Ei-juutalaiset juutalaisuudessa 3

3. Talmud: juutalaiset ylempiarvoisia pyhimyksiä, ei-juutalaiset ali-ihmisiä, kristinuskon viha

Tässä osuudessa osoitan lukuisista eri lähteistä, sekä käytännön esimerkkien avulla, että juutalaisuuden Talmudin opetusten mukaan ei-juutalaiset ovat tosiaan syrjittyjä ali-ihmisiä, joiden tappaminen ja ryöstäminen ei ole synti, ja että joissain tapauksissa ei-juutalaisten tappaminen ei ole edes kiellettyä. Osoitan myös lukuisista eri lähteistä Talmudissa vallitsevan törkeän vihan kristinuskoa ja erityisesti kristinuskon Jeesusta kohtaan. Käy myös itsestään selväksi, että tämä juutalaisuudessa vallitseva viha oli usein todellinen syy kristittyjen eurooppalaisten antisemitismiin.

Usein väitetään, että Talmud on vain väittelyiden kirja, jossa on paljon väitteitä ja lausahduksia jotka eivät ole sitovia tai edustavia, taikka sitten ne ovat ristiriitaisia tai kyseenalaisia. Esimerkiksi jokin kysymys, jossa kaksi tai useampi rabbi/viisas on eri mieltä, eikä yhtä oikeaa mielipidettä tai käskyä siis tässä kysymyksessä olisi. Tämä pitää paikkansa jossain määrin joissain asioissa, mutta tähän täytyy myös lisätä, että Talmudissa on myös paljon arvovaltaisia ja sitovia opetuksia, jotka eivät ole ristiriidassa tai kyseenalaisia, vaan täysin päteviä ja yksiselitteisiä, joita tulee noudattaa (ja noudatetaan) käytännössä. Talmudissa on myös paljon opetuksia, jotka ovat perustana monille Halakhan laeille, eli juutalaisuuden käytännön laeille.

Käyn siis seuraavaksi läpi Talmudin sitovia ja auktoritatiivisia opetuksia, jotka todistelen päteviksi itse Talmudista, kuten myös muista lähteistä. Talmudista käytän arvovaltaista Soncino-painosta (1935-1952), Babylonian Talmud Soncino Edition (toim. Rabbi I. Epstein). Käytän myös jonkin verran käytännön esimerkkejä tukenani.

3.1. Talmudin auktoriteetista

Jewish Encyclopedian (1901-1906) artikkelissa (‘Talmud’) väitettiin kummankin, sekä Raamatun että Talmudin, olevan tärkeitä juutalaisuuden osia, elleivät jopa yhtä tärkeitä, ja että Talmud ei olisi vähentänyt Raamatun merkitystä juutalaisuudessa pääasiallisena uskonnollisena ja eettisenä ohjeena ja valistuksena. Tässä artikkelissa kuitenkin kerrotaan Talmudin suuresta merkityksestä (s. 26), että: “kaikki pyrkimykset asettaa uskonnollisia opetuksia ja velvollisuuksia perustuivat siihen [Talmudiin]; niin, että jopa Maimonidesin suuri järjestelmällinen tutkielma, joka oli tarkoitettu syrjäyttämään Talmud, johti ainoastaan Talmudin perusteellisempaan tutkimiseen. Samalla tavoin Joseph Caron Shulhan ‘Arukh, joka saavutti suurempia käytännön tuloksia kuin Maimonidesin Mishnah Torah, oli auktoriteettinsa velkaa sille tosiasialle, että sitä pidettiin kaikkein kätevimpänä Talmudin koonnoksena […] Talmudiin sisältyvien moraalisten ohjeiden runsaudella on ollut syvällinen vaikutus juutalaisuuden etiikkaan ja ihanteisiin. […] Talmud ohjasi korkeimpana uskonnollisesta harjoittamisesta, ylläpitäen ja edistäen diasporaa useiden vuosisatojen ajan mitä epäsuotuisimmissa olosuhteissa, syvässä uskonnon ja tiukan moraalisuuden hengessä. […]
Talmudilla on näin ollen ollut äärimmäisen innostava [virikkeinen] vaikutus juutalaiskansan älyllisiin voimiin, jotka sitten ohjattiin tietämyksen muihin osastoihin. On huomionarvoinen tosiasia, että Talmudin tutkimisesta tuli hiljattain uskonnollinen velvollisuus, ja täten siitä kehittyi älyllinen toiminta, jolla ei ollut muita tulevia tavoitteita näkökentässä.”¹

Edellisen ensyklopedian artikkeli oli kuitenkin siinä väärässä, että se antoi Talmudille vain Raamatun veroisen arvon, eikä suurempaa. Talmudilla todellisuudessa on suurempi käytännön arvo ja se ylittää Raamatun auktoriteetin juutalaisuudessa. Talmud, eli oraalinen laki on se tapa jolla Tooraa tulee tulkita. Talmud on ortodoksijuutalaisuudessa Tooraa ylempi auktoriteetti. “Talmud on ratkaiseva auktoriteetti”, kuten se Universal Jewish Encyclopedian (1943, 637) artikkelissa ( ‘Authority’) todettiin:
“Näin ollen ratkaiseva auktoriteetti ortodoksijuutalaisuuteen on Babylonian Talmud. Raamattu itse sijoittuu toiselle sijalle tosiasiassa kuten myös teoriassa.”²

Kuten myöhemmin todetaan tarkemmin, myös Halakha (tai Halacha) on tärkeä juutalaisuuden käytännön laki- ja oppikokoelma. On tosin tärkeää tähdentää, että myös Halakhan laeille Talmud on ollut tärkeä perusta.

Puolustajat (apologistit) myöntävät useimmiten Talmudin valtavan tärkeyden juutalaisuudessa – heti noin vuodesta 500 lähtien, jolloin se koottiin ensimmäistä kertaa yhteen – jos Talmudia ei kritisoida, vaan sen sijaan kehutaan ja ihaillaan. Talmudin kokoamista pidetään yleisesti ottaen juutalaisuuden eräänä tärkeimmistä tapahtumista, ellei jopa tärkeimpänä. Jos taas Talmudia kritisoidaan, esim. viittaamalla Talmudin negatiivisiin näkemyksiin ei-juutalaisista (joista tässä ja muissa kohdissa paljon lisää), pyrkivät puolustajat yleensä vähättelemään Talmudin sanomaa ja itse Talmudia, pyrkien esim. luonnehtimaan Talmudin “vain väittelyiden kirjaksi”, jossa ikään kuin ‘mikään’ ei tosiasiassa tarkoita ‘mitään’ tai velvoita noudattamaan ‘mitään’. Tämä on täyttä pötypuhetta, sillä monissa Talmudin lukemattomissa viisaiden väittelyissä on selvät johtopäätökset, joita tulee noudattaa (varsinkin Mishnassa). Lisäksi nämä johtopäätökset ovat juuri perustana monille Halakhan laeille. Puolustajien (poliittisesti korrektin) argumentoinnin naurettavuuden tekee selväksi hyvin tämä kysymys: Jos kerran Talmud on “vain väittelyiden kirja”, jossa ei ole juuri mitään selviä sitovia ja käskeviä johtopäätöksiä mistään, niin miten sitten Talmudiin perustuvissa Halakhan laeissa voisi olla mitään sitovia ja käskeviä lakeja? Monissa Halakhan laeissa siis nimenomaan Talmudista haetaan auktoriteettia ja ratkaisua. On myös niitä puolustajia, jotka ymmärtävät edellisen asian ytimen, ja pyrkivät usein myös suoraan puolustelemaan Talmudia väittämällä, että joko tiettyjä Talmudin kohtia ei löydy ollenkaan Talmudista, tai että ne on otettu pois asiayhteydestä, tai että ne eivät tosiasiassa tarkoita sitä mitä ne sanovat.

Koska Talmudin vanha teksti on paikoin epäselvää ja vaikeaselkoista asiaan perehtymättömille maallikoille, tulen huomioimaan nämä puolustelut ja selittelyt. Tulen osoittamaan, että viittaamani Talmudin kohdat todellakin löytyvät Talmudista, ja tarkoittavat juuri sitä mitä esitän niiden tarkoittavan, ja että niin muutkin arvovaltaiset tahot ovat myös tulkinneet niitä käytännössä juuri niin.

Itse Talmudissa todetaan sen auktoriteetista:

● Sanhedrin 88b: Talmud tärkeämpi kuin Raamattu: “Rabbien opetukset ovat sitovampia kuin Tooran opetukset, niin että Raamatun lakeja voidaan rikkoa.”³

● Baba Mezia 33a: Raamatun tutkiminen on Jumalalle yhdentekevä asia; Talmudin tutkiminen on ansiollinen asia. Ne, jotka lukevat Vanhan testamentin kirjoituksia, harjoittavat tietyssä määrin hyvettä, mutta eivät kovin paljon; ne, jotka tutkivat Mishnaa (Talmudin lakiosaa), harjoittavat hyvettä, josta he saavat palkinnon; ne, jotka tutkivat Gemaraa (Talmudin selitysosaa), harjoittavat korkeinta hyvettä.⁴

● Baba Mezia 59b: Jumala sekaantuu rabbien väittelyyn, ja eräs rabbi voittaa hänet loogisin perustein. Jumala julistaa rabbin väittelyn voittajaksi.⁵

● Yebamoth 20a: Ne, jotka tottelevat rabbeja, ovat pyhiä; ne, jotka eivät tottele, ovat pahoja.⁶

● Gittin 60b: Jumala teki liiton Israelin kanssa vain suullisen lain [Talmudin] nojalla.⁷

Rabbi Louis Finkelstein (1895-1992) oli aikanaan valittu maailman juutalaisten yhteisöjen (kehillat) toimesta yhdeksi 120:stä ylimmästä juutalaisesta edustamaan parhaiten juutalaisia. Rabbi Finkelstein (1949) kirjoitti Talmudin asemasta juutalaisuudessa seuraavaa:
“Talmud saa arvovaltansa muinaisten akateemikkojen [fariseusten] pitämästä asemasta. Niiden akateemikkojen opettajia, sekä Babyloniassa että Palestiinassa pidettiin laillisina seuraajina vanhemmalle Sanhedrinille [= juutalaisten suuri neuvosto ja ylin tuomioistuin antiikin ajalla]. […] Nykyaikana juutalaiskansalla ei ole mitään verrattavaa elävää auktoriteettia muinaiseen Sanhedriniin nähden tai myöhempiin opettajiin. Näin ollen kaikkien juutalaisuususkontoon liittyvien päätösten täytyy perustua Talmudiin, niiden auktoriteettien opetusten viimeisenä ansioluettelona, kun ne olivat olemassa.”⁸ (Finkelstein 1949, The Jews — Their History, Culture, and Religion, Vol. 4, s. 1332.)

Rabbi Jacob Neusner (1995) tähdensi Talmudin keskeisintä ja ylintä auktoriteettia juutalaisuudessa tarkemmin:

“[…] Tooran oikea lukeminen, sen molemmissa viestimissä, tulee nykyään Israeliin, kuten myös ennenkin, yhden dokumentin muodossa, Babylonian Talmudin. Tuo tosiasian ilmaus kuvailee Talmudin keskeisyyden juutalaisen älykön tulevaisuuden opintosuunnitelmissa, Talmudin etusija sen valmiiksi saattamisen ajalta noin 600 jaa. nykyaikaan asti. Sillä ‘juutalaisuus’ on rabbiininen juutalaisuus, ja Babylonian Talmud on sen vankasti hyväksytty [auktoritatiivinen] lausunto Toorasta, jota juutalaisuus edustaa. Talmud on prisma, vastaanottava, kaiken valon taittava. Ilmaistaksemme väittämän akateemisella kielellä: Tuohon kirjoitukseen ilmestyi kaikki aikaisempi kanoninen kirjoitus; kaikki vetoomukset kohdistetaan siihen; kaikki johtopäätökset ovat perimmältään sen harteilla. Tooran itsensä kielellä: Itse asiassa, kaikkialla läsnä oleva yksinkertainen tosiasia on, että Tooran tutkiminen alkaa Talmudissa. Kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa sekä kirjoituksissa […] Talmud muodosti aloitus- ja lopetuspisteen, totuuden alfan ja omegan; […] Lukiessamme itse kirjoitettua Tooraa, Talmudin raamatunselitykset nauttivat etusijaa. Oikein luettu raamatunteksti yltää Israeliin Talmudissa (ja muissa Midrashiin liittyvissä kirjoituksissa); viisas raamatunselitys noudattaa Talmudin tosiasioita. Kaikissa laillisissa päätöksissä, jotka ilmaisevat teologian jokapäiväisiä päätöksiä, Talmud muodostaa Tooran lopullisen lausunnon, sovitellen raamatuntekstien sääntöjä. Kaikenlaisten uudistusten [innovaatioiden] täytyy löytää oikeutusta Talmudista, olkoot ne hengellisen elämän hahmossa tai uskon harjoituksessa sen normien mukaan. Tuo on tämän juutalaisuuden voima: Rabbiininen juutalaisuus, joka on jo pitkään määrittänyt ja määrittää suurimmalle osalle sen seuraajista normatiivisen, klassisen, aidon Tooran. Näin ollen tuon rabbiinisen juutalaisuuden teologinen muodostuminen on Talmudin Tooran uudelleenesittämisen perustana. […] tunteaksemme Tooran, meidän täytyy ajatella sillä tavalla, jolla Toora opettaa meitä ajattelemaan. Mikään aikaisempi dokumentti ei selitä sitä niin juurta jaksain, niin massiivisesti, pitkällisesti, toistavan yksityiskohtaisesti, aihe aiheelta, kuin Babylonian Talmud.”9 (Neusner 1995, Rabbinic Judaism: Structure and System, s. 205, 209.)

Talmudin keskeisestä merkityksestä juutalaisuudessa kertoo myös juutalaisten tekemä dokumenttifilmi Talmud (full) (2006) [The History of the Talmud]. Filmillä tuodaan hyvin esiin Talmudin merkitystä historiassa ja erityisesti sen olennaisuutta uskonnollisten nykyjuutalaisten elämässä. Kuten filmiltä selviää, Talmudia opiskellaan uskonnollisissa juutalaiskouluissa ja yliopistoissa päivittäin yhdessä, väitellen ja keskustellen sen kaikista aiheista. Eräänä kiintoisana esimerkkinä filmillä annetaan eräs juutalainen liikemies, joka lukee ääneen alaistensa/kumppaneidensa kanssa päivittäin yrityksessään Talmudin sivun päivässä.

Juutalaisamerikkalainen Pulitzer-palkinnon voittanut kirjailija Herman Wouk (1959) kuvaili Talmudia koko juutalaisuuden eri suuntauksien yleiseksi laiksi:
“Talmud on nykypäivään asti juutalaisen uskonnon sydänveri. Mitä tahansa lakia, tapaa tai seremoniaa noudatammekaan – olimmepa ortodokseja, konservatiiveja, reformijuutalaisia tai kiihkeämielisiä sentimentalisteja – me noudatamme Talmudia. Se on yhteinen lakimme.”¹⁰ (Wouk 1959, This is My God; the Jewish Way of Life; New York Herald-Tribune marraskuu 1959; viittaus Dilling 1980.)

Alustavana yhteenvetona: Vaikka Raamattu (Tanakh) on myös juutalaisuudessa tärkeä teos profetioineen sekä juutalaisten “Jumalan pyhän valitun kansan” sanomastaan, on Talmud käytännössä tärkeämpi ja arvovaltaisempi teos. Talmud on myös se tapa, jolla Raamattua täytyy tulkita. Talmudin tulkintojen ja väittelyiden sekä opetusten johtopäätökset ovat perustana nykyjuutalaisuudenkin monille Halakhan käytännön laeille.

3.2. Talmudin sensurointi

Talmudissa ja rabbiinisessa kirjallisuudessa käytetään usein peitesanoja, kun ei-juutalaisista (eli gojimeista) puhutaan negatiiviseen sävyyn. Jewish Encyclopedian artikkelissa (‘Censorship of Hebrew Books’, s. 644) todetaan, että monia ei-juutalaisten ja kristittyjen sekä kristinuskon vastaisia lausahduksia poistettiin ja tilalle laitettiin koodisanoja, kuten “Cuthean” tai “Babylonian”.¹¹ Encyclopaedia Judaicassa (1978) huomautetaan kuinka monin paikoin rabbiinisessa kirjallisuudessa teksti ei-juutalaisista (“goy, akkum”) ja kristityistä (“Nazeri”) on epämääräistä, koska tekstiä on paljolti muuteltu sensorien toimesta. Judaicassa kerrotaan, että sanoilla [englanniksi] ‘Egyptian’, ‘Amalekite’, ‘Amalek’, ‘Zadokite’ (Sadducee), ja ‘Kuti’ (Samaritan), usein on korvattu alkuperäiset sanat “Nazeri”, kuten myös “goy”, “akkum”, jne.¹² (Encyclopedia Judaica [1978], vol. 7, s. 411; Jewish Encyclopedia [1901-1906], s. 619). Judaicassa lisäksi huomautetaan (samalla sivulla), että kun Resh Lakish totesi että “ei-juutalaiset jotka noudattavat sapattia ansaitsevat kuoleman” (Sanhedrin 58a), hän todennäköisesti tarkoitti kristittyjä. Samassa artikkelissa myös todetaan, että lukuisissa kristinuskon vastaisissa tekstinkatkelmissa on järkeä vasta kun “Nazeri”-sanalla korvataan erehdyttävät “Kuti” tai “Zadokite”.¹³

Rabbi Adin Steinsaltz varmisti myös tämän:
“Useimmat nykyajan painokset [Talmudista] sisältävät vieläkin huomattavan määrän muutoksia ja aukkokohtia, jotka sensuroijat ovat lisänneet. Tosiaan, melkein jokaisen ei-juutalaisia käsittelevän tekstinkatkelman täytyy epäillä joutuneen jonkin muutoksen kohteeksi. […] Useat Euroopan hallitsijat ja kirkon arvohenkilöt olivat vakuuttuneita siitä, että Talmud sisälsi kristinuskon vastaista materiaalia, ja ilmiantajien syytteiden perusteella he määräsivät kaikki kristinuskon vastaiset lausunnot ja herjaukset hävitetyiksi kirjoista. […] ”¹⁴ (Steinsaltz 1976, 50, 81-82.)

Tämän takia, kun Talmudissa eräissä otteissa vilisevät nämä edellä mainitut sanat, on syytä olettaa että ne tosiaan tarkoittavat useimmiten ei-juutalaisia tai kristittyjä. Tässä tekstissä tulen siis tulkitsemaan ne aina vastaisuudessa näin. Todistelen nämä tulkinnat myöhemmin myös muista arvovaltaisista lähteistä.

3.3. Ei-juutalaisten syrjintä ja ali-ihmisyys

Talmudissa usein toistuva ja varsin auktoritatiivinen näkemys on se, että juutalaiset ovat ylempiarvoisia kuin ei-juutalaiset. Talmudin mukaan vain juutalaiset ovat täysin ihmisiä, kun taas ei-juutalaiset ovat ali-ihmisiä tai eläinkarjan asemassa. Talmudissa on myös paljon muita muilla tavoin ei-juutalaisia syrjiviä opetuksia ja lakeja, joissa mm. ei-juutalaisten ryöstäminen ja murha sallitaan tietyssä määrin tietyissä oloissa.

Juutalaisessa ensyklopediassa (The New Encyclopedia of Judaism [2002]) tuodaan muutamia lieviä esimerkkejä näistä opetuksista ja laeista. Artikkelissa ‘Gentile’ (s. 299-300) kerrotaan, että lukuisat lait Talmudissa heijastavat juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä historiassa olleita kireitä suhteita. “Täten esimerkiksi juutalaisen ei suotu kävelevän vasemman kätensä puolella ei-juutalaisen vieressä jolla oli miekka, ilmeisesti puukotuksen pelosta.” (s. 299) Eräs laki myös “kielsi juutalaista myymästä selvästi juutalaisia vaatteita ei-juutalaisille” johtuen siitä “pelosta, että tämä [ei-juutalainen] saattaisi pukeutua juutalaiseksi ja näin lähestyä pahaa-aavistamattomia juutalaisia rankaisemattomuudella ja vahingoittaa heitä”. Eräät muut lait jotka valvoivat kanssakäymistä ei-juutalaisiin tarkoitettiin estämään juutalaisia rikkomasta erityisiä juutalaisia lakeja. “Esimerkki tästä oli kielto juoda ei-juutalaisen käsittelemää viiniä.” Juutalaisten ei myöskään “annettu ostaa maitoa ei-juutalaisilta” ja “eräät lait tarkoitettiin minimoimaan, ellei jopa poistamaan, sosiaalista sekoittumista” (s. 299).

Samassa artikkelissa sitten (luonnollisesti) selitellään ja pyritään oikeuttamaan Talmudin ankaria lakeja: “Vaikka jotkin rabbiiniset lausunnot ei-juutalaisista ovat hyvin ankaria, täytyy ne nähdä historiallisessa asiayhteydessä.” (s. 300) Talmudin ankaria lausuntoja oikeutetaan viittaamalla juutalaisten kokemiin vainoihin kristittyjen ja muslimien vallan alla, joiden johdosta “juutalaiset väistämättä kehittivät negatiivisia stereotyyppejä ei-juutalaisista, jotka heijastettiin erityisissä laeissa, asenteissa, kirjoituksissa ja tavoissa”. Mutta, ehkäpä ne vainot alunperinkin johtuivat juutalaisuuden opetuksista? (Talmudista ja muusta juutalaisuuden kirjallisuudesta) Esimerkiksi Talmud koottiin yhteen n. 500 jaa. ja Bysantin keisari Justianus julisti Talmudin valtakunnan kiroukseen jo 553 jKr. Olkoon miten oli, sitten artikkelissa kerrataan juutalaisten historiaa modernimmassa maailmassa, gettojen poistuttua ja emansipaation alettua, minkä johdosta todetaan, että juutalaisten ja ei-juutalaisten välit ovat parantuneet. Kuitenkin, “Eräitä jäännöksiä, ennakkoluuloja ja epäilyksiä kuitenkin on jäänyt aiemmilta ajanjaksoilta.” Artikkeli päätetään toteamalla, että “Erityisesti läntisessä maailmassa juutalaisten asenne on yleisesti toveruuden omainen, ilman kaikkia tai useimpia historiallisia jännitteitä. Kuitenkin eräissä piireissä, mukaan lukien eräissä Israelissa, epäluottamus ei ole kadonnut.”¹⁵ (The New Encyclopedia of Judaism [2002], s. 300.)

Seuraavaksi käydään läpi näitä “ankaria rabbiinisia lausuntoja” ja opetuksia sekä lakeja. Ensin kuitenkin katsotaan muutamaa ‘vähemmän’ ankaraa lausuntoa ja kieltoa (joihin eräisiin jo edellisessä artikkelissa viitattiin):

● ‘Ab. Zarah ii. 1; ‘Abodah Zarah 22a-b: Mishna; Ei-juutalaisten talleihin ei tulisi viedä karjaa, koska heitä epäillään eläimiin sekaantumisesta. Israelilaisnaisen ei myöskään tulisi olla yksin heidän kanssaan, koska heitä epäillään irstaudesta. Israelilaismiehen ei myöskään tulisi olla yksin heidän kanssaan, koska heitä epäillään veren vuodattamisesta.¹⁶ (Jewish Encyclopedia, 1901-1906, s. 617; myös jewishvirtuallibrary.org -sivuston Talmudin, kohta Avoda Zara, kappale 2.)

● ‘Abodah Zarah 35b: Mishna; Ei-juutalaisten maito, leipä ja öljy ovat kiellettyjä, mutta kielto ei koske niiden kaikkea käyttöä.¹⁷

● ‘Abodah Zarah 66b–67b: Ei-juutalaisten keittovälineet antavat ruokaan pahan maun.¹⁸

● ‘Abodah Zarah 70a: Varkaat, joiden rodullista taustaa ei tiedetty, murtautuivat erään juutalaisen rakennukseen ja koskivat viiniin. Koska hän ei tiennyt, kuka oli koskenut viiniin, hän ei ollut varma siitä oliko viini saastunut ei-juutalaisen kosketuksesta. Rabbit päättivät, että koska suurin osa varkaista kaupungissa oli juutalaisia, viini ei ollut saastunut.¹⁹

● ‘Abodah Zarah 72b: Jos ei-juutalainen koskee viiniin, se ei kelpaa enää juutalaisten käyttöön. Mishna; Ei-juutalaisten astiat ovat kiellettyjä.²⁰

Seuraavaksi tuon esiin paljon ankarampia opetuksia. Niitä löytyy Talmudista paljon enemmän kuin edellä mainitussa artikkelissa kerrottiin. Kyseiset opetukset tosiaan ovat erittäin ankaria, paljon ankarampia kuin edellä mainitun artikkelin esimerkit.

3.3.1. Ei-juutalaiset ovat eläimiä

● Kethuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja – orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.²¹

● Yebamoth 98a: Kaikki ei-juutalaisten lapset ovat oikeudellisesti äpäriä, koska ei-juutalaiset ovat vain eläimiä.²²

● Niddah 45a: Rabbien mukaan naiset eivät voi tulla raskaaksi ennen kuin he saavuttavat 12 vuoden ja yhden päivän iän. Kysyttäessä, kuinka oli mahdollista, että ei-juutalainen tyttö oli tullut raskaaksi kuuden vuoden iässä, rabbi vastasi, että ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.²³

● Berakoth 58a: Eräs rabbi ruoski juutalaista, koska tämä oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä ei-juutalaisen kanssa. Juutalainen meni roomalaisten luo, jotka sitten kysyivät rabbilta, miksi hän oli tehnyt niin. Rabbi kertoi roomalaisille, että rangaistu juutalainen oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä naaraspuolisen aasin kanssa. Roomalaiset vapauttivat rabbin sen jälkeen kun profeetta Elia oli tullut alas taivaasta ja sanonut, että rabbi puhui totta. Tämän jälkeen rangaistu juutalainen kutsui rabbia valehtelijaksi. Rabbi vastasi, ettei hän valehdellut, koska kaikki ei-juutalaiset ovat aaseja. Juutalainen lähti roomalaisten luo, mutta rabbi tappoi hänet, ja syystä.²⁴

● Baba Mezia 114b: Juutalaiset haudat saastuttavat (seitsemän päivän ajan) mutta ei-juutalaisten haudat eivät saastuta, koska ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä (taustana 4. Moos. 19:14). Vain juutalaiset ovat ihmisiä; muut ovat eläimiä. Perusteluna: Hesekiel 34:31: “Te olette minun lampaani, – te ihmiset”.²⁵

● Yebamoth 60b–61a: Rabbi Simeon ben Yohai opetti: Epäjumalanpalvelijoiden [ei-juutalaisten] haudat eivät saastuta, koska vain juutalaiset ovat ihmisiä, mutta epäjumalanpalvelijat [ei-juutalaiset] eivät ole ihmisiä; “Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat.”²⁶

● Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä: Pakanat, eivätkö he kuulu Aatamin luokkaan? Ei, sillä on kirjoitettu: “Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, olette Aatami (ihminen); teitä kutsutaan Aatamiksi, mutta pakanoita ei. (Talmudin alaviitteessä lukee, että Aatamilla ei tarkoiteta ihmisiä yleensä, vaan vain israelilaisia.)²⁷

● Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja (tämän varmisti mm. rabbi Simcha Cohen [Jewish Press, 19.2.1988, s. 10A]).

Lukuisat arvovaltaiset tahot ovat varmistaneet kaikki edelliset Talmudin otteet – ei-juutalaisten karjan/eläinten asemasta – täysin oikeiksi ja arvovaltaisiksi (esim. Rosenthal 1977; Shahak 1994; Mezvinsky & Shahak 1999; Bar Chaim et al 1989/1990; Hartung 1995; Schneerson 1965 [ks. 7.1.]; Cohen 1975; Cohen 1988; Ginsburg 1994 [ks. 7.1.4.]). Kaikki edelliset Talmudin otteet, ei-juutalaisten eläinten asemaan liittyen, löytyvät myös Talmudin sensuroimattomasta Steinsaltz-painoksesta, joka on vain osittain saatu valmiiksi (Hoffman 2008, 357-360). Myös Kabbalan Zoharista tulee ei-juutalaisten eläinten asema täysin selväksi (Bar Chaim 1989/1990; ks. 5.1.).

Jewish Encyclopedian ‘Gentiles’-artikkelissa vahvistetaan monia edellä mainittuja Talmudin otteita, ja monia myöhemmin viitattavia, päteviksi (mm. Yeb. 63b, Yeb 98a, ‘Ab. Zarah ii. 1). Arikkelissa vahvistetaan mm. että rabbiiniset auktoriteetit “olivat sitä mieltä, että vain israelilaiset olivat ihmisiä, viitaten profeettaan ‘Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat.’ (Ezek. Xxxiv. 31); ei-juutalaisia he eivät luokitelleet ihmisiksi vaan eläimiksi [barbaareiksi] (B. M. 108b).” Artikkelissa myönnetään myös, että Jumala “veti ‘hohtavan’ laillisen suojansa heiltä [ei-juutalaisilta] ja siirsi heidän omistusoikeutensa israelilaisille jotka noudattivat Hänen lakiaan.” Ensyklopediassa kerrotaan juutalaisen ja ei-juutalaisen välisestä oikeusjutusta, että “Mishnah, pitäen kyseiset tosiasiat mielessä, sen vuoksi julistaa, että jos ei-juutalainen haastaa israelilaisen, on tuomio vastaajan hyväksi; jos israelilainen on haastaja, saa hän täydet korvaukset (B. Ḳ. iv. 3.” Myöhemmin artikkelissa sanotaan, että “Talmud sanoo, että tekstinkatkelmat viittasivat Barbaryn ja Mauretanian ei-juutalaisiin jotka kävelivät alasti kaduilla (Yeb. 63b)”; “ja samankaltaisiin ei-juutalaisiin, jotka ovat ‘kansaa kuin aaseja ja hevosia’(Ezek. xxiii. 20); jotka ovat isättömiä (Yeb. 98a)”. Todetaan myös, että ei-juutalaisia epäiltiin lisäksi eläimiin sekaantumisesta, joten “oli tarpeen estää lehmän vieminen heidän talleihinsa (‘Ab. Zarah ii. 1)”. Lisäksi, “Toora julisti ei-juutalaisten jälkeläiset lainsuojattomiksi, kuten villieläimet.” (Miḳ. viii. 4, viitaten Ezek. l.c.)²⁸ Samassa artikkelissa tosin myöhemmin väitetään, että juutalaiset eivät yleisesti pidä kyseisiä mielipiteitä, ja väitetään että juutalaisten asenteet ei-juutalaisia kohtaan ovat muuttuneet suotuisammiksi (ehkäpä antisemitismin takia?).

Juutalaiset rabbi David Bar Chaim (Ben-Haim), rabbi Yisrael Ariel, rabbi Moshe Segal OBM, Moshe Asher, Joel Rakovsky ja Amishar Segal (1989/1990 [5749]), todentavat edellä mainitut Talmudin otteet – siitä, että ei-juutalaiset ovat eläimiä – todeten että tuo ei-juutalaisten eläimellinen status on pätevä, ja että se on perusta monille Halakhan laeille:
“Tämä jae [‘Te (juutalaiset) olette ihmisiä’] on vertaus ei-juutalaisiin, ja kuten siinä on selitetty, se jae vertaa heitä eläimiin. Tämä vertailu ei ole vain sattumalta, kuten näemme myöhemmin, ja se edustaa perustaa lukuisille Halakhan laeille. […] Se mitä kaikesta tästä edellä mainitusta seuraa on, että profeettojen, ja myös meidän viisaidemme sanojen mukaan [OBM], ei-juutalaisia pidetään eläiminä.”²⁹ (Bar Chaim et al. 1989/1990, Gentiles in Halacha – Jews Are Called Man The Distinction between Jews and Gentiles in Torah.)

Tämän edellisen tutkimuksen päätekijä, rabbi Bar Chaim, on Israelin kansallisradion mukaan “eräs Israelin johtavimmista Tooran tutkijoista [ja] Tooran Makhon Ben Yishai -tutkimusinstituutin johtaja” (Makhon Ben Yishai Institute for Torah Research). Joitain vuosia sitten Bar Chaim oli Israelin uskonnollisen Yeshivat Mercaz HaRav Kook -oppilaitoksen tutkija. Tämän oppilaitoksen perusti v. 1924 rabbi Abraham Yitchak Kook (1865-1935), ja se on nykyään eräs suurimpia Israelin Talmudin yliopistoja. Tässä koulussa ollessaan Bar Chaim julkaisi edellä mainitun tutkimuksensa nimellä The Jews Are Called Man³⁰ (ComeAndHear.com, ‘Supplementary materials’). Myös professori Ehud Sprinzak varmisti Bar Chaimin (=Ben-Haimin) tutkimuksen merkittävyyden (ks. 4.2.). Rabbi Yisrael Ariel, jonka nimi myös edellisessä tutkimuksessa on mainittu, oli Israelin Gush Emunim -puolueen eräs johtaja (Mezvinsky & Shahak 1999, 71).

Professori Judah Rosenthal, joka on raamatunselitysten professori juutalaisuuden opinnoissa Chicagon yliopistolla, vahvistaa Rabbi Simeon ben-Yohain näkemyksen ei-juutalaisten eläimellisyydestä. Rosenthalin mukaan tämän tärkeän rabbin mukaan raamatullinen vertaus lampaisiin tosiaan tarkoitti, että “ihmisen käsite viittaa ainoastaan Israeliin”³¹ (Rosenthal 1977, 70-71).

Professori Kevin MacDonald (1994/2002, 81) viittaa tri John Hartungiin todetessaan, että: “Hartung argumentoi, että Pentateuchin ja Talmudin ilmaistu näkemys on, että ei-israelilaiset eivät ole täysin ihmisiä.” MacDonald jatkaa, lainaten Hartungia, ja perustelee tämän sillä, että Pentateuchin mukaan “vain israelilaiset luotiin Jumalan kuvaksi ja ovat täten todella ihmisiä”, kuten myös Talmudin mukaan, “Samalla tavoin Talmudissa tämän termin on vahvistettu viittaavan vain israelilaisiin, ja pakanoita pidetään epäihmisinä: “Te olette minun lampaani, – te ihmiset”.”³² (PTSDA, s. 81; Hartung 1995.)

Ben-Gurion-yliopiston professori Y. Cohen julkaisi merkittävän tutkimuksen (1975) The Status of the Gentile in Jewish Law of the Tannaite Era, (rabbiininen ajanjakso 70-200 jaa). Juutalainen tutkija Michael Hoffman on kääntänyt tästä tutkimuksesta tärkeitä osia kirjaansa Judaism Discovered (s. 468). Prof. Cohen mm. osoitti, että ei-juutalaisia epäiltiin automaattisesti seuraavista inhottavista asioista:
• verenvuodatus ja murha
• eläimiin sekaantuminen (Mishkav behema)
• insesti
• homoseksuaalisuus
• varkaus

Prof. Cohen myös osoitti, että: Ei-juutalaisia pidettiin ympärileikkaamattomina, epäpuhtaina ja likaisina. Sanoja ei-juutalainen ja ryöstäjä pidettiin erottamattomina. Ei-juutalaiset olivat taipuvaisia väkivaltaan vain sen itsensä takia, joka johti murhaan ja satunnaisiin aiheettomiin väkivaltaisuuksiin. Halakha sisältää vaihtelevia päätöksiä ei-juutalaisten verenhimoa vastaan. Esimerkiksi ei-juutalaisten hiustenleikkaajaa ja leikkuuta pidettiin henkeä uhkaavana vaarana; oli myös kiellettyä työllistää ei-juutalaista lääkäriä, kätilöä tai hoitajaa. Yleisenä sääntönä oli, että ei-juutalainen pyrkisi tappamaan juutalaisen aina kun olosuhteet sen sallisivat niin, että tämä ei jäisi kiinni. Aikaisessa rabbiinisessa laissa ei-juutalaisesta esitettiin vaarallisen otuksen kuva, joka uhkasi juutalaisten henkiä ja omaisuutta. Ei-juutalaista pidetään myös seksuaalisesti täysin moraalittomana. Rabbit painottivat ei-juutalaisten täydellistä rappiota ja varoittivat näiden pahasta vaikutusvallastaan. Periaatteena opetettiin, että ei-juutalaiset ovat insestin tulosta. Koska ei-juutalaisia myös epäiltiin homoudesta, ei tämän takia ei-juutalaisen sallittu opettavan juutalaista lasta. Ei-juutalaisen perimmäinen laillinen asema juutalaisuudessa oli ali-ihminen.

Tätä myös opetti eräs juutalaisuuden kunnioitetuimmista rabbeista Simeon Ben Yohai: “Te olette ihmisiä, mutta ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä” [Talmud, Yebamoth 60b-61a]. Tämän tulkittiin sulkevan ei-juutalaiset ihmiskunnan luokasta (Hoffman 2008, 468). Ei-juutalainen pystyi lievittämään asemaansa palvelemalla juutalaisia käännynnäisenä asukkaana (ger toshav). Ben Yohain mukaan kuitenkin myös nämä “parhaimmatkin ei-juutalaisista” voitaisiin orjuuttaa tai pitäisi tappaa (Jewish Encyclopedia, ‘Gentile’).

Rabbi Simcha Cohen kirjoittaa auktoritatiivista opetuskolumnia ‘Halachic Questions’ Jewish Press -lehteen, joka on suurin juutalainen sanomalehti USA:ssa. Tässä kolumnissaan rabbi Cohen totesi, koskien Talmudin näkemyksiä “pakanoihin”, että ei-juutalaiset ovat eläimiä. Rabbi Cohen kirjoittaa, että opetukset siitä että ei-juutalaiset ovat eläimiä talmudistisissa opetuksissa, löytyvät Talmudin kohdista Gemara Kiddushin 68a ja Metzia 114b³³ (Jewish Press, 19.2.1988, s. 10A).

Juutalainen ja israelilainen professori Israel Shahak (1994/2002, 94) paljastaa kirjassaan Jewish History, Jewish Religion, että:
“Näiden kaikkien [juutalaisuuden] lakien tärkeä vaikutus on – lukuun ottamatta niiden harjoitusta käytännössä – se asenne jonka ne luovat niiden opiskelijoille, jotka opiskelevat jatkuvasti Halakhaa korkeimpana klassisen juutalaisuuden uskonnollisena velvollisuutena. Täten ortodoksijuutalainen oppii aikaisin nuoruudessaan, osana pyhiä opintojaan, että ei-juutalaisia verrataan koiriin, että on syntiä ylistää heitä, jne.”³⁴

Rabbi Meir Kahane “kuvaili julkisesti arabeja ‘koiriksi’” (New York Times, 6.11.1990). Kahanen tv-haastattelun perusteella vaikuttaa siltä, että hänen opetuksensa arabeista juontuvat Talmudista. (CBS, 60 Minutes, 1984, ‘Kahane’; ‘60 Minutes Rabbi MEIR KAHANE PART 1’; ‘60 Minutes Rabbi MEIR KAHANE PART 2’.)

Martti Luther, uskonpuhdistuksen suurmies ja luterilaisuus-uskonnon perustaja, oli melko juutalaismyönteinen elämänsä alkupuolella, kirjoittaen juutalaisista positiivisesti. Tämä kaikki kuitenkin muuttui, kun Luther luki (sen ajan) juutalaisuuden pyhimmän oppikokoelman, Talmudin. Luther järkyttyi kovin lukemastaan, ja alkoi tämän jälkeen saarnata kovin sanoin juutalaisten vihamielisiä oppeja vastaan. Luther myös kirjoitti kirjan Juutalaisista ja Heidän Valheistaan (1543), jossa hän ankarasti tuomitsi juutalaisuuden ei-juutalaisten vastaisuuden ja erityisesti juutalaisten rabbit ja Talmudin opetukset. Martti Luther, joka oli suorittanut teologian tohtorin tutkinnon, ollen vielä yliopiston professori Wittenbergissä, ja joka oli myös heprean kielen taitaja sekä raamatun saksantaja (hepreasta), täytyy ehdottomasti laskea erääksi arvovaltaisimmista tahoista koskien sekä kristinuskoa että juutalaisuutta. Luther kirjoitti:

“Sillä he [juutalaiset] pitävät asian sellaisena, koska he muka ovat jaloa verta ja ympärileikatuita pyhimyksiä, mutta me kirottuja gojimeja, minkä vuoksi he eivät voi kohdella meitä tarpeeksi karkeasti eivätkä rikkoa meitä vastaan, koska he muka ovat maailman herroja ja me heidän orjiaan, jopa heidän elukoitaan.”

Kun vielä otetaan huomioon Lutherin elämä kokonaisuudessaan, ja hänen jatkuva pyrkimyksensä totuudellisuuteen ja oikeellisuuteen, jopa rovionkin uhalla, on tultava siihen johtopäätökseen että Lutherilla ei missään nimessä ollut mitään vilpillisiä aikeita juutalaisia vastaan, vaan kristinuskon oikeudenmukaisuutensa. Luther tuossa kirjassaan toki myös toisti monia juutalaisvastaisia syytöksiä rituaalimurhista ja kaivojen myrkyttämisistä, mutta on painotettava (olettaen nykyisen yleiskäsityksen olevan oikea siitä että nuo syytökset eivät useimmiten pitäneet paikkaansa), että Luther omien sanojensakin mukaan asetti näille syytteille paljon uskottavuutta juuri juutalaisten Talmudin opetusten takia.

Paitsi että Luther oli arvovaltainen taho Raamatusta, ja Talmudista, edustavat hänen kirjoituksensa myös kristittyjen vihaisia reaktioita ja näkemyksiä Talmudista historiassa, jos siis kristityt saivat tietää mitä Talmudissa heistä opetetaan. Lutherin kirjoitukset Talmudista myös tuovat esiin erään olennaisen syyn antisemitismiin: Juutalaisuuden kristittyjen ja ei-juutalaisten vastaiset opetukset.

Vaikka juutalaisuuden käytännön laissa Halakhassa ei-juutalaisia ei suoraan pidetä aivan karjana, on tämä talmudistinen erottelu juutalaisten ja eläimellisten ei-juutalaisten välillä pohjana lukuisille halakhisille laeille. Halakhassa ei-juutalaisia pidetään syrjittävinä ali-ihmisinä (ks. 4.-kohta). Kuten sen rabbit Bar Chaim ja Yisrael Ariel ym. (1989/1990) totesivat, ei-juutalaisten eläinten asemasta Talmudissa: “Tämä vertailu ei ole vain sattumalta, kuten näemme myöhemmin, ja se edustaa perustaa lukuisille Halakhan laeille.”

3.3.2. Ei-juutalaisten sallittu tappaminen

● ‘Abodah Zarah 26a: Israelilaisen naisen ei tule auttaa ei-juutalaista vaimoa lapsen synnyttämisessä, koska ei-juutalainen lapsi kasvatetaan epäjumalanpalvelijaksi. Ei-juutalainen nainen ei saa auttaa israelilaista naista synnytyksessä, sillä tämä saattaisi yrittää tappaa lapsen. Samat rajoitukset koskevat rintaruokintaa.³⁵

● Sanhedrin 57a: Jos ei-juutalainen tappaa juutalaisen, ei-juutalainen on tapettava. Mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, juutalainen on vapaa.³⁶ (Talmudin alaviitteessä [33] myönnetään, että tässä kohtaa sensorit olivat korvanneet sanalla ‘Cuthean’ alkuperäisen sanan goy = ei-juutalainen.)

● Sanhedrin 57b: Ei-juutalaisen teloittamiseksi vain yhden henkilön todistus riittää, vaikka sukulaisen.³⁷

● Sanhedrin 60b: Se joka osallistuu epäjumalanpalvelukseen, tullaan teloittamaan.³⁸ (Myös arvovaltainen Moses Maimonides opetti selvästi kaikkien epäjumalapalvelijoiden, myös kristittyjen, tappamista; ks. 4.1.)

● Sanhedrin 78b–79a: Israelilaiset eivät ole syyllisiä murhaan, paitsi jos he tarkoituksenomaisesti tappavat israelilaisia. Jos israelilainen aikoi tappaa ei-israelilaisen, mutta tappoikin israelilaisen erehdyksessä, hän ei tällöin ole syyllinen murhaan. Mishna-laki on tässä yhteydessä yksitulkintainen.³⁹⁴⁰

● Sanhedrin 58b: Ei-juutalainen, joka viettää lepopäivää, ansaitsee kuoleman. Ei-juutalainen, joka lyö juutalaista, ansaitsee kuoleman. Juutalaisen lyöminen on Jumalan silmissä loukkaus Jumalan Henkeä vastaan.⁴¹

● Sanhedrin 59a: Ei-juutalaista joka tutkii Tooraa rangaistaan kuolemalla, sillä se on vain juutalaisten perintö. Vastalause esitetään, jossa viitataan Rabbi Meirin sanoihin, joissa kannustettiin Tooran opiskelua. Talmudissa kuitenkin tullaan siihen johtopäätökseen, että ei-juutalaiset saavat opiskella vain seitsemää nooalaista käskyä. Jos ei-juutalainen oppii enemmän, tullaan häntä rankaisemaan kuolemalla.⁴² (Bar Chaim et al. [1989/1990] ovat varmistaneet tämän tulkinnan oikeaksi.)

● Avodah Zara 3a: Tosaphot: “Ei-juutalaista, joka osallistuu Tooran opiskeluun, on rangaistava kuolemalla. Hänen ei pitäisi opiskella mitään muuta kuin seitsemää käskyä pelkästään.”⁴³ (Bar Chaim et al. [1989/1990]; myös arvovaltainen Maimonides, The Laws of Kings, kappale 10, halacha 9.)

● Avodah Zarah, kappale 2, 26a: Ei-juutalaisia ja pienen karjan paimenia ei tule nostaa kuopasta, eikä laskea sinne.

● ‘Abodah Zarah 26d Tos; Kiddushin 66c; Soferim XV, sääntö 10: Eräs juutalaisuuden merkittävimmistä viisaista Simeon ben Yohai totesi; “Parhaimmatkin ei-juutalaisista tulee tappaa”.⁴⁴ (Jewish Encyclopedia, ‘Gentile’, s. 617.)
→ Puolustajat pyrkivät minimoimaan tätä väittämällä tämän koskeneen vain ei-juutalaisia joiden kanssa juutalaiset ovat sodassa. Jos asia olisi näin, ei se silti periaatteessa muuttaisi käskyä täysin, koska juutalaiset ovat epäsuoraan olleet julistamattomassa sodassa, eli ts. konfliktin tilassa, ei-juutalaisia vastaan koko historiansa ajan. Tämä konflikti, eli julistamaton sota, on johtunut juutalaisten päinvastaisista intresseistä sekä heidän pyrkimyksestään suureen valtaan ei-juutalaisten kansakunnissa (MacDonald 1994/2002, 1998/2004, 1998/2002). Näin ollen tämän julistuksen voidaan nähdä tavallaan pätevän epäsuorasti ei-juutalaisiin aina. Varsinkin juutalaisten kokemissa fyysisissä vainoissa tai verisissä konflikteissa (pogromit, karkotukset, teurastukset, yms.), kuten myös viime aikoina Israelin valtion sodissa, monet ovat varmasti tulkinneet sen suorasti ja selvästi. Joka tapauksessa, tämä käsky on varmasti vaikuttanut negatiivisesti juutalaisten ajatteluun ja suhtautumiseen ei-juutalaisiin, koska se on kirjoitettu juutalaisuuden arvovaltaisimpiin ja pyhimpiin oppeihin. Näin ollen, tämä on siis suora arvovaltainen kehotus ei-juutalaisten kansanmurhaan, riippuen tulkitsijoista, ajasta, paikasta ja olosuhteista. Ei sitä voida tietää miten tätä eri juutalaiset eri aikoina tulkitsevat, ja ymmärtävätkö lukijat sen väitetyn sodanajan yhteyden: Se on sinällään selvä kehotus kansanmurhaan! Vertauksen vuoksi kristinuskossa, eli siis Uudessa testamentissa, ei tällaisia murhaavia käskyjä ole lainkaan. Tietysti eri asia on kuinka moni tätä kansanmurhaan kehottavaa käskyä todellisuudessa on noudattanut ja noudattaa. Tämä lienee korkeintaan pieni vähemmistö, joka sekin lienee pyrkinyt peittämään tekonsa mahdollisimman hyvin antisemitismin pelosta johtuen.
→ Simeon ben Yohaita pidetään juutalaisuudessa eräänä tärkeimmistä ja arvovaltaisimmista viisaista, ja hänen haudastaan on tullut vuosittainen pyhiinvaelluspaikka monille israelilaisille ja muille juutalaisille⁴⁵ (Jewish Press, 9.6.1989). Lisäksi tätä samaa Simeon ben Yohaita pidettiin perinteisesti juutalaisuuden mystiikan tärkeimmän kirjan Zoharin tekijänä:
“Zohar luettiin todennäköisesti hänen [Yohain] ansiokseen, hänen ihmeidentekijän ja askeetin maineensa takia. Moderni kriittinen tutkimus kuitenkin pitää Zoharia pääasiassa Moses de Leónin työnä, joka on 1200-luvun mystikko. […]
Meronissa olevasta, lähellä Safedia (Zefatissa), Galileassa, Simeonin haudasta on tullut itämaisille juutalaisille ja mystiselle Hasidismille pyhiinvaelluspaikka; Simeonin kuoleman perinteistä vuosipäivää noudatetaan iloisilla juhlamenoilla hänen hautapaikallaan.”⁴⁶ (Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition, ‘Simeon ben Yohai’ -artikkeli [luettu 6.9.2009].)
→ Näin ollen on Siemeon ben Yohain käsky varmasti suurelle määrälle juutalaisia tiedossa, ellei jopa enemmistölle. On päivänselvää, että se on vaikuttanut, ja vaikuttaa, negatiivisesti juutalaisten ajatteluun ja toimiin ei-juutalaisiin liittyen (jossain määrin).

Useat arvovaltaiset tahot ovat varmistaneet kaikki edelliset Talmudin otteet – ei-juutalaisten tappamisesta – täysin oikeiksi ja arvovaltaisiksi (esim. Shahak 1994; Mezvinsky & Shahak 1999; Bar Chaim et al 1989/1990; Hartung 1995; Schneerson 1965 [ks. 7.1.]; Cohen 1975; Ginsburg 1994 [ks. 7.3.]). Kaikki edelliset Talmudin otteet, ei-juutalaisten tappamisesta, löytyvät myös Talmudin sensuroimattomasta Steinsaltz-painoksesta, joka on vain osittain saatu valmiiksi (Hoffman 2008, 367-368, 438-440). Tuon lyhyesti näiden tahojen varmistukset esiin tässä (ja tarkemmin kohdassa 4.1.):

Hartung (1995) todentaa mm. edellä mainitun Talmudin kohdan Sanhedrin 79a, arvovaltaisen Maimonidesin laeista, joissa selvästi opetetaan, että: “Jos paikallinen muukalainen surmaa Israelilaisen tahattomasti, täytyy hänet tappaa tahattomuudestaan huolimatta.” (Book of Torts, 5:5:4). Lisäksi Maimonidesin muut lait myös varmistavat tämän: “Nooalainen [ei-juutalainen] joka tappaa henkilön, jopa äidin kohdun sikiön, tulee tappaa. Niin myös, jos hän tappaa kuolettavasta taudista kärsivän […] tulee hänet tappaa. Missään näissä tapauksissa ei israelilaista tule tappaa.”⁴⁷ (The Book of Judges 5:9:4; Hartung 1995, ‘Love Thy Neighbor: The Evolution of Ingroup Morality’, Skeptic, Vol. 3. nro. 4, 1995.)

Lyhenä yhteenvetona: On siis todistettu, että kaikki edellä viitatut Talmudin opetukset löytyvät tosiaan Talmudista, täysin oikeissa asiayhteyksissä. Edelliset opetukset on esitetty täysin oikein, oikeissa yhteyksissään. Mutta kuten havaitaan, monet niistä ovat hieman eroavia, ja eräät jopa hieman ristiriidassa keskenään, joten pelkästään näistä opetuksista ei vielä voida päätellä miten Talmudin arvovaltaiset opetukset ja arvovaltaiset tulkinnat sallivat/kieltävät ei-juutalaisten murhaamisen.

Alunperin ajattelin vain tässä osuudessa (3.3.2.) tuoda esiin Talmudin opetukset ei-juutalaisten murhaamiseen liittyen ja olla vetämättä niistä vielä tässä vaiheessa johtopäätöksiä, vaan vasta Halakhaa käsittelevässä kohdassa 4.1., mutta muutin mieleni myöhemmin. Tämä siitä syystä, että aika ajoin juutalaisuuden puolustajat syyttävät näiden (oikeiden) oppien esittäjiä “vääristelystä”, vaikka ei niistä omia johtopäätöksiä vetäisikään. Näin ollen, jottei näistä Talmudin opetuksista – ei-juutalaisten tappamiseen liittyen – jää epäselvyyksiä, tuon seuraavaksi esiin yksityiskohtaisesti nämä Talmudin ja Halakhan arvovaltaiset opetukset (ja myöhemmin myös, ks. 4.1.). (Seuraava pitkä tekstinpätkä saattaa olla paikoin vaikeasti luettavaa, mutta se on siihen otettu kokonaan käännöksenä, jotta se tulee täysin selväksi, ja jottei kukaan epäile seuraavien opetusten olevan “pois asiayhteyksistä”.)

Bar Chaim et al. (1989/1990) tuovat esiin Talmudin ja Halakhan arvovaltaiset opetukset ei-juutalaisten tappamiseen liittyen:

“Me opimme Mechitasta, että juutalaista joka tappaa ei-juutalaisen aikeella, ei tulla teloittamaan Beit Dinin [rabbiinisen tuomioistuimen] toimesta, kuten häntä tultaisiin rankaisemaan, jos hän vastaavasti tappaisi juutalaisen. Halakha on sama koskien ger toshavia [ei-juutalainen asukas Israelissa], kuten on selvästi todettu rabbi Simeon ben Yohain sanoissa, edellä mainitussa jakeessa: “‘Naapurillenne’ – muiden poikkeuksella, ‘hänen naapurinsa’ – ger toshavin poikkeuksella. Ehkä minun ei pitäisi sulkea pois ger toshavia, jolla on samankaltaiset käskyt kuin juutalaisilla. On opetettu: ‘hänen naapurinsa’ – ger toshavin poikkeuksella. Samoin on kirjoitettu Sifrissä Masaein osuudessa 23: “Naapurinsa päälle – ger toshavin poikkeuksella.”[4] Samalla tavoin me opimme Mishnassa, Sanhedrin 9, Mishna 2: “Se joka aikoi tappaa eläimen [ja sen sijaan] tappoikin ihmisen, [aikoi] tappaa ei-juutalaisen [ja sen sijaan] tappoikin juutalaisen, [aikoi tappaa] sikiön [ja sen sijaan] tappoikin lapsen joka kykenee elämään kohdusta ulkona, [hän on] vapautettu vastuusta.” Nämä ovat myös Maimonidesin sanat, The Laws of a Murderer and Saving Life, kappale 2, halakhat 10 ja 11, käsikirjoituksissa se ilmaantuu yhtenä halakhana): “Se joka tappaa juutalaisen tai tappaa kanaanilaisen orjan, tullaan teloittamaan tästä. Ja jos hän tappaa tahattomasti [hänet tullaan] karkottamaan maanpakoon. Juutalaista joka tappaa ger toshavin, ei tulla teloittamaan Beit Dinin toimesta, sillä on sanottu: ‘Mutta jos ihminen kohtaa naapurinsa aikeella’. Eikä sitä tarvitse sanoa, että häntä ei tulla teloittamaan ei-juutalaisen [tappamisesta]. Sama pätee sille, joka tappaa jonkun muun orjan tai oman orjansa – häntä ei tulla teloittamaan tästä, sillä orja on jo hyväksynyt itselleen komennot, ja on [näin ollen] sisällytetty Jumalan perintöön”, ja näin on Tosaphot kirjoittanut Talmudiin, traktaattiin Makkot 9a [s.v. K’savur]. Sitä vastoin ger toshav (ja vielä enemmän ei-juutalainen), joka tappoi juutalaisen, jopa tahattomasti, tullaan teloittamaan, kuten me opimme traktaatti Makkotin, mishna 3:n, kappaleessa 2, ja Gemarassa (9a), kuten myös Maimonides kirjoitti The Laws of a Murderer and Protecting Lifen halakhaan 4, kappaleeseen 5: “Ger toshav joka tappoi juutalaisen ilman aietta – vaikka hän teki tämän tahattomasti, tullaan teloittamaan.” Kuitenkin täytyy painottaa, että tätä ei voida pitää lupana ei-juutalaisen tappamiseen. Edellä mainitussa Mechitassa todetaan selvästi päinvastoin – “hänen [joka tappoi ei-juutalaisen] tuomionsa on Taivaan käsissä” – joten se on kiellettyä. Katsokaa pidemmälle, Tosephtassa, Abodah Zarah kappale 8, halakha 5 (Zukermandel-painoksessa, Vilna-painoksessa se on kappaleessa 9, halakhassa 4): “Verenvuodattamisessa, kuinka? … juutalainen [joka tappoi] ei-juutalaisen, on vapautettu vastuusta”, sillä se joka tappaa, on vapaa [rangaistuksesta Beit Dinin toimesta], kuitenkin [tämä toimi on] kielletty, ja Sanhedrin 57a:ssa tässä beraithassa todetaan: “Tuossa asiassa, kuinka meidän pitäisi oppia beraitha, kiellettyä [ei-juutalaisen tappaa ei-juutalainen tai juutalainen] ja sallittua [juutalaisen tappaa ei-juutalainen]? Kuitenkin me olemme oppineet beraithassa, että ei-juutalaisia ja pienen karjan paimenia ei tule nostaa [kuopasta] eikä laskea [sinne]?” – joten on siis olemassa kielto ei-juutalaisten tappamiseen. Kuitenkaan me emme ole löytäneet Chazalin sanoissa kiellon määritelmää, ja Rishonim on erimielisyydessä tässä asiassa. HaRa’abanin mielipide on, että se joka tappaa ei-juutalaisen rikkoo kielteistä komentoa “Älä tapa” ja nämä ovat hänen sanansa kommentaarissaan Baba Kammassa kappaleessa 22 (s. 74d)[5]: “… ‘Älä varasta’ on samankaltainen kuin ‘Älä tapa’ ja ‘Älä tee aviorikosta’[6] siinä mielessä, että se viittaa sekä juutalaiseen että ei-juutalaiseen.” Tämä ei ole Maimonidesin mielipide, [kirjansa] The Laws of a Murderer and Protecting Life alussa: “Se joka tappaa juutalaisen rikkoo kieltävää komentoa, sillä on sanottu: ‘Älä tapa’.”[7] Maimonides myös kirjoitti aivan samankaltaisesti Sefer HaMitzvotiin, kieltävään käskyyn 289, ja rabbi David HaKochavi totesi tämän uudestaan hänen Sefer HaMitzvotin kielteisessä käskyssään 289. Samaten on kirjoitettu Yere’imin kappaleessa 175 (Schiff-painoksessa, muissa painoksissa kappaleessa 248): “… ja sitä kutsutaan murhaksi vain juutalaiseen liittyen, sillä on kirjoitettu: ‘se joka murhaa naapurinsa’ – oman naapurin murhaa kutsutaan murhaksi, mutta ei-juutalaisen murhaamista ei kutsuta murhaksi.” Ja tämän lausunnon jatkeessa: “Toissijainen murhan [kielto], kuten opimme Abodah Zaran beraithassa, kappaleessa 2 (s. 26a): Ei-juutalaisia ja pienen karjan paimenia ei tule nostaa [kuopasta] eikä laskea [sinne].”[8] Maimonidesin, Yere'imin, ja rabbi David HaKochavin mukaan se joka tappaa ei-juutalaisen ei riko kieltävää käskyä ‘älä tapa’.[9]”48 (Gentiles in halacha, ‘1. Between Jews and Gentiles – In Halacha, A. Killing a Gentile’.)

Bar Chaim et al. (1989/1990) toteavat lopullisina johtopäätöksinään – viitaten moniin juutalaisuuden arvovaltaisimmista auktoriteeteista ja näiden laeista –, että vaikka ei-juutalaisten tappamiseen liittyy yleinen kielto, on ei-juutalaisen tappaminen silti eri arvoista kuin juutalaisten:

“1. Sitä joka tappaa ei-juutalaisen, ja jopa ger toshavin, [ei-juutalainen asukas pyhällä maalla] ei tulla teloittamaan Beit Dinin [rabbiinisen tuomioistuimen] toimesta, ei edes jos hän tappaa aikomuksella. Tämä on selvästi todettu Toorassa ja Chazalin sanoissa. 2. HaRa’abanin mielestä se joka tappaa ei-juutalaisen rikkoo kielteistä käskyä “Älä tapa” ja Maimonidesin, Yeare’imin, ja Rabbi David HaKochavin näkemyksissä ei-juutalaisen murhaamista ei sisällytetä tähän negatiiviseen komentoon. Kuitenkin kaikkien näkemysten mukaan on olemassa kielto tässä asiassa, mikä on selvää Chazalin sanoista. Joten, Toora erottelee juutalaisen ja ei-juutalaisen välillä ihmisen tappamisessa.”49 (Gentiles in Halacha, ‘A. Killing a Gentile’; Bava Kama paragrafi 22, 74d; Maimonides, The Laws of a Murderer and Saving Life, kappale 2, halachat 10 ja 11; Sefer HaMitzvot, negative commandment 289; Rabbi David HaKochavi, Sefer HaMitzvot, negative commandment 289; Yere’im, Schiff-painoksessa paragrafi 175, muissa painoksissa paragrafi 248.)

Ei-juutalaisten tappaminen on vähemmän rangaistavaa (ks. 4.1.), eikä se siis ole yhtä paha synti, johtuen siitä, että ei-juutalaiset eivät ole täysin ihmisiä (vaan eläimiä).

Strasbourgin entinen suurrabbi Paul Louis Bernard Drach julkaisi v. 1827 teoksensa Deuxième lettre d'un rabbin converti, jossa hän totesi (s. 27), että “Näiden rabbien kiihko menee niinkin pitkälle, että he vihkivät kuoleman kaikille niille, jotka seuraavat kolminaisuuden oppia, ja tämän seurauksena kaikille kristityille israelilaisille” (viittaus Leese 1938).

Tri E. Michael Jones huomauttaa kirjassaan The Jewish Revolutionary Spirit and Its Impact on World History (2008) entisen suurrabbi Paul Louis Bernard Drachin todenneen, että: “Talmud erityisesti kieltää juutalaista pelastamasta ei-juutalaista kuolemalta […] tai tuntemasta sääliä häntä kohtaan.”⁵⁰ (s. 1065)

Purim-juhlan aikana, 25.2.1994, israelilainen armeijan upseeri Baruch Goldstein, ortodoksijuutalainen Brooklynista, teurasti 29 muslimisiviiliä ja haavoitti monia muita, mukaan lukien lapsia, kun he olivat polvistuneet rukoilemaan moskeijaan. Goldstein oli edesmenneen brooklynilaisen rabbi Meir Kahanen opetuslapsi. Tämä rabbi haukkui arabeja julkisesti koiriksi, mikä vaikuttaa juontuneen Talmudista⁵¹ (CBS, 60 Minutes, 1984, ‘Kahane’; ks. 4.2.).

Jerusalemin yliopiston professori Ehud Sprinzak kuvaili Kahanen ja Goldsteinin filosofiaa: “He uskovat, että se on Jumalan tahto, että he käyttävät väkivaltaa gojimeja vastaan, heprealainen sana ei-juutalaisille.”⁵² (NY Daily News, 26.2.1994, s. 5.)

Israelin kunnanvaltuuston jäsen Moshe Belogorodsky totesi:
“Talmudissa sanotaan, että kun ei-juutalainen iskee juutalaista, se on kuin hän iskisi itse Jumalallista henkiolentoa [Talmud, Sanhedrin 58b]. Se on Jumalan nimen häpäisemistä. Se mitä Baruch [Goldstein] teki, ainakin minun käsitykseni mukaan, on päinvastaista. Se on Jumalan nimen pyhittämistä.”⁵³ (New York Times, 4.3.1994, s. 10; viittaus Hoffman 2008, 445-446.)

Goldsteinin verilöyly, jonka seurauksena Goldsteinista tuli suurelle määrälle israelilaisista sankari, on hyvin merkittävä tapaus ilmentämään israelinjuutalaisten asenteita ei-juutalaisiin nähden. (Tästä paljon lisää kohdassa 7.1.)

Rabbi Yitzhak Ginsburg julisti: “Meidän täytyy tunnustaa, että juutalainen veri ja gojimin veri eivät ole sama asia.”⁵⁴ (NY Times, 6.6.1989, s. 5.)

Rabbi Yaacov Perrin sanoi: “Miljoona arabia ei ole juutalaisen sormen kynnen arvoisia.”⁵⁵ (NY Times, 28.2.1994, s. 1.)

Hyvin vaikutusvaltainen Chabad-Lubavitch-liikkeen suurrabbi Menachem Mendel Schneerson totesi, Halakhasta ja ei-juutalaisen tappamisesta seuraavaa:
“Sellaisella tavalla Halakha, jota säätää Talmud, osoitti että ei-juutalaista tulee rangaista kuolemalla jos hän tappaa sikiön, jopa jos sikiö on ei-juutalainen, kun taas juutalaista ei tulisi tappaa, vaikka sikiö olisikin juutalainen.” (Mezvinsky & Shahak 1999, 59.)

Koskien Talmudin arvovaltaisia oppeja pakanoiden (ja ei-juutalaisten) tappamisesta, Luther (1543) kirjoitti:

“Kirjoittavathan heidän Talmudinsa ja rabbiininsa, ettei muka tappaminen ole synti, jos joku juutalainen tappaa pakanan, vaan vasta silloin, kun hän tappaa jonkun israelilaisen veljensä. […] Ja kaikki heidän sydämensä pelokas huokailu, kaipaus ja toivomus tähtää siihen, että he kerran voisivat meidän pakanain kanssa menetellä samalla tavalla kuin he Esterin aikoina Persiassa pakanain kanssa menettelivät. Oi, miten he rakastavatkaan Esterin kirjaa, joka niin tarkasti vastaa heidän verenhimoista, kostonhaluista, kauheata himoaan ja toivettaan! Millekään verenhimoisemmalle ja kostonhaluisemmalle kansalle aurinko ei ole koskaan paistanut, kun he vielä kuvittelevat, että he muka sen vuoksi olisivat Jumalan kansa, että heidän täytyy ja heidän on pakko murhata ja kuristaa kuoliaaksi pakanoita. Ja tämä on myös pääasia, mitä he Messiaaltaan odottavat: hänen on miekallaan murhattava ja tuhottava koko maailma. Kuten he sitten alun perin meille kristityille koko maailmassa kylläkin osoittivat ja halusta tekivät missä vain voivat. Usein he ovat sitä yrittäneetkin ja sen jälkeen saaneet ankarasti kuonolleen.”56

Nämä edelliset Talmudin opetukset on esitetty täysin oikein, eivätkä ne ole mitenkään pois asiayhteyksistään. Joidenkin rabbien opetuksissa ei-juutalaisten tappaminen on jopa sallittua, vaikka se ei sitä yleisesti ole. Talmudissa ei-juutalaisten tappaminen epäsuoraan ei kuitenkaan ole pääasiassa rangaistava synti. Näiden opetusten johtopäätökset ovat itseasiassa myös juutalaisuuden käytännön lain perustana Halakhassa, jossa on myös ei-juutalaisten epäsuoraan tappaminen sallittu, ja paikoin jopa suoraankin sallittu (ks. 4.1.).

3.3.3. Ryöstäminen ja muita talousasioita

● Baba Bathra 54b: Ei-juutalaisten omaisuus on kuin erämaa; joka tulee sinne ensin, saa sen.⁵⁷

● Baba Kamma 113b; Baba Mezia 24a: Jos ei-juutalainen kadottaa jotakin, juutalainen saa pitää sen, vaikka tietäisikin omistajan.⁵⁸

● Baba Kamma 37b–38a: Jos ei-juutalaisen [‘kanaanilaisen’] härkä puskee israelilaista härkää, ei-juutalaisen täytyy maksaa vahingot täysimääräisinä. Mutta jos israelilaisen härkä puskee ei-juutalaista härkää, israelilainen ei ole velvollinen maksamaan mitään.⁵⁹ (Juutalaiset keskiajalla eivät erotelleet ‘kanaanilaisten’ ja aikansa ei-juutalaisten välillä, ks. MacDonald [1998/2004] kohdassa 3.5.2.) Jewish Encyclopediassa (1901-1906, s. 620) kerrotaan tämäntapaisista juutalaisen ja ei-juutalaisen välisistä oikeusjutuista, että “pitäen kyseiset tosiasiat mielessä, sen vuoksi Mishna, julistaa että jos ei-juutalainen haastaa israelilaisen, on tuomio vastaajan hyväksi; jos israelilainen on haastaja saa hän täydet korvaukset (B. Ḳ. iv. 3).”

● Baba Kamma 38a: Ei-juutalaiset ovat Israelin lain suojan ulkopuolella. Jumala on jättänyt heidän rahansa Israelin vapaasti käytettäväksi.⁶⁰ (Myönnetty oikein tulkituksi Jewish Encyclopediassa, 1901-1906, s. 620.)

● Sanhedrin 57a: Jos ei-juutalainen ryöstää juutalaisen, hänen täytyy maksaa tälle takaisin. Mutta jos juutalainen ryöstää ei-juutalaisen, juutalainen saa pitää saaliin. Samoin jos ei-juutalainen tappaa juutalaisen, ei-juutalainen on tapettava. Mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, juutalainen on vapaa.⁶¹

● Sanhedrin 76b: Herra ei säästä sitä joka palauttaa ei-juutalaiselle (‘Cuthean’) tämän kadottaman esineen.⁶²

Monet arvovaltaiset tahot ovat varmistaneet kaikki edelliset Talmudin otteet – ei-juutalaisten tappamisesta – täysin oikeiksi ja arvovaltaisiksi (esim. Shahak 1994; Mezvinsky & Shahak 1999; Bar Chaim et al 1989/1990; Hartung 1995). Kaikki edelliset Talmudin otteet, ei-juutalaisten tappamisesta, löytyvät myös Talmudin sensuroimattomasta Steinsaltz-painoksesta, joka on vain osittain saatu valmiiksi (Hoffman 2008).

Tri E. Michael Jones (2008, 1065) toteaa, että Talmudissa: “Rodun ylpeys universaalin ylivallan idealla on siinä korotettu hulluuden korkeuksiin. […] kymmentä käskyä ei ole välttämätöntä noudattaa. […] Gojimeihin (ei-juutalaisiin) liittyen kaikki on sallittua: ryöstö, petos, valapetos, murha. […]”

Lisäksi Jones (2008) paljastaa entisen rabbi Drachin todenneen, että: “Talmud erityisesti kieltää juutalaisen pelastamasta ei-juutalaista kuolemalta tai palauttamasta tälle hukkaamaansa omaisuuttaan, jne. tai tuntea sääliä häntä kohtaan.” (s. 1065)

Luther (1543) myös tulkitsi nämä Talmudin kohdat arvovaltaisiksi:
“Siis: [juutalaisten] gojimeilta varastaminen ja ryöstäminen (kuten he koronkiskomisellaan tekevät) on muka jumalanpalvelusta. Sillä he [juutalaiset] pitävät asian sellaisena, koska he muka ovat jaloa verta ja ympärileikatuita pyhimyksiä, mutta me kirottuja gojimeja, minkä vuoksi he eivät voi kohdella meitä tarpeeksi karkeasti eivätkä rikkoa meitä vastaan, koska he muka ovat maailman herroja ja me heidän orjiaan, jopa heidän elukoitaan.”⁶³

Luther jatkoi, kovin sanoin:

“[…] niin paljon sieluja on murhattu heidän itaran, väärän oppinsa, se on, heidän kaksinkertaisen epäjumalisuutensa vuoksi. Sellaiseen oppiin juutalaiset uskovat vielä tänäkin päivänä ja tekevät niin kuin heidän isänsä, vääristelevät Jumalan sanan, ahnehtivat, harjoittavat koronkiskomista, varastavat, murhaavat (missä voivat) ja opettavat vielä lapsiaankin yhä edelleen tekemään samalla tavalla. […] Sillä he ovat täynnänsä taikuutta ja narrimaisuutta merkkeineen, kuvioineen ja 'tetragrammaton'-nimineen (se on epäjumalisuutta), täynnänsä kateutta ja ylpeyttä, ja sen lisäksi he ovat pelkkiä varkaita ja rosvoja, jotka päivän mittaan eivät syö palaakaan eivätkä kanna yllään lankaakaan, mitä he eivät olisi meiltä kirotulla nylkemisellään varastaneet ja rosvonneet. He elävät siis joka päivä vaimoineen ja lapsineen pelkästä varastamisesta ja rosvoamisesta kuten suurvarkaat ja maarosvot, kuitenkin kaikessa katumattomassa turvallisuudessa. Sillä koronkiskoja on suurvaras ja maarosvo, jonka hyvinkin pitäisi riippua hirsipuussa seitsemän kertaa korkeammalla kuin muiden varkaiden.”64

Professori Kevin MacDonald (1994/2002, 229) kuvailee juutalaisuuden etiikan merkityksen olevan omaan joukkoon perustuva – sekä taloudellisissa että muissa muodoissa –, jossa vain omaan joukkoon kohdistuvan vahingon nähdään estävän yksilöitä hyötymästä ulkoryhmän kustannuksella: “Eettiset normit pätivät vain omantyyppisiin” (Katz 1961, 42; viittaus MacDonald 1994/2002, 229). MacDonald jatkaa viittaamalla rabbi Louis Finkelsteiniin:

“On myös ollut voimakas huoli kilpailun rajoittamiseen juutalaisyhteisön keskuudessa, jotta taloudelliset hyödyt voitaisiin maksimoida koko juutalaisyhteisölle, jopa yksittäisten juutalaisten kustannuksella. Finkelstein (1924) esittää lyhyesti talmudistisen lain koskien taloudellista kilpailua juutalaisten keskuudessa. Aikainen tannaitistinen (2. vuosisata jKr.) lähde kielsi juutalaisia myymästä alihintaan keskenään. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin myöhempien viisaiden toimesta, juutalaisen yhteisön sisällä tapahtuvan kilpailun hyväksi – ts. kilpailu joka hyödyttäisi juutalaisia asiakkaita. Myöhempi auktoriteetti määräsi, että jos kaikki kauppa ei-juutalaisten keskuudessa on juutalaisten käsissä, “tulokkaalle on kiellettyä myydä alihintaan toiselle juutalaiselle, ja sen takia kaikki kilpailu on kiellettyä” (s. 377). Näin ollen juutalaisyhteisön sisällä voisi olla vapaakauppaa, jotta ostajaa voitaisiin suojella, mutta monopolistiset toimet juutalaisyhteisön ulkopuolella hyväksyttiin. […] Katz (1961, 61) toteaa, että Ashkenazismin keskuudessa oli laaja kirjallisuus, joka esti taloudellisen kilpailun juutalaisten ja ei-juutalaisten kanssa. Juutalaisten ei sallittu alittaa muiden juutalaisten tarjouksia toimilupiin, eikä juutalaisten sallittu sekaantua muiden juutalaisten pitämiin monopoleihin, jossa tarkoituksena oli “ettei menetetä Israelin rahaa”. Samankaltaisia käytäntöjä ilmeni juutalaisten keskuudessa Ottomaanien valtakunnassa (Shaw 1991, 64f). […] Juutalaisia kiellettiin tuomasta ei-juutalaisia asiakkaita ei-juutalaisen kauppaan tai auttamasta ei-juutalaisia kaupankäynnissä. Juutalainen laki kielsi juutalaisten ja kristittyjen väliset osakkuudet ja jopa väliaikaiset sopimukset kiellettiin, ja tuollaisia lakeja säädettiin ja säädettiin uudelleen juutalaisten auktoriteettien toimesta: “Oli jatkuvia tuomitsemisia ja pannanjulistuksia niitä vastaan, jotka ‘paljastivat Israelin salaisuudet’ kauppiaille tai aatelistolle” (Hundert 1986, 61).[9] Sefardisuuden joukossa oli suuri rikos aiheuttaa juutalaista menettämään omaisuuttaan ei-juutalaiselle. Espanjalaisessa synodissa v. 1432 määrättiin, että tuollaisissa tapauksissa rikoksentekijä alistettaisiin äärimmäisille rankaisumuodoille, mukaan lukien otsan merkitseminen polttoraudalla, piiskaaminen ja teloitus (ks. Finkelstein 1924, 363).” (MacDonald 1994/2002, 229, 230.)

MacDonald (1994/2002, 234) vielä jatkaa juutalaisten hyväntekeväisyydestä, verraten sitä edellisiin juutalaisten taloudelliseen käyttäytymiseen, ja viitaten myös juutalaisten läheisen geneettisyyden olevan tärkeä tekijä: “Siinä missä on olemassa suuret määrät taloudellista yhteistyötä (ja hyväntekeväisyyttä) koko juutalaisyhteisön keskuudessa, kun taas hyväntekeväisyyttä ei juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä ole melkein yhtään, vieläkin suuremmat määrät taloudellista yhteistyötä (ja hyväntekeväisyyttä) yhdistetään tiettyjen perheiden välisten läheisiin sukulaisuuksiin ja biologiseen läheisyyteen.”

Vielä ryöstämiseen liittyen: Myös juutalaisuuden käytännön laissa Halakhassa, sallitaan joissain olosuhteissa ei-juutalaisten ryöstäminen. Tämä on mm. sallittua aina kun juutalaisilla on ylivalta-asema ei-juutalaisiin nähden tai kun tämä ryöstäminen ei aiheuta juutalaisvastaisuutta (ks. 4.-kohta).

3.3.4. Ei-juutalaisten epäluotettavuus ja sallittu huijaaminen

● Baba Kamma 113a: On luvallista pettää ja huijata, jos oikeutta käydään ei-juutalaista vastaan. Juutalainen saa valehdella ja vannoa väärän valan oikeudessa saadakseen ei-juutalaisen tuomituksi.⁶⁵

● Nedarim 23a-b: Kaikki juutalaisten seuraavana vuona tekemät valat tulevat olemaan tyhjiä ja mitättömiä, eli siis pätemättömiä.⁶⁶ (Kol Nidre -rukous.)

Jewish Encyclopedian artikkelissa ‘Gentile’ todetaan, viitaten syrjintään ei-juutalaisia vastaan, että ei-juutalaisiin ei ollut turvallista luottaa todistajana oikeudessa, ei rikosoikeudessa eikä siviilioikeudessa. Ei-juutalaisten ei uskottu pitävänsä lupaustaan tai kunniallista sanaansa kuten juutalainen (Bek. 13b). Tämän Encyclopedian mukaan “Talmud kommentoi ei-juutalaisten valheellisuutta (“outojen lasten joukkio jonka suu puhuu turhuutta ja heidän oikea kätensä [nostaen sen vannoakseen valan] on valheellisuuden käsi’ [Ps. Cxliv. 11]), ja asettaa tämän vastakkain juutalaisen maineeseen: ‘Israelin jäänne ei tee vääryyttä eikä puhu valheita; eikä myöskään tule petollinen kieli löytymään heidän suustaan’ (Zeph. Iii. 13).” Artikkelin mukaan Toora ei syrji ei-juutalaisen todistusta silloin kun häntä pidetään syyllisenä; kun hänen ei uskota vannovan väärää valaa, häntä uskotaan.⁶⁷

Jewish Encyclopedian artikkelissa ‘Kol Nidre’ kerrotaan että rukouksessa “kaikki valat, velvollisuudet, lupaukset ja anateemat” julistetaan seuraavan vuoden ajaksi “anteeksi annetuiksi, mitättömiksi ja tyhjiksi, eivätkä ne tule sitomaan tai omaamaan mitään valtaa” juutalaisiin.⁶⁸ Artikkelissa myös huomautetaan myöhemmin kuinka monet antisemiitit ovat historian aikana vastustaneet juutalaisia, ja heidän osallistumistaan tuomioistuimiin juuri tuon Kol Nidre -rukouksen takia, jonka he epäilivät tekevän juutalaisten todistukset mitättömiksi ja juutalaiset epäluotettaviksi muissakin yhteiskunnan asemissa. Juutalaisten täytyi toisinaan tehdä erilainen vala ei-juutalaisten tuomioistuimissa, eikä juutalaisten aina annettu antaa todistusta lainkaan. Lisäksi artikkelissa painotetaan että tämä rukous viittaa vain yksittäisiin valoihin, jotka on tehty Jumalalle yksityisesti; ei kaikkiin maanpäällisiin valoihin.

On siis painotettava, että yleisesti juutalaiset esittävät tämän rukouksen tarkoittavan vain Jumalalle yksityisesti tehtyjä valoja ja lupauksia. Mutta luonnollinen kysymys tästä kuitenkin herää: Olettaen tuon rukouksen tarkoittavan tosiaan vain Jumalalle tehtyjä valoja (eli ei kaikkia maanpäällisiä valoja ei-juutalaisille), rohkaiseeko tämä rukous juutalaisia tosiaan pitämään valojaan ei-juutalaisille? Jos juutalaiset kerran saavat tällä rukouksellaan tehdä tyhjiksi valansa Jumalalle, niin miksi eivät myös ei-juutalaisille? Vaikuttaisi vahvasti siltä, että juutalaisuudessa Jumala on erittäin paljon korkeammassa asemassa kuin ei-juutalaiset, joten jos hänelle tehdyt valat voi tehdä tyhjiksi, miksei myös ei-juutalaisille…? (Tätä antisemiitit ovat varmaankin myös historiassa epäilleet ja vihjailleet useasti.)

Luther, koskien näitä Talmudin auktoritatiivisia kohtia, totesi:
“He ovat oikeita valehtelijoita ja verikoiria, jotka ovat koko Raamatun lakkaamatta alusta loppuun asti valheellisilla selityksillään muuttaneet ja vääristelleet. […] Ja se ei ole synti, jos juutalainen ei pidä jollekin pakanalle antamaansa valaa.”⁶⁹

Juutalainen kirjailija ja juutalaisuuden tutkija Joseph Burg totesi valallisessa todistuksessaan oikeudessa Kanadassa v. 1988, koskien omia kokemuksiaan saksalaisten keskitysleireistä ja holokaustiväitteistä sekä ‘holokaustitodistajista’, että juutalaisten antamat valat ja lausunnot ei-juutalaisten tuomioistuimissa eivät olleet sitovia:

“[…] Toiset keksivät tarinan, että eläviä juutalaisia työnnettiin sisään poltettaviksi. Burg todisti, että hän haluaisi mielellään nähdä sellaisen juutalaisen, joka oli antanut sellaisia lausuntoja jonkin oikeudenkäynnin aikana. Hän sanoi, että sellainen juutalainen tulisi pakottaa ottamaan vala rabbien menojen mukaan kalotti (päähine) päälaella, ilman Kristuksen kuvia, heprealaisen Raamatun kanssa, rabbin tai hurskaan uskonnollisen juutalaisen läsnäollessa. Sitten hänen pitäisi vannoa vala, että hän oli nähnyt jotain sellaista. Silloin nämä väärät lausunnot, nämä sairaat lausunnot, kumoutuisivat 99,5-prosenttisesti, koska pinnallinen vala ei ollut moraalisesti sitova näille juutalaisille. (26-6900)”70 (Kulaszka 1992, ‘Did Six Million Really Die?’Report of the Evidence in the Canadian ‘False News’ Trial of Ernst Zündel – 1988, s. 551-558.)

Professori Shahak, (1994, 48) kysyy retorisesti: “Mitä yleisesti pidetäänkään ‘pyhimpänä’ ja juhlallisimpana tilaisuutena juutalaisessa liturgiallisesssa vuodessa, johon osallistuu jopa erittäin monia juutalaisia, jotka muuten ovat kaukana uskonnosta?” Johon hän samalla vastaa: “Se on Kol Nidre -rukous Yom Kippurin iltana – erityisen hullu ja petollinen erivapaus [dispanssi], jonka johdosta kaikki yksityiset Jumalalle tehdyt valat seuraavalle vuodelle julistetaan etukäteen mitättömiksi.”⁷¹

Juutalaisuudesta kristinuskoon kääntyneen Doninin (1236) mukaan:
“[…] juutalaiset saattoivat syyttömästi huijata ja pettää kristittyjä miten tahansa mahdollista […] Talmud, vakuutti Donin, myönsi luvan murhaan, varkauteen ja uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen, ja se sisälsi rajoituksia ei-juutalaisia kohtaan; se kielsi luottamasta heihin, kunnioittamasta heitä tai edes palauttamasta heidän kadottamaansa omaisuutta. Kaikkein pahin kauhistus Doninille olivat juutalaisten lausumat kristittyjen ja luopioiden vastaiset rukoukset päivittäisessä jumalanpalvelusjärjestyksessään.”⁷² (Cohen 1982, 60, 68, 71.)

Historioitsija Goldwin Smith (1894) paheksui juutalaisuuden heimollista moraalisuutta ja ylpeyttä sekä heidän halveksuntaansa ihmiskuntaa kohtaan, jotka hänen mukaansa olivat juutalaisuudella tunnusomaista. Hän viittasi useisiin talmudistisiin tekstinkatkelmiin, kuten Baba Kamma 113a, jossa juutalaisten sallittiin huijaavan ei-juutalaisia (Smith 1894, 270; viittaus MacDonald 1998a/2004, 56).

Werner Sombart (1913, 244-245) luonnehti juutalaislain erottelun juutalaisten hyväksi ei-juutalaisiin nähden. Hänen mukaansa juutalaislaki piti juutalaisia tärkeämpinä monin tavoin, esim. velvollisuuksissa ei-juutalaisten hyväksi käyttämisessä. Sombart todisteli näkemyksiään kuuluisan 1800-luvun juutalaiseen historioitsija Heinrich Graetzin kirjoituksilla:
“Ilmauksen ottaminen pois sen merkityksestään, älykkään asianajajan kaikkien temppujen käyttäminen, sanoilla leikkiminen, ja sen tuomitseminen mitä ei voitu tietää […] tuollaiset olivat puolanjuutalaisen tunnusmerkit. […] Rehellisyyden ja oikeamielisyyden hän oli menettänyt yhtä täydellisesti kuin yksinkertaisuuden ja totuudellisuuden. Hän teki itsestään aivovoimistelun mestarin kaikilla koulukunnilla ja sovelsi niitä saadakseen etulyöntiaseman kaikkiin niihin nähden, jotka eivät olleet yhtä ovelia kuin hän itse. Hän nautti huijaamisesta ja kurkottamisesta, mikä antoi hänelle jollain tapaa voitoniloa. Mutta hänen omaa kansaansa hän ei voinut kohdella tällä tavoin: he olivat yhtä viekkaita kuin hän itse. Se oli ei-juutalainen, joka tunsi vahingokseen seuraukset puolanjuutalaisen talmudistisesti koulutetusta mielestä.” (Sombart 1913, 246; viittaus MacDonald 1998a/2004, 57.)

Kristinuskoon kääntynyt juutalainen Benjamin Freedman totesi puheessaan (1961) Kol Nidre-rukouksesta:

“Haluan myös kertoa teille vielä yhden asian. Te sanotte.. ‘Voi juutalaisia. Miksi juuri juutalaiset? Miksi, mehän saimme kristinuskon juutalaisilta ja he antoivat meille Jeesuksen ja uskontomme.’ Mutta tiesittekö, että Sovituspäivä, jonka te luulette olevan juutalaisille pyhä, ja sinä päivänä... ja minä olin yksi heistä! Tämä ei ole juoru. En ole täällä herättämässä hämmennystä vaan olen täällä kertomassa teille faktoja. Kun kävelet Sovituspäivänä synagogaan, nouset seisomaan aivan ensimmäiseen rukoukseen jonka lausut. Sinä seisot... ja se on ainoa rukous jossa joudut seisomaan ja toistat kolme kertaa lyhyen rukouksen joka on nimeltään Kol Nidre. Rukouksessa teet sopimuksen Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Sopimuksessa vala, lupaus tai sitoumus, jonka teet seuraavien 12 kuukauden aikana on mitätön ja tyhjä. Vala ei ole vala; lupaus ei ole lupaus; sitoumus ei ole sitoumus. Niillä ei ole voimaa eikä vaikutusta. Lisäksi vielä Talmud opettaa, kun teet valan, lupauksen tai sitoumuksen, sinun tulee muistaa Kol Nidre -rukous, jonka lausuit Sovituspäivänä ja sinut on vapautettu täyttämästä niitä. Kuinka paljon voit luottaa heidän uskollisuuteensa? Voit luottaa heihin niin paljon kuin saksalaiset luottivat heihin vuonna 1916. Me joudumme kärsimään saman kohtalon kuin saksalaisetkin ja samasta syystä. Ette voi luottaa johonkin epävarmaan johtajaan jota ei ole velvoitettu kunnioittamaan valaa, lupausta ja sitoutumista.”73 (A Jewish Defector Warns America: Benjamin Freedman Speaks on Zionism, 1961; Freedman siis vihjasi että juutalaisiin ei voi luottaa tuon Kol Nidren takia.)

Uudella ajalla juutalaisia pidettiin useimmiten kansojen sananlaskuissa ja kirjallisuudessa epäluotettavina ja huijareina; tämä kirjallisuus oli “empiirisesti hankittua kansan viisautta” ja “elämäntotuuksia”; juutalaisten piirteistä “epäluotettavuus, ahneus ja saituus tulevat sananlaskuissa keskeisimmin esille” (Kuparinen 2008, 123-124). Nähdäkseni tämä kirjallisuus heijasteli selvästi juutalaisuuden oppeja ei-juutalaisten huijaamisesta, joista oli tullut juutalaisille luonteenpiirteitä kansan silmissä (ks. 7.4.). Myös juutalaisuuden käytännön laeissa (Halakhassa) on ei-juutalaisten huijaaminen sallittu (ks. 4.5.5.).

3.3.5. Juutalaisten pyhyys ja suuruus

● Berakoth 7a: Mooses pyysi, että Jumalan Henki lepäisi vain israelilaisten päällä, nimenomaan sulkien pois ei-juutalaiset, ja Jumala suostui hänen pyyntöönsä.⁷⁴

● Berakoth 59a: Maanjäristykset syntyvät, kun Israelin kärsiessä Jumalan kyyneleet putoavat valtamereen.⁷⁵

● Baba Bathra 10b: Israelin teot ovat vanhurskaita, ei-juutalaiset sen sijaan kykenevät vain syntiin.⁷⁶

● Sanhedrin XI: Mishna; Kaikilla israelilaisilla on osuus tulevaan maailmaan, sillä israelilaiset ovat vanhurskaita, joten he tulevat perimään maailman ikuisiksi ajoiksi.⁷⁷

● Sanhedrin 58b: Ei-juutalainen, joka lyö juutalaista, ansaitsee kuoleman. Juutalaisen lyöminen on Jumalan silmissä loukkaus Jumalan Henkeä vastaan.⁷⁸

● Sanhedrin 37a: Mishna; Yhden ainoan israelilaisen sielun tuhoaminen on sama kuin koko maailman tuhoaminen. Yhden ainoan israelilaisen sielun pelastaminen on sama kuin koko maailman pelastaminen.⁷⁹ (Tämä kyseinen lainaus esitettiin väärin elokuvassa Schindlerin lista [1994] tarkoittamaan kaikkien ihmisten pelastamista. Toisaalta tietylle juutalaisyleisölle tämäkin voisi olla riittävän selvä ilmaisu, koska vain juutalaisia pidetään ihmisinä, mutta ei-juutalaisyleisölle se ei selvä ole.)

● Kethuboth 111a: Messias on ilman metaforaa juutalainen kansa, eli ts. juutalaiset itsessään ovat Messias.⁸⁰ (Tämä on hieman messiaaninen poikkeava näkemys, mutta varsin pätevä, esim. Kabbalassa; ks. 5.2.; 6.6.2.)

● Sanhedrin 65b: Rabbi loi kerran yhden ihmisen. Halutessaan rabbit voivat luoda maailman.⁸¹

Konservatiivirabbi Leah Orlowick paljasti juutalaisuuden uskon paremmuuteensa suoraan:
“Juutalaiset tulisivat melko nolostuneiksi, jos meidän oma voitonriemuinen kirjallisuutemme olisi paremmin tunnettua. Minä voin näyttää teille tekstejä joissa juutalaiset julistavat itsensä olevan luontaisesti korkeammalla hengellisellä tasolla, kuin ei-juutalaiset. Ja jos olisitte valmiita kahlaamaan kaikkien puolustelijoiden läpi, kakistelun ja teeskentelyn, minä voin tuoda teille juutalaisia jotka vieläkin uskovat luontaiseen paremmuuteensa, joten eipä olla tekopyhiä.”⁸² (Halberstam 1997, 221.)

Erittäin vaikutusvaltainen Chabad-Lubavitch-liikkeen suurrabbi Menachem Mendel Schneerson totesi juutalaisten pyhyydestä ja ei-juutalaisten pahuudesta:
“[…] juutalaisen henkilön keho on täysin erilaista laatua kuin maailman kaikkien muiden kansakuntien [jäsenten]. […] Vielä suurempi ero on olemassa sieluihin liittyen. Kaksi vastakkaista sielujen tyyppiä on olemassa, ei-juutalaisen sielu tulee kolmesta satanistisesta sfääristä kun taas juutalaisen sielu saa alkunsa pyhyydestä.” (Mezvinsky & Shahak 1999, 59-61; ks. 5.1.; 5.3.1.)

Myös rabbi Yitzhak Ginsburg, eräs juutalaisuuden mystiikan merkittävimmistä auktoriteeteista, julisti selvästi juutalaisten pyhyyden ja ylempiarvoisuuden ei-juutalaisiin nähden:
“Jos jokainen solu juutalaisessa kehossa sisältää jumalallisuutta, on osa Jumalaa, sitten jokainen DNA:n säie on osa Jumalaa. […] Juutalaisessa hengessä on loputtomasti enemmän jotain pyhää ja ainutlaatuista, kuin ei-juutalaisessa hengessä.”⁸³ (Jewish Week, 26.4.1996; viittaus Mezvinsky & Shahak 1999, 61-62.)

Professorit Mezvinsky ja Shahak (1999, ix, 58-61) paljastavat opetusten juutalaisuuden pyhyydestä, ja ylempiarvoisuudesta ei-juutalaisten sieluihin nähden, olevan mm. suositun Luriaanisen Kabbalan perustana (5.1.), jolla on paljon kannatusta mm. Israelissa (6.8.; 7.3.). Nämä opetukset juutalaisten pyhyydestä (ja ylempiarvoisuudesta) ovat myös valtavan vaikutusvaltaisen Chabad-Lubavitch-liikkeen perustana (7.1.).

3.4. Viha kristinuskoa ja Jeesusta kohtaan

Tässä kohdassa osoitan perusteellisesti, että juutalaisuudessa vihataan kristinuskoa ja kristittyjä sekä Jeesusta. Keskiajan Euroopassa tämä juutalaisuuden kristinuskon viha oli syynä useasti antisemitismiin, kristittyjen syyttäessä juutalaisuutta täysin rehellisesti ja oikein perustein vihasta kristittyjä ja ei-juutalaisia kohtaan.

3.4.1. Peitesanoja kristityistä

Juutalaisten Jewish Encyclopedian (1901-1906) artikkelissa ‘Min’ kerrotaan (s. 594-595), että tätä sanaa käytetään usein Talmudissa ja Midrashissa tarkoittamaan samarialaista, sadduceeta, gnostikkoa ja juutalaiskristittyä. Artikkelissa myös kerrotaan että “kristillisellä aikakaudella tekstikatkelmat jotka viittaavat ‘minim’iin yleensä merkitsevät juutalaiskristittyä, gnostikkoa ja nasaretilaista”. Ja että joissain tekstikatkelmissa sitä jopa käytettiin tarkoittamaan kristittyä.⁸⁴ Samaisessa artikkelissa myös mainitaan että juutalaisilla oli käytössään rukous minimiä vastaan, mutta että ajan kuluessa alkuperäinen sana “Noẓerim” (“nasaretilaiset”) muutettiin toiseksi. Encyclopedian mukaan tämä muutos johtui todennäköisesti kirkkoisien syytöksistä siitä että juutalaiset kirosivat kaikkia kristittyjä nasaretilaisten nimeen. Artikkelissa lisäksi mainitaan että on kiellettyä osallistua lihan, leivän tai viinin ruokailuun minin kanssa, että minin kirjoittamat lakikääröt tuee polttaa, että minin teurastama eläin on kiellettyä ruokaa, ja että minin todistusta ei myönnetä todisteeksi juutalaiseen oikeuteen sekä että israelilainen ei saanut palauttaa takaisin löytämäänsä tavaraa joka kuului minille.⁸⁵ Maimonidesin mukaan (“Yad”, Teshubah, iii.) viidelle eri tyyppiselle harhauskoiselle pätee määritelmä min: niille jotka kiistävät Jumalan olemassaolon, jotka uskovat kahteen tai useampaan jumalaan, jotka katsovat Jumalalle muodon ja hahmon, niille jotka uskovat että ennen luomista oli jotain Jumalan lisäksi ja niille jotka palvovat tähtiä, planeettoja tai muita vastaavia asioita.⁸⁶ Jälleen täytyy kuitenkin muistaa että sama artikkeli myönsi jo aiemmin että tällä sanalla min tarkoitettiin myös juutalaiskristittyjä, nasaretilaisia ja kristittyjä, ei siis pelkästään Maimonidesin määrittämiä ‘pakanoita’.

3.4.2. Jeesus Talmudissa

Jewish Encyclopedian (1901-1906) artikkelissa ‘Jesus of Nazareth’ (s. 171), kirjoitetaan että Jeesusta halveksuttiin Talmudissa ja muissa juutalaisuuden kirjoituksissa. Hänelle kuvattiin avioton syntymä, taikuutta ja häpeällinen kuolema. Jeesuksesta myös käytettiin peitesanoja, kuten “tuo mies”, “tuo nimetön” ja “paskiainen”.⁸⁷ Samassa artikkelissa myös todetaan, että Jeesus oppi taikuutta Egyptissä ja teki ihmeitä sillä, ja että hän myös leikkasi taikakaavoja ihoonsa. Mainitaan myös että Jeesuksen opetuslapset paransivat sairaita “Jeesuksen Panderan nimeen”.Todetaan myös että Jeesus syyllistyi noituuteen ja että hänet erotettiin lukumiesten piiristä. Myös mainitaan että syyte taikuudesta Jeesusta kohtaan tuodaan usein esiin monissa paikoin, kuten myös syyte siitä että Jeesus johti ihmisiä harhaan.⁸⁸ Lisäksi tämän saman Encyclopedian ‘Balaam’-artikkelissa (s. 469) mainitaan, että:
“[…] ja niin ollen myös salanimi ‘Balaam’ on annettu Jeesukselle [kohdissa] Sanh. 106b ja Git. 57a.”⁸⁹ (Ts. Talmudin kohdissa Sanhedrin 106b ja Gittin 57a.)

Nämä tosiasiat tulee pitää mielessä seuraavissa Talmudin kohdissa:

● Sanhedrin 67a: Jeesus oli Pandira-nimisen sotilaan poika.⁹⁰ (Tässä ja monissa seuraavissa Talmudin kohdassa sensorit myöntävät sensuroimattoman kohdan viitanneen kristinuskon Jeesukseen.)

● Sotah 47a; Sanhedrin 107b: Jeesus erotettiin seurakunnasta, koska hän ajatteli vietellä naisen, ja suruissaan ja sekavana hän alkoi palvoa tiiliskiveä. Jeesus oli noita, joka vietteli, turmeli ja tuhosi Israelin. (Varmistettu mm. em. Noahide.com -sivustolla.)

● Sanhedrin 43a: Jeesus syyllistyi noituuteen ja luopumukseen; hän ansaitsi teloituksen. Jeesuksen opetuslapset ansaitsivat kuoleman.

● Sanhedrin 43a; 67a: Pääsiäisiltana Jeesus hirtettiin. 40 päivän ajan ennen teloitusta airut julisti: Hänet tullaan kivittämään, koska hän on harjoittanut noituutta ja vietellyt Israelin luopumukseen.⁹¹⁹²

● Sanhedrin 106a-b: “Voi häntä, joka tekee itsestään elävän Jumalan nimen kautta”. Jeesuksen ylösnousemus kirotaan. Maria oli huora; Jeesus oli paha mies. Kuinka vanha Jeesus olikaan? … Murhamiehet ja petturit eivät pääse puoleen ikäänsä (Ps. 55:24), näin ollen hän oli 33- tai 34-vuotias.⁹³ (Ks. Jewish Encyclopedia, 1901-1906, s. 469, ‘Balaam’ [em.].) Tässä ja monissa seuraavissa Talmudin kohdissa käytetään Jeesuksesta salanimeä ‘Balaam’ tai muita harhaanjohtavia ilmaisuja: Talmudin kääntäjät ovat kuitenkin moniin alaviitteisiinsä selventäneet asiaa kertomalla että “eräiden näkemysten mukaan tässä viitattiin Jeesukseen”. Lisäksi tullaan muista lähteistä varmistamaan myöhemmin, että nuo “eräät näkemykset” ovat tosiaan oikeita; että näissä kohdissa tosiaan viitataan kristinuskon Jeesukseen.

● Gittin 57a: Jeesus [‘Balaam’] lähetettiin rabbien moittimisen vuoksi helvettiin, jossa häntä rangaistaan keittämällä häntä kiehuvassa ulosteessa. Jeesus luettiin yhdeksi niistä kolmesta suurimmasta “Israelin synnintekijästä” (Jeesus, Bileam, Tiitus), jotka Israel on koskaan tuntenut.⁹⁴ (Ks. edellä mainittu Jewish Encyclopedian artikkeli.)

● Sanhedrin 45a, 52a-b, 106a: Kuvaa kolmea niistä neljästä menetelmästä, joilla Jeesus [‘Balaam’] tapettiin (kivittäminen, polttaminen, kaulan katkaiseminen, kuristaminen). Kivitettäessä raskas kivi pudotettiin Jeesuksen rinnan päälle niin että se murskaantui. Poltettaessa Jeesus laskettiin lantaan kainaloita myöten, sitten hänen kaulansa ympärille kiedottiin kangas, jonka päitä vedettiin sen jälkeen vastakkaisiin suuntiin, niin että suu aukesi. Sulaa lyijyä kaadettiin suusta sisään, niin että sisälmykset paloivat (näin tahdottiin polttaa sielu). Kuristaminen samalla systeemillä, kiristämällä lujasti kankaan päitä. Kaula katkaistiin miekalla.⁹⁵

Useat arvovaltaiset tahot varmistavat kaikki Jeesukseen liittyvät Talmudin otteet täysin oikeiksi (esim. Shahak 1994; Schäfer 2007; lubavitch-sivusto Noahide.com; Herford 1906) [johon myös Soncino-Talmudin tekijät viittasivat]). Seuraavaksi esitän perusteellisemmin näiden lähteiden varmennukset:

Shahak (1994, 20-21, 98, 118) varmistaa edellä mainitut otteet oikeiksi:

“Täytyy myöntää heti alussa, että Talmud ja talmudistinen kirjallisuus – lukuun ottamatta niiden yleistä ei-juutalaisvastaista piirrettä, joka kulkee niiden läpi, josta puhutaan tarkemmin kappaleessa 5 – sisältää erittäin loukkaavia lausuntoja ja ohjelauseita erityisesti kristinuskoa vastaan. Esimerkiksi, lisänä lukuisiin rääväsuisiin seksuaalisiin syytteisiin Jeesuksesta, Talmud toteaa että hänen rangaistuksensa helvetissä on kiehuvaan ulosteeseen upottaminen – lausunto joka ei oikein tule tekemään Talmudia rakkaaksi uskovaisille kristityille. […] Talmudin mukaan Jeesus teloitettiin asiaankuuluvalla rabbiinisella oikeusistuimella, epäjumalanpalveluksesta ja vastenmielisyydestä rabbiiniseen auktoriteettiin. Kaikki klassiset juutalaislähteet, jotka mainitsevat hänen teloituksensa, ottavat ilomielin vastuun siitä; talmudistisessa kertomuksessa roomalaisia ei edes mainita. Suositummat kertomukset – jotka kuitenkin otettiin hyvin tosissaan – kuten pahamainen Toldot Yeshu ovat vieläkin pahempia, sillä edellä mainittujen rikosten lisäksi ne syyttävät häntä noituudesta. Itse nimi ‘Jeesus’ oli juutalaisille symboli kaikesta inhottavasta, ja tämä populaari perinne kestää vieläkin. […] Heprean kielen muoto nimestä Jeesus – Yeshu – tulkittiin akronyymiksi kiroukselle ‘tulkoon hänen nimensä ja muistonsa hävitetyksi’, jota vielä nykyäänkin käytetään äärimmäisenä herjauksen muotona. Itse asiassa, antisionistiset ortodoksijuutalaiset (kuten Neturai Karta) joskus viittaavat Herzliin ‘Herzl Jeesuksena’ ja olen löytänyt uskonnollisissa sionistisissa kirjoituksilla ilmaisuja kuten ‘Nasser Jeesus’ ja viime aikoina ‘Arafat Jeesus’.”96

Uskonnollisen juutalaisjärjestö Chabad-Lubavitchin Noahide.com -sivustolla, todetaan artikkelissa Jeesuksesta, että Talmudin mukaan Jeesus Nasaretilainen teki seuraavia syntejä:

“1. Hän ja hänen opetuslapsensa harjoittivat noituutta ja mustaa magiaa, johtivat juutalaisia harhaan epäjumalanpalvekseen, ja ja joita muiden ei-juutalaisten voimat tukivat kukistaakseen juutalaisen palvonnan. (Sanhedrin 43a) 2. Hän oli seksuaalisesti epämoraali, palvoi kivipatsaita (tiili on mainittu), hänet häädettiin pois juutalaiskansan luota hänen pahantaipuisuutensa takia ja kieltäytyi katumasta. (Sanhedrin 107b; Sotah 47a) 3. Hän oppi noituutta Egyptissä ja, tehdäkseen ihmeitä, käytti toimenpiteitä joihin kuului hänen lihansa leikkaaminen – joka on myös nimenomaan kielletty Raamatussa. (Shabbos 104b)”97 (Noahide.com, ‘Who Was Jesus?’.)

Professori Peter Schäfer, joka on juutalaisuuden opintojen ohjelman johtaja Princetonin yliopistossa, osoittaa kirjassaan Jesus in the Talmud (2007) kaikkien edellä mainittujen Talmudin kohtien tosiaan viittaavaan kristinuskon Jeesukseen. Schäfer toteaa mm. että:
“Talmudistiset tarinat pilkkaavat Jeesuksen syntymää neitsyestä, kiistävät tulisesti hänen olevan Messias ja Jumalan poika, ja väittävät että hänet teloitettiin laillisesti jumalan pilkkaajana ja epäjumalanpalvelijana. Ne kaatavat kristinuskon idean Jeesuksen ylösnousemuksesta ja väittävät että hän sai ansaitsemansa rangaistuksen helvetissä – ja että samankaltainen kohtalo odottaa hänen seuraajiaan.”⁹⁸

Professori Schäferin kirjasta kirjoitti myös David Klinghoffer artikkelissaan (2007) Publishers Weekly -julkaisussa:
“[Peter] Schaefer, joka johtaa Princetonin juutalaisuuden opintojen ohjelmaa, on kerännyt ja analysoinut kaikki tekstikatkelmat Talmudista, jotka ilmeisesti viittaavat kristinuskon perustajaan, tekstit jotka oli aiemmin sensuroitu Talmudin painoksista vuosisadoiksi. Kirjassaan hän argumentoi […] että pöyristyttävät tekstikatkelmat eivät tosiasiassa viittaa johonkin muuhun muinaisten aikojen hahmoon, vaan kuuluisaan Jeesus Nasaretilaiseen.
Mikä oikeastaan on niin pöyristyttävää? [kirjassa] Miten olisi Jeesus rangaistavana helvetissä ikuisuuden ajan, pakotettuna istumaan noidankattilassa täynnä ulostetta? […] Hänen editorinsa Princetonin yliopistossa, Birgitta van Rheinberg, nauroi ja oli samaa mieltä: “Sitä ajattelee, että ohhoh, tämä ei tule menemään hyvin eräissä piireissä”.”⁹⁹ (Klinghoffer 2007, ‘What the Talmud Really Says About Jesus’, Publishers Weekly 31.1.2007.)

3.4.3. Viha kristittyjä ja kristinuskon kirjoja kohtaan

● Sanhedrin 90a, 100b: Niillä jotka lukevat ei-kanonisia kirjoja [Uutta testamenttia], ei ole mitään osuutta tulevaan elämään.¹⁰⁰ (Jälleen Talmudissa myönnetään sanojen sensurointi tässä kohdassa: Alaviitteessä [6] myönnetään että sanaa ‘Sadducee’ oli käytetty korvaamaan ei-juutalainen ja tässä myös selvennetään että kyse oli tosiaan kristittyjen kirjoista ja Uudesta testamentista.)

● Sanhedrin 99a: Kristityn [min] kysyessä että milloin messias tulee, vastattiin hänelle että “silloin kun pimeys vallitsee heidän [kristittyjen] yllään”.¹⁰¹ (Talmudin kohdassa Sanhedrin 100b viitattiin minin tarkoittavan kristittyjä, joten siksi tässä myös ehdottomasti puhutaan kristityistä.)

● Shabbath 116a: Kristillisiä kirjoja [mm. Uusi testamentti] ei tule pelastaa tulelta, kuten ei myöskään rakennuksen romahdukselta, vedeltä tai miltään muulta joka ne tuhoaisi; kristittyjen kirjoja tulee polttaa; Uusi testamentti on kuin tyhjä paperi. … Missään olosuhteissa ei saa mennä kristityn taloon. … Kristittyjen vihaamiseen käsketty Ps. 139:21:ssä [Ps. CXXXIX, 21f.].¹⁰²

Jewish Encyclopediassa (1901-1906, s. 595) sivuttiin tätä Talmudin kohtaa hieman paljastavammin ja suoremmin (artikkelissa ‘Min’):
““Minien [kristittyjen] kirjoitukset”, sanoo R. Tarfon, “ansaitsevat tulla poltetuiksi, vaikka Jumalan pyhä nimi ilmenee siellä, sillä pakanuus on vaarattomampaa kuin ‘minut’ [kristinusko]; sillä edellinen ei kykene tunnistamaan juutalaisuuden totuutta tiedon halusta, kun taas jälkimmäinen kiistää täysin sen minkä tietää siitä” (Shab. 116a).”¹⁰³ (Tämän perusteella siis tämä Talmudin kohta oli jälleen Talmudin Soncino-painoksessa [1935-1952] sensuroitu. Tässä kyseisessä ‘Min’-artikkelissa kerrotaan minin tarkoittavan mm. kristittyjä, mutta tässä yhteydessä se ei voi mitenkään tarkoittaa mitään muuta kuin kristittyjä.)

● Rosh Hashanah 17a: Kristityt [minim], jotka torjuivat Tooran ja kiistivät kuolleiden ylösnousemuksen, ja jotka hylkäsivät yhteisön tavat, ja jotka “levittivät terroriaan elävien maalla” ja jotka tekivät syntiä joutuvat helvettiin [Gehinnom]. Heitä tullaan rankaisemaan kaikkien sukupolvien ajan.¹⁰⁴ (s. 64-67)

Juutalaisuuden arvovaltaisimpiin ja merkittävimpiin tahoihin kuuluva Moses Maimonides piti selvästi kaikkia kristittyjä epäjumalanpalvelijoina. Maimonides piti kristittyjen rankaisemista kuolemalla jopa suotavana (ks. 4.1.).

Strasbourgin entinen suurrabbi Paul Louis Bernard Drach julkaisi v. 1827 teoksensa Deuxième lettre d'un rabbin converti, jossa hän totesi (s. 27), että “Näiden rabbien kiihko menee niinkin pitkälle, että he vihkivät kuoleman kaikille niille, jotka seuraavat kolminaisuuden oppia, ja tämän seurauksena kaikille kristityille israelilaisille” (viittaus Leese 1938).

Vuonna 1236 Donin, juutalainen käännynnäinen kristinuskoon, lähestyi paavi Gregory IX:ää, listallaan syytteitä rabbiinista juutalaisuutta vastaan. Doninin mukaan:
“rabbit [väitetysti] käskivät juutalaisten tappaa kristittyjä ja määräsivät, että juutalaiset saattoivat syyttömästi huijata ja pettää kristittyjä miten tahansa mahdollista […] Talmud, vakuutti Donin, myönsi luvan murhaan, varkauteen ja uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen, ja se sisälsi rajoituksia ei-juutalaisia kohtaan; se kielsi luottamasta heihin, kunnioittamasta heitä tai edes palauttamasta heidän kadottamaansa omaisuutta. Kaikkein pahin kauhistus Doninille olivat juutalaisten lausumat kristittyjen ja luopioiden vastaiset rukoukset päivittäisessä jumalanpalvelusjärjestyksessään.”¹⁰⁵ (Cohen 1982, 60, 68, 71.)

Shahak (1994, 98) toteaa kristinuskon nykyisestä asemasta Israelissa yleensä:
“Evankeliumit ovat yhtä lailla vihatut [kuten Jeesuskin] eikä niihin sallita viitattavan (puhumattakaan niiden opettamisesta) edes nykyaikaisissa israelilaisissa kouluissa.”

Shahak (1994, 21) jopa paljastaa, että Uutta testamenttia on poltettu Israelissa:
“Tai voidaan viitata ohjelauseeseen jonka mukaan juutalaisia ohjeistetaan polttamaan, julkisesti jos mahdollista, mitä vain kopioita Uudesta Testamentista jotka he saavat käsiinsä. (Tämä ei ainoastaan ole vielä voimassa, vaan sitä todellisuudessa harjoitetaan nykyään; täten 23.3.1980 satoja Uuden Testamentin kopioita poltettiin julkisesti ja seremoniallisesti Jerusalemissa Yad Le’akhimin enteitten mukaan, juutalainen uskonnollinen järjestö, jota avusti Israeli Ministry of Religions.)”¹⁰⁶

Martti Luther (1543) tuomitsi ankarasti juutalaisuuden kristinuskon vastaisuuden:

“Sillä vaikka he eivät usko niin kuin me, niin me emme voi heitä emmekä ketään uskoon pakottaa (mikä on mahdotonta). Niin on kuitenkin se vältettävissä, ettemme heitä vahvista heidän ilkeämielisessä valehtelemisessaan, pilkkaamisessaan, kiroamisessaan ja häpäisemisessään, emmekä myöskään suojalla, turvalla, ruualla, juomalla, majoituksella ja muilla naapurillisilla laupeudentöillä tee itseämme osallisiksi heidän perkeleelliseen vihaansa ja riehuntaansa, etenkin, koska he ylpeästi ja häpeällisesti kerskuvat, kun me olemme heille ystävällisiä tai palvelevaisia, että Jumala on muka tehnyt heidät herroiksi ja meidät heidän orjikseen. Kun siis joku kristitty sabbattina tekee heille tulen, majapaikassa keittää heille, mitä he tahtovat, he siitä meitä kiroavat, syljeskelevät ja pilkkaavat ikään kuin he tekisivät siinä hyvin, ja kuitenkin he elävät omaisuudestamme, jonka he ovat meiltä varastaneet. Sellaisia kirottuja, läpeensä ilkeitä, läpeensä myrkyllisiä, läpeensä perkeleellisiä olentoja ovat nämä juutalaiset, jotka 1400 vuotta ovat olleet meidän vaivanamme, ruttonamme ja kaikkena onnettomuutenamme ja vieläkin ovat. Kerta kaikkiaan, meillä on heissä oikeita perkeleitä, muuta he eivät ole, heillä ei ole mitään inhimillisyyttä meitä pakanoita kohtaan. Sellaista he rabbiineiltaan heidän koulujensa kaltaisissa pirunpesissä oppivat. […] Ensiksikin he parjaavat Herraamme Jeesusta noidaksi ja perkeleen kätyriksi, koska he eivät kykene Hänen ihmetöitään kieltämään. Samalla tavalla tekivät myös heidän isänsä ja sanoivat, että Hän ajoi ulos perkeleitä Beelzebubin, kaikkien perkeleiden ruhtinaan, avulla. Ja tässä heillä on paljon valehtelemista ja sepittelemistä Jumalan nimestä, 'tetragrammatonista', että Herramme Jeesus muka olisi kyennyt selittämään tämän nimen (jota he nimittävät nimellä 'shemhamforas'), ja joka sen osaisi selittää, se kykenisi tekemään kaikenlaisia ihmeitä. […] Sen jälkeen he ottavat Jeesukselta hänen nimensä. Sillä Jeesus merkitsee hebrean kielessä 'vapahtajaa' tai 'auttajaa'. Vanhat saksilaiset ovat käyttäneet erästä nimeä: Helprich tai Hilprich, joka merkitsee samaa kuin nimi Jeesus, mutta jonka me nyt sanoisimme: Hülfrich, se on, joka voi tai jonka tulee auttaa. Mutta vääristellen juutalaiset tekevät siten että nimittävät Häntä nimellä 'Jesu', joka hebrean kielessä ei ole mikään nimi eikä sana, vaan ainoastaan kolme kirjainta kuten merkki- tai lukukirjaimet, niin kuin jos minä otan lukukirjaimet C, L, V roomalaisen merkkijärjestelmän mukaan ja teen niistä sanan CLU, joka merkitsee lukua 155. Siispä he sanovat: Jesu, se on, 316. Tämän luvun mukaan siitä sitten muka saadaan toinen sana, joka kuuluu: Hebel Vorik. Siitä voit sitten lukea edelleen, Anton! Koira vieköön, mitä pirun peliä he sellaisilla luvuilla ja sanoilla harjoittavatkaan! […] Kun me nyt emme ymmärrä hebreaa, he siis purkavat salaisesti kiukkuaan meitä kohtaan, niin että kun me ajattelemme heidän puhuvan kanssamme ystävällisesti, he kiroavatkin päällemme helvetin tulta ja kaikkea onnettomuutta. Sellaisia erinomaisia vieraita meillä sävyisillä kristittyparoilla on maassamme juutalaisissa, joita me kuitenkin kohtelemme kaikella rehellisyydellä ja mielellämme tekisimme heille parasta niin ruumiin kuin sielunkin puolesta, ja siedämme heidän taholtaan hyvinkin paljon törkeitä asioita. Sen jälkeen nimittävät he Jeesusta huoran lapseksi ja hänen äitiään Mariaa huoraksi, joka oli saanut lapsen aviorikoksessa erään sepän kanssa. Minun täytyy, vaikkakin vastahakoisesti, puhua näin karkeasti kirottua perkelettä vastaan. Te tiedätte kuitenkin aivan hyvin, että he valehtelevat tällaista pelkästä vihasta ja ilkeämielisyydestä, yksistään siitä syystä, että he surkuteltavaa nuorisoaan ja yksinkertaisia juutalaisia tarpeeksi katkerasti myrkyttäisivät Herramme henkilöllisyyttä kohtaan, jotteivät he joutuisi Hänen oppinsa (jota he eivät kykene kieltämään) lumoihin. Ja kuitenkin he tahtovat olla se pyhä kansa, jolle Jumalan, muka heidän vanhurskautensa vuoksi, pitäisi antaa Messias. […] Nyt huomatkaa, miten näppärä, paksu ja lihava valhe se on, kun he valittavat, että he muka ovat meidän keskuudessamme vankeina. Nyt on kulunut Jerusalemin hävityksestä yli 1400 vuotta, ja juutalaiset olivat noina aikoina lähes 300 vuotta kaikessa maailmassa piinanneet ja vainonneet meitä kristityitä (kuten edellä on sanottu), niin että meidänkin pitäisi valittaa, että he ovat noina aikoina vanginneet ja tappaneet meitä kristityitä, kuten selkeä totuus on. Sen lisäksi me emme vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä perkele heidät on tuonut ja vanginnut meidän maahamme. Me emme ole heitä Jerusalemista noutaneet!”107

3.5. Kristittyjen hallitsijoiden reaktioita juutalaisuuteen

Käyn seuraavaksi lyhyesti läpi kristittyjen hallitsijoiden, kirkkoisien, munkkien ja paavien vastatoimia ja vainoja juutalaisuuden oppeja kohtaan. Näihin kuuluvat siis Talmudin polttamiset, juutalaisuuden laittomaksi tekemiset ja muut paavien lausunnot ja kiroukset. Nämä teot juutalaisuutta vastaan osoittavat kiistattomasti juutalaisuuden kristittyjen ja ei-juutalaisten vastaisten opetusten olleen usein syynä antisemitismiin.

“Kun kristillinen kirkko omaksui ankaramman asenteen vihollisiaan kohtaan sen omissa riveissä, se myös alkoi tutkimaan juutalaista kirjallisuutta, ja suureksi osaksi Talmudia. Tästä asenteesta ovat suuresti vastuussa kristinuskoon kääntyneet juutalaiset. […] Useat Euroopan hallitsijat ja kirkon arvohenkilöt olivat vakuuttuneita siitä, että Talmud sisälsi kristinuskon vastaista materiaalia, ja ilmiantajien syytteiden perusteella he määräsivät kaikki kristinuskon vastaiset lausunnot ja herjaukset hävitetyiksi kirjoista.”¹⁰⁸ (Steinsaltz 1976, 81-82.)

3.5.1. Listaus juutalaisuuden oppien vastustamisesta

– Bysantin keisari Justianus julisti Talmudin v. 553 valtakunnankiroukseen. → “Justianuksen seuraajista erityisen juutalaisvastaisen maineen ovat saaneet Heraklios (610-641), Justianus II (685-695, 707-711), Leo III (717-741), Basileios I (867-886), Leo VI (886-912), Konstantinos VII (912-959) sekä Romanos I (919-944)” (Kuparinen 2008, 57, 372).

– Paavi Gregory IX Tuomitsi Talmudin sisältävän “kaiken mahdollisen paheellisuuden ja jumalanpilkan kristinuskon oppeja vastaan” ja määräsi sen poltettavaksi 1239.

– Paavi Benedict XIII Hänen bullassaan juutalaisista 1450 julistettiin, että “Harhaopit, turhamaisuudet ja virheet Talmudissa estävät juutalaisia tuntemasta totuutta.”

– Paavi Sixtus IV rohkaisi 1478 Espanjan kuningas Ferdinandin ja kuningatar Isabellan suorittamaa
Espanjan juutalaisyhteisön karkotusta.

– Paavi Innocentius IV poltti Talmudin 1233 pahuuden kirjana.

– Paavi John XXII pani Talmudin kirkonkiroukseen 1322.

– Paavi Julius III määräsi hänen Papal Bull Contra Hebreos retinentes Librosissaan 1554 Talmudin poltettavaksi “kaikkialla”.

– Paavali IV Bullassaan Cum Nimis Absurdum 1555 tuomitsi vahvasti juutalaisten koronkiskonnan ja antikristilliset toimet.

– Paavi Pius IV tuomitsi 1553 juutalaisten kansanmurhalliset kirjoitukset.

– Paavi Pius V karkotti kaikki juutalaiset paavillisista valtioista v. 1569.

– Paavi Gregory XIII totesi Papal Bullassa 1581, että “Raivokkaan vihan liikuttamana Kristuksen seuraajia kohtaan, he [juutalaiset] jatkavat kauheiden rikosten suunnittelemista kristinuskoa vastaan, joka päivä lisääntyvällä pelottomuudella.”

Uuden ajan alussa oli myös huomattavia juutalaisvastaisia humanisteja, kuten Johannes Reuchlin (1455-1522), Erasmus Rotterdamilainen (1467-1560) ja Philipp Melanchthon 1497-1560), jotka esittivät juutalaisuudesta varsin kärkeviä huomautuksia (Kuparinen 2008, 384).

Taulukossa lisää kristittyjen johtajien juutalaisuuden vastustusta Euroopassa:

Vuosi (jKr.)	Paikka	Toimi (kenen toimesta)
553	Bysantti	Talmud valtakunnankiroukseen (keisari Justianus)
722	Bysantti	Juutalaisuus tehtiin laittomaksi
1233	Ranska, Pariisi	Juutalaisuuden kirjoja [Maimonidesin töitä] poltettiin; myöhemmin Talmudia
1240	Ranska	Talmudin takavarikointi
1240	Englanti	Kirjan polttaminen
1240	Espanja	Pakotettu uskoon kääntyminen
1242	Ranska, Pariisi	Talmudin polttamista
1244	Ranska, Pariisi	Talmud roviolla (Paavi Innocentius IV)
1244	Italia, Rooma	Talmud roviolla (Kuningas Louis IV)
1248	Ranska, Pariisi	Talmud roviolla (Kardinaali Legate Odo)
1299	Ranska, Pariisi	Talmud roviolla (Philip the Fair)
1309	Ranska, Pariisi	Talmud roviolla (Philip the Fair)
1319	Ranska, Toulouse	Talmud roviolla (Louis)
1320	Ranska, Toulouse ja Perpignan	120 yhteisöä joukkomurhattu ja Talmudin polttamista
1322	Italia, Rooma	Talmudin polttamista ja juutalaisten ryöstelyä ja murhaamista (Paavi John XXII)
1389	Praha	Joukkoteurastus ja kirjojen polttamista
1415	Rooma	Talmudin takavarikointi
1553	Italia, Rooma, myöh. laajemmalle Italiaan: Barcelona, Venetsia, Romagna, Urbino ja Pesar	Talmudin takavarikointi ja julkinen polttaminen (Kardinaali Caraffa→ myöh Paavi Paul IV)
1554	Ancona, Ferrara, Mantua, Padua, Candia, ja Ravenna	Talmudia poltettu sadoittain ja tuhansittain
1557	Puola	Talmudia poltettu, kristittyjen veren käytön syytteestä juutalaisrituaaleissa
1558	Italia, Rooma	Talmud roviolla (Kardinaali Chislieri)
1559	Italia, Rooma	Talmud roviolla (Sextus Sinensis)
1757	Puola, Kamenetz	Talmudin polttamista, ~1000 kpl poltettiin (Piispa Nicholas Dembowski)

(Kuparinen 1999; Kuparinen 2008; Dilling 1980, kappale 2; simpletoremember.org; jewishhistory.org.il; jewishvirtuallibrary.org; taulukossa muutama sama tapaus kuin aiemmin.)

Eräissä edellä listatuissa tapauksissa oli toisinaan juutalaisia luopioita mukana polttamassa tai vaatimassa joitain juutalaisuuden kirjoituksia poltettaviksi. Tällaisista tapauksista mainittakoon lyhyesti kaksi. Vuonna 1233 Ranskassa, Pariisissa, poltettiin Maimonidesin kirjoja. Tämän olivat aloittaneet Maimonidesin vastustajat Montpellierin Jonah ben Abraham Gerondi ja Solomon ben Abraham, joihin myöhemmin liittyivät dominikaanit. Juutalaiset kuitenkin katuivat liittoutumaa myöhemmin, koska dominikaanit vaativat myös muita juutalaisia kirjoja poltettaviksi, erityisesti Talmudia. Toinen esimerkki on v. 1757, tapaus Puolassa Kamenetzissa 13. marraskuuta, jolloin noin tuhat Talmudin kopiota poltettiin julkisesti. Tämä oli alkanut Jacob Frankin, väärän messiaan Shabbetai Zevin seuraajan, järjestämästä julkisesta väittelystä hänen ja paikallisten juutalaisjohtajien välillä. Frank oli Kabbalan ihailija, joka haukkui Talmudia ja joka oli perustanut oman liikkeensä. Piispa Nicholas Dembowski päätti väittelyn Frankin hyväksi ja määräsi Talmudin poltettavaksi. Kuitenkin muutamien vuosien kuluessa monet Frankin seuraajista kääntyivät kristityiksi.

3.5.2. Sanallisia hyökkäyksiä ja virallinen väittely

Edellä mainittujen lisäksi, keskiajalla oli ajoittain sanallisia hyökkäyksiä juutalaisuutta vastaan dominikaani- ja fransiskaanimunkkien toimesta juutalaisten luopioiden avustamana, joita vastaan juutalaiset sitten joutuivat toisinaan puolustautumaan. Eräs lähde näihin konflikteihin oli keskiajan Ranskassa kristittyjen keskuudessa vallinnut käsitys siitä, että juutalaisuudessa opetettiin loukkauksia kristittyjä vastaan. MacDonald (SAID, 1998/2004, 253) viittaa eräisiin tällaisiin tapauksiin: “Nimeämättä nimiä, Jordan (1989, 140) viittaa modernien juutalaisten historioitsijoiden puolusteluihin, joissa he kiistävät nämä syytteet; Maccoby (1982) on hyvä esimerkki tästä. Jordan kuitenkin viittaa todisteisiin siitä, että moiset herjaukset olivat yleisiä ja ne merkitsivät juutalaisten korkeaa vihamielisyyttä ei-juutalaisia kohtaan (ks. myös Stein 1959, 58).” Varsin ärsyttäviä olivat kristityille herjaukset Neitsyt Mariasta. “Heprealaiset kronikoitsijat purkivat tunteitaan avuttomuuttaan halventamalla Mariaa porttoäidiksi, menstruoivaksi äidiksi, ja halventaen hänen poikansa palvojia “mädäntyneen ruumiin” palvojiksi” (Jordan 1989, 140).” Lisäksi MacDonald lainaa juutalaista historioitsijaa, joka kuvailee juutalaisuuden keskiajan opetuksia: “Cohen (1994, 141) toteaa, että Mishna- ja talmudistinen kirjallisuus sisältää selvästi haukkuvia viittauksia Jeesukseen, jotka tosin useimmat oli sensuroitu tuon ajan painoksista, joko kristittyjen painostuksesta tai juutalaisten oman itsesensuurin kautta. Hän myös kuvaa erästä heprealaista keskiajan kirjaa, jossa kuvailtiin Jeesusta seuraavasti: “tuo ristiinnaulittu, mätänevä ruumis jota ei voida auttaa eikä pelastaa”.”

Vuonna 1240 oli Pariisissa virallinen väittely juutalaisten uskonnollisia kirjoituksia vastaan (mm. Talmud, Mishna ja Rashin kommentaari Talmudiin), kirkon toimesta. MacDonald (1998/2004, 253-254) kertoo tästä tarkemmin:

“Kirkko syytti juutalaisuuden opetuksissa olevan selvästi kristinuskon vastaisia tunteita, mukaan lukien lupa pettää kristittyjä; juutalaisten oikeus ei-juutalaisten omistamiin tavaroihin; lupa olla pitämättä kristityille tehtyjä valoja; syytteitä kristittyjen eläimiin sekaantumisesta ja moraalittomuudesta; juutalaisten vihamielisyyttä kaikkia muita kansoja kohtaan; Jeesuksen siittäminen aviorikoksessa; ja että Jeesus kiehuu helvetissä kuumassa ulosteessa, koska hän halveerasi rabbiinisia kirjoituksia (ks. Rosenthal 1956). Teema Talmudin etiikasta suhteessa ei-juutalaisiin oli erittäin kuuluisa: esim. yksi kiistelty kohta, Baba Kamma 38a, toteaa että jos kanaanilaisen härkä puskee israelilaista tulee korvaukset maksaa, mutta jos israelilaisen härkä puskee kanaanilaista ei niitä tarvitse maksaa […] Juutalaiset syytetyt Pariisin väittelyssä argumentoivat, että negatiiviset kommentit ei-juutalaisista tosiasiassa viittaavat muinaisiin egyptiläisiin ja kanaanilaisiin eivätkä kristittyihin (ks. R. Yehielin kommentit, Macoby 1982, 160-161). Kuitenkin, huolimatta tästä argumentista, juutalaiset massat “eivät erotelleet Talmudin ei-juutalaisen ja heidän aikansa ei-juutalaisen välillä” (Rosenthal 1956, 68; ks. myös Rabinowitz 1938, 90). Lisäksi ajatus siitä, että ei-juutalaiset eivät olleet epäjumalanpalvelijoita (ja siten kaksinaismoraalin kohde) ei ollut todistettu (Stein 1959). Arvovaltainen Maimonides todella selvästi piti kaikkia kristittyjä epäjumalanpalvelijoina, ja Cohen (1994, 141) huomauttaa että kristinusko luokiteltiin “toistuvasti” epäjumalanpalvelukseksi. Rabbien vastaukset kommentteihin siitä, että Jeesus Nasaretilainen harjoitti noituutta ja johti muita epäjumalanpalvelukseen, eivät todennäköisesti olleet vakuuttavia lautakunnalle, koska rabbit vaikuttivat hyväksyvän kyseisten kommenttien viittaavan kristinuskon Jeesukseen; Rosenthal (1956, 168) kutsuu vastauksia “hämmentäviksi” ja olevan “täynnä ristiriitoja”, kun taas apologisti Maccoby kuvailee niitä “liian tyhmiksi ollakseen uskottavia”. Oikeudenkäynti johti Talmudin tuomitsemiseen kaikista syytteistä, ja seurauksena 24 vaunullista Talmudeja poltettiin.”

3.5.3. Lutherin 7-kohtainen ohjelma

Luther esitti 7-kohtaisen ohjelman (Juutalaisista ja heidän valheistaan) juutalaisuuden vastustamiseksi esivallalle (Raamatun mukaisesti), eikä hän siis itse kiihottanut kansanjoukkoja toimiin, vaan itseasiassa kielsi heitä ryhtymästä kostotoimiin. Ohjelmassaan Luther totesi:

“Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeenluotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa. Ja tämä on tehtävä Herramme ja kristikuntamme kunniaksi, jotta Jumala näkisi, että me olemme kristittyjä ja ettemme ole tietoisesti tahtoneet emmekä sietäneet tällaista Hänen Poikaansa ja Hänen kristittyihinsä kohdistettua julkista valehtelemista, kiroamista ja herjaamista. Sillä mitä me tähän asti olemme tietämättömyydessämme sietäneet (minä itsekään en ole sitä tiennyt), sen Jumala on antava meille anteeksi. Mutta nyt kun me sen tiedämme, meidän pitäisi lisäksi neniemme edessä suojella ja varjella sellaista juutalaista taloa, jossa he puhuvat Kristuksesta ja meistä valhetta, herjaavat, kiroavat, syljeskelevät ja häpäisevät Häntä ja meitä (kuten edellä on kuultu). Tällaisen sietäminen olisi juuri samaa kuin jos me tekisimme sitä itse, ja paljon pahempaa, kuten hyvin tiedetään. Mooses kirjoittaa 5. Moos. 13:12 - 16, että missä jokin kaupunki harjoittaa epäjumalisuutta, se on kokonaan tulella hävitettävä eikä siitä ole mitään jätettävä jäljelle. Ja jos Mooses nyt eläisi, niin hän olisi ensimmäisenä sytyttämässä juutalaisten kouluja ja taloja palamaan. Sillä hän on sangen ankarasti, 5. Moos. 4:2 ja 5. Moos. 12:32, käskenyt, ettei heidän tule mitään lisätä hänen käskyihinsä eikä niistä mitään vähentää, ja heidän on myös tietenkin varottava muuttamasta hänen Messiasta koskevaa todistustaan ja lain oikeata ymmärtämistä. Ja Samuel sanoo 1. Sam. 15:23, että tottelemattomuus Jumalaa kohtaan on epäjumalanpalvelusta. Mutta nyt juutalaisten oppi ei ole mitään muuta kuin pelkkiä rabbiinien lisäyksiä ja tottelemattomuuden epäjumalanpalvelusta vastoin lakia ja Messiasta, niin että Mooses on tullut heidän keskuudessaan kokonaan tuntemattomaksi (kuten sanottu), samoin kuin meillä paavikunnassa Raamattu on tullut tuntemattomaksi. Siispä myöskin Mooseksen vuoksi heidän koulujaan, joissa he häpäisevät häntä yhtä hyvin kuin meitäkin, ei ole siedettävä, eikä ole tarpeellista, että heillä on sellaista epäjumalanpalvelusta varten omia, julkisia pyhättöjä. Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikkirevittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat. Kolmanneksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan. Neljänneksi, että heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vastedes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet, koska he pitävät juutalaisparkoja Mooseksen lauseiden 5. Moos. 17:11 - 12 perusteella vankeinaan, missä hän käskee, että heidän on oltava opettajilleen kuuliaisia ruumiin ja sielun menettämisen uhalla, vaikka Mooses selvästi liittää siihen: mitä he sinulle opettavat Herran lain mukaan. Tämän nuo lurjukset kiertävät ja käyttävät tuon kansaparan kuuliaisuutta oman häijyytensä hyväksi Herran lakia vastaan ja valavat heihin sellaista myrkkyä, kirousta ja jumalanpilkkaa. Samoin kuin paavi piti meitä Matt. 16:18 esiintyvän raamatunlauseen: “Sinä olet Pietari” jne. perusteella vankinaan, niin että meidän täytyi uskoa kaikki, mitä hän meille valehteli ja pirunpäästään keksi. Hän ei opeta meitä Jumalan sanan mukaisesti, ja sen vuoksi hän on opettamisen viran menettänyt. Viidenneksi, että juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä, koska he eivät ole herroja, ei virkamiehiä eivätkä kauppiaita tai sentapaisia. Heidän on pysyttävä kotonaan. Minulle on sanottu, että nyt kuuluu eräs rikas juutalainen ratsastelevan maaseudulla kahdellatoista hevosella (hän tahtoo tulla kohabiksi) ja nylkee ruhtinaat, herrat, maat ja ihmiset puhtaaksi, niin että suuret herrat katsovat sitä karsaasti. Jos te ruhtinaat ja herrat ette voi kunnollisella tavalla kieltää sellaisilta nylkyreiltä tietä, niin koottakoon jokin ratsumiesjoukko heitä vastaan, koska te tulette tästä kirjasesta oppimaan, millaisia juutalaiset ovat ja miten heidän kanssaan on meneteltävä, eikä heidän olemustaan ole suinkaan suojeltava. Sillä teidän ei pidä ettekä te myöskään voi heitä suojella, ellette sitten tahdo Jumalan edessä tulla kaikkiin heidän kauheuksiinsa osallisiksi. Mitä hyvää siitä voisi tulla, sitä tahtonette toki ajatella ja menetellä sen mukaan. Kuudenneksi, että heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi. Ja syy on tämä: kaiken, mitä heillä on (kuten edellä on sanottu), he ovat meiltä varastaneet ja ryöstäneet koronkiskomisellaan, koska heillä ei muuten ole mitään muuta elinkeinoa. Tällaista rahaa on käytettävä siten (eikä muuten), että missä joku juutalainen on tehnyt todellisen parannuksen, hänelle annettakoon siitä käteen sata, kaksi tai kolme guldenia henkilön olosuhteen mukaan, jotta hän saisi elatuksen alkua vaimoparalleen ja pienille lapsilleen ja vanhojen tai vaivaisten ylläpitoon. Sillä sellainen huonolla tavalla ansaittu omaisuus on kirottua, ellei sitä Jumalan siunauksin käytetä hyviin ja hyödyllisiin tarkoituksiin. [...] Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki tai värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä, kuten Aadamin lasten osaksi on määrätty (1. Moos. 3:19). Sillä ei käy päinsä, että he tahtovat antaa meidän kirottujen gojimien tehdä työtä otsa hiessä, ja he, pyhät ihmiset, tahtoisivat kuluttaa sen uunin pankolla laiskoja, lihavia ja komeita päiviä viettäen, ja sen jälkeen pilkallisesti kerskuvat, että he muka ovat kristittyjen herroja meidän omasta vaivannäöstämme. Tämä ei käy päinsä, vaan heidät on pakotettava luopumaan konnankujeistaan.”109

3.6. Yhteenveto Talmudista

Talmud on tosiaan juutalaisuuden arvovaltaisimpia teoksia, kuten on osoitettu, ellei jopa kaikkein arvovaltaisin (siinä mielessä, että se on eniten vaikuttanut juutalaisuuteen, ja siitä usein etsitään ratkaisuja juutalaisten elämän kysymyksiin, ja se on perustana monille juutalaisuuden käytännön laeille). Perustuen kaikkeen edellä esitettyyn – Talmud, juutalaisten ensyklopediat, juutalaiset rabbit, muut juutalaisten lähteet, kristittyjen lähteet, historian tapahtumat (kristittyjen raivokkaat reaktiot Talmudiin ja muihin juutalaisuuden oppeihin) – voidaan todeta, että Talmudissa tosiaan opetetaan selvästi juutalaisten olevan ylempiarvoisia ja ei-juutalaisten olevan alempiarvoisia eläimiä, joiden ryöstäminen tai tappaminen ei ole synti. Lisäksi Talmudissa kristinuskoa, erityisesti Jeesusta, vihataan raivokkaasti (tämä viha jatkuu myös nykyjuutalaisuuden arvovaltaisessa Halakhassa, erityisesti arvovaltaisen Maimonidesin opetuksissa; ks. 4.1.; 4.9.).

Talmud on tosiaan myös lukemattomien väittelyiden kirja, mutta toisin kuin juutalaisuuden puolustajat pyrkivät esittämään, Talmud sisältää monista aiheista käydyistä väittelyistä ja eriävistä opetuksista myös selvät ja sitovat johtopäätökset (yleensä Mishnassa, mutta myös välillä arvovaltaisimpien viisaiden ja rabbien lausunnoissa). Nämä sitovat johtopäätökset ovat sitten tulleet myös juutalaisuuden käytännön lakien perustaksi Halakhaan.

Juutalaisten ja kristittyjen välillä on historiassa, pääasiassa keskiajalla, ollut paljon eripuraa ja konflikteja sekä vainoja. Näissä on ollut taustalla monia tekijöitä, kuten uskonnollisia kiistoja (suurimpana juutalaisten kollektiivinen vastuu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta), yhteiskunnallisia ongelmia, tauteja, selittämättömiä tauteja sekä juutalaisvastaisia huhuja ja kauhukertomuksia, kuten myös ihmisjoukkojen tarvetta löytää aina syyllisiä tai syntipukkeja kaikkiin mahdollisiin ongelmiin, kärsimyksiin, vaikeuksiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin.

Kuitenkin, kuten on jo osoitettu, eräänä olennaisena syynä kristittyjen juutalaisvastaisuuteen – varsinkin kristittyjen johtajien juutalaisvastaisuuteen – on ollut itse juutalaisuuden kristinuskon vastaiset opetukset. Tämä käy aivan selvästi ilmi kristittyjen hallitsijoiden toimista. Nämä opetukset ovat lietsoneet kristittyjen ja juutalaisten välistä vihaa entisestään. Suurempi merkitys juutalaisuuden kristinuskon vastaisessa vihassa tulee selväksi, kun tarkastellaan sitä koko länsimaisen sivilisaation ulottuvuudesta: Kristinuskosta oli tullut vallitseva moraalijärjestelmä koko (kristityssä) Euroopassa, joten sen laajamittainen raivokas vastustaminen ja vihaaminen tuli käytännössä johtamaan vallankumouksellisuuteen vallitsevaa järjestelmää vastaan. Hylätessään kristinuskon, ja sen sijaan ryhtyessään vastustamaan ja vihaamaan sitä, juutalaisuus ja juutalaiset:
“ ryhtyivät vallankumouksellisen polun toimintaan, mikä toi heille murhetta melkein välittömästi. […] Hylätessään Logosin, joka oli samanaikaisesti Kristuksen persoona ja maailmankaikkeuden järjestys, moraalinen järjestys mukaan luettuna, joka oli peräisin jumalallisesta mielestä, ‘juutalaiset’ huomasivat vallankumouksen vetävän heitä vääjäämättömästi puoleensa.”¹¹⁰ (Jones 2008, 41.)

Juutalaisuuden ja juutalaisten kristinuskon vastustus ja viha ovat myös ilmeiset syyt joiden takia juutalaiset ovat olleet mukana historiansa aikana lukuisissa vallankumouksellisissa liikkeissä ja salaseuroissa (Webster 1924; Jones 2008). Tästä juutalaisten kristinuskon vastaisesta “vallankumouksellisessa hengestä” on tullut juutalaisille paljon motivaatiota vallitsevan kristillisen järjestyksen kumoamiseksi; ts. myös kristinuskon vastustus ja viha on ollut juutalaisten keskuudessa ajavana voimana vanhan kristillisen maailmanjärjestyksen kumoamiseksi ja uuden juutalaisvaltaisen järjestyksen luomiseksi (Jones 2008).

Näin ollen, vaikka nykyaikana juutalaisomisteisen Hollywoodin kristinuskon ja kristittyjen viha (ks. 7.6.) varmasti selittyy paljolti Hollywoodin juutalaisten katkeruudella kokemistaan historiallisista vainoista kristittyjen käsissä, on syytä ollut myös itse juutalaisissa ja juutalaisuudessa kaikkiin näihin edellisiin. Lisäksi lienee hyvin todennäköistä, että uskonnollisillakin juutalaisilla on ollut jossain määrin vaikutusta nykyaikaiseen kristinuskon vihaan Hollywoodissa. Tämä juutalaisuuden kristinuskon viha saa alkunsa suureksi osaksi juutalaisuuden Talmudista.