poliisiraportteja; paikallisia silminnäkijöitä ja paenneita juutalaisia, jotka raportoivat tapahtumista maanalaisille, neuvostoliittolaisille tai puolueettomille lähteille. Tiedonlähteisiin kuuluivat myös kotilomalle päässeet unkarilaiset sotilaat, joiden havaintoja puolueettomat lähteet raportoivat. Vuoden 1942 aikana liittoutuneiden ja puolueettomien maiden johtajat saivat yksityiskohtaista tietoa metodeista, määristä ja paikoista sisältäneitä raportteja natsien suunnitelmasta tuhota kaikki juutalaiset. Näitä saatiin monista lähteistä, kuten juutalaiselta sosialistipuolue Bundilta Varsovan ghetosta toukokuussa, Gerhard Riegnerin sähkeen välityksellä Sveitsistä elokuussa, puolalaisen maanalaisen kuriirin, Jan Karskin, silminnäkijäkertomuksen muodossa marraskuussa ja 69 Saksan ja Britannian marraskuussa tehdyn vankien vaihdon seurauksena Palestiinaan saapuneen Puolan juutalaisen silminnäkijäkertomusten kautta. Joulukuun 17. päivä 1942 liittoutuneet antoivat julistuksen, jossa tuomittiin juutalaisen kansan hävittäminen Euroopassa ja luvattiin rangaistus rikoksen tekijöille. Tästä huolimatta on epäselvää miten hyvin liittoutuneiden ja puolueettomien maiden johtajat ymmärsivät tietojensa täyden merkityksen. Leirien vapauttamisessa mukana olleiden vanhempien liittoutuneiden komentajien ääretön järkytys osoittanee että tämä ymmärrys ei ollut täydellinen. [http://www.holocaustinfo.org/faq/3.html#27]

Morasen vastaus:

Nyt pääsemme jälleen asian ytimeen, eli siihen miten tämä holokaustivouhotus (tai “holo-hölinä”) sai alkunsa toisen maailmansodan aikana. “Juutalaistahot väittivät jo ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN aikaan, sitä ennen ja juuri sen jälkeen että “6 miljoonaa juutalaista on kärsimässä ja kuolemassa Euroopassa” tätä jopa kutsuttiin “henkeä uhkaavaksi holokaustiksi”. Ensimmäisen kerran 6 miljoonan luvun mainitsi rabbi Wise v. 1900; “On 6,000,000 elävää, verta vuotavaa, kärsivää argumenttia sionismin hyväksi”. Lisäksi ensimmäinen henkilö, joka väitti että saksalaiset olivat tappaneet 6 miljoonaa juutalaista oli Ilja Ehrenburg, 22.12.1944, joka oli Neuvostoliiton sodan ajan kauhupropagandisti. Tämän väitteen Ehrenburg teki NL:n propagandajulkaisussa Soviet War News, ja tässä samassa julkaisussa myös tehtiin perättömiä väitteitä mm. suomalaisten ja romanialaisten tekemistä “massamurhista” toisen maailmansodan aikana. Eli näin 6 miljoonan juutalaisen kuolinluku toisen maailmansodan aikana lähti liikkeelle. Nämä tosiasiat saattavat väitteet 6 miljoonan juutalaisen holokaustiluvusta toisen maailmansodan aikana vähintään kyseenalaiseen valoon, ja pakottavat katsomaan noita 5–6 miljoonan juutalaisen kuolinlukuja skeptisesti, veden pitäviä todisteita vaatien.”

Toisen maailmansodan aikana nämä väitteet saivat alkunsa länsiliittoutuneiden ja juutalaistahojen propagandajulkaisuista v. 1942-44 aikana. Nämä ensimmäiset väitteet olivat mitä villeimpiä ja epämääräisimpiä mahdollisia kauhupropagandaväitteitä mitä kuvitella saattaa. Kuolemista “maanalla tyrmissä”, “1,000,000 juutalaista murhattu raportin mukaan”, “jo 2 miljoonaa murhattu ja loput 4 miljoonaa aiotaan murhata”, jne. Nämä väitteet olivat niin epäuskottavia, että länsiliittoutuneet eivät asettaneet niille juurikaan uskottavuutta, vaan käyttäytyivät kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Koska mitään ei tapahtunutkaan? (Butz, A. 1976/2003, The Hoax of the Twentieth Century, ‘Chapter 3:Washington and New York’.)