Onko toisesta maailmansodasta esitetty puolueeton ja totuudenmukainen kuvaus? Tapahtuiko Holokausti juuri niin kuin meille on opetettu? Minkä verran juutalaisilla on ollut, ja on, vaikutusvaltaa länsimaiden mediassa ja politiikassa? Entä merkittävissä historian tapahtumissa? Minkä verran sionistijuutalaisilla on vaikutusvaltaa USA:n politiikassa? Mistä juutalaisuudessa on kyse? Mistä monikultturismissa pohjimmiltaan on kyse, ketkä sitä tukevat ja miksi? Miten nämä kaikki liittyvät toisiinsa?

Auschwitzin uima-allas:

Auschwitzin uima-allas:
Ottamani kuva Auschwitzin keskitysleirin (sodan aikaisesta) uima-altaasta elokuussa 2007, Auschwitz-matkallani; kuvaa painamalla aukeaa tuo matka...

lauantai 1. elokuuta 2009

Bernaysin Propaganda (1928)

Otteita juutalaisen propagandistin ja markkinoinnin uranuurtaja Edward Bernaysin v. 1928 kirjasta Propaganda

1.8.2009

Ihmismassojen järjestäytyneiden tapojen ja mielipiteiden suunnitelmallinen ja älykäs manipulointi on tärkeä elementti demokraattisessa yhteiskunnassa. Ne jotka manipuloivat tätä yhteiskunnan näkymätöntä mekanismia muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen hallitseva voima.” – Edward Bernays

Kirjoittajan (Morasen) alkusanat

Edward L. Bernays (juutalainen), joka monille lienee tuntematon nimi, oli erittäin merkittävä propagandan ja markkinoinnin uranuurtaja ja asiantuntija sekä PR-toiminnan perustaja. Hän sovelsi sukulaisensa Sigmund Freudin teorioita propagandassaan tavoitteenaan ihmismieliin vaikuttaminen ja niiden hallitseminen. Eräs Bernaysin tärkeimmistä tekniikoista ihmismielten vaikuttamiseen, mm. tuotteiden markkinoimiseen, oli ihmisten tunteisiin vetoaminen, jolla oli tarkoitus saada ihminen tuntemaan hyvältä jos hän ostaisi tietyn tuotteen. Bernays tunnetaan ehkä parhaiten siitä että hän mursi Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa vallinneen tabun naisten tupakoinnista, joka esti naisten julkisen tupakoinnin (haaskaten noin puolet tupakkayhtiöiden mahdollisista voitoista). Tämän lisäksi Bernays oli myös eräs merkittävimmistä propagandisteista Yhdysvalloissa, jonka tehtävänä oli ennen USA:n liittymistä ensimmäiseen maailman sotaan taivuttaa kansan negatiivinen mielipide sodan kannalle, ja sodan aikana hän oli eräs merkittävimmistä kauhupropagandisteista, joka lietsoi saksalaisvastaista propagandaa. Edward Bernays täytyy siis ehdottomasti laskea merkittävimpien propagandan asiantuntijoiden joukkoon, joka todellakin tiesi mistä puhui (josta on paljon käytännön todisteitakin).

Edward Bernaysista, PR-toiminnasta, markkinoinnista ja propagandasta kertoo perusteellisesti dokumenttifilmi
Century of the Self; (2002) (ks. myös Century of the Self - Osa 2; Century of the Self - Osa 3; Century of the Self - Osa 4).

Bernays kirjoitti näkemyksistään propagandan monialaisesta käytöstä kirjan
Propaganda, joka julkaistiin v. 1928. Bernays pohtii tässä kirjassaan propagandan monimuotoista ja tehokasta käyttöä yhteiskunnissa, niin koulukasvatuksessa, liiketoiminnassa, kaikenlaisessa markkinoinnissa, politiikassa, johtajuudessa, kuin myös valtamediassakin. Bernays myös tuo esiin näkemyksensä siitä miksi tämä kaikki on tarpeellista tai välttämätöntä, miten tätä toteutetaan ja mitä kaikkea tällä pystytään saavuttamaan.


Tuon tässä kirjoituksessani suomen kielellä esiin Bernaysin kirjasta mielestäni olennaisimpia asioita. On tärkeää ymmärtää, että propagandaa on joka puolella nykyaikaisissa tietoyhteiskunnissa,
ja että se on tarkasti suunniteltua ja organisoitua ja että se todellakin vaikuttaa ihmisjoukkojen käyttäytymiseen, mielipiteisiin ja ajatteluun. Aikana, jolloin Bernays kirjoitti kirjansa ei ollut juuri muuta merkittävää mediaa kuin lehdistö (josta juutalaiset omistivat paljon) ja alkutekijöissään olevat (juutalaisten omistamat) Hollywoodin studiot. Nykyään siis Bernaysin näkemykset, metodit ja propagandan vaikutus ovat moninkertaiset verrattuna vuoteen 1928.

Aluksi vielä otan nykyisiltä markkinoinnin asiantuntijoilta tähän asiantuntijalausunnon strategisen markkinoinnin merkityksestä nyky-yhteiskunnassa:
Nyky-yhteiskunnan ihminen kohtaa markkinoinnin ilmiöitä päivittäin: yksityisen, sosiaalisen ja ammatillisen elämänsä askareissa, materiaalisessa ympäristössään kuten kotona ja kaupunkikuvassa, sekä tiedotusvälineissä. Tieto- ja viestintäteknologian (Information and Communication Technology, ICT) tukemalla markkinoinnilla luodaan yhä tehokkaammin mielikuvia ja merkityksiä ja toimitetaan erilaisia materiaaleja (esim. fyysisiä tai digitaalisia tuotteita) ympäri maailmaa. Tämä vaikuttaa ajatuksiimme, tunteisiimme, asenteisiimme ja käyttäytymiseemme yksilöinä ja organisaatioiden jäseninä, tiedostammepa sen tai emme.” (Tikkanen & Aspara & Parvinen 2007, Strategisen markkinoinnin perusteet, s. 12.)

Bernaysin kirja (1928) vie 10-fontilla n. 35 sivua tekstiasiakirjana (Times New Roman -fontti, riviväli 1). Olen laittanut käännöksiini sivunumeroita tuosta tekstiasiakirjasta.

Tätä tekstiä ja alussa mainittua dokumenttifilmiä katsottaessa on erittäin tärkeää pitää koko ajan mielessä se tärkeä (tärkein!) tosiasia, että nykyään juuri juutalaisilla on suurin vaikutusvalta länsimaissa. Eli Bernaysin sanoin:
Juutalaiset ovat se voima joka manipuloi “yhteiskunnan näkymätöntä mekanismia [ja] muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme [länsimaiden] todellinen hallitseva voima”. (Tähän liittyen: Juutalainen Mediakontrolli; Tri MacDonald Median Juutalaiskontrollista - Osa 1, 2 ja 3; Juutalaisten Vaikutusvalta USA:ssa; MacDonald 1998/2002, The Culture of Critique; Goldberg 1996, Jewish Power: Inside The American Jewish Establishment; Ginsberg 1993, The Fatal Embrace: Jews and the State; Petras 2006, The Power of Israel In the United States; Mearsheimer & Walt 2007, The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy.)

Propaganda

Kappale I
Kaaoksen järjestäminen

Ihmismassojen järjestäytyneiden tapojen ja mielipiteiden suunnitelmallinen ja älykäs manipulointi on tärkeä elementti demokraattisessa yhteiskunnassa. Ne jotka manipuloivat tätä yhteiskunnan näkymätöntä mekanismia muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen hallitseva voima.

Meitä hallitaan, mielemme muovataan, makumme muodostetaan, ideamme ehdotetaan suureksi osaksi miesten taholta, joista emme ole koskaan kuulleetkaan. Tämä on looginen seuraus siitä miten demokraattinen yhteisömme on järjestetty. Valtavien ihmismäärien täytyy tehdä tällä tavoin yhteistyötä, jos he haluavat elää yhdessä sujuvasti toimivassa yhteiskunnassa.

Näkymättömät hallitsijamme ovat monissa tapauksissa tietämättömiä toverijäsentensä identiteeteistä sisäkabinetissa.

He hallitsevat meitä luonnollisen johtamisen ominaisuuksillaan, kyvyllään välittää tarvittavat ideat ja heidän avainasemallaan yhteiskuntarakenteessa. Minkä tahansa asenteen ihmiset ottavat tätä tilaa kohti, tosiasia on että melkein jokaisessa päivän toimessamme, olivatpa ne politiikan tai liiketoiminnan alueella, sosiaalisessa kanssakäymisessämme tai eettisessä ajattelussamme, meitä hallitsee suhteellisen pieni määrä henkilöitä – vähäpätöinen murto-osa 120 miljoonasta kansalaisestamme – jotka ymmärtävät massojen mielten toiminnan ja sosiaaliset kuviot. Nämä ovat ne henkilöt jotka vetelevät langoista joilla hallitaan yleisön mieltä, jotka valjastavat vanhat sosiaaliset voimat ja järjestävät uusia tapoja sitomaan ja ohjaamaan maailmaa.

Sitä ei yleensä oivalleta kuinka tarpeellisia nämä näkymättömät hallitsijat ovat joukkoelämän järjestykselliselle toiminnalle. Teoriassa jokainen saa äänestää ketä haluaa. Perustuslakimme ei visioi poliittisia puolueita osaksi hallituksen mekanismia, ja sen muodostajat eivät vaikuta kuvitelleen itselleen mitään nykyisen modernin poliittisen koneen tapaista. Mutta amerikkalaisäänestäjät havaitsivat pian, että ilman organisointia ja ohjaamista heidän yksittäiset äänensä kymmenillä tai sadoille ehdokkaille eivät tuottaisi muuta kuin sekavuutta. Näkymätön hallitus nousi alkeellisten poliittisten puolueiden muodossa melkein yhdessä yössä. Aina siitä lähtien olemme olleet yksinkertaisuuden ja käytännön takia samaa mieltä siitä, että puoluekoneiden tulisi kaventaa valintojen kenttä kahteen tai enintään kolmeen taikka neljään.

Teoriassa jokainen kansalainen päättää itse julkisista kysymyksistä ja yksityisestä käytöksestään. Käytännössä jos kaikkien täytyisi opiskella vaikeatajuiset taloudelliset, poliittiset ja eettiset tiedot jokaisessa kysymyksessä, he havaitsisivat sen olevan mahdotonta tulla mihinkään johtopäätökseen mistään.
Me olemme vapaaehtoisesti antaneet näkymättömän hallituksen seuloa tiedot ja painottaa kohokohtia aiheista niin, että valintakenttä saadaan kavennettua käytännöllisiin suhteisiin. Johtajiltamme ja heidän käyttämältään medialtaan kansan kosketukseen me hyväksymme todisteet ja aiheiden rajaukset koskien julkisia kysymyksiä; joltakin eettiseltä opettajalta me hyväksymme yhtenäisen sosiaalikäytöksen jota me noudatamme suurimman osan ajasta, olkoon tämä ministeri tai suosikki esseekirjailija taikka ainoastaan vallitseva mielipide.

Teoriassa jokainen ostaa markkinoiden parhaimmat ja halvimmat hyödykkeet. Käytännössä, jos jokainen kiertelisi hinnoittelemassa ja kemiallisesti testailemassa ennen ostamista kymmenet saippuat tai kudokset taikka leipien brandit, taloudellinen elämä menisi toivottomasti jumiin. Välttääkseen tuollaisen sekavuuden, yhteiskunta suostuu valintojensa kaventamiseen ja asioiden esille tuomiseen kaikenlaisen propagandan kautta. Seurauksena on menossa jatkuva pyrkimys mieltemme kaappaamiseksi jonkin politiikan tai hyödykkeen taikka idean parhaaksi.

Propagandan ja erityisen anelun sijaan saattaisi olla parempi olla viisaiden miesten komiteoita, jotka valitsisivat hallitsijamme, määräilisivät yksityisen ja julkisen käytöksemme, ja päättäisivät parhaista käyttämistämme parhaan tyyppisistä vaatteista ja parhaan tyyppisistä syömistämme ruuista. Mutta me olemme valinneet vastapäisen metodin, vapaan kilpailun. Meidän täytyy löytää tapa saada vapaa kilpailu toimimaan riittävällä sujuvuudella. Tämän saavuttamiseksi yhteiskunta on suostunut antamaan vapaan kilpailun järjestettäväksi johtajuudella ja propagandalla.

Tämän prosessin eräitä ilmiöitä kritisoidaan – uutisten manipuloimista, persoonallisuuden kasvattamista ja yleistä kohua, jolla poliitikoita ja kaupallisia tuotteita sekä sosiaalisia ideoita tuodaan massojen tietouteen. Yleismielipiteen järjestämisen instrumentteja voidaan käyttää väärin, mutta kyseinen järjestäminen ja keskittyminen ovat tarpeellisia järjestyksenmukaiseen elämään.

Kun sivilisaatio on tullut monimutkaisemmaksi ja tarve näkymättömään hallitukseen on enemmässä määrin havainnollistettu, tekniset keinot on keksitty ja kehitetty, joilla mielipidettä voidaan hallita.

Painamolla ja sanomalehdellä, rautatiellä, puhelimella, lennättimellä, radiolla ja lentokoneella ideat leviävät nopeasti ja välittömästi koko Amerikkaan. (‘s. 1-2’) […]

Tämä näkymätön joukkioiden ja järjestöjen kietoutunut rakennelma on se mekanismi, jonka kautta demokratia on järjestänyt joukkomielensä ja yksinkertaistanut sen massa-ajattelunsa. Tällaisen mekanismin paheksuminen on samaa kuin pyytäisi yhteiskuntaa, jota ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan. Sen myöntäminen, että se helpottaa, mutta olettaa, että sitä ei käytettäisi on älytöntä.

Emil Ludwig esittää Napoleonin “ikuisesti tarkkailemassa ilmauksia julkisesta mielipiteestä; aina kuuntelemassa kansan ääntä, ääntä joka vastustaa laskelmointia. Tiedättekö, hän sanoi niinä päivinä, mikä hämmästyttää minua enemmän kuin mikään muu? Voiman tärkeys kaiken järjestämisessä.”

Tämän kirjan tarkoitus on selittää kansan mielen hallitsemisen mekanismin rakennetta, ja kertoa kuinka erityinen esittäjä manipuloi sitä, joka pyrkii luomaan julkista hyväksyntää tietylle idealle tai tuotteelle. Tämä kirja myös pyrkii samaan aikaan löytämään asianmukaisen paikan modernissa demokraattisessa järjestelmässä tälle uudelle propagandalle ja ehdottaa sen asteittaista kehittyvää etiikkaa ja käyttöä. (s. 3-4)

Kappale II
Uusi propaganda

NYKYÄÄN kuitenkin reaktio on alkanut. Vähemmistö on keksinyt voimakkaan avun enemmistöihin vaikuttamisessa. Se on havainnut, että on mahdollista muovata massojen mieli niin, että ne heittävät heidän juuri saamansa vahvuutensa haluttuun suuntaan. Nykyisessä rakennelmassa tämä käytäntö on väistämätöntä. Mitä tahansa halutaankin tehdä, jolla on sosiaalista tärkeyttä nykyään, täytyy se tehdä propagandan avulla, olkoot politiikassa, rahoituksessa, tuotannossa, maanviljelyksessä, hyväntekeväisyydessä, koulutuksessa tai muilla kentillä. Propaganda on näkymättömän hallituksen toimeenpaneva käsi. […]

Mekanismi jonka kautta ideoita levitetään laajamittaisesti on propaganda, laajan organisoidun pyrkimyksen mielessä, jonka tarkoituksena on levittää tiettyä uskoa tai oppia. (s. 4) […]

Moderni propaganda on yhtenäinen, kestävä pyrkimys luoda tai muodostaa tapahtumia vaikuttamaan kansan suhteisiin yhtiöön, ideaan tai ryhmään nähden.

Tämä kuvien luomisen harjoittaminen miljoonien ihmisten mieliin on hyvin yleistä. Nykyään ei käytännössä yhtään tärkeää hanketta toteuteta ilman sitä, olkoot tämä hanke vaikka katedraalin rakentaminen, yliopiston tukeminen, elokuvan markkinointi, suuren obligaation kelluttaminen tai presidentin äänestäminen. Joskus vaikutuksen yleisöön luo ammattitaitoinen propagandisti, joskus työhön valtuutettu amatööri. Tärkeää on että se on universaalia ja jatkuvaa; ja sen yhteissummana on yhdensuuntaistaa yleisön mieli yhtä paljon kuin armeijan tavoitteena on yhdensuuntaistaa sotilaidensa ruumiit.

Niin suurilukuiset ovat mielten määrät, jotka voidaan yhdensuuntaistaa, ja niin sinnikkäitä ovat yhdensuuntaistetut mielet, että joukko tarjoaa toisinaan vastustamatonta painetta lainsäätäjille, editoreille ja opettajille niin, että nämä tulevat avuttomiksi. Joukko takertuu stereotyyppiinsä, kuten Walter Lippman sitä kutsuu, tehden kansan mielipiteen johtajista, niistä oletetusti voimakkaista tahoista, vain aallokon ajopuita. […]

Nykyisessä sosiaalisessa järjestelmässämme kansan hyväksyntä on välttämätöntä missä tahansa suuressa hankkeessa. Täten kunnioitettava liike saatetaan menettää ellei se miellytä kansan mieltä. Hyväntekeväisyyden, kuten myös liiketoiminnan, politiikan ja kirjallisuuden, on täytynyt omaksua propagandaa, sillä kansa täytyy yhdensuuntaistaa antamaan rahaa aivan kuten se täytyy yhdensuuntaistaa tuberkuloosin ennaltaehkäisyyn. Järjestöjen kuten Near East Relief, Association for the Improvement of the Condition of the Poor of New York, ja muiden vastaavien täytyy yrittää vaikuttaa kansan mielipiteeseen samalla tavoin kuin jos heillä olisi hammastahnaa myytävänä. Me olemme ylpeitä vähenevästä lapsikuolleisuuden määrästämme – ja tämä myös on propagandan ansiota.

Propagandaa on olemassa kaikkialla ympärillämme ja se muuttaa mielellisiä kuviamme maailmasta. Vaikka tämä olisi kohtuuttoman pessimististä – joka on vielä todistamatta – mielipide kuvastaa taipumusta siitä, että se on epäilemättä totta. Itse asiassa sen käyttö kasvaa, kuten sen tehokkuus kansan tuen saamisessa tunnistetaan. Tämä sitten ilmeisesti on merkkinä siitä, että kuka tahansa riittävällä vaikutusvallalla voi johtaa kansanosia ainakin jonkin aikaan määrättyyn tarkoitukseen. Ennen hallitsijat olivat johtajia. He levittivät historian kulun nähtäväksi yksinkertaisella prosessillaan niin, että he tekivät mitä halusivat. Ja jos nykyään hallitsijoiden seuraajat, ne joiden asema tai kyky antavat heille valtaa, eivät enää voi tehdä mitä haluavat ilman massojen hyväksyntää, löytävät he propagandassa tuon hyväksynnän saamiseen jatkuvasti tehokkaamman työkalun. Sen takia propaganda on täällä pysyäkseen.

Se oli tietysti viime sodan [1. maailmansodan] aikainen propagandan menestys, mikä avasi muutamien älykkäiden silmät kaikissa mahdollisissa elämän laitoksissa kansan mielen yhdensuuntaistamisen mahdollisuuksille. Yhdysvaltain hallitus ja lukuisat muut isänmaalliset virastot ovat kehittäneet menetelmän, joka oli uusi useimmille kansan hyväksyntään pyrkiville henkilöille. He eivät ainoastaan miellyttäneet yksilöitä kaikin mahdollisin lähestymisen keinoin – visuaalisten, graafisten ja kuulollisten – tukeakseen kansallista pyrkimystä, vaan he myös varmistivat yhteistyön jokaisen ryhmän avainhenkilöiden kanssa – näiden avainhenkilöiden pelkkä sana kantoi arvovaltaa sadoille, tai tuhansille taikka sadoille tuhansille seuraajille. Täten he saivat automaattisesti tuen veljellisiltä, uskonnollisilta, isänmaallisilta, sosiaalisilta ja paikallisilta ryhmiltä, joiden jäsenet ottivat mielipiteensä tottumiltaan johtajilta ja puhemiehiltä, tai aikakausjulkaisuista joita he olivat tottuneet lukemaan ja uskomaan. Samaan aikaan isänmaallisen mielipiteen manipuloijat käyttivät hyväkseen kansan mielellisiä kliseitä ja tunteellisia tottumuksia tuottaakseen joukkoreaktiota vihollisen väitettyjä kauheuksia, terroria ja tyranniaa kohtaan. Sodan loputtua oli vain luonnollista, että älykkäät henkilöt alkoivat kyselemään itseltään olisiko myös rauhan aikana mahdollista soveltaa samankaltaisia tekniikoita.

Uusi propaganda, jonka täytyy kiinnittää huomiota yhteiskunnan perustuslakiin kokonaisuudessaan, palvelee usein massojen haluihin keskittymistä ja toteuttamista. Halua tiettyyn uudistukseen, vaikka kuinka laajalle levinnyt, ei voida soveltaa toimintaan ennen kuin siitä on tehty selkeä ja ymmärrettävä, ja ennen kuin se on käyttänyt riittävää painetta asianomaisiin lainsäätäjätahoihin. Miljoonista kotivaimoista saattaa tuntua siltä, että terveydelle vahingolliset ruuat tulisi kieltää. Siitä on kuitenkin vain pieni mahdollisuus, että heidän yksittäiset halunsa tulisivat muutetuiksi tehokkaaseen lailliseen muotoon, ellei heidän puoliksi ilmaistua vaatimustaan voida organisoida ja saada kuuluviin sekä keskittää valtion lainsäädännölle tai [USA:n] kongressille sellaisessa muodossa, joka tulisi tuottamaan haluttavia tuloksia. Ymmärsivätpä he sitä tai eivät, he kääntyvät propagandan puoleen järjestääkseen ja toteuttaakseen heidän vaatimuksensa.

Selvästi kuitenkin pienten älykkäiden vähemmistöjen täytyy käyttää propagandaa hyväkseen jatkuvasti ja systemaattisesti. Aktiivisesta käännyttämisestä riippuu Amerikan kehittyminen ja edistyminen, jossa vähemmistöjen ja kansan intressit ovat samaa mieltä. Ainoastaan harvojen älykkäiden aktiivisen energian kautta voi kansa yleensä ottaen tulla tietoiseksi ja reagoida uusiin ideoihin.

Pienet henkilöiden joukot pystyvät ja saavat loput meidät ajattelemaan miten haluavat tietystä aiheesta. Yleensä kuitenkin kaikkeen propagandaan kannattajia ja vastustajia, jotka molemmat ovat yhtä halukkaita vakuuttamaan enemmistöä. (s. 5-6)

Kappale III
Uudet propagandistit

KEITÄ ovat ne miehet, jotka meidän tietämättämme, antavat meille ideamme, kertovat meille keitä ihailla ja keitä halveksia, mitä uskoa julkisten palveluiden omistuksesta, tariffista [hinnastosta], kumin hinnasta, Dawes-suunnitelmasta, maahanmuutosta; ketkä kertovat meille kuinka meidän talomme tulisi suunnitella, mitä huonekaluja meidän pitäisi laittaa niihin, mitä ruokalistoja meidän tulisi tarjoilla pöydässämme, millaisia paitoja meidän täytyy käyttää, millaisiin urheilulajeihin meidän tulisi omistautua, mitä näytelmiä meidän tulisi katsoa, mitä hyväntekeväisyyksiä meidän tulisi tukea, mitä kuvia meidän pitäisi ihailla, mitä slangia meidän tulisi käyttää, mille vitseille meidän pitäisi nauraa?

Jos me ryhtyisimme tekemään listaa niistä miehistä ja naisista, joita heidän julkisen elämänsä asemansa takia voitaisiin kutsua oikein mielipiteenmuovaajiksi, me voisimme päätyä pidennettyyn listaan “Kuka on kuka” -listassa mainituista henkilöistä. Siihen kuuluisivat ilmiselvästi: Yhdysvaltain presidentti, hänen sisäkabinettinsa jäsenet; [USA:n] kongressin senaattorit ja edustajat; 48:n osavaltiomme [nyk. 50] kuvernöörit; sadan kaupunkimme kauppakamarien toimitusjohtajat, sadan tai useamman suurimman teollisen yhtiömme hallitusten jäsenet, Amerikan liittovaltion työliittoon [American Federation of Labor] liittyvien monen työliiton puheenjohtaja, jokaisen kansallisen ammatillisen ja veljellisen järjestön puheenjohtaja [tai toimitusjohtaja], maan jokaisen rodullisen tai kielellisen yhteisön puheenjohtaja/toimitusjohtaja, sadan tärkeimmän sanomalehden ja aikakauslehden päätoimittajat, 50 kuuluisinta kirjailijaa, 50 tärkeimmän hyväntekeväisyysjärjestön puheenjohtajaa/toimitusjohtajaa, 20 johtavaa teatraalista tai elokuvatuottajaa, 100 tunnustettua muodin johtajaa, kaikkein kuuluisimmat ja vaikutusvaltaisimmat kirkonmiestä sadassa tärkeimmässä kaupungissa, korkeakoulujemme ja yliopistojemme johtajat sekä niiden tiedekuntien merkittävimmät jäsenet, Wall Streetin vaikutusvaltaisimmat rahoittajat, tunnetuimmat urheilijat ja niin edelleen. Tuollainen lista koostuisi useasta tuhannesta henkilöstä, mutta on kuitenkin tiedettyä, että monia näistä johtajista johdetaan joskus henkilöiden toimesta, jotka ovat tunnettuja vain harvoille. Monet kongressin jäsenet, muotoillessaan vaaliohjelmaansa, seuraavat piirikunnan pomon ehdotuksia, josta vain harvat poliittisen koneiston ulkopuolella ovat kuulleet. Kaunopuheisilla papeilla voi olla suurta vaikutusvaltaa yhteisöissään, mutta usein he ottavat oppinsa korkeammalta kirkolliselta viranomaiselta. Kauppakamarien johtajat muovaavat paikallisten liikemiesten ajatukset julkisia aiheita koskien, mutta he saavat heidän levittämänsä mielipiteensä tavallisesti joltain kansalliselta viranomaiselta. Presidenttiehdokas saatetaan “kutsua palvelukseen” vastauksena “pakahduttavaan kansan vaatimukseen”, mutta ei ole kovin hyvin tiedettyä, että hänen nimestään saattaa päättää puoli tusinaa hotellihuoneessa istuvaa miestä. (s. 7)

Joissain tapauksissa näkymättömien langoista vetelijöiden voima on räikeätä. Näkymättömän kabinetin voima, joka pohdiskeli eräässä Washingtonin pienessä vihreässä talossa, on tullut kansalliseksi legendaksi. Aiemmin oli aika, jolloin kansallisen hallituksen merkittävästä politiikasta päätti mies nimeltä Mark Hanna. Simmons saattoi muutaman vuoden ajan onnistua miljoonien ihmisten järjestämisessä suvaitsemattomuuden ja väkivallan lavalla.

Tuollaiset henkilöt ovat tyypillisiä esimerkkejä kansan mielessä näkymättömään hallitukseen liitetystä hallitsijasta. Mutta me emme kuitenkaan usein pysähdy miettimään, että diktaattoreja on myös muilla kentillä, joiden vaikutusvalta on aivan yhtä ratkaiseva kuin poliitikkojen, jotka olen maininnut. Irene Castle pystyy luomaan lyhyiden hiusten muodin, joka on hallitseva 9/10 naisesta, jotka pyrkivät olemaan muodikkaita. Pariisin muodin johtajat asettavat lyhyen paidan tyylin, jonka pitämisestä olisi 20 vuotta sitten New Yorkin poliisi heittänyt vankilaan, ja koko naisten vaateteollisuus, joka on pääomitettu satoihin miljooniin dollareihin, täytyy järjestää uudelleen vastaamaan heidän lausuntoaan.

On olemassa näkymättömiä hallitsijoita, jotka ohjailevat miljoonien kohtaloita. Ei ole yleisesti ymmärrettyä sitä mihin laajuuteen asti ovelat henkilöt kulissien takana määräävät vaikutusvaltaisimpien kansan miestemme sanoja ja toimia. Eikä sitä laajuutta, mikä on vielä tärkeämpää, mihin asti viranomaiset määrittävät ajatuksiamme ja tapojamme.

Joissain jokapäiväisen elämämme laitoksissa, joissa kuvittelemme olevamme vapaita asiamiehiä, meitä hallitsevat suurta voimaa käyttävät diktaattorit. Sopivia vaatteita ostava mies kuvittelee, että hän itse valitsee makunsa ja persoonallisuutensa mukaan vaatteet, joista hän pitää. Todellisuudessa hän saattaa totella nimettömän herrasmiesräätälin käskyjä Lontoosta. Tämä arvohenkilö on hiljainen partneri vaatimattomassa räätälöintijärjestelmässä, jota holhoavat muodin herrasmiehet ja suvun prinssit. Tämä ehdottaa brittiläisille aatelismiehille ja muille sinistä vaatetusta harmaan sijaan, kahta nappia kolmen sijaan tai ¼-tuuman ohuempia hihoja kuin viime kaudella. Arvostettu asiakas hyväksyy idean. (s. 7) […]

Naiset ovat aivan yhtä alttiita näkymättömän hallituksen komennoille kuin miehet. Silkin valmistaja, etsiessään markkinoita tuotteelleen, ehdotti suurelle kenkien valmistajalle, että naisten kengät pitäisi peittää silkkiin, jotta ne sopisivat heidän pukuihinsa. Tämä idea omaksuttiin ja sitä alettiin järjestelmällisesti propagoida. Kuuluisa näyttelijätär suostuteltiin pitämään kyseisiä kenkiä. Muoti levisi. Kenkäfirma oli valmiina tarjonnallaan tyydyttämään luodun kysynnän ja silkkiyhtiö oli valmiina silkillään kenkiin laitettavaksi.

Mies, joka istutti tämän idean kenkäteollisuuteen, hallitsi naisia eräästä heidän sosiaalielämänsä laitoksesta. Eri miehet hallitsevat meidän elämiämme erilaisissa laitoksissa. Eräs voima saattaa olla politiikan valtaistuimen takana, toinen kansallisen diskonttokoron takana, ja vielä eräs toinen seuraavan kauden tanssien sanelussa. Jos olisi olemassa kansallinen näkymätön kabinetti hallitsemassa kohtaloitamme (asia joka ei ole mahdotonta kuvitella), työskentelisi se eräiden joukkojohtajien kautta tiistaina erääseen tarkoitukseen, kun taas keskiviikkona toisen joukon kautta toiseen tarkoitukseen. Näkymättömän hallituksen idea on suhteellinen. Saattaa olla kourallinen miehiä, jotka hallitsevat kouluistamme suurimman osan koulutusmetodeja. Kuitenkin toisesta näkökulmasta jokainen vanhempi on lastensa arvovaltainen joukkojohtaja.

Näkymättömällä hallituksella on tapana keskittyä harvojen käsiin sosiaalisen koneiston manipuloinnin kalleuden takia, joka hallitsee massojen mielipiteitä ja tapoja. Mainonta, joka yltää 50 miljoonan ihmisen laajuuteen, on kallista. Joukkojohtajiin yltäminen ja näiden taivuttelu, jotka sanelevat yleisön ajatuksia ja toimia, on yhtä lailla kallista.

Tästä syystä johtuen on kasvava taipumus keskittää propagandan toiminnot propagandan erikoisasiantuntijan käsiin. Tämä erikoisasiantuntija on enemmässä määrin ottamassa erillisen paikan ja toiminnon kansallisessa elämässämme.

Uudet toimimiset vaativat uutta nimistöä [terminologiaa]. Propagandisti joka erikoistuu liikeyritysten ja ideoiden tulkitsemiseen kansalle, ja kansan tulkitsemiseen uusien ideoiden ja liikeyritysten levittäjille, on tullut tunnetuksi “suhdetoiminnan avustajana” [PR-toiminnan avustaja /tiedotussihteeri].

Tiedotustoiminnan uusi ammatti on kasvanut modernin elämän lisääntyneen monimutkaisuuden takia ja seuranneen tarpeen takia tehdä erään kansan osan toimet ymmärrettäviksi. Tämä myös johtuu kaikenlaisen järjestäytyneen voiman lisääntyneestä riippuvuudesta kansan mielipiteeseen. Olkoot hallitukset yksinvaltaisia, perustuslaillisia, demokraattisia tai kommunistisia, niiden menestyksekkäät pyrkimyksensä ovat riippuvaisia kansan alistuvasta mielipiteestä, itse asiassa hallitus on hallitus ainoastaan kansan alistuneisuuden johdosta. Totisesti kaikki joukot, jotka edustavat jotain aatetta [käsitystä] tai tuotetta – teollisuudet, julkiset palvelut, koulutukselliset liikkeet – olkoot ne enemmistön tai vähemmistön ideoita, ovat menestyksellisiä vain hyväksyvän kansan mielipiteen takia. Kansan mielipide on tunnustamaton partneri kaikissa laajoissa pyrkimyksissä.

Tiedotustoiminnan avustaja [tiedotussihteeri] on siis se asiamies, joka tuo idean kansan tietoisuuteen, työskennellessään modernin tiedonvälityksen median kanssa. Mutta hän on kuitenkin paljon muutakin. Hän käsittelee menettelytapoja, doktriineja [oppijärjestelmiä], järjestelmiä ja mielipiteitä, ja kansan tuen saamista niille. Hän käsittelee myös käsin kosketeltavia asioita, kuten valmistettuja ja käsittelemättömiä tuotteita. Hän käsittelee julkisia palveluja laajojen kaupparyhmittymien ja kokonaisia teollisuuksia edustavien liittojen kanssa.

Tämä henkilö toimii pääasiassa asiakkaansa neuvonantajana, hyvin paljolti niin kuin asianajaja. Asianajaja keskittyy päämiehensä liiketoiminnan laillisiin näkökantoihin. Tiedotustoiminnan avustaja keskittyy kansan kosketuksiin hänen asiakkaansa liiketoimintaan. Hänen asiakkaansa ideoiden jokainen vaihe, tuotteet tai toimimiset jotka saattavat vaikuttaa kansaan tai joihin kansalla saattaa olla mielenkiintoa, on osa tämän henkilön tehtävää. (s. 8) […]

Kappale IV
Tiedotustoiminnan psykologia

Joukkopsykologian systemaattinen tutkiminen paljasti opiskelijoilleen yhteiskunnan näkymättömän hallituksen mahdollisuudet manipuloimalla motiiveja, jotka panevat joukon miehen liikkeelle. Trotter ja Le Bon, jotka lähestyivät aihetta tieteellisellä tavalla, sekä Graham Wallas, Walter Lippmann ja muut, jotka jatkoivat joukkomielen syvällisiä tutkimuksia, ovat todentaneet, että joukolla on mielellisiä ominaispiirteitä, jotka ovat erilaisia yksilöllisistä, ja joita motivoivat impulssit ja tunteet, joita ei voida selittää nykytietämyksemme perusteella yksilöllisestä psykologiasta. Joten kysymys luonnollisesti heräsi: Jos me ymmärrämme joukon mekanismin ja motiivit, eikö ole myös mahdollista hallita ja yhdensuuntaistaa massat meidän tahtomme mukaan heidän tietämättään siitä?

Viimeaikainen propagandan harjoittaminen on osoittanut, että se on mahdollista, ainakin tiettyyn pisteeseen asti tiettyjen rajojen sisällä. Joukkopsykologia on vielä [v. 1928] kaukana tarkasta tieteestä ja ihmismielen motivaation mysteereitä ei ole missään nimessä täysin paljastettu. Mutta ainakin teoria ja käytäntö riittävän onnistumisen kanssa ovat sallineet meidän tietää, että tietyissä tapauksissa me voimme saada aikaan jotain muutosta kansan mielipiteeseen kohtuullisella tarkkuudella, operoimalla tiettyä mekanismia, niin kuin motoristi voi säädellä autonsa nopeutta ohjailemalla kaasun virtausta. Propaganda ei ole tiede laboratorion mielessä, mutta se ei ole enää täysin kokemusperäinen asia, jota se oli ennen joukkopsykologian saapumista. Se on nyt tieteellistä samassa mielessä, että se pyrkii perustamaan toimintansa varmaan tietoon, joka on johdettu joukkomielen suorasta havainnoinnista ja periaatteiden soveltamisesta, minkä on osoitettu olevan yhtenäistä ja jatkuvaa.

Moderni propagandisti tutkii järjestelmällisesti ja objektiivisesti sitä materiaalia, jonka kanssa hän työskentelee laboratoriohengessä. Jos kyseessä oleva aihe on valtakunnallinen myyntikampanja, hän tutkii aihetta lehtileikepalvelun, tiedustelijoiden joukon tai henkilökohtaisen tutkimuksensa avulla ratkaisevaan paikkaan, jonka hän määrittää, esimerkiksi mitkä tuotteen piirteet menettävät vetovoimaansa kansaan ja mihin uuteen suuntaan kansan maku kääntyy. Propagandisti ei epäonnistu tutkiessaan sitä laajuutta, johon vaimolla on sanavaltaa miehensä auton valinnassa tai tämän pukujen ja paitojen valikoinnissa. […]

Jos pystytään vaikuttamaan johtajiin joko heidän tietoisen yhteistyönsä avulla tai ilman sitä, voidaan automaattisesti vaikuttaa heidän vaikuttamaansa joukkoon. Miehiä ei kuitenkaan tarvitse itse asiassa kerätä yhteen julkiseen tapaamiseen tai katumellakkaan, jotta heihin voitaisiin kohdistaa joukkopsykologian vaikutuksia. Koska ihminen on luonnostaan seurallinen, tuntee tämä itsensä lauman jäseneksi, jopa silloin kun hän on yksin huoneessaan verhot kiinni. Ihmisen mieli säilyttää tapansa, jotka joukkovaikutukset ovat siihen leimanneet. Mies istuu toimistossaan päättäen mitä osakkeita ostaa. Hän kuvittelee epäilyksettä, että hän suunnittelee ostamisensa oman harkintakykynsä mukaan. Tosiasiassa hänen harkintakykynsä on sekoitus vaikutteita, jotka ulkopuoliset vaikutteet ovat siihen leimanneet, jotka alitajuisesti hallitsevat hänen ajatteluaan. Hän ostaa tiettyjä rautatieosakkeita, koska ne olivat eilisissä otsikoissa, joten ne tulevat kaikkein huomattavimmin hänen mieleensä; koska hänellä on miellyttävä muistikuva hyvästä illallisesta sen eräässä rautatievaunussa; koska sillä on liberaali työpolitiikka; rehellinen maine; koska hänelle on kerrottu, että J. P. Morgan omistaa joitain sen osakkeita. (s. 10)

Käyttämällä hyväksi vanhaa kliseetä, tai manipuloimalla uutta, propagandisti pystyy välillä vaikuttamaan suureen määrään joukkotunteita. Iso-Britanniassa sodan aikaan [1. maailmansota] sairaaloiden evakuointi sai osakseen huomattavaa määrää kritiikkiä, johtuen siitä tavasta jolla haavoittuneita käsiteltiin. Kansa oletti, että sairaala antaa pitkällistä ja tunnontarkkaa huomiota sotilailleen. Kun nimitys muutettiin evakuointiasemiksi, kriittinen reaktio katosi. Kukaan ei odottanut enempää kuin riittävää ensiapua näin nimetyltä laitokselta. Sairaalan klisee oli jäänyt häviämättömästi kansan mieliin tietyllä kuvalla. Kansan taivutteleminen syrjimään eri tyyppisten sairaaloiden välillä, saada klisee erotetuksi kuvasta jonka se toi mieleen, olisi ollut mahdoton tehtävä. Sen sijaan uusi klisee automaattisesti totutti kansan tunteen näiden sairaaloiden hyväksi.

Ihmiset ovat harvoin tietoisia todellisista syistä, jotka motivoivat heitä toimiinsa. Mies saattaa uskoa ostavansa auton sen takia, että hän on suorittanut tarkan tutkimuksensa kaikkien automerkkien teknisistä ominaisuuksista, josta hän on päätynyt siihen johtopäätökseen, että kyseinen auto on paras. Lähes varmasti hän huijaa itseään. Hän osti sen ehkä koska hänen eräs ystävänsä, jonka taloudellista ymmärrystä hän kunnioittaa, osti samanlaisen viime viikolla; tai koska hänen naapurinsa eivät olisi uskoneet hänellä olevan varaa sen luokan autoon; tai koska sen värit ovat samat kuin hänen oppilaitoksensa oppilaskunnan värit.

Pääasiassa Freudin koulukunnan psykologit ovat huomauttaneet, että monet miehen ajatuksista ja toimista ovat hyvittäviä korvikkeita niistä haluista, joita hänen on täytynyt tukahduttaa. Mies saattaa haluta Asiaa saatetaan haluta, ei sen olennaisen käytettävyyden arvon takia, vaan koska tätä on alitajuisesti alettu nähdä symbolina jollekin muulle, halulle jota hän ei häpeissään myöntäisi itselleen. Autoa ostava mies saattaa ajatella, että hän haluaa sen liikkumisen tarkoitukseen, siinä missä hän tosiasiassa mieluummin ei haluaisi rasittua siitä, ja mieluummin kävelisi terveytensä vuoksi. Hän saattaisi todellisuudessa haluta sen, koska se on sosiaalisen aseman symboli ja todiste hänen menestyksestään liike-elämässä tai miellyttääkseen vaimoaan.

Tämä yleinen periaate, että miesten itseltään salaamat motiivit pistävät heidät liikkeelle, on yhtä totta yksilöiden kuin myös joukkojen psykologiassa. On ilmeistä, että menestyvän propagandistin täytyy ymmärtää todelliset motiivit eikä olla tyytyväinen hyväksymään niitä syitä, jotka miehet ilmoittavat tekemisiinsä.

Ei ole riittävää ymmärtää ainoastaan yhteiskunnan mekaanista rakennetta, ryhmittymiä ja erimielisyyksiä sekä uskollisuudentunteita. Insinööri saattaa tietää kaiken veturin sylintereistä ja männistä, mutta ellei hän tiedä miten höyry käyttäytyy paineen alla, hän ei pysty saamaan moottoriaan toimimaan. Ihmisten halut ovat se höyry, joka saa sosiaalikoneen toimimaan. Ainoastaan ymmärtämällä niitä pystyy propagandisti hallitsemaan sitä valtavaa irrallisesti paloiteltua mekanismia mikä on moderni yhteiskunta.

Vanha propagandisti perusti työnsä mekanistiseen reaktiopsykologiaan, joka oli silloin muodissa oppilaitoksissamme. Tämä oletti, että ihmismieli oli vain yksilöllinen kone, hermojen ja hermokeskusten järjestelmä, joka reagoi mekanisella säännöllisyydellä ärsykkeisiin, kuten avuton ja tahdoton robotti. Erityisen vetoajan toimintona oli tarjota ärsyke, joka aiheuttaisi halutun reaktion yksilöllisessä ostajassa.

Eräs reaktiopsykologian opeista oli, että usein toistettu tietty ärsyke loisi tavan tai, että pelkkä idean toistaminen loisi vakaumuksen. Olettaen, että vanhan tyyppinen myyntitaito, toimien lihanpakkaajan hyväksi, pyrkisi lisäämään pekonin myyntiä. Se toistaisi lukemattomia kertoja koko sivun mainoksia: “Syökää lisää pekonia. Syökää pekonia, koska se on halpaa, koska se on hyvää, koska se antaa teille lisäenergiaa.”

Uudempi myyntitaito, ymmärtäen yhteiskunnan joukkorakenteen ja joukkopsykologian periaatteet, kysyisi ensin: “Kuka vaikuttaa kansan syömätapoihin?” Vastaus olisi ilmeisesti: “Lääkärit”. Uusi myyjä tulisi sitten ehdottamaan, että lääkärit sanoisivat julkisesti että on terveellistä syödä pekonia. Tämä myyjä tietää matemaattisella varmuudella, että suuret määrät ihmisiä seuraavat lääkäriensä neuvoja, koska tämä ymmärtää ihmisten psykologisen riippuvuuden suhteensa lääkäreihinsä. […]

Uusi myyntitaito, toimiessaan ihmisten joukkomuodostelmien kautta kokonaisuutena, on havainnut mahdolliseksi asettaa psykologisia ja tunteellisia suuntauksia toimimaan omaksi hyväkseen. Sen sijaan, että hyökättäisiin suoraan myyntivastustusta vastaan, ollaan kiinnostuneita myyntivastustuksen poistamisesta. Luodaan sellaiset olosuhteet, jotka tulevat heilauttamaan tunteellisia suuntauksia tehdäkseen ostajille kysyntää. (s. 11)

Jos esimerkiksi haluaisin myydä pianoja, ei olisi riittävää peittää maata suoralla vetoomuksella, kuten:

“OSTAKAA Mozartin piano nyt. Se on halpa. Parhaat artistit käyttävät sitä. Se kestää vuosia.” Väitteet saattavat olla tosia, mutta ne ovat suorassa konfliktissa muiden pianojen valmistajien kanssa ja epäsuorassa kilpailussa radion tai auton väitteiden kanssa, jotka kaikki kilpailevat kuluttajan dollareista.

Mitkä ovat todelliset syyt miksi ostaja suunnittelee käyttävänsä rahaa uuteen autoon uuden pianon sijaan? Siksikö, että hän on päättänyt haluavansa liikkuvuuden hyödykkeen enemmän kuin hän haluaisi musiikin hyödykettä? Ei aivan. Hän ostaa auton, koska se on sillä hetkellä joukon tapana ostaa autoja.

Tämän takia moderni propagandisti asettuu työskentelemään luodakseen olosuhteet, jotka muuntavat tuota tapaa. Hän vetoaa ehkä kotivaistoon, mikä on olennaista. Hän pyrkii kehittämään kansan hyväksyntää kodin musiikkihuoneelle. Tämän hän saattaa tehdä esimerkiksi järjestämällä näyttelyn historiallisista musiikkihuoneista, jotka kuuluisat sisustussuunnittelijat ovat suunnitelleet, jotka itse käyttävät vaikutusvaltaa ostoryhmiin. Propagandisti tehostaa näiden huoneiden tehokkuutta ja luksusta asettamalla niihin harvinaisia ja arvokkaita kuvakudoksia. Sitten voidakseen luoda dramaattista mielenkiintoa näyttelyyn, hän järjestää tapahtuman tai seremonian. Tähän seremoniaan kutsutaan avainasemassa olevia ihmisiä, henkilöitä joiden tiedetään vaikuttavan kansan ostotapoihin, kuten kuuluisa viulisti, suosittu taiteilija ja yhteiskunnan johtaja. Nämä avainasemassa olevat henkilöt vaikuttavat muihin ryhmiin, nostaen musiikkihuoneen kansan tietoisuuteen, jossa se ei aiemmin ollut. Näiden johtajien vastakkainasettelu ja se ajatus jota dramatisoivat, tuodaan sitten esiin laajemmin kansalle eri julkisuuden kanavien kautta. Tällä välin vaikutusvaltaisia arkkitehtejä on taivuteltu ottamaan musiikkihuone mukaan olennaiseksi osaksi suunnitelmiaan, ehkä erityisen hurmaavaksi syvennykseksi pianoa varten johonkin nurkkaan. Vähemmän vaikutusvaltaiset arkkitehdit imitoivat muiden mukana sitä mitä ne miehet tekevät, joita pidetään ammattinsa mestareina. He vuorostaan istuttavat musiikkihuoneen idean kansan yleismieleen.

Musiikkihuone hyväksytään, koska siitä on tehty muoti-ilmiö. Ja mies tai nainen, jolla on musiikkihuone tai joka on järjestänyt olohuoneen nurkan musiikkinurkaksi, aikoo luonnollisesti ostaa pianon. Tämä tulee hänelle omana ideanaan.

Vanhan myyntitaidon aikana valmistaja sanoi ostajalle, “Voisitteko ostaa pianon”. Uusi myyntitaito on vaihtanut prosessin päinvastaiseksi ja aiheuttanut tulevan asiakkaan sanomaan valmistajalle, “Voisitteko myydä minulle pianon”. (s. 12) […]

Kaikki nämä motiivit ja joukkotavat laitettiin yhteiseen toimintaan yksinkertaisen joukkojohtajuuden koneiston ja vaikutusvallan avulla. Ihmiset alkoivat työskennellä asiakkaan hyväksi vain saamansa kiitollisuuden vuoksi veistostyöstä itsestään, kuin heidät olisi saatu liikkeelle napin painalluksella.

Tämä on kaikkein tärkein asia menestyvässä propagandatyössä. Johtajat antavat arvovaltaansa mihin tahansa propagandakampanjaan vain jos he saavat siitä irti myös omiin intresseihinsä. Propagandistin toimissa täytyy olla tasapuolinen näkökanta. Toisin sanoen, eräs tiedotustoiminnan avustajan toiminnoista on saada selville missä kohdin hänen asiakkaansa intressit kohtaavat toisten yksilöiden tai ryhmien. […]

Samalla tavoin pankki panee alulle sijoituspalvelun sen asiakkaiden hyväksi ja niin, että he voivat tallettaa enemmän rahaa pankkiin. Tai jalokivistä huolestuneisuus kehittää vakuutusyhtiön vakuuttaakseen myymänsä jalokivet niin, että ostaja tuntee suuremman turvallisuuden tunteen ostaessaan jalokiviä. Tai leipomoyhtiö perustaa tietopalvelun ehdottaakseen reseptejä leiville rohkaistakseen leiville uusia käyttömahdollisuuksia kotona. Propagandan ideat on predikoitu hyvin perusteltuun psykologiaan, perustuen valaistuneeseen oman edun tavoitteluun.

Olen pyrkinyt näissä kappaleissa selittämään propagandan aseman modernissa amerikkalaisessa elämässä ja joitain niistä metodeista millä se toimii – kertomaan miksi, mitä, kuka ja kuinka näkymätön hallitus, joka määräilee ajatuksiamme, ohjailee tunteitamme ja hallitsee toimiamme. Seuraavissa kappaleissa yritän osoittaa kuinka propaganda toimii joukkotoiminnan nimenomaisissa laitoksissa, ehdottaakseni joitain lisätapoja joilla se saattaa toimia. (s. 13)

Kappale VI
Propaganda ja poliittinen johtajuus

NYKYISESSÄ modernissa demokratiassamme on suuri poliittinen ongelma saada johtajat johtamaan. Dogmalla siitä, että kansan ääni on Jumalan ääni, on tapana tehdä valituista henkilöistä haluttomia valitsijoidensa palvelijoita. Tämä on epäilemättä osittain poliittisen steriiliyden syytä, josta eräät amerikkalaiset kriitikot valittavat jatkuvasti.

Kukaan vakavasti otettava sosiologi ei enää usko, että kansan ääni ilmaisee mitään jumalallista tai erityisen viisasta ja korkeaa ajatusta. Kansan ääni ilmaisee kansan mieltä, ja tuon mielen ovat muodostaneet ne ryhmäjohtajat, joihin se uskoo, ja ne henkilöt jotka ymmärtävät kansan mielipiteen manipuloinnin. Se muodostuu perityistä ennakkoluuloista, vertauskuvista ja kliseistä sekä suullisista sanamuodoista, jotka johtajat ovat välittäneet.

Onneksi vilpitön ja aito sekä lahjakas poliitikko kykenee propagandan välineellä muovaamaan ja muodostamaan kansan tahdon.

Disraeli ilmaisi tämän dilemman kyynisesti sanoessaan: “Minun täytyy seurata kansaa. Enkö ole heidän johtajansa?” Hän olisi voinut lisätä: “Minun täytyy johtaa kansaa. Enkö ole heidän palvelijansa?”

Valitettavasti nykyaikaisten poliitikkojemme metodit kansan käsittelemisessä ovat yhtä vanhanaikaisia ja tehottomia, kuin liiketoiminnan v. 1900 mainosmetodit olisivat tänään. Siinä missä politiikka oli amerikkalaisen elämän ensimmäinen tärkeä hallintoalue, joka käytti propagandaa laajamittaisesti, on se ollut hitain muuntelemaan propagandametodejaan vastatakseen kansan mielen muuttuneita olosuhteita. Amerikkalainen liiketoiminta oppi ensin politiikasta metodit, joilla vedotaan laajasti kansaan. Mutta se jatkuvasti paransi kyseisiä metodeja kilpailevan kamppailun kuluessa, kun taas poliitikot pysyivät vanhoissa malleissa. […]

Huolellisesti ihmisjoukkojen mielenlaadulle sopeutettu propagandan käyttö on oleellinen apu poliittisessa elämässä, olkoot kyseessä uudelleen valinnan ongelma, tai uusien asioiden tulkitseminen ja popularisointi taikka kansan päivittäisten hallinnollisten asioiden hoitaminen. […]

[…] Liiketoiminnan todellinen työ ja kampanjointi koostuu kansan tiiviistä tutkimisesta, tähän tutkimukseen perustuvien tuotteiden valmistuksesta ja kaikkien mahdollisten kansan tavoittamisen tapojen saavuttamisesta.

Nykyajan poliittiset kampanjat ovat kaikki pikkujuttuja, kaikki kunniat, kaikki mahtipontisuus, hohdokkuus ja puheet. Nämä eivät suurimmaksi osaksi liity pääliiketoimintaan kansan tieteellisestä tutkimisesta, puolueen toimittamisesta kansalle, ehdokkaan, vaaliohjelman ja esityksen sekä näiden ideoiden ja tuotteiden myymisestä kansalle.

Politiikka oli ensimmäinen suuri liikeala Amerikassa. Näin ollen on hyvin ironista, että liiketoiminta on oppinut politiikalta kaiken mitä sillä on ollut opetettavaa, mutta politiikka ei ole onnistunut oppimaan paljoa liiketoiminnan metodeilta ideoiden ja tuotteiden levityksessä. (s. 20-21) […]

Poliitikko ymmärtää kansaa. Hän tietää mitä kansa haluaa ja mitä kansa hyväksyy. Mutta hän ei kuitenkaan välttämättä ole yleinen myyntipäällikkö, tiedotustoiminnan avustaja tai mies joka tietäisi kuinka varmistaa ideoiden massalevitys.

On ilmeistä, että satunnainen poliitikko voi olla kykenevä yhdistämään jokaisen johtajuuden ominaisuuden, aivan kuten liiketoiminnassa on eräitä nerokkaita teollisuusjohtajia, jotka ovat samaan aikaan rahoittajia, tehdasjohtajia, insinöörejä, myyntipäälliköitä ja tiedotustoiminnan johtajia.

Suurta liiketoimintaa hoidetaan sillä periaatteella, että sen täytyy valmistella politiikkansa huolella, ja että myydessään idean Amerikan suurella ostokansalle, täytyy sen jatkaa laajojen suunnitelmien mukaan. Poliittisen strategin täytyy toimia samoin. Koko kampanja täytyisi saada aikaan laajojen perussuunnitelmien mukaan. Vaaliohjelmat, periaatteet, lupaukset, toiminnat, persoonallisuudet, täytyy tutkia tarkoin, ja jakaa ja käyttää, niin kuin suuryritykset, kun ne haluavat saada kansalta sen mitä haluavat. […]

Jotta voitaisiin auttaa puolueohjelman valmistelua, pitäisi olla apuna mahdollisimman tieteellinen analyysi kansasta ja sen tarpeista. Tutkimus kansan haluista ja vaatimuksista auttaisi poliittista strategia, jonka ammattina on ehdotetun suunnitelman tekeminen puolueen toiminnasta ja sen valituista virkailijoista tulevalla virkakaudella. (s. 21) […]

Samalla tavoin tunteista, jotka vetoavat kansaan, voidaan tehdä osa laajaa kampanjasuunnitelmaa. Epäolennaisista tunteista tulee kyynelehtiviä ja tunteilevia liian helposti, ja ne ovat usein kalliita, ja liian usein ne haaskaavat ponnistelua, koska ne eivät ole osana tietoista ja yhtenäistä kokonaisuutta.

Suuryritykset ovat tajunneet, että niiden täytyy käyttää niin paljon perustunteista kuin mahdollista. Poliitikot ovat kuitenkin käyttäneet lähes yksinomaan sanojen herättämiä tunteita.

Kansan tunteisiin vetoaminen poliittisessa kampanjassa on järkevää – itse asiassa se on välttämätön osa kampanjaa. Tunteellisen sisällön täytyy kuitenkin –
(a) vastata kaikilla tavoin kampanjan laajaa perussuunnitelmaa ja kaikkia sen pieniä yksityiskohtia;
(b) sitä täytyy soveltaa moniin sen tähtäämiin kansanryhmiin; ja
(c) sen täytyy noudattaa mediaa, joka levittää ideoita. […]

Kampanjapäällikölle on olennaista kouluttaa tunteet ryhmien ehtojen mukaan. Kansa ei koostu pelkästään demokraateista ja republikaaneista. Kansa ei suurimmaksi osaksi nykyään ole kiinnostunut politiikasta, ja heidän kiinnostuksensa kampanjan aiheisiin täytyy varmistaa yhdistämällä heidän henkilökohtaiset kiinnostuksensa. Kansa koostuu yhteen liittyvistä joukoista – taloudellisista, sosiaalisista, uskonnollisista, koulutuksellisista, kulttuurisista, rodullisista, opiskeluun liittyvistä, paikallisista, urheilullisista ja sadoista muista.

Kun presidentti Coolidge kutsui kutsui näyttelijöitä aamiaiselle, hän teki näin koska hän ymmärsi, että näyttelijät olivat viihdykejoukko, josta suuret kansanjoukot pitivät, joiden puolelle tulisi siis asettua. […]

Sen jälkeen kun poliittiseen kampanjaan on määritetty sen laajat tavoitteet ja perussuunnitelmat, sekä sen joukkovetoomus jota sen täytyy käyttää, täytyy se kohdentaa tarkasti kaikkiin käytettävissä oleviin medioihin se työ jonka kukin niistä pystyy tekemään tehokkaimmin.

Mediat joiden kautta poliittinen kampanja voidaan tuoda kansan koteihin ovat lukuisia ja melko hyvin määriteltyjä. Tapahtumia ja toimimisia täytyy luoda, jotta ajatuksia voidaan laittaa kiertoon näissä kanavissa, jotka ovat yhtä vaihtelevia kuin ihmisten kommunikointitavat. Jokainen kohde, joka esittää kuvia tai sanoja joita kansa voi nähdä, kaikki mikä esittää ymmärrettäviä ääniä, voidaan käyttää hyväksi tavalla tai toisella.

Nykyään poliittinen kampanjoija käyttää suurimmaksi osaksi radiota, lehdistöä, juhlasaleja, tapaamisia, esiintymislavoja ja kynää yleisesti keinoina ideoidensa edistämiseen. Mutta tämä on kuitenkin vain pieni osa siitä mitä voidaan tehdä. Itse asiassa on rajattomasti monimuotoisempia tapahtumia, joita voidaan luoda dramatisoimaan kampanja ja saamaan ihmiset puhumaan siitä. Messuista, kilpailuista, politiikan instituuteista, koulutuksellisten tutkimuslaitosten yhteistyöstä, niiden joukkojen dramaattisesta yhteistyöstä joita ei ole tähän mennessä vedetty aktiiviseen politiikkaan mukaan ja monista muista, voidaan tehdä ideoiden esityksen väline kansalle.

Kuitenkin kaikki mitä tullaan tekemään, täytyy tahdistaa tarkasti kaikkien muiden kansalle vetoamisen muotojen kanssa. Uutiset saavuttavat kansan kansan painetun sanan, kuvien ja korvan kautta – kirjat, aikakauslehdet, kirjeet, julisteet, joukkokirjeet, esitteet, liput sekä sanomalehdet; valokuvat ja elokuvat; luennot, puheet, yhtyeen [soittokunnan/orkesterin] musiikki, radio ja kampanjalaulut. Poliittisen puolueen täytyy käyttää kaikkia näitä, jos se haluaa menestyä. Yksi vetoamisen metodi on pelkästään yksi vetoamisen metodi, ja tässä ajassa jossa tuhannet liikkeet kilpailevat kansan huomiosta, ei niitä kaikkia uskalla laittaa yhden kortin varaan.

On ymmärrettyä, että propagandan metodit voivat olla tehokkaita vain sellaiseen äänestäjään, joka tekee päätöksensä hänen joukkonsa ennakkoluulojen ja halujen perusteella. Jos on olemassa erityisiä uskollisuuksia ja kuulaisuuksia, kuten johtajan alaisuudessa, nämä uskollisuudet toimivat mitätöidäkseen äänestäjän vapaan tahdon. Tässä läheisessä suhteessa päällikön ja tämän äänestäjien välillä nämä on tietysti hänen asemansa vahvuus politiikassa.

Politiikon ei tarviste olla kansan ennakkoluulojen orja, jos hän pystyy oppimaan kuinka muovata äänestäjien mieltä yhdenmukaisuuteen omien ideoidensa kanssa kansan sosiaaliavustuksista ja palveluista. Tämän aikamme poliitikon tärkeä tehtävä ei ole niinkään tietää miten miellyttää kansaa, vaan miten vaikuttaa kansaan. Teoriassa tätä koulutusta saatettaisiin toteuttaa tiedekirjasilla, jotka selittäisivät kansan kysymysten monimutkaisuudet. Tosiasiassa tämä voidaan toteuttaa vain täyttämällä kansan mielen ehdot, luomalla olosuhteet, jotka asettavat ajatusten kulun dramatisoimalla persoonallisuuksia, laatimalla yhteydet ryhmäjohtajiin, jotka hallitsevat yleisöjensä mielipiteitä.

Kampanjointi kuitenkin on vain poliittisen elämän tapahtuma. Hallituksen prosessi on jatkuva. Lisäksi propagandan asiantunteva käyttö on hyödyllisempää ja olennaista demokraattisen hallinnon apuna, kuin apuna äänten saamiseen, vaikkakin se on vähemmän silmäänpistävää.

Hyvä hallitus voidaan myydä yhteisölle, aivan kuten mikä tahansa hyödyke. Minä usein mietin, että pyritäänkö tulevaisuuden poliitikoista kouluttamaan samalla myös propagandisteja, jotka ovat myös vastuussa puolueensa kunnian ja tehokkuuden [sekä arvovallan] ylläpitämisestä. Puhuin hiljattain George Olvanyn kanssa. Hän sanoi, että tietty määrä Princetonin miehiä oli liittymässä Tammany Halliin. Jos olisin hänen asemassaan, olisin ottanut joitain älykkäimpiä nuoria miehiä ja asettanut heidät työskentelemään Broadwayn teatraalisissa tuotannoissa tai pannut heidät ammattipropagandistien oppiin, ennen heidän värväämistään puolueen palvelukseen.

Ehkä eräs syy miksi poliitikko on ollut nykyaikana niin hidas ottamaan vastaan liiketoiminnan jokapäiväisiä metodeja on, että tällä on niin valmis pääsy tiedonvälityksen mediaan, josta hänen voimansa on riippuvainen. […]

Poliittisen johtajan täytyy olla olosuhteiden luoja, eikä ainoastaan stereotypian ja kumileimasimena olemisen mekaanisen prosessin otus. (s. 22-23) […]

Propagandaa tietysti vastustetaan siitä, että sillä olisi tapana kukistaa itsensä silloin kun sen mekanismi tulee ilmeiseksi kansalle. Minun mielestäni näin ei tule käymään. Ainut propaganda, joka koskaan tulee heikentämään itsensä, kun maailma tulee sivistyneemmäksi ja älykkäämmäksi, on propaganda joka on totuudenvastaista ja epäsosiaalista.

Jälleen vastustetaan, että propagandaa käytetään johtavien poliittisten persoonallisuuksien valmistamiseen. Sitä myös kysytään, että onko se tosiasiassa johtaja joka tekee propagandan, vaiko propaganda joka tekee johtajan. On olemassa laajalle levinnyt vaikutelma, että hyvä lehdistöavustaja kykenee mainostamaan mitättömän henkilön suureksi mieheksi.

Vastaus on sama kuin siihen vanhaan kysymykseen, että onko se sanomalehti joka luo kansan mielipiteen, vaiko kansan mielipide joka tekee sanomalehden. Täytyy olla hedelmällistä maata johtajalle ja idealle, johon he voivat tulla osaksi, mutta johtajalla täytyy myös olla elintärkeä siemen kylvettäväksi. Käyttääkseni toista kuvaa, täytyy olla molemminpuolinen tarve ennen kuin kummastakaan voi tulla positiivisesti tehokasta. Propagandasta ei ole mitään hyötyä poliitikolle, ellei hänellä ole jotain sanottavaa kansalle, jonka kansa haluaa tietoisesti tai tiedostamattomasti kuulla.

Mutta vaikka oletettaisiin, että jokin propaganda on totuudenvastaista tai vilpillistä, emme me voi sen perusteella hylätä propagandan metodeja sellaisenaan. Propagandaa tullaan aina käyttämään jossain muodossa, kun johtajien tarvitsee vedota äänestäjäkunnilleen.

Usein kritisoidaan, että propagandalla on tapana tehdä Yhdysvaltain presidentistä niin tärkeän, että tästä ei tule vain presidenttiä, vaan sankarinpalvonnan ruumiillistuma, etten sanoisi jumalaolennon palvonnan. Olen melko samaa mieltä, mutta miten lopettaisimme tilanteen joka kuvastaa hyvin tarkasti tietyn kansanosan haluja? Amerikkalaiset aistivat oikein toimeenpanoelimen viran valtavan tärkeyden. Jos kansalla on tapana tehdä presidentistä tuon voiman sankarimainen s ymboli, ei se ole propagandan syytä, vaan se johtuu viran luonteesta ja sen suhteesta kansaan. […]

[…] Jos poliitikko on todellinen johtaja, hän kykenee johtamaan kansaa, propagandan taidokkaalla käytöllä, sen sijaan että tämä seuraisi kansaa kömpelöllä yrityksen ja erehdyksen instrumentilla.

[…] Menestyksellisen propagandan koko perustana on, että sillä on tavoite, johon sitten pyritään pääsemään tarkan tietämyksen avulla kansasta, ja muuntelemalla olosuhteita kansan manipuloimiseksi ja vaikuttamiseksi.

“Valtiomiehen tarkoitus”, sanoo George Bernard Shaw, “on ilmaista kansan tahtoa tiedemiehen tavoin”.

Nykyajan poliittisen johtajan pitäisi olla johtaja, joka olisi yhtä perehtynyt propagandan tekniikkaan kuin poliittiseen talouteen ja yhteiskuntaoppiin. Jos hän pysyisi pelkästään yheisönsä keskivertoälykkyyden heijastumana, hän voisi saman tien lopettaa politiikan. Jos ollaan tekemisissä demokratian kanssa, jossa lauma ja ryhmä seuraavat niitä jotka he tunnistavat johtajiksi, miksi ei johtajuuteen koulutettavia nuoria miehiä pitäisi kouluttaa sen tekniikkaan, kuten myös sen idealismiin? (s. 24)

“Kun älymystön luokkien ja käytännön luokkien väli on liian suuri”, toteaa historioitsija Buckle, “aikaisemmalla ei tule olemaan vaikutusvaltaa ja jälkimmäinen ei saa mitään hyötyjä”. Propaganda yhdistää tämän välin modernissa monimutkaisessa sivilisaatiossamme.

Ainoastaan viisaan propagandan käytön avulla voi hallituksemme, jota pidetään kansan jatkuvana elimenä, kyetä pitämään yllä läheistä suhdetta kansaan, mikä on tarpeellista demokratiassa. […]

[…] Meidän [hallituksemme] täytyy olla demokratia, jota hallitsee älykäs vähemmistö, joka tietää miten yhdensuuntaistaa ihmisjoukot.

Onko tämä propagandalla tehty hallitus? Kutsukaa sitä koulutuksella tehdyksi hallitukseksi, jos pidätte siitä enemmän. Koulutus kuitenkaan sen akateemisessa mielessä ei ole riittävä. Sen täytyy olla valaistunutta asiantuntevaa propagandaa, olosuhteiden luonnin avulla, merkittävien tapahtumien huomaamisen ja tärkeiden tapahtumien dramatisoinnin avulla. Tulevaisuuden valtiomies on täten kykenevä keskittymään kansan mieleen politiikan ratkaisevissa kohdissa, ja yhdensuuntaistaa laajan epäyhtenäisen [heterogeenisen] äänestäjien joukon selvään ymmärrykseen ja älykkääseen toimintaan. (s. 25)

Kappale XI
Propagandan mekaanikot

MEDIAAN, jonka kautta erityiset esittäjät lähettävät viestinsä propagandan avulla, sisältyvät kaikki tavat joilla ihmiset nykyaikana välittävät ajatuksensa toisilleen. Ei ole mitään ihmisten tiedonvälityksen tapaa, jota ei myös voitaisi käyttää tarkoituksellisen propagandan välineenä, koska propaganda on yksinkertaisesti molemminpuolisen ymmärryksen laatimista yksikön ja ryhmän välille.

Tärkeä asia propagandistille on se, että erilaisten propagandan instrumenttien arvo, ja niiden suhde ihmisjoukkoihin, ovat jatkuvasti muuttuva. Jos propagandisti aikoo saada täyden kuulijakuntansa viestilleen, hänen täytyy käyttää hyväkseen arvojen muutoksia heti kun ne tapahtuvat. Viisikymmentä vuotta sitten julkinen tapaaminen oli loistava propagandainstrumentti. Nykyään on vaikeaa saada enempää kuin kourallinen ihmisiä osallistumaan julkiseen tapaamiseen, elleivät erityiset vetonaulat kuulu ohjelmaan. Auto vie heidät pois kodista, radio pitää heidät kotona, peräkkäiset sanomalehtien painokset tuovat heille tietoa toimistoihin tai metroon, ja he ovat myös kyllästyneitä kokousten kohuun.

Sen sijaan on olemassa lukuisia tiedonvälityksen medioita, joista eräät ovat uusia, kun taas toiset vanhoja, mutta kuitenkin niin muuttuneita että niistä on tullut käytännössä uusia. Sanomalehti tietysti pysyy aina pääasiallisena mielipiteiden välityksen mediana – toisin sanoen propagandalle. […]

Aikakauslehtien nykyinen tilanne on propagandistin näkökulmasta erilainen kuin sanomalehtien. Keskiverto aikakauslehti ei ota vastaan sanomalehden tavoin velvoitetta kuvastaa ajankohtaisia uutisia. Se valitsee materiaalinsa tarkoituksellisesti jatkuvan politiikan mukaan. Se ei ole sanomalehden tavoin kansan mielipiteen elin, vaan siitä on tapana tulla propagandistin elin, tietyn ajatuksen propagoimiseen, olkoot se hyvä taloudenhoito, tyylikäs vaatetus, kauneus kodin sisustamisessa, kansan mielipiteen oikean laidan paljastaminen, yleinen valaistuminen tai liberalismi taikka ajanviete. Eräs aikakauslehti saattaa pyrkiä myymään terveyttä; toinen englantilaisia puutarhoja; eräs toinen muodikkaita miesten vaatteita; ja eräs Nietzschen filosofiaa. […]

Luento oli ennen voimakas keino kansan mielipiteen vaikuttamiseen, mutta sen arvo on muuttunut. Luento itsessään voi olla vain symboli tai seremonia; sen tärkeys propagandatarkoituksiin piilee siinä että se pidettiin. Professori X, selittäessään uraauurtavasta keksinnöstä, saattaa puhua viidelle sadalle tai viidellekymmenelle henkilölle. Jos hänen luentonsa on tärkeä, se kuulutetaan; siitä ilmestyy raportteja sanomalehtiin; ja siitä herätetään keskustelua. Luennon todellinen arvo on propagandistin näkökulmasta sen jälkiseurauksissa kansalle.

Radio on nykyään eräs tärkeimmistä propagandistin työkaluista. Sen tulevaisuuden kehittyminen on epävarmaa. Se saattaa kilpailla sanomalehden kanssa mainosmediana. Sen kyky saavuttaa miljoonia henkilöitä samanaikaisesti luonnollisesti vetoaa mainostajaan. Ja koska keskiverto mainostajalla on rajallinen määräraha mainostamiseen, on tapana vetää sanomalehdistä pois radioon käytettäviä rahoja.

Suuret joukot, poliittiset, rodulliset, lahkolaiset, taloudelliset tai ammattilaiset pyrkivät hallitsemaan asemia propagoidakseen omaa näkökulmaansa. Vai onko se mahdollista, että Amerikka voisi omaksua englantilaisen lisensointijärjestelmän, jonka kuuntelija maksaa mainostajan sijaan?

Huolimatta siitä muuttuuko nykyinen järjestelmä, mainostajan ja propagandistin täytyy ilman muuta omaksua se. Propagandistin täytyy olla valmistautunut tyydyttämään olosuhteet ja hyödyntämään niitä, huolimatta siitä myydäänkö mainosaikaa avoimesti sellaisenaan, tai saavuttaako sanoma kansan suoran viihteen ja uutisten muodossa, vaiko tietyille ryhmille suunnatuissa erikoisohjelmissa.

Amerikkalainen elokuva on maailman suurin alitajuisen propagandan kantaja nykyään. Se on valtava ajatusten ja mielipiteiden levittäjä.

Elokuva kykenee yhdenmukaistamaan valtakunnan ajatuksia ja tapoja. Koska elokuvia tehdään vastaamaan markkinoiden kysyntää, ne kuvastavat, painottavat ja jopa liioittelevat laajoja kansantajuisia taipumuksia, uusien ajatusten ja mielipiteiden herättämisen sijaan. Elokuva käyttää hyväkseen itselleen vain niitä ajatuksia ja tosiasioita, jotka ovat suosiossa. Kun sanomalehti pyrkii tarjoamaan uutisia, elokuva pyrkii tarjoamaan viihdettä.

Eräs toinen propagandan väline on persoonallisuus. Onko hyväksi käytetyn persoonallisuuden laitetta tungettu viety pitkälle? Täydessä intiaanivaatetuksessa kuvattu lomaileva presidentti Coolidge, seurassaan täysiverisiä päälliköitä, oli suuresti yliraportoidun loman huipentuma. Ilmiselvästi julkisuuden persoonallisuudesta voidaan tehdä hullu väärinkäyttämällä itse mekanismia, joka auttoi luomaan sen. (s. 33-34)

Kuitenkin persoonallisuuden elävä dramatisointi tulee aina olemaan eräs tiedotustoiminnan avustajan toiminnoista. Kansa vaistomaisesti vaatii persoonallisuutta edustamaan huomiota herättävää yhtiötä tai hanketta.

On olemassa tarina suuresta rahoittajasta, joka irtisanoi partnerinsa tämän vaimon eron takia.
“Mutta mitä tekemistä yksityiselämälläni on pankkitoiminnan kanssa?”, kysyi partneri.
“Jos ette ole kykeneväinen pitämään huolta omasta vaimostanne, ihmiset eivät varmasti usko että kykenisitte huolehtimaan heidän rahoistaan”, kuului vastaus.

Propagandistin täytyy kohdella persoonallisuutta kuin mitä tahansa muuta alansa tavoitetta.

Persoonallisuus voi luoda olosuhteet, kuten Lindbergh loi hyvää tahtoa Yhdysvaltojen ja Meksikon välille. Tapahtumat voivat luoda persoonallisuuden, kuten Kuuban sota loi Rooseveltin poliittisen hahmon. Usein on vaikea sanoa mikä luo toisen. Kun julkinen hahmo on päättänyt mitä hän haluaa saavuttaa, hänen täytyy suhtautua itseensä objektiivisesti ja esittää itsestään ulkoinen kuva, joka on yhdenmukainen hänen todellisen hahmonsa ja tavoitteidensa kanssa.

On olemassa suuri määrä muita lähestymistapoja kansan mieleen, joista jotkut ovat vanhoja ja jotkut uusia kuten televisio. Niitä ei yritetä käsitellä erikseen. […]

Epäilemättä kansa on tulossa tietoiseksi niistä metodeista, joita käytetään sen mielipiteiden ja tapojen muovaamiseen. Jos kansa on paremmin tietoinen elämiensä prosesseista, se tulee olemaan vastaanottavaisempi omien intressiensä vetoomuksille. Sillä ei ole väliä kuinka sivistyneeksi ja kyyniseksi kansa saattaa tulla, koska sen täytyy aina reagoida perustarpeisiinsa, koska se tulee aina tarvitsemaan ruokaa, se himoitsee viihdettä, ja se kaipaa kauneutta sekä reagoi johtajuuteen.

Jos kansasta tulee älykkäämpi sen kaupallisissa vaatimuksissaan, kaupallisten firmojen täytyy suoriutua uudesta vaatimustasosta. Jos siitä tulee lopen uupunut siihen käytetyistä vanhoista metodeista, joita käytettiin tietyn ajatuksen tai hyödykkeen hyväksymiseksi, täytyy sen johtajien esittää vetoomuksensa älykkäämmin.

Propaganda ei tule koskaan kuolemaan. Älykkäiden ihmisten täytyy ymmärtää, että propaganda on se moderni väline, jonka avulla he kykenevät taistelemaan tuottoisien päämäärien puolesta ja auttaa tuomaan järjestystä kaaoksesta. (s. 33-35)








Ei kommentteja:

Tietoja minusta

Oma valokuva
“Kukaan ei voi omistaa mitään arvokkaampaa asiaa kuin ylevän ihanteen, jota kohti hän lakkaamatta pyrkii ja jonka perusteella hän muodostaa ajattelunsa ja tunteensa ja yrittää parhaansa mukaan suunnata elämänsä. Jos pyrkijä siten ponnistelee – pikemminkin tullakseen enemmäksi kuin vain näyttääkseen enemmältä – hän ei voi epäonnistua, vaan lähestyy jatkuvasti päämääräänsä.” (H.P. Blavatsky)